Selvitin nimittäin, miten on mahdollista, että pyykit jäävät märkinä odottelemaan kuivumaan laittamista ja sitten ne homehtuvat, eikä kenelläkään ole enää kivaa, kun ne joutuu pesemään uudelleen kuudessa kympissä.
Se käy nimittäin näin yksinkertaisesti:
Pese pyykkiä. Kun pyykkikone lopettaa, joudut kuitenkin lopettamaan jonkin asian kesken. Pyykit otetaan koneesta, ja viedään korissa pyykinkuivatuspaikalle(*).
Pyykinkuivatuspaikalla on kuitenkin täyttä, koska on ollut koko ajan jotain tärkeämpää tekemistä, kuin niiden viikkaaminen. Joten ensin pitää viikata vanhat pyykit. Tai ainakin laittaa ne myttyinä puhtaiden vaatteiden koriin(**). Mutta lakanat pitää viikata, koska muuten ne ovat ihan rypyssä, ja ryppyinen lakana on vähän kuin tyhjiö: universumi kavahtaa sitä (***).
Missä olinkaan?
Niin, lakanoiden viikkaus. Mutta ne tarvitsevat tasaisen tilan tasoittamista varten, joten ensin pitää pedata sänky, että on jotain, missä viikata (****).
Sängyllä olevat tavarat tarvitsevat kuitenkin jonkin paikan, johon ne voi laittaa. Kaappi on kuitenkin täysi, joten päädyn järjestelemään sen. Laatikoihin ei kuitenkaan mahdu, joten lähden Prismaan hakemaan uusia laatikoita ja Dymoon lisää nauhaa (*****).
Ja kun nyt olen Prismassa, niin samalla vaivallahan ostan vielä muutakin. Kuten esimerkiksi katson niitä parvekekalusteita. Mutta niitä varten tarvitsisi oikeastaan mitat... Prismassa ei ole mittanauhaa, joten ajelenpa Puuiloon vähän kauemmaksi. Puuilossakaan ei ole, mutta Mäntsälässä olisi. Mäntsälään pitäisi oikeastaan ladata auto, mutta sehän sujuu. Paitsi että latausjohto on rikki, ja ne ovat melko kalliita. No mutta minullahan oli se alennuskuponki, mutta se olisi Tallinnan Prismaan. Äkkiäkös toki sinne lautalla pääsee...
Ja hyvät ystävät, näin päädyin sheivaamaan jakkia Himalajalle (******).
No, tämä tarina muuttui toki jossain kohtaa fiktiiviseksi, mutta koin sen niin tärkeäksi, että ajattelin tulla kirjoittamaan tämän ylös ihan teitä varten. Koska jos en olisi kirjoittanut tätä, niin olisin unohtanut ja sitten olisin harmitellut jossain kohtaa päivää, että olipa hyvä idea, mutta momentum katosi, enkä koskaan kirjoittanut ideaani kynällä paperille (*******).
Olen miettinyt monesti, että olisiko minussa jonkinasteisia ADHD-piirteitä. Ehkä, mutta en toisaalta myöskään haluaisi medikalisoida itseäni sillä tavalla. En tarvitse diagnoosia tai halua laittaa itseäni johonkin laatikkoon selittääkseni itseäni, eikä tilanne nyt varsinaisesti vaadi mitään interventiotakaan. Ajattelin olla ihan silleen vain perinteisellä tavalla outo. Se on yksi niistä valkoisen, keski-ikäisen miehen etuoikeuksista: maailma on rakennettu meitä varten, joten me voimme olla vapaammin outoja, kuin ne, jotka eivät lähtökohtaisesti sovi muottiin. Naisen "outous" tulkitaan paljon herkemmin korjattavaksi virheeksi järjestelmässä; taudiksi, joka pitää parantaa. Nuoret taas ovat aina lähtökohtaisesti huonompia ja laiskempia kuin edellinen sukupolvi; olivat syynä sitten rockmusiikki, roolipelit tai sosiaalinen media.
On hyvä, että osaamme tunnistaa ja hoitaa erilaisia kirjolla olevia ihmisiä. Ihmiskunnan tietämys ja osaaminen on kasvanut merkittävästi viime vuosina (ja siksi diagnoosienkin määrä on lisääntynyt). Välillä vain tuntuu siltä, että on liiankin tärkeää pystyä selittämään se, miksi poikkeaa valtavirrasta, ja silloin diagnoosin hakeminen on yksi tapa. En tiedä johtuuko se siitä, että yhteisöllisyyden luonne on muuttunut vuosien varrella: markkinamiehet kertovat meille, miten me olemme kaikki yksilöitä, ja miten meidän on korostettava yksilöllisyyttä erilaisin vaattein, asustein, tuoksuin, huonekaluin, miten vain. Meta ja muut somejätit haluavat pitää huolta siitä, että meidän suhteemme toisiin ihmisiin kulkee heidän järjestelmiensä kautta: Yhteisöllisyyden verkko muuttuu kapitalismin tähdeksi, jonka keskellä on biljoonan dollarin arvoiset yritykset, joiden tekoälyt korvaavat inhimilliset suhteet. Niistä kun saa Mark-setä fyffeä, toisin kuten siitä, että menen kävelylle kaverin kanssa.
Ne pyykit ovat muuten edelleen tuossa. Märkinä, kuinkas muuten.
P.S. Kun pesee pussilakanan ja useampia tyynyliinoja samanaikaisesti, voi todistaa epäeuklidista, multidimensionaalista outoutta, kun tyynyliinat menevät sisäkkäin ja ristikkäin pussilakanan kanssa, muodostaen liinavaate-inceptionin.
Nyt kun vielä ymmärtäisin, miksi pyykkikoneeni on alkanut pitää outoa melua. Se kuulostaa jotakuinkin siltä kuin se messuaisi jotain outoa rukousta: "Iä! Iä! Cthulhu fhtagn! Ph'nglui mglw'nfah Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!"
*) Oli minulla kuivausrumpukin, mutta se hajosi ja lapset ovat niin isoja, että sen korjaaminen ei ole erityisen akuuttia. Kestovaippa-aikana se kyllä oli aivan ehdoton kapistus.
**) Meillä on jokaisella oma kori, koska melkein aikuiset lapset osaavat kyllä itse viikata omat pyykkinsä. Tai siis osaavat, jos viitsivät. Joskus tyhjennän mielenosoituksellisesti ylitsepursuavan korin teiniolion sängylle. Auttaako se? No ei auta.
***) Keinoäly suositteli, että fysiikka-aiheinen vitsi parantaa aina tekstin laatua. Ei paranna. Aion antaa sille potkut.
****) Viikkaan siis useimmiten yksin, koska teinit katoavat aina maagisesti juuri silloin, kun pesukone lopettaa. He ovat oppineet, minä en.
*****) Oikeaan Järjestykseen kuuluu läpinäkyvät muovilaatikot, joihin on Selkeästi Kirjoitettu, mitä niissä on. Tämän opin aikoinaan Myytinmurtajia katsoessani, ja jos amerikkalainen jotain osaa, niin se on ideoiden juurruttaminen aivokudokseeni.
******) Tämä ns. "yak shaving" on ihan tunnettu termi ohjelmistoammattilaisten parissa.
*******) No näppäimistöllä amerikkalaiseen pilvipalveluun, mutta tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
