Alkonlahjapussisingulariteetti

Sellaista olen miettinyt, että milloin tulee keskiluokan alkonlahjapussisaturoitumispiste? Kas kun sellainen keskiluokkainen ihminen herkästi käypi tuolla alkoholiliikkeessä näin joulunpyhinä ja ostaa sieltä pullon viiniä tai kuohahtelevaa juomaa, niin pitäähän sillä olla sitten jokin nätti lahjapussi. Kun ei sitä oikein kehtaisi pelkkää lekaa lyödä kouraan.

Ja sellainen pussi kivasti piilottaa, että mitä sinne on laitettu. Se voi olla jotain kallista shampanjaa, tai sitten sellainen parempi punaviini, tai sitten jopa sellainen kyykkyvalkkari! Voipa se olla jopa pullo jallua tai satunnainen kossu – vitsiksi tietysti. Se pussi tekee lahjasta tasa-arvoisen ja keskiluokkaisen. Voidaan jopa argumentoida, että Alkon lahjakassi on keskiluokkaisin asia, mitä kaikilla meistä on yleensä aina vähintään yksi jossain keittiön kaapissa piilossa.

Nimittäin niitä pussejahan ei heitetä pois, kun ne ovat niin hyviä ja näppäriä lahjan kääreitä. Ne vain taitellaan siististi ja piilotetaan keittiön kaappiin sinne leivinpaperin taakse, ja siellä ne nököttävät vuosikaupalla, odottaen sitä, että tulee jokin sopiva tilaisuus.

Ja tilaisuuksiahan syntyy, kun pitää yllättäen viedä jollekulle lahja. Keskiluokkainen ihminen vain nappaa sieltä toisesta keittiön kaapista pullon sitä Hyvää Punaviiniä, Joka Piti Juoda Jouluna Mutta Unohdinkin Ostaa Mirja-tädille Lahjan Niin Tämähän Käy Oivasti, sujauttaa sen vanhaan Alkon pussiin ja kas, se onkin oiva lahja. (Tämän takia niihin pusseihin ei koskaan saa kirjoittaa nimeä!)

Mutta! Koskapa vanhat pussit kiertävät ikuisesti, ja joskus joku ostaa uusiakin, niin jossain kohtaa täytyy tulla sellainen hetki, kun Suomi pyörii pelkästään vanhojen Alkon lahjapussien varassa, eikä uusia enää kannata ostaa!

Silloin olemme saavuttaneet alkonlahjapussisingulariteetin.

Iloista joulua!

Loputonta rullaamista

Minulla on loputon lahjapaperirulla. Se on ollut hyllyssä jo viitisen vuotta, ja edelleen voin kääriä lahjoja siihen. Se on aivan kamalaa; sillä sillä on todella vaikea kääriä mitään. Se menee jatkuvasti rullalle, eikä se leikkaannu kunnolla. Se on niin paksua, että siihen ei saa kunnon taitoksia ja kaikki paketit näyttävät samanlaisilta puolipalloilta. Ja se ei lopu ikinä, ahkerasta yrittämisestä huolimatta.

Huomaan, että siihen on piirretty kaikenlaisia pakanallisia symboleita.

Kirottu rulla on se.

On tämäkin yksi stanan työmaa

Mihinkäs sitä, ihminen, nyt puolisoa tarvitsisi?

Esimerkiksi muistuttamaan, että rullaa nyt vaan sen eteisen maton pois turvaan ennen kuin kantaa joulukuusen pihalle, ellei halua imuroida koko iltaa.

Löydän sukasta
  jälleen kuusen neulasen
    viimevuotisen.
  Ei opi ihminen, ei
    edes viisikymppinen.

Hei, me ruikutetaan taas

Joulutorttuja tehdessä jää aina hilloa vähän yli. Ja siellä missä on ylimääräistä hilloa, on myös lapsi. Lapsi, joka istuu tyytyväisenä keittiön pöydän ääressä lusikka kourassaan ja vajaa purkki edessään ja julistaa, että tämä on hänen onnellisin päivänsä.

Ja minä seison siinä takana, ja katson itseäni ikkunasta ja mietin, että mitä antaisinkaan, että voisin kokea onnen noin helposti. Takana on uskomattoman rankat kolme vuotta, johon mahtuu niin voittoja kuin tappioita, ja sen onnen tavoittaminen - edes hetkeksi - tuntuu mahdottomalta. Mutta aika parantaa, uskon niin.

Pimeydelle en
  anna valtaa sielussa
    ei, en ikinä

Isän tuska

Kun lapsi seisoo ruokapöydän vieressä kyyneleet valuen ja ulvoo ruokaa, niin kyllä vain vuosimiljoonaiset vaistot kuristavat sydäntä. Ei sillä väliä, että viimeisen puolen tunnin ajan kaikki yritykset lapioida kalkkunakeittoa suuhun on torpattu kommentilla "ei kelpaa", ja että hyvin tietää, että termi "ruoka" tässä tapauksessa on laajennettu koskemaan myös vastaleivottuja joulutorttuja, joiden saaminen luonnollisesti riippuu merkittävästi edellämainitun kalkkunakeiton syömisestä.

Vaistot on silleen hassuja, että sitä haluaisi tehdä mitä tahansa, että lapsi olisi onnellinen ja lakkaisi huutamasta.  Ja sitten kun tekee sitä ihmeellistä asiaa, että harjoittaa sitä vapaata tahtoa ja kykyä järkeillä itsensä vaistojen ohitse, sitä ihmeellistä asiaa, joka meidät eläimistä erottaa, niin sitä tulee niin helvetin paska olo.  Ja tuo ipana vaistoaa sen kyllä.

Ei ole helppoa tämä ihmisenä olo, ei.

Monipuolista joulua

Istuin isäni kanssa aatonaatonsaunassa ja hän siitä yllättäen toteamaan, että ateistien pitäisi jättää joulu kristityille ja tehdä normaali työpäivä. Naurahdin, ja kysyin häneltä hiljaa, olisiko sitten ollut parempi, etten minä olisi perheineni tullutkaan joulunviettoon heidän luokseen. Hän hiljeni, ja vaihdoimme puheenaihetta.

Paljon on pidetty nyt melua kristillisyyden näkymisestä koulujen joulujuhlissa; etenkin kun ei-kristittyjä alkaa olla merkittävä määrä luokissa. Ihan hyvä, että asiasta keskustellaan; se on avoimen yhteiskunnan perusta.

Keskustelua hankaloittaa se, että joulu on synteesi ainakin kolmesta kerroksesta: se alkuperäinen pakanallinen kekrijuhla, jolloin juhlittiin sitä, että oli vuoden pimein aika, ja että tästä eteenpäin asiat muuttuisivat taas valoisammaksi. Sieltä kumpuavat monet jouluperinteet kuten ylensyöminen, joulupukki, yms - jopa meikäläinen joulun nimikin on tältä ajalta. Toisena kerroksena on sitten Jeesuksen syntymäjuhla, jonka kirkkoisät aikoinaan fiksusti tuuppasivat pakanajuhlien oheistoiminnoksi. Kolmantena kerroksena on sitten nykymuotoinen, rauhoittumisen kauppaamiseen erikoistunut perhejoulu, joka lienee ehkä ottanut muotoa eniten amerikkalaisten kiitospäivän juhlasta. Siihen kuuluvat joululaulut ja helyt ja kilkkeet ja suorituspaineet rauhoittumisesta. Ehkä voisi sanoa, että uusi “joulu poissa kotoa” on vielä uusi kerros: tavataan ystäviä ja juhlitaan hillitysti vaikkapa vuokraamalla maja jostain hevonkuusesta. Pääasia, ettei tarvitse itse siivota ja tehdä joulua kotiin.

Joka tapauksessa, minusta on hieman huvittavaa ja surullistakin se, miten joku ihmisryhmä kokee omistavansa ja määrittelevänsä näinkin rikkaan perinteen kuin joulu. Joulussa riittää perinteitä kaikille, eikä kukaan noudata niitä kaikkia. Miten siis voisi sanoa, mikä on oikea tapa olla? Minä en juhli Kristuksen syntymää, koska olen ateisti. Minulle Joulupukki ja Jumala ovat periaatteessa samanvertaisia taruolentoja. Mutta ei minua häiritse mitenkään se, jos muut haluavat juhlistaa itselleen tärkeitä asioita - ja sitäpaitsi monet kirkolliset joululaulut ovat hyvin kauniita. Ei uskon puute estä nauttimasta kristinuskon perinteiden kauneudesta, aivan samoin kuin usko ei estä nauttimasta pakanallisesta joulukuusesta.

Minulle riittää joulusta paljon ammennettavaa. Sen rikkaus pitäisi olla kaikkien saatavilla.

Joulusaunaa pää hikoillen ja jalat jäässä lämmittäessään, hyvää joulua toivottaa

Sivustan toimituksen väki

Jouluiloa

Pöydässä laihaa nuudelikeittoa
alennuskanan palat lillivät yksin
radiossa Loiri laulaa Ave Mariaa
ja vaimo itkee hiljaa
mies avaa uuden oluttölkin
haukkuu ruoat, niiden tekijän
jouluvaloista on puolet palanut
ja palovaroitinkin huutaa

Muistakaa, että joulurauhaakin on monenlaista. Rauhallista joulua täältä Sivusta Oy Ab:n joulutervehdys- ja uhanalaisten eläinten madotukset -osastolta.

The Kirje

Hyvä Joulupukki,

valittaen meidän on ilmoitettava, että Sivusta Oy:ltä alihankkimanne Joulu 2005 -tuote on tavarantoimittajilla ilmenneiden hankaluuksien takia valitettavasti viivästynyt, emmekä voi siis näin ollen toimittaa Joulu-tuotettanne deadlineen 24.12 mennessä.

"Asiakaspalveluosastomme" tekee ympäripyöreitä päiviä selvittääkseen ongelman. Parhaat miehemme on lähetetty "jouduttamaan" työntekoa omilla alihankkijoillamme.

Uskoisimme kykenevämme toimittamaan tilaamanne Joulun viimeistään tammikuun 15. päivä 2006.

Toivottavasti myöhästyminen ei aiheuta Teille vaikeuksia. Lisätietoja varten voitte ottaa yhteyttä Sivustan "asiakaspalveluosastoon", jossa valituksenne "käsitellään" henkilökohtaisesti.

Teidän,

päätoimittaja Z.

...ja kattilat täynnä puuroo

Pitäisiköhän minun olla iloinen siitä, että en ollut ehdolla tässä kisassa? Varmaankin.

Joulu on taas, joulu on taas, ja Sivustan oravat juoksevat kiivaina etsimässä kesällä kätkettyjä käpyjään, jotta voisivat antaa ne lahjaksi toisilleen. Kävyt ovat tietenkin kaikki samanlaisia, ja jokainen saa yhtä paljon käpyjä kuin mitä antaa, joten koko ruljanssi tuntuu ulkopuolisen silmin hieman tarpeettomalta.

Mutta ajatushan se tärkein on.

Viimeinen päivä

On jouluaatto. Vettä, aurinkoa ja hyvää lannoitetta kaikille lukijoille!

Jotkut vihaavat joulua, jotkut rakastavat sitä. Toiset toivovat, ettei tänä jouluna isi joisi; toisille joulu merkitsee jo kymmeniä kertoja toistettuja kiusallisia perinteitä. Jotkut ovat jo oppineet tekemään oman itsensä näköisen joulun. Joillekin se vanha perinteinen joulu on se ainoa oikea. Ja jotkut viettävät joulua yksin.

Mutta kaikkia se koskettaa.

Tämä on se aika vuodesta, jolloin arkipäivän aherrus keskeytyy hetkeksi ja maailma muuttuu pienen ajanjakson verran. Muutos on tärkeää, ja joskus asioiden pitää muuttua huonompaan suuntaan, että ne voivat olla loppujen lopuksi parempia.

Nauttikaa tästä hetkestä juuri nyt.

Sivustan Joulukalenterin kahdeskymmenesneljäs luukku:

Jouluaattona
  jokaisen elämä on
    erilaisempaa.
  Katson lumisadetta,
    mietin lukijoitani.

Hyvää joulua.

Toivottaa Sivustan joulutonttu- ja kumkvattidivisioona.

Yksi yö jouluun on...

...laskin ihan itse eilen. Tai siis eilen oli kaksi yötä. Hyvin sekavaa.

Sivusta, tuo laajahko kattopaanu- ja korvakarvojenpoistolaiteorganisaatio, on poistunut oravineen jo joululaitumille, ja on jättänyt kahden viimeisen päivän merkinnät joulukaktuksensa hoidettavaksi. Pahoittelemme siis toimituksen puolesta merkintöjen laatua.

Sivustan Joulu Kalenterin Toiseksi Viimeinen Luukku:

Valoa en näe
  kaipaan lämpimään kesään
    tuoreeseen multaan
  leppeään tuulahdukseen
    juoksevan veden ääreen.

Stressi laukeaa

Kurottaessani lasia hyllyltä se putosi. Tuoreet, lämpimät joulutortut ja maito lakosivat kirosanojen tieltä, kun horjahdin ja astuin suoraan puoli sekuntia aiemmin lattialle muodostuneeseen sirpaleläjään.

Istun vessassa ja desinfioin haavaani Yön Joutsenlaulun soidessa taustalla. Mietin, miten selviäisin, jos haava tulehtuisi ja jalkani pitäisi amputoida. En ole niin vahva, että pystyisin sen välttämään halutessani, enkä niin rohkea, ettei ajatus mieltäni kauhistuttaisi.

Työtoverit alkoivat poistua tänään, kuka minnekin. He vaikuttivat rauhoittuneilta, suorastaan tyytyväisiltä. Oikea termi lienee "väsynyt, mutta onnellinen".

Sivustan Pakanallisen Yule Kalenterin Toinenkolmatta Luukku:

Vaikea olisi
  kuvitella joulua
    ilman rakkautta.
  Olkaa onnellisia,
    nauttikaa toisistanne.

(Lämmin ajatus kaikille niille, jotka viettävät joulua yksin, oli se sitten omasta tahdosta tai ei. Nauttikaa itsestänne, sillä sekin on ihan sallittua.)

Liihottelevia ajatuksenhahtuvia

Pomo kehaisi tänään. "Hyvää työtä", se sanoi, ennen kuin siirryimme seuraavaan aiheeseen. Köyhän on otettava, mitä annetaan.

Televisio-ohjelman mukaan adventistikirkko syntyi, kun koulukiusaaja heitti nuorta tyttöä kivellä ja isku paitsi tuhosi hänen kasvonsa, myös sai aikaan aivovaurion. Niin voimakkaan aivovaurion, että hän alkoi nähdä jumalallisia ilmestyksiä. Samaten ohjelmassa kerrotaan, että useampikin näkyjen näkijä voi olla vain yksinkertainen epileptikko, ja että voimakkaat magneettikentät voivat saada herkät ihmiset näkemään enkeleitä ja pikkupiruja.

Jumalalla aikaa olla aika ahdasta nykymaailmassa.

En tiedä, millaisen pilvilinnan Mea on kadottanut, mutta pilvien luonteeseen kuuluu olla katoavaisia. Ne tulevat helposti ja pakenevat herkästi, ja jos niistä saa kiinni, ne ovat kuin perhosia: liian läheinen kosketus rikkoo ne, eivätkä ne enää koskaan lennä. Ja vaikka sen saisikin elämään kämmenellä hetken, se kuolee illalla pois.

Mutta silti ne ovat kauniita katsella ja tarpeellisia maailmassa.

Vahvuutta ei ole se, että osaa kestää mitä vain, mitä vastaan tulee. Vahvuutta on se, että valitsee omat taistelunsa - olivat ne sitten pilvilinnojen pihoilla tai elektronien keinotodellisuudessa.

Sivustan Kaksikymmentä Yhdes Joulu Kalenteri Luukku:

Katson perhosta
  murheissani: tietääkö
    se kuolevansa?
  Puhallan ja se lentää
    vapaasti - ei välitä.

Erään aikakauden loppu

Rakas Herra Selli: voin vakuuttaa, että sivusta on todellakin mahdollista penetroida ja vieläpä varsin mukavasti. Sopii rauhalliseen menoon. Kama Sutra valaissee asiaa, ja ihan omilla kokeiluillakin pääsee kivasti alkuun.

Palatakseni kuitenkin varsinaiseen asiaan, tai siis asiantynkään, tai siis pelkkään tynkään, koska meillä ei siis täällä Sivustassa muuta ole - ei etenkään asiaa niin paljon että siitä saisi edes tynkää. Ei, en siis viitannut peniksiemme keskipituuteen. Tai siis... (Lopeta jo hyvän sään ajoissa -toim. huom.)

Tapahtuipa jotain, mikä sai haikailemaan aikoja menneitä ja olemattomia: Katsoin Tarun Sormusten Herrasta loppuun. Tarinoissa on surullista se, että ne voi aloittaa ja lopettaa vain kerran; kaikki muut kerrat ovat edellisten toistoa.

Sivustan Kaksikymmenes Joulun Aluspäivä:

Raukea olo
  Pitkän taipaleen tehnyt
    poistuu harmauteen.
  Jään tuijottamaan tyhjään
    kutsuni tuo vain kuvan.

Vaihteeksi jotain muuta

Naapurissa taistellaan jälleen. Kuuntelen vaimeita riidan ääniä ja mietin hajamielisesti, mistä mahtaa olla tällä kertaa kysymys. Tiedän, että jos menisin käytävään, kuulisin paremmin, mutta en salakuuntele kuin hetken lähtiessäni lenkille. Palatessani riita jatkuu yhä; äänet ovat jo särkyneet ja kuulostavat kuin lasin raastamilta.

Näen heitä joskus rappukäytävässä, eivätkä he näytä onnellisilta. En tiedä, miksi he pysyvät yhdessä. Joskus mietityttää, että tietävätköhän he, että naapurit kuuntelevat ja miettivät missä vaiheessa pitäisi soittaa poliisi paikalle. En usko, että he välittäisivät.

Sivustan Yhdeksännentoista Päivän Luukku:

Rakkaus kuolee hiljaa
se ei kestä valoa
se käpertyy nurkkaan
itkee elämänsä pois.

Yksinäisen sydämen kotona
hidas kellon tikitys vie
elämäni pois.

Lehdissä toiset kilvan
rakkauttaan esittelee
Juoksen loskan seassa
sydämeni pakahtuu.

Muistan riidat palavat
ne sanat kauheat
Anteeksi olen antanut
mutten vielä saanut.

Asuntosi oven ali
keltaisen lapun sujautan
Toivon, vaikken ole
pitkään uskaltanutkaan.

Kuin lintu tuhkasta
sydän syttyy uudelleen
kun kosketat minua
katseellasi hymyillen.

Yksinäisen sydämen kotona
hidas kellon tikitys vie
elämäni pois.

Ei mitään sanottavaa

Sivustan Joulu Kalenterin Kahdeksastoista Päivä:

Vain kuusi yötä
  ennen jouluaattoa
    katselen ulos.
  Toivon mustaa joulua,
    muistuttamaan menneestä.

Joulun uhrit

Työpaikalla alkaa olla kireä tunnelma. Mies istuu tietokoneen ääressä, eikä reagoi kun kutsun häntä nimellä. Kutsun toiste, ja hän kääntyy katsomaan minua tyhjin, tuijottavin silmin. Tunnistan oireet: jouluzombie on saapunut toimistoon. Hän ei lepää, ei syö, ei näe muuta kuin tietokoneen. Hän puhuu monotonisella äänellä, vakuuttaa olevansa "ihan ookoo", mutta ei varmasti muista minun käyneen paikalla viisitoista sekuntia myöhemmin.

Palaverissa naisen tietokone päättää seota kriittisellä hetkellä ja kertoo fataalista ongelmasta, jonka korjaaminen vaatisi mikrotuen paikallaoloa. Hän romahtaa, kyyneleet pyrkivät silmiin. Pidämme kahden minuutin tauon, ja hän kokoaa itsensä ulkona; esittää taas vahvaa tullessaan sisään. Puhumme vielä palaverin päättymisen jälkeen hänen elämästään jonkin aikaa, ja huomaan ajattelevani ensimmäistä kertaa häntä ihmisenä.

Alkavatkohan nämä zombiet vaatia kohta uhreja?

Sivustan Joulu Kiireiden Täyttämän Kalenterin Seitsemästoista Päivä:

"Aivoja", vaatii
  jouluzombien ääni
    kaukaa perältä.
  Istun hämärässä ja
    pelkään sieluni puolesta.

Tyhjäpäisyydestä

Kauniiden ihmisten menomestasta, Menopaussista, bongasin tämän keskustelunaloituksen tyhjäpäisyydestä.

Koska Sivusta nyt kerta kaikkiaan sattuu olemaan Suomen johtava asiantuntija nimenomaan juuri tyhjäpäisyyden saralla - täällähän kirjoitetaan joka päivä tekstiä niin, ettei se käy kertaakaan aivojen kautta, vaan siirtyy suoraan television komediaohjelmista sormien kautta tietokoneen ruudulle - olemmekin päättäneet antaa joitain käytännön vinkkejä, mikäli tyhjäpäisyys on kovinkin yleinen vaiva.

...

...

Jaa. Eipä tulekaan mitään mieleen.

Sivustan Mato- ja Tamponi Yhdistyksen Joulu Kalenterin Kuudestatoista Päivä:

Joulun resepti:
  lämpöä ja rakkautta,
    ruokaa, lepoa.
  Ei tätä kiirettä ja
    tekemisen pakkoa.

Pomo tuli ja sanoi, että olis nakki

Pitää... kestää... työ... vielä... viikko... Olla... luopua... taivutuspääte... koska... ne... turha.

Orava kirjoittaa tietokone, ottaa naukku. Ihan hyvin ymmärtää. Vaikka joskus ei aina. Tämä helppo, huudahtaa. Ottaa toinen naukku, tämä kerta iso. Orava sammua roskakori, toinen orava nauraa vieri paska.

Sivustan Viidestoista Päivä Tätä Joulu Kalenteriksikin Kutsuttua Juttua Kirjoittaessa:

Googlettaa, sano
  se entinen sinkku, kun
    deittiä etsi.

Satunnaisia ajatuksia, osa MMMCMLVI

Lakanani alkavat tuoksua epäilyttävästi. Toisaalta, eipä niissä kukaan muu olekaan nukkunut hetkeen, joten ihan itseäni saan syyttää. Voisin viedä täkin ulos tuulettumaan, mutta kävisi kuitenkin niinkuin viimeksi, ja päädyn vain homeaddiktion ensiasteelle haistelemaan paniikissa tyynynkulmaa.

Minulla on koko päivän ollut sellainen olo, että täällä tapahtuu jotain mistä minulle ei kerrota.

Tietäisivätköhän oravat?

Sivustan Neljästoista Iltapäivä Joulu Kalenterin Merkeissä:

Neljästoista yö,
  ei edelleenkään rauhaa.
    Kaipaan, odotan.
  Ihan ystävällinen
    kosketuskin sopisi.