Uraa!

Voe käen käkätin.

Silmäkulmaan osui periferiamarketissa vieraillessani todellinen miehinen superuutuus: XZ Olutshampoo.

Kuvitelkaa TV-mainos, jossa römeä miesääni tokaisee: "Kaksi pulloa saunaan? Ei ikinä, mä vaan haluan pestä ja juoda."

Olutshampoo. Voiko täydellisempää tuotetta ollakaan - paitsi ehkä jos siihen saisi yhdistettyä vielä Leathermanin?

Nauraa hekotan
  kysynnän ja tarjonnan
    lain äärellä.
  Kaupassa ne kutsuvat
    taas yhdeksi hulluksi.

Viimeistä viedään

Joulua.

Yritän itkeä
  mutta olen kuivunut
    sielua myöten.
  Raskaan työn raatajana
    murheiden kantajana.

Pikkujoulupostaus

Vai että oikein bloggaajien pikkujoulut? Ja että ihan melkeinpä naapurissa?

Sinne heti!

Paitsi että....

Meni jo.

Sohvalla yksin
  töllökin jo vaiennut
    aina myöhässä

Huonoa runoutta

Niin, huonoa runouttahan tämä blogi on tulvillaan. Mutta ei niin matalaa aitaa, ettei Sivusta siitä limboaisi ali! Tämä on erityisesti Runotorstaita varten - kakkatankaa huonoilla riimeillä, kirjoitusvirheillä ja virheellisellä tavujaolla!

Kuului plumpsahdus
  suolesta ilon parahdus
    roiskeet seinillä
  lehmät heinillä sekä
    yleisön riemualpodit!

Hard, anteeksi, mitä?

Menipä ulkomainen tuontiolut väärään kurkkuun, kun televisiosta pärähti naamalle Hard Rats Halleluja, tuo Lordin europliisu suomeksi soitettuna ja laulettuna ylisöpöjen animaatiorottien äänillä ja kuvalla.

Voikohan tuollaisesta saada jumalanpilkkasyytteen? Tuollainen nakertaa koko universumin esteettistä takajalkaa ja saattaa aiheuttaa spontaanin imploosion ja koko luomistyön katoamisen itseensä kuin rivo vitsi vapaavalintaisen ääriuskonlahkon kesäleirillä!

Rock-n-roll rottii ollaan, ei anneta armoo...
kissat tai joukot ei meitä hengiltä saa


(No ei vaiskaan. Retkotin sohvalla ja hirnuin itseni kipeäksi.)

Ei voittoa

Mjaha. Eipä siitä sitten mitään herunut. Enmämitäänolishalunnutkaan.

Onhan minulla
  vielä vapauteni
    vaikkei kunniaa.

Niin kauan kuin miehellä on yhdetkin kalsarit ja olutta, kaikki on hyvin.

Mikä tarina?

Tämänkertainen Runotorstai oli jotenkin outo. Sillä eikö jokainen runo kerro tarinan? Eikö jokaisessa hetkessä ole kaikkien edeltävien hetkien synteesi?

Ojan pohjalla
  vääntynyt polkupyörä
    hylätty pipo
  Poliisiauton luona
    itkee isä kiirettään.

Runotorstai

Juicen runo avasi paljon muistoja asioista, joita en uskonut enää kaipaavani. Ne hiljaiset illat, joita vietimme vanhassa tehtaassa puhuen filosofiaa. Ne pimeät elokuun yöt, jolloin voimaini tunnossa olisin voinut tehdä mitä vain. Ne ikuiset ystävät, jotka katosivat elämästäni kertaheitolla.

Täydellinen suomalainen haiku. Se tuo Juicen runo on. Totuus, vain henkäisyn mittainen. Minä en ole mitään sen rinnalla, enkä koskaan olekaan. Kaikki tämä on vain vanhan napin kolinaa tyhjän säilykepurkin pohjalla.

Jäisipä jotain
  minustakin jäljelle
    talven tullessa

Hetken hiljaisuus, pyydän

Mestari on poistunut.

Bah

Olen tänään, ensimmäisen kerran elämässäni, tanssinut Kaarle XII:n pöydillä.

Täytyy myöntää, että kokemus ei ollut erityisen ihmeellinen. Mutta voinpahan viivata jälleen yli yhden kohdan listastani.

Kaamoksen orjat
  juhlivat pimeydessä
    etsien rauhaa
  Kaipaan kosketustasi
    hiljaisuuden autuutta.

(Kaipa tälläkin voi osallistua Runotorstaihin.)

Käytäthän sinäkin heijastinta?

Kuollut valkoinen puudeli makaa katuojassa kyljellään. Autot roiskivat vettä sen päälle huolettomina, ja kerran niin hyvinhoidettu turkki on takussa, vedestä ruvella. Sen emäntä kuolee tänä iltana sairaalassa tajuihinsa tulematta ja vasta huomenna tytär muistaa lähteä etsimään koiraa ruokkiakseen sen.

Mitätön hauta
  yksinäinen ja kurja
    taas uusi uhri.

(Tämän ärsyttävän tanttamaisen muistutuksen toi teille Runotorstai. Siellä on kuulkaa pahuksen pimeää.)

Bling

Anteeksi hiljaisuus, mutta joku oli kääntänyt toimituksesta virrat pois päältä. Meni hetki selvittää, miten ne saa jälleen päälle.

Tässä sitä taas ollaan
näytön kelmeä kajo
ainoana lämmikkeenä
vedän ryppyisen ihoni päälle
silkoisen virtuaalitodellisuuden
elän muiden elämää
kunnes silmäni putoavat päästä
ja minutkin kierrätetään
kuin mikäkin biojäte

Hetkinen

Mies kaatuu lattialle keittiössäsi. Jälkikäteen et muista mitään, ehkä välähdyksiä pumppauksesta, mutta myöhemmin sinulle kerrotaan, että olit toiminut järkähtämättä ja aloittanut elvytyksen oikeaoppisesti. Muistat muutaman haparoivan sydämenlyönnin ja kouristuksenomaisen hengenvedon.

Tuhat ihmistä marssii ikkunasi takana. He eivät vaadi mitään, eivät huuda iskulauseita. Harmaat massat vain kerääntyvät jonnekin. Vedät yllesi takin ja liityt joukkoon, joka vaeltaa määrätietoisesti, mutta ei minnekään. Siellä on myös naapurin Ella, mutta hän ei enää koskaan näe sinua.

Istut näppäimistön ääressä, etkä tiedä minne menet ja minne kuulut. Luet toisten ihmisten elämästä, haaveilet, kuuntelet kun naapuri soittaa Suzanne Vegaa liian lujaa ja mietit kuka hän on. Hän lopettaa, kun koputat seinään.

Istut kaverisi kyydissä, ja olet juuri tunnustamassa hänelle että hän on sinulle enemmän kuin pelkkä ystävä, kun vastakkaisella kaistalla auto lähtee ohittamaan ja törmää suoraan autonne keulaan. Kaverisi ei ehdi jarruttaa, ja sinä et ehdi edes huutaa. Olette molemmat kuolleita ennen kuin autojen pyörät ovat lakanneet pyörimästä.

Elämä ei ole koskaan valmis.

Maailma repii
  itsensä palasiksi
    peilin takana
  sillä ei ole ääntä
    vain vihainen hiljaisuus

(Runotorstai, aihe "valmis")

Keskellä viikkoa

Silmiäni polttaa uupumuksen haalea liekki. Ajatukset kiertävät kehää eikä edes biojäteastian karmiva löyhkä saa minua liikahtamaan sohvalta. Jopa kanavan vaihtaminen on ylivoimaista, vaikka vihaankin ylipirteitä mainoksia.

Ei edes runosuoni pulputa. Ei vaikka viiltelisin itseäni.

Plumps!

Kävin vanhalla työpaikalla kääntymässä. Paikka oli muuttunut; ihmisiä myöten. Se ei tuntunut miltään, ennen kuin luonto pakotti käymään vessassa. Samat naarmut seinässä, samat kolot, sama tunnelma. Siellä nostalgian aalto tulvahti ylitseni kuin, no, tuota. Jääköön sanomatta.

Tuttu humina
  valkoinen vankila
    oudot ihmiset
  Älkää viekö minulta
    tätä pientä iloa.

(Enää ei Blogger pidä minua spämmääjänä. Edes jotain positiivista tänään.)

Terrorismia

En nyt yleensä viitsi kommentoida päivänpolitiikkaa täällä, mutta tämä kyllä ylittää myös Sivustan uutiskynnyksen: Sisäministeri Rajamäki on sitä mieltä, että EU:n pitäisi alkaa valvoa internetiä Venäjän kanssa, koska "siellä levitetään terroristisia ideologioita".

Siis haloo? Venäjän, joka on tunnetusti yksi sananvapauden perslävistä tässä maailmassa? Venäjän, joka muiden suurvaltojen tavoin määrittelee terrorismin kannattajaksi kenet tahansa, joka ei pidä hallituksen politiikasta? Venäjän, joissa toimittajia ammutaan kirjoitustensa perusteella? Mitä seuraavaksi, sama sopimus Kiinan kanssa, joka ammuskelee tiibettiläisiä pakolaisia terroristeina? Vai CIA:n kidutusleiri Sauvoon?

Huomatkaa, että uutisessa esiintyy sana "terroristi" kymmenen kertaa. Koko uutisessa sen sijaan on vain kahdeksan virkettä. Näin tiheästi sanaa ei viljele kuin Amerikan Yhdysvaltojen nykyinen hallitus. Ja Suomen sisäministeri.

Ja miksi Helsingin Sanomat ja YLE eivät kumpikaan ole uutisoineet Rajamäen lausuntoja? Luulisi sen, että sisäministerimme haluaa yhdistää Suomen ja Venäjän sisäpolitiikan, kiinnostavan myös suurempaakin yleisöä.

Vanhurskaan miekka
  vääräuskoisten huuto
    voiton hiljaisuus
  Me uhrasimme kaiken
    jotta emme pelkäisi.

Ei laaksoa, ei kukkulaa

Lähiön kerrostalon parvekkeelta aukenee kuulas syysaamu, sillä syysmyrsky raivoaa nyt jossain Venäjällä. Kannan tupakansavuiset vaatteet raikastumaan ulkoilmaan ja vannon jälleen kerran mielessäni etten enää mene baareihin, joissa ei toimi ilmanvaihto.

Hiekkalaatikon vieressä isoisä taluttaa lapsenlastaan, joka sinivalkoisessa haalarissaan on yhtä leveä kuin korkeakin. Askel horjuu molemmilla, mutta riemun ja ilon näkee selvästi. Toisen huolet ovat vielä edessä, toisen takana ja molemmat ovat vapaita tavalla, jota en voi käsittää, vain toivoa.

Koira tohottaa onnessaan ja keski-ikäinen nainen perässä, välissä pätkä punottua muovia, jonka saa näppärästi rullalle, vain 19.95. Kaikesta näkee, että koiralla on parempi elämä kuin emännällään - toinen kulkee häntä terhakkaasti pystyssä, toinen selkä lysyssä. Toinen iloitsee sydämensä pohjasta nähdessään naapurin kakan, toisen sydäntä riipii nähdessään naapurin akan.

Täältä aukeaa
  elämän koko kirjo,
    parvekkeeltani.
  Hengitän syvään ilmaa
    ja puhdistan sieluni.

Oikeutettu rangaistus

Jopas oli vallan kauhia järkytys. Kaikki pahat tekoni ovat saaneet minut kiinni ja oikeamielisen rangaistuksen kylmä ruoska sivaltelee hikikarpaloista selkääni. Pahoittelen, PA ja kaikki muut, joita olen kiusannut.

Blogger luulee tätä blogia nyt spam-blogiksi ja minua robotiksi, jonka ainoa tarkoitus elämässä on palvella väärennöslääketeollisuutta, halpoja lainoja ja nigerialaisia prinssejä. He vaativat minua todistamaan, että olen oikea ihminen.

Olen murtunut. Enhän minä sitä voi millään tehdä.

Sivustan loppu
  ei tule räjähtäen
    vaan sihahtaen
  kuin väljähtänyt limsa
    pitkän työpäivän jälkeen.

Hui!

Näin ne naamiot rapisevat. Pää auki meni ja kertoi kaikille olevansa 23-vuotias opiskelijanplanttu, ihan oikein virallisessa lehdessä. Pahus. Minä kun olin melko vakuuttunut siitä, että hän on Reino, 42-vuotias työtön Hakunilasta, ja hänellä on kaksi lasta, joita hän saa tavata joka toinen viikko. Reiska on joka lauantaiaamu pää auki ja matti kukkarossa Tikkurilan selviämisasemalla - siitä nimi.

Minä sen sijaan olen ja pysyn kaapissa. Olen kaadatuttanut betonia vaatekomerooni ja seissyt siinä kovettumiseen asti. Täältä ei lähdetä ennen kuin talo sortuu ympäriltä.

Ettäs kehtaatte. Menee mielihalut. Siis, tuota, mielikuvat.

Hautakiveeni
  saatte nimeni piirtää
    ette ennemmin.

Missä se kultareuna edelleen on?

Päivän runotorstai osui sen verran kohdalleen, että oli pakko kaivaa tämä vanha teksti esiin. Kirjoitettu juhannuksena 2004, jolloin Ei Mennyt Hyvin.

---

On vuoden pisin päivä. Mutta silti on pimeää.

Turtuuko sydän,
  jos se hylätään liian
    monta kertaa?

Hehe

Nauretaanpa hetki yhdessä hassuille googlaajille. Sivustaan löydetään edelleenkin parhaiten taktisella kombinaatiolla "tissit" ja "muumi", mutta että "erootiset alueet"?

"Vainoharhainen mietelause." Hm. "Ajatuksiin ei auta kuin iho runo." Hmm... "Töpselit väärinpäin." HMMMMM..... Tässähän on suorastaan haasteen makua.

Sivustan hakusanojen top-3:

23.81% tissit
14.29% sivusta kuultua
11.90% muumi

Muut voittajat yleisyysjärjestyksessä:
piupali paupali, minun pitää kännykkä, verestävät silmät, osingonjako, kuinka tehdä rahaa?, ajatuksiin ei auta kuin iho runo, töpselit väärinpäin, savusaunan kiuas, tekstari runo, talvitakki ale, elämänohjeita, krokotiilirock sanat, oi maamme suomi synnyinmaa, syvä uupumus, erootiset alueet, piupali paupali sanat, vainoharhainen, mietelause.

Kirjoittaa vaiko eikö kirjoittaa

Taasen kerran himoittaisi kirjoittaa kirja yhdellä rykäyksellä - 50.000 sanaa 30 päivän aikana. Mutta mistä siihen löytäisi aikaa? Ja mistä siihen löytäisi ideoita?

Ei ole minun pääni ihan tuohesta tai savesta, mutta että kokonainen romaani...? Toisaalta, laadullahan ei olisi väliä, vaan pääasia tässä kirjoittamisessa olisi määrä.

Voisin ainakin väittää kirjoittaneeni kirjan, jos en muuta merkittävää elämässäni saisi aikaiseksi. Olisihan se komiaa: oma nimi kirjan etusivulla. Jos laittaisi vielä kullanvärisillä kirjaimilla, niin ainakin se roihahtaisi kauniisti saunaa sytyttäessä.

Haastattelu sivusta

"Iltaa, hyvät kuulijat. Täällä Uukuniemellä ollaan jo pitkään ihmetelty, miksi Sivusta-konsernin pää-äänenkannattaja 'Sivusta' on siirtynyt puhtaasti runouden pariin viimeisinä vuosina. Kysyimme asiaa Sivusta-yhtymän tiedottajalta, Naakka-Irmeli Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväistyltä."

"Rouva Naakka-Irmeli Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty, mistä johtuu, että Sivusta-verkkopäiväkirja on - lainatakseni erästä lukijapalautetta - 'käynyt pirun tylsäksi'?"

"Neiti. Neiti Naakka-Irmeli Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty, jos saan pyytää."

"Toki. Neiti Naakka-Irmeli Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty, Sivustan lukijamääräthän ovat ennätysalhaiset, eikö totta?"

"No, me Sivusta-konsortiossa kutsumme tätä vain hengähdystauoksi uudelleenorganisoinnin myötä. Saimme juuri loppuun isohkon uudelleenorganisointitoimenpiteen, joka parantaa dynamismiamme ja antaa meille opportuniteetin konsentroitua core-osaamisalueillemme."

"Aivan, neiti Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty. Mutta huhut kuitenkin kertovat, että päätoimittaja Z:aa ei ole nähty sitten uudelleenorganisoinnin."

"Valitettavasti minun on vahvistettava huhut. Päätoimittaja Z katosi uudelleenorganisoinnin yhteydessä, emmekä ole kyenneet löytämään häntä. Sivustan runopainotteisuuden selittää se, että kesätoimittajamme Jooseppi - tai "Runo-Jooseppi", kuten me häntä leikkisästi kutsumme - on lukittautunut Z:n toimistoon, pitää blogia panttivankinaan ja vaatii joka aamu pizzaa ja tuoreita kukkia runoratsun ruoaksi."

"Vai niin. Miten aiotte edetä tilanteessa, neiti Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty?"

"Emme kerrassaan mitenkään. Koska vain päätoimittaja Z tuntee palkanlaskentajärjestelmän koodit, me emme saa palkkaa. Ja jos emme saa palkkaa, meillä ei ole motivaatiota tehdä asian eteen mitään. Jos nyt suotte anteeksi, jatkaisin mielelläni golf-kierrostani."

"Kiitos, ja pahoittelen, neiti Naakka-Irmeli Ylämäyhkiöpaheräpätin-Naksutattiainen-Vähäalaseinästäreväisty. Päätän raporttini tähän."

Syksyn sävel

Runotorstai, osa "Syksy".

Mitä lähemmäs talvea syksy kääntyy, sitä enemmän ihmiset kääriytyvät kokoon. He istuvat lämpimissä autoissaan ja paahtavat Länsiväylää ympärilleen katsomatta. Kiire, suoritus, tulos, työ-koti, koti-työ.

Siinä kaikki.

Syksy syö ajan
  kiroaa kiireiseksi
    hukuttaa huudot.
  Kuljen märkää katua
    kuvittelen eläväni.

En ollut ylpeä

En ollut ylpeä itsestäni polvistuessani sateisella kadulla veren valuessa murtuneesta nenästäni, värjäten lammikon vaaleanpunaiseksi.

En ollut ylpeä itsestäni, kun jätit minut itkemään kylpyhuoneen nurkkaan, mustelmia täynnä.

En ollut ylpeä itsestäni poliisiauton kaartaessa jälleen kerran kerrostalomme pihalle.

En ollut ylpeä itsestäni kulkiessani rappukäytävässä, kumarassa naapureiden tutkailevan katseen alla.

En ollut ylpeä itsestäni, kun löysin sinut kotoa, sängystä sen saatanan huoran kanssa, yhteisen lapsemme itkiessä nälkäänsä kehdossaan.

Tänään en enää pyydä anteeksi. Tänään en enää kuuntele selityksiäsi. Tänään lukitsen oven takanani. Ja ehkäpä, jollain jo melkein unohtuneella tavalla, tunnen oloni pikkiriikkisen ylpeäksi.

Siivosin vessan,
  jätin ruokaa hellalle,
    petasin sängyn.
  Eropaperit löydät
    olohuoneen pöydältä.

(Hah, kerrankin ajoissa runotorstaissa.)

Syyselo

Lyhyen ja kirkkaan hetken se loisti. Nyt se on harmaantunut ja väsynyt.

Kuuden ruokalajin illallisen jälkeen kupissa on enää viilennyttä kahvia ja tilkka konjakkia. Muut ovat jo hyvästinsä sanoneet, enää me kahden muistelemme menneitä. Ikkunan takana odottaa yö, katsoo meitä kylmin ja pimein silmin. Joskus meidänkin on lähdettävä.

Jos tyhjät kadut
  voisin täyttää valolla
    lasten naurulla
  Unohtaisin nimeni
    hylkäisin helvettini

Muukalaisetkin sen tietävät

Päivän Sosiaalisesti Rajoittuneet.

Squirrel Power!

Skviik!

Eksyksissä

Kouraisen rannalta hiekkaa ja siinä kuvastuvat kaikkeuden sfäärit kuin moniväriset kristallit. Annan sen valua sormieni lomasta jalanjälkeni täytteeksi ja pyyhin itseni olemattomiin. Jossain kaukana huutaa ihminen ikäväänsä ja vain lokit vastaavat.

Pieni ihminen
  nauran tekniikallesi
    ja tieteellesi
  Minä olen elämä,
    tie, totuus ja kuolema.

(Innoitus: Runotorstai.)

Syyskuu

Aamulla herättyäni minulla on epämiellyttävä olo. Tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt vakavan virheen, tai olisi jättänyt tekemättä jotain tärkeää, mutta en haluaisi ajatella sitä. Vaikka kuinka yritän muistella, jokin sisälläni sanoo "et sinä tuota halua tietää" ja "lue ennemmin sähköpostisi."

Oma alitajuntanikin on minua vastaan.

Sateinen piha
  keskellä kuollut koivu
    lehdetön, vajaa.

Sivusta kuultua

Mies, pienessä sievässä, selittää jotain bussipysäkillä vaimolleen. He eivät huomaa Sivustan toimittajaa, joka seisoo tissimainoksen takana piilossa, tupakansavulta suojassa.

"Otakko suihin kun piästään kottiin? Tekis taas niin miäli..."

"Vastahan mä otin lauantaina, ei siitä oo ku kaks päivää!"

"Mutta peniksen vuosissa se on ikuisuus!"

Heleä nauru karkoitti niin oravat kuin pulutkin.

Sori, pojat

Pakko kompata Jania. Paras lööppi ikinä.

"Mitäs kävi pähkinöihin käsiksi", kommentoi juorutoimituksemme vt. toimittaja "Rita Vaan", joka myös toimii oman toimen ohella puuseenpuhdistustiimin vetäjänä ja on karaten kolminkertainen Suomen mestari Hyvin Keveiden Eläinten sarjassa.

Käpyjä, valheita ja videonauhaa

Härremängyyd, miten tämä on voinut jäädä huomaamatta. Valokuvaavia oravoita!

Kiitokset anonyymille postittajalle vinkistä. Käpy on jo postissa.

Runotorjantain aiheena on tällä kertaa valo. Toimiston ikkuna antaa katetulle sisäpihalle, josta kuultava valo jollain lailla muistuttaa minua ulkoilmasta. Tai ehkä ruotsinlaivan keskihintaisista hyteistä.

Mutta vaikka miten ulkona pimenisi, toimistossa palaa aina monitorin kalpea kajo.

Miljardi vuotta
  ja sininen planeetta:
    Ihmisen koti
  Tänään satavuotinen
    valojen valtakunta.

Maanantain toivotut

Menin sitten ja osallistuin. Laitoin pari tusinaa liuskaa kirjekuoreen, ja lyhyen sisäisen kamppailun jälkeen annoin kuoren postitädille. Hän halusi laittaa siihen ehdottomasti joitain kauniita postimerkkejä, koska "sehän oli matkalla runokilpailuun."

Nyt on jotenkin haikea olo, aivan kuin olisi päästänyt koko talven hoivaamansa eksyneen oravan vapauteen. Siellä se tohottaa puun latvassa, isopäisenä ja vähämielisenä, eikä se enää koskaan tule takaisin. Kunhan ei vain jäisi auton alle.

Minä olen kuin
  sipulipuutarha:
    täynnä kyyneliä

Kiire

Kaupan hyllyltä löytyy jos jonkinmoista eksoottista hedelmää. Useimmista en edes tiedä, mitä niille pitäisi tehdä, ja joistain kuoriutuu varmasti painajaisia. Kaikki jalostuksen, geenimanipulaation, lannoituksen ja kasvihuoneiden tuotosta.

Luomutuotteet on laitettu nurkkaan häpeämään.

Kurinalainen
  ihmisen koskettama
    kadonnut luonto
  Meille ei enää kelpaa
    vapaudessa kasvanut.

(Ja Runotorstaihinhan tässä osallistutaan. Mukava juttu, tuo. Tulee motivoiduttua kirjoittamaan tänne.)

Sarkasmi On.

Otsa hiessä
  nojaan viileään lasiin
    manaan kipua
  Raivottaret päässäni
    jättäkää minut rauhaan!

Innoitus: Runotorstai ja loman loppu.

Runo. Stop. Torstai. Stop

Kohtasin sinut
  kun muutit maailmaani
    loppukesällä.
  Syksyllä olimme jo
    vanha aviopari.

(Aihe).

Pieni ajatus

Ihminen aikuistuu silloin, kun hän luo omat tarpeensa ja halunsa, eikä hän enää saa niitä ulkopuolelta.

Luuserin tunnustuksia

En ole koskaan kokenut todellista rumuutta. Tiedättehän, sellaista joka saa kääntämään kasvot pois, ja toivomaan, että sitä ei olisi ikinä nähnyt. Minussa on nimittäin vika: osaan löytää jokaisesta asiasta sen kultaisen reunan, joten en pysty mistään sanomaan, että se olisi tosiaan ruma.

Sisälläni on jotain ärsyttävän positiivista, joka ei suostu kuolemaan. Joillakin ihmisillä on voimakas tieto oikeasta ja väärästä; rumasta ja kauniista; totuudesta ja todellisuudesta. Kadehdin ja pelkään heitä. Kadehdin siksi, että he saavat tehtyä asioita, eivätkä jää uinumaan ikuiseen arvailuun ja hymistelyyn. Pelkään, sillä myös he voivat erehtyä.

Rumaa? Kaunista?
  Relativismin aallot
    tasaavat kaiken.

9.7.6

Eiliselle jatkoa, kun tuli nyt ahkerasti käytettyä pientä mustaa muistikirjaa pitkästymisen estämiseksi. Jotain käsittämättömän melankolista suomalaisissa kesähäissä kyllä on.

Häät, ilon juhla!
  Nurkassa soittaa bändi
    jotain mollissa.

8.7.6

Kesähäät täyttävät kalenterini. Rutiini on aina sama: kirkko, sulhanen, morsian, pappi, tahdon, aamen ja sitten siirrytään juhlapaikalle, jossa on aina hieman liikaa ihmisiä, hieman liian hidas tarjoilu ja hieman liikaa nolostuttavia leikkejä. Kyynärpäät kolhiutuvat pöytiin ja tuoleihin, kuuman kahvikupin kanssa joutuu taiteilemaan kummien välissä, ja miehet pakenevat kakkukahvien jälkeen ulos, "katselemaan autoja."

Ja kossupullo narahtaa.

Kesäinen valssi
  hiukkasen haparoiva,
    ainutkertainen.
  Toivon teille onnea
    lähden silti aikaisin.

Muutos revisited

Olosuhteiden pakosta joudumme nyt osallistumaan Runotorstaihin vanhalla merkinnällä... Pahoittelemme.

Sivusta haluaa kuitenkin korostaa, että Sivusta on viisivuotissuunnitelmassaan sitoutunut tuottamaan vähintään 80% uutta materiaalia, että tämänkertainen kierrätysyritys Sivustassa on ensimmäinen laatuaan koko universumin historiassa, ja että koko oravalauma on melkomoisen äimistynyt onnistuttuaan livauttamaan tämän päätoimittaja Z:n valvovien silmien alta.

---

Haiku- ja tankarunoudessa vuodenaikojen vaihtuminen on eräs kantavia, tai ainakin usein toistuvia teemoja. Eteläisen Suomen keväälle lyhyt runomuoto on omiaan, sillä tuntuu siltä kuin kevät tulisi tänne juoksujalkaa - oikealta vasemmalle Länsiväylää rynnistävä, vanhuksia tieltään heitellen; kuin viimeiseen Otaniemen bussiin yrittävä teekkari.

Joku aamu sitä vain herää ja on kesä.

Männyt taipuvat
  lumikuorman painosta
    rinteen kupeessa.
  Käänsin katseen puoleesi
    talvi kääntyi kesäksi.

Aamu

Verestävin silmin tuijotan peilikuvaani ja toivon, että näkisin peilissä edes joskus muitakin kuin itseni. Sähköhammasharjan tasainen tykytys turruttaa aivot jonnekin valveen ja unen välimaastoon, ja ajatukset alkavat harhailla etsien jotain, mihin tarttua.

Aamun karkeus
  Edessä tyhjä päivä
    Talo on vaiti

(Runotorstaista, huomenta.)

"Vastahan minä nämä ostin"

Ennen vanhaan muistan ostaneeni kengännauhoja; parhaisiin kenkiin jopa useammat.

Nykyään tuntuu siltä, että nauhat ovat kenkien kestävin osuus.

Mitvit?

Aurinko polttaa öisinkin

Hikeni valuu
  poskiltasi sängylle
    niin myllätylle
  Kahden vartalon tanssi
    korvissa veren jyly.

Rane

Rane tajusi olevansa väsynyt yritettyään poistua työpaikaltaan HKL:n matkakorttia käyttämällä. Hän heilutti pientä sinistä kahden kortin kansiotaan lukijalaitteen edessä ja etsi verestävin silmin pientä valoa, joka armahtaisi hänet ja kertoisi oven olevan auki, mutta vasta soitto turvamiehelle selvitti Ranen päätä sen verran, että hän ymmärsi käyttää oikeaa avainta.

"Joo, äsken se ei toiminut, mutta nyt se jostain syystä alkoikin toimia", Rane sopersi puhelimeen ja punasteli hieman.

Kotona Ranea odotti korillinen pyykkiä, haiseva biojätepussi ja liki tyhjä jääkaappi. Tänä juhannuksena hänen ainoat ystävänsä olisivat ruskea olutpullo ja nahistunut, kurttuinen omena.

Juhannuksena
  luontokin on niin kaunis
    mutta minä en
  Kelpaisinpa jollekin
    edes nahistuneena.

(Ja Runotorstaitahan tässä hivotellaan.)

Urgh

Johan on työpäiviä ennen juhannusta. Nyt vasta kotona.

Rienaavatkohan
  metsän eläimet meitä,
    raatajia?

Tarpeet täytettynä

Tuossa viime viikolla eräs tuttavani totesi, että "suomalainen mies ei tarvitse muuta kuin kylmä oluen, suihinoton, euroviisuvoiton Suomelle ja Hesarin etusivun, jossa lukee 'Suomi otti MM-kullan Ruotsilta 9-0'".

Onneksi oli Euroviisut vielä nauhalla.

Ai niin, Runotorstai unohtui viimeksi. Tässäpä tämänkertainen, Bruce Leelle ja väkivaltaisessa suhteessa eläville omistettu:

Hellyydestä
  murtuneeseen ruumiiseen
    on vain tuuman matka.

Torstaiteema

Pakkohan tähän on osallistua. Hyvä idea; kuvataan porokin, kuten jo televisiorunossa sanotaan.

Yritin kirjoittaa tähän haibunin mukaista tekstiä, mutta epäonnistuin surkeasti. Jääköön tulkinta siis tavallista enemmän ilmaan.

Taivaan kutoja
  virvatulten nikkari
    se minä olen.

Rajuja muutoksia

Jos nukkuu todella pitkään aamulla, näkee joskus hyvin outoja ja todentuntuisia unia. Näin unta, että päädyimme vanhempieni, siskoni ja veljeni kanssa pienelle siirtolapuutarhapalstalle, jonka olimme ostaneet jossain unessani, joka minulla oli ollut viimeksi teini-ikäisenä. (Unessa kun oltiin, tähän liittyi myös vihollisagenttien metsästystä ja planeetanlaajuisia katastrofeja, mutta ne nyt olivat mitättömiä sivujuonia, jotka oli varastettu Lostista ja BSG:stä.)

Palsta oli ollut kesannolla siitä, kun viimeksi uneksin siitä. Mietimme mitä kaikkea sille pitäisi tehdä samalla kun vanhempieni uusi koira tonki paikkaa iloisena. Oli nostalgisen haikea olo.

Kun sitten illalla (siis uni-illalla) keräännyimme kaikki vanhaan huoneeseeni, ymmärsin yhtäkkiä miten kauas olemme päätyneet ihan todellisessa maailmassa. Elämät, jotka olivat kietoutuneet tiukasti toisiinsa vielä muutama vuosikymmen sitten, olivat nyt erillisiä ja kaukaisia. Ymmärsin myös oman muutokseni epävarmasta teinistä itsenäiseksi manageriksi, ehkä rajuin muutos meistä kolmesta paikalla-olijasta. Sitä ei vain itse ole huomannut, koska on seurannut sitä koko ajan vierestä. Kuin sammakko, joka keitetään hiljalleen kuoliaaksi.

Heräsin, enkä ymmärtänyt hetkeen missä olin. Ensimmäinen kerta elämässäni.

Aika rynnistää
  me sokeina perässä
    elämän läpi.

Juuso

Snif.

Pihan laidalla
  ruusuaidan vieressä
    oravan hauta.

Tunnustan

...että otin Euroviisut nauhalle, ja olen nyt katsonut pisteidenlaskun kolmeen kertaan.

Se on surullista, se. Mutta toisaalta, se on myös oudon kiihoittavaa.

Sataa

Moottoritien pintaa huuhtelee keväinen sade. Sateen erottaa jo renkaiden jylystä, joka on saanut suihkivan sivuäänen. Arjen harmaus yltää jo taivaalle, mutta silti kevätsade on aina erilainen: se on lupaus jostain paremmasta; muutoksesta kohti kesää. Syyssade taas tuo mukanaan lupauksen kylmyydestä ja kuolemasta. Se piiskaa lehdet irti, kun taas kevätsade kasvattaa niitä kuin omiaan.

Taivaiden sade!
  Anna veden valua,
    ruokkia minut.

Iltaa

Perjantai-iltana istun taasen yksin. Kaipaan. Toivon. Odotan.

Aamulla vain puolityhjä pullo on enää pystyssä ottamassa vastaan auringon ensimmäistä hentoa tervehdystä.

Kerro missä oot
  jotta sinua voisin
    tänään rakastaa.

Les Makasiinit

Mustaa savua
  keskellä kaupunkia
    toukokuun yössä.
  Hei! Korkataan samppanja!
    Ei! Hirtetään syylliset!

Tissit!

Niin, tuossa kun katselin statistiikkaa kävijöistä, niin huomasinpa jotain hälyttävää: puolet lukijoistani käyttää Firefox-selainta, mutta 100% kaikista niistä, jotka tulivat tänne etsien tissejä, käyttävät Internet Exploreria.

Ainoa vedettävissä oleva looginen johtopäätös siis on, että Explorerin käyttäminen lisää tarvetta nähdä tissejä. Tai että tarve nähdä tissejä liittyy muuten jotenkin oleellisesti Explorerin käyttöön.

Tästä saanee joku nörtti lisää vettä myllyynsä.

Vappuaaton tunnelmaa suoraan Sivustan vessasta

Seisoi pöntön äärellä hän
kai hiukkasen horjuen
sylkäisi veteen keltaiseen
klimpin mustikansinisen.

Mansikkamargaritat ovat aloittelijoille. Mustikka-chili sen olla pitää. Hik!

Siis hetkinen...

...jos joku sanoo sinusta "good fuck", niin se on hyvä asia. Jos joku sanoo sinusta "bad fuck", niin se on paha asia. Hyvä. Tai siis, selvä. Mutta jos et naikaan häntä, vaan hänen äitiään (eli olet "bad motherfucker"), niin se onkin sitten taas hyvä asia?

Ota tästä nyt sitten selvä.

Hetkinen, johan kevätruno julkaistiin?

Sivustaan saavutaan Googlesta kolmella hakusanalla: "tissit", "kevätruno" ja "elämänohjeita".

Voiko näitä olla yhdistämättä?

Keväällä himot
  virtaavat suonissani:
    Peppu! Tissit! Oh!
  Elämän ohje hakee
    munasolua tanssiin.

Touhuamista ja tanhuamista

Vihaan, vihaan, vihaan aikaisia aamuherätyksiä.

Pirun noloa
  nukahtaa istuessaan
    vessanpöntöllä

Muumi-Sivusta

Härregyyd, Sivusta on haastettu meemiin! Ei tälläistä tapahdu vanhanpiian elämässä, ei kerta kaikkiaan. Kyllä minä teille pojanjolpeille vielä muumit näytän, odottakaahan vain kun saan revittyä tämän typerän koneen irti suust

Erm.

Ai että kymmenen asiaa kaapeissa? Hyvä on...

Ensimmäiseksi Sivustan kaapeissa on viskiä. Litroittain. Saaveittain. Tynnyreittäin. Tislaamoittain. On harvoja asioita, jotka saavat päätoimittaja Z:n hyrräämään tyytyväisyydestä yhtä tehokkaasti kuin litrainen leka Springbank 21:stä tai Aberlourin A'bunadhia.

Toiseksi Sivustan kaapeissa on lohikäärmeitä. Toiset kutsuisivat niitä luurangoiksi, mutta luurangot ovat kilttejä eivätkä pure takaisin, kun niitä yrittää ruokkia.

Kolmanneksi toimituksen kaapeissa on pölyä. Joskus päätoimittaja Z kääräisee setelin rullalle ja imaisee sitä sieraimeensa näyttääkseen kovalta jätkältä naisten edessä. Hamassa tulevaisuudessa joku varmaan kertoo hänelle, että naiset osaavat kuin osaavatkin erottaa pölyn ja kokaiinin toisistaan, ja silloin pääsee isolta mieheltä parku.

Neljänneksi kaapeissa on keskeneräisiä käsikirjoituksia, projekteja, maailmanvalloitussuunnitelmia, ideoita, ajatuksia, ja muuta sellaista, mitä ei julkisesti kehtaa vielä esitellä. Toisin kuin moni luulee, tämän blogin kirjoitukset ovat käyneet läpi tiukan seulan ja vielä tiukemman toimitusprosessin.

Viidenneksi kaapeissa on suklaata. Ihan varmuuden vuoksi.

Kuudenneksi (ja hei, minä kuvittelin, etten keksi edes viittä) kaapeissa on myös vanikkaa, joka rahvaan keskuudessa myös näkkileipänä tunnetaan. Sitä kehtaa oraville syöttää, kun parempi leipä on lopussa. Oi niitä taistoja, jotka on saatu aikaan siitä, notta kunpi ompi parenpaa, "Kunto" vai "Voima".

Seitsemänneksi... äh. Ei minulla ole edes niin montaa kaappia.

Ei helkkarissa
  en paljasta kaikkea
    vain oleellisen.

Pakollinen kevätruno

Haiku- ja tankarunoudessa vuodenaikojen vaihtuminen on eräs kantavia, tai ainakin usein toistuvia teemoja. Eteläisen Suomen keväälle lyhyt runomuoto on omiaan, sillä tuntuu siltä kuin kevät tulisi tänne juoksujalkaa - oikealta vasemmalle Länsiväylää rynnistävä, vanhuksia tieltään heitellen; kuin viimeiseen Otaniemen bussiin yrittävä teekkari.

Joku aamu sitä vain herää ja on kesä.

Männyt taipuvat
  lumikuorman painosta
    rinteen kupeessa.
  Käänsin katseen puoleesi
    talvi kääntyi kesäksi.

Verkkopäiväkirjamerkintä numero 339

Tänään Sivustan toimituksessa on juhlittu pyöreitä tasalukuja, sillä tämä on 339:s merkintä; tärkeä luku mille tahansa blogille.

(Miten niin ei tasaluku? On se kenelle tahansa, jolla on 113 varvasta. Eipäs syrjitä siellä.)

Juhlan kunniaksi Sivusta on päättänyt uusia ulkoasunsa. Konsernin palkkaama konsulentti teki töitä liki kuusi kuukautta uusiakseen toimituksen ilmeen.

(No hyvä on, Aku Ankka asuu Paratiisitie 113:ssa. Onhan se nyt merkittävä luku.)

Sivustan uutta ilmettä on juhlittu tauottomilla sotilasparaateilla Uukuniemen keskustassa, kansalaisten hurratessa ja heilutellessa pieniä lippuja alistuneesti ja vaivautuneina, käpykaartin vahtiessa.

(Siis on muuttunut, katsokaa! Sivun teksti on nyt yhden pikselin verran enemmän vasemmalla. Konsulentteja ei sovi epäillä! Tämä lisää toimituksen markkina-arvoa vähintään 115%!)

Sivustan päätoimittaja Z piti lyhyen puheen pääkonttorin - jota leikkisästi paikallisten keskuudessa kutsutaan nimellä Rautahammas - parvekkeelta. Puheessaan hän korosti paskanjauhamisen tärkeyttä ja sitä, miten yleisön pitämiseksi kuuluu blogata, vaikka ei oikeastaan olisikaan mitään tärkeää sanottavaa.

(Hei, oikeesti, tilaajat katoavat kuin pyyt maailmanlopun edellä!)

Paikalle vaivautuneet yksi marsu ja kaksi talitinttiä hihittivät hieman mahlapöllyssä.

(Pyyt?)

Lopuksi haluaisimme toivottaa vielä koko kansalle kerrassaan riemullista kevättä.

(Joko se loppui?)

Jo.

Sohvan kulmassa
  sfäärissä kaukaisessa
    mieli vaeltaa
  koettaa taivaan taakse
    missä henget kohtaavat.

Miksei mikään toimi?

Yksinäiselle
  puhelintuen ääni
    herättää kaipuun.

Kauhua ja pelkoa uskomuksista

Moni siellä näyttöpäätteen ääressä luulee nyt, että aion kommentoida Saastaista huonetta, mutta ei, en aio. Lukekaa itse.

Sen sijaan haluaisin nostaa esille erään vanhan sanonnan: "Jos kakunpala lautaselle siirrettäessä kaatuu, saat huonon anopin."

Jeskamandeera, miten pelottavaa!

Ajatelkaa nyt: Ihminen syö kymmeniä kakunpaloja vuodessa, ja ennen naimisiinmenoa niitä vuosia kertyy nykyään ainakin kaksi tusinaa. Se tekee useita satoja kakunpaloja ennen kuin anoppi on varmuudella määräytynyt, ja jos yksikin noista liukkaista epeleistä lipsahtaa nurin, loppuelämäsi tulee olemaan kärsimystä. Aivan karmaiseva vastuu annettavaksi nelivuotiaalle, joka leikkaa ensimmäistä syntymäpäiväkakkuaan ja haparoivin sormin siirtää sitä kohti pahvilautasta.

Ainoa vaihtoehto on reilusti kaataa ensimmäinen suoraan kyljelleen ja elää hurvittelevaa sinkkuelämää aina viisikymppiseksi asti, jolloin tulevan siipan mahdolliset vanhemmat puskevat jo heinää.

Elleivät sitten tule kummittelemaan.

Uusmediaa

Junassa, matkalla vanhempien tykö, istun pariskunnan takana. He ovat keksineet uuden tavan piinata kanssamatkustajia - ei, ei suinkaan tekstiviestin näpyttely vanhalla Ericssonin kapulalla - jonka näppäinäänet on varmasti kehittänyt itse Saatana - vaan heillä on mukanaan uutuuttaan kiiltävä, kannettava multimeedio-PC. PC, jossa on DVD-asema. PC, josta ilmeisesti puuttuu kuulokeliitin.

Vaunun täyttää ensin kiihkeä naisen huokailu, ja katselen, miten ihmisten korvat alkavat punoittaa. Minuuttia myöhemmin joku ilmeisesti potkaisee Chandlerin tapaan oven sisään ja alkaa ammuskella.

Heillä on ollut häpyä kääntää elokuva melko hiljaiselle, joskin nykyelokuvissa se tarkoittaa sitä, että me muut matkustajat saamme nauttia pelkästään elokuvan ammuskeluista, tappeluista, autojahdeista, ja erotiikkakohtauksista. Vuorosanoista ei saa sanaakaan selvää.

Suomalaiseen tapaan kukaan ei sano mitään, vilkuilee vain vaivautuneesti toisiaan. Minä jään pois ja huokaisen helpotuksesta, enkä kadehdi niitä, joilla on vielä neljän tunnin matka edessä.

Hiljaisuus.

Lost

Katsoin juuri Lost -televisiosarjan toisen tuotantokauden kahdeksannen jakson. Siinä kiteytyy kahden sekunnin ja yhden sanattoman katseenvaihdon ajaksi itse Täydellisyys, ja sitä oli rakennettu pikku hiljaa, huomaamatta, pienillä asioilla puolentoista vuoden ajan. Ja kaikki vain yhden pienen hetken vuoksi.

Itkin koko jakson viimeiset kolme minuuttia.

Olen täysin koukussa.

(Tosin illan mittaan kuluttamallani puolikkaalla pullollisella valkoviiniä ja Il Limoncetto di Sorrento:lla saattaa olla jotain vaikutusta tunneherkkyyteen. Eihän suomalainen mies muuten itkisi. Perkele.)

Pahoitteluni...

...siitä, että olen ollut melko hiljaa viime aikoina. Olen nimittäin sodassa, jossa vastapuolella on IKEAn kaappiyhdistelmä ja minulla vain ainoana aseenani jokamiehen peniksenjatke: akkukäyttöinen ruuviväännin.

Toistaiseksi kaappi on voitolla: se istuu nurkassa ja hohottelee mahtavuuksissaan, onttona ja tyhjänä; minä polvillani edessään ja mumisen taikaloitsuja valkoisesta vihkosta, jossa kaavakuvapiirrokset leijailevat valkoisessa tyhjyydessä.

On niin paljon helpompi
rikkoa kuin ehjätä
maailma mataa eteenpäin
kohti varmaa tuhoa

Pysäytä kellosi

Olenkin pitkään ihmetellyt, olenko ainoa ihminen, josta aina välillä näyttää, että kello pysähtyy jos katson sitä juuri sopivasti - niin, että se ei huomaa, että sitä vahditaan. Kiitos ystäväni lähettämäni linkin, tiedän nyt, etten ole ainoa. Käy kokeilemassa.

Maailma on vain
  todellisuuspakoisten
    rikkaitten miesten
  itsekästä, haisevaa
    manipulaatiota.

Se sopii minulle.

Puro

Riiviöjoulutontut Repa ja Tane lienevät vieneet aivoni vuosihuoltoon. Pahoittelen.

Jos olisin puro
juoksisin alas kallioista rinnettä
kylmänä ja kirkkaana
mukanani risuja
kaikenlaista roskaa
solisisin lasten iloksi
kastelisin nauravat rakastavaiset
ennenkuin syöksyisin mereen
katoaisin
syntyäkseni syksyllä sateena
kauas vuorille

Hiljaisuus

Joku jo epäili tässä, että olen tappanut itseni, kun ei ole mitään kuulunut. No, melkein. Eipä siitä sen enempää.

Verisade tuo
  kuolemasi taivaalta
    kasvosi uurteet
  tuskanoroja täynnä
    Jäljellä vain vaatteesi
  tyhjä sängynpuolisko
    saunavuoron hiljaisuus

Verestävät silmät, sänkinen leuka

Kuolemanväsynyt
se minä olen
en elämääni
vaikka kosketat minua
en osaa enää vastata
istun myöhään
yksin
ei
en jaksa

Vanki 7

Väsymys painaa miekkosen rangan kumaraan ja puoliavonaiset silmät tuijottavat kulmien alta, tarkentamatta, näkemättä. Nainen hänen edessään kertoo Tärkeistä Asioista, siitä kuinka jokin paperi on täytettävä neljänä kappaleena ja kyselee välillä jotain, johon mies vastailee ynähdellen.

Lopulta miehelle työnnetään paperi eteen ja hän allekirjoittaa sen edes katsomatta. Piirtämällä kuvan nimestään hän luopuu vapaudestaan, antaa kohtalonsa muiden käsiin. Hänen käsiinsä lyödään kahleet, raskas rautapanta napsahtaa kaulan ympärille ja tasaisen harmaat vaatteet tuupataan syliin. Hän liittyy harmaiden kumarassa vaeltajien joukkoon harmaaseen kaupunkiin, ja liikkuu vain minne ja milloin käsketään. Hän syö harmaata ruokaa harmailta lautasilta. Mutta hänen unensa ovat vielä värikkäitä.

Eräänä päivänä hän seisahtaa äkisti jalkakäytävälle ja jää katselemaan harmaaseen kukkaan lennähtänyttä nokkosperhosta. Se imee ahnaasti kukan mettä, tuo ainoa väriläiskä kilometrien säteellä. Mies kumartuu lähemmäs, ei uskalla hengittää, vain katsoo ja tuijottaa kunnes perhonen ponnahtaa takaisin siivilleen.

Perhonen lentää ylemmäs ja ylemmäs ja mies seuraa sitä katseellaan, silmät kivistäen, kunnes väritäplä katoaa harmaiden tornien sekaan.

Mies kääntyy kannoillaan ja kävelee päättäväisesti jalkakäytävältä ajotielle. Kun hänen ruumiinsa saadaan vihdoin pois bussin alta, hänen ruhjoutuneilla kasvoillaan on vielä vieno hymy.

Toimiston seinät
  sortuvat kaiken ylle,
    kaatuvat päälle.
  Minä en voi välittää
    koska olen jo kuollut.

Pahoittelen tätä purskahdusta

Helsingin metro on ankea paikka. Onhan se ihan siisti, ja kirveestäkään ei enää saa päähänsä kuin satunnaisesti, mutta yksi asia minua siinä pännii suunnattomasti.

Kun yrität astua vaunusta ulos metroasemalla, niin edessäsi on tasainen tampioiden puolikaari, kuin vapaapotkua vastaanottamaan järjestyneenä. Ei aukon aukkoa missään. Ja jos erehdyt odottamaan yli puoli sekuntia, tuo ihmismassa alkaa valua sisään ja joudut todennäköisesti tyrmäämään mummon tai pari päästäksesi ulos.

Ettekö te saatanan tampiot tajua, että ensin päästetään ulostulijat pois seisomalla siististi metro-ovien molemmin puolin, niin että keskelle jää siisti kulkuväli? Siinä ei pönötetä kuin Alepan ovien edessä odottamassa koiranmakkara-alennusmyynnin alkua. Tämä koskee erityisesti niitä neropatteja, jotka parkkeeraavat sellokotelonsa suoraan kulkureitille, itsensä sen viereen ja hymyilevät sellaista hieman yksinkertaisen oloista hymyä kun metrosta ulos valuvat ihmiset taistelevat tietään muurin läpi kädet huitoen. Ja kun kyse on suomalaisista, niin kukaanhan ei sano mitään. Ei "anteeksi", eikä "voisitteko väistää?" eikä etenkään "ryhmittykää oikein, perkuleen puhelinpylväät! Betoniporsaat! Haaparouskut! Piikkilanka-aidan irvikuvat! Te senkin löyhkäävät äyriäisten jätökset! Väistäkää!"

Seuraavan kerran kun seisotte siinä suoraan ovien edessä, ja joku mieshenkilö tirvaisee teitä yllättäen kannuun, niin se saatoin olla minä.

(Tule apuun, Mirva! Ettekö te siellä lautakunnassa voisi ottaa jonkinasteista asennekasvatusta asiaksenne?)

Meemitytetäänkö meitä muka?

Pitäisi vissiin luetella hassuja tapoja. Internetin käyttösääntöjen neljännen luvun viidennentoista artiklan mukaanhan meemeihin on pakko vastata, joten eipä tässä kaiketi muuta voi tehdä, jos haluaa jatkaa kroolaamista tässä sykkivässä informaatiotulvassa, jossa ohi lillii uusmediasuunnittelijoita kuin veriklimppejä mykykeitossa.

Sivustan virallinen hassu elämäntapa 1:

Kirjoitan näppäimistöllä ihan puuta heinää yleensä ruudun ensin täyteen, ja muutan sitten tekstin merkki kerrallaan sen oikeaksi. Näin ei pääse kärsimään tyhjän paperin syndroomasta. Tosin, kirjoitus09U EQ"#(EU=!"euheiden määrä saattaa lisääntyä.

Sivustan virallinen hassu elämäntapa 2:

Bloggaan aina pää oikealle kallellaan. Jos kirjoitan asiatekstiä, kirjoitan pää suorassa. Jos taasen olen humalassa, pää on kallelle vasempaan.

Ja jos bloggaan humalassa, niin kalle saa koko pään.

Sivustan virallinen hassu elämäntapa 3:

Laitan monitorin kulmiin keltaisia lappuja, joihin kirjoitan mitä pitää tehdä. Sitten viivaan niitä yli ihan huvikseni, jotta näyttäisi että olen tehnyt töitä. Sitten unohdan koko asian.

Sivustan virallinen hassu elämäntapa 4:

Keksin hienoja lainauksia ja arvuuttelen itseltäni, kuka niitä olisi voinut sanoa. Esimerkki. Kuka sanoi: "Moni luulee, että elämä on taitolaji. Mutta se on voimalaji."

Sivustan virallinen hassu elämäntapa 5:

Säilytän pinoa ruotsalaisia 10 äyrin kolikoita vuodelta 1989 "tuomassa onnea". Se toimii; sen jälkeen minun ei ole tarvinnut enää mennä Ruotsiin.

Haastan mukaan kilpailuun kaikki Suomen neulebloggaajat lankakerän hinnalla.

Sivustan vinkkipalsta, osa I

Hei, täällä taas Tiina Töppö-Vähä-Läyliäinen päätoimittaja Z:n paperikorista, moi!

Oletteko huomanneet, että jos maksaa kaupassa kortilla, niin summaa ei pyöristetä, mutta jos maksaa rahalla, niin silloin se pyöristetään? Eli siis jos senttilukema on 52, niin säästät kaksi senttiä maksamalla käteisellä, koska se pyöristetään 50 senttiin. Samaten, voit säästää jopa kaksi senttiä, jos maksat kortilla, jos lukema on 58 tai 59 senttiä, koska muuten se pyöristettäisiin 60 senttiin.

Tällä keinolla voit, jos olet tarkka, säästää keskimäärin 1.2 senttiä joka kerta kun käyt kaupassa. Vuositasolla - jos käyt viisi kertaa viikossa kaupassa - säästät peräti kolme euroa!

Jos ostat säästämilläsi euroilla kolme purkkapakettia (á 5 tyynyä) niin sinun pitää jauhaa samaa purukumia vain 20 päivää, jotta ne riittäisivät koko vuodeksi. Ja jos jauhat kymmenen tuntia päivässä, kulutat niin paljon energiaa, että laihdut kokonaisen kilon!

Tarkalla laskennalla laihdut siis ilmaiseksi!

Seuraavalla viikolla tarkastelemme, miten lasimurskasta rakennetaan polkuauto, voitetaan V65-ravit kuuntelemalla radion taustakohinaa ja nostetaan Suomen kansantuotetta 3%.

Se on vain peliä

Parhaat vaalimainokset ovat kyllä Pauligilla: "Valitse Presidentti."

Aiemmat kuusi kuukautta

Niin, edelliseen merkintään vielä lisätäkseni... Tuo leffahan perustuu todelliseen tarinaan, ja on uudelleen tehty versio alkuperäisestä japanilaisesta elokuvasta.

Mistähän ihmeestä tuon saisi käsiinsä? Sohvani alkaa jo kuivua, ja se vaatii kyyneliä...

Yksin kuusi kuukautta

Olen nähnyt melkomoisia kauheuksia kyynelehtimättä, mutta tämän elokuvan pelkkä traileri sai jo silmäni sumenemaan ja nenäni vuotamaan.

Pahus.

Pidän koirista ihan liikaa.

Sirkushuveja, perkele!

Jumankegula! Miksi Suomen televisiosta tulee uutena vuonna Helsingin Senaatintorilla palelevia kansalaisia, puheita ja virsilaulantaa, kun taas Ranskan TV5 esittää hillittömiä bileitä, joissa on venäläisiä tanssijoita ja illuusionisteja ja kauniita naisia ja komeita miehiä ja koomikkoja ja hauskoja juontajia ja fiksuja ihmisiä?

Ihan kuin Suomessa jotenkin pelättäisiin, että mitähän pahaa se uusi vuosi taas tuo tullessaan ja että voisikohan sitä jotenkin lieventää, jos ollaan tosi kurjia eikä varmasti pidetä yhtään hauskaa. Ulkonakin kuulostaa lähinnä siltä, että uusi vuosi yritetään pelottaa pois kovalla paukkeella ja kirkkailla valoilla.

(Kyllä, olen vain katkera siitä, että istun kotona sohvalla ja katson televisiota, eikä minua ole kutsuttu niihin hillittömiin vuodenvaihteen seksiviinahuumeorgiabileisiin, joita kaikilla muilla varmasti on. Hyvää uutta vuotta teillekin sinne vain. Se on sitten 2006 siltä varalta, että olette höyryissänne kadottaneet ajantajunne, tai varastaneet aikakoneen ja hukanneet sen Prisman parkkipaikalle.)