Makaronilaatikkoa

Minä ajattelin, että teenpäs nyt makaronilaatikkoa, koska sitten minulla olisi makaronilaatikkoa ja sehän on paljon parempi kuin että ei olisi makaronilaatikkoa ja sitten minä laittaisin sitä pakastimeen pienissä siistissä laatikoissa ja sitten minä olisi sellainen mies, jolla olisi pakastimessa makaronilaatikkoa, koska sellainen mies minä haluan olla, mutta sitten kun minä olin sen makaronilaatikon laittanut uuniin niin minä sähelsin sen uunin kanssa ja laitoin vain pelkän valon päälle ja nyt minulla on vain vähän silleen hyytynyttä makaronilaatikkoa joka on vain makaronilaatikon näköistä mutta ei oikeasti ole yhtään makaronilaatikkoa ja minä en sitä voi laittaa pakastimeen joten en olekaan enää semmoinen mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa ja tämä ei nyt vaan kuulkaa sovi ja minulle iski nyt sitten semmoinen identiteettikriisi.

MUTTA TUNTIA MYÖHEMMIN MINULLA ON MAKARONILAATIKKOA mutta se on ihan liian kuumaa laitettavaksi pakastimeen niin laitoin sen parvekkeelle jäähtymään ja menen nukkumaan ja nyt kuulkaa varmaan käy niin että unohdan sen sinne parvekkeelle ja sitten kun tulen keskiviikkona kotiin niin sitten minulla on jo vähän homehtunutta makaronilaatikkoa jossa on linnunjalkojen kuvia ja kaksi kärpästä ja sitten en edelleenkään ole mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa enkä kyllä ala enää mitään jos näin käy.

Mutta jos minä muistan aamulla niin sitten minulla on makaronilaatikkoa pakastimessa pienissä siisteissä rasioissa ja olen onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onn

Huusiaisti

Ihmisille kehittyy jossain kohtaa kuudes aisti: kyky aistia suunta ja etäisyys lähimpään vessaan, mikä tunnetaan nimellä huusiaisti. Naisille se yleensä kehittyy varhaisemmassa vaiheessa kuin miehille, mutta viimeistään keski-iässä, eturauhasen huutaessa punaisena, se kehittyy myös miehillä erittäin tarkaksi. Nuorempana aisti saattaa useinkin tuottaa ns. vääriä positiivisia tuloksia, erehtyen luulemaan porttikongia, roskalavaa tai Alepan pikakassaa huussiksi, mutta yleensä tämä taipumus karisee iän (ja vartiointiliikkeen Eeron ystävällisen opastuksen) myötä.

Huusiaisti onkin oivallinen tapa löytää tärkeitä paikkoja, kuten esimerkiksi kahvila tuntemattomassa kaupungissa. Tarjoat vain mukana olevalle keski-ikä-oletetulle siemauksen vesipullostasi, ja jo muutaman minuutin kuluttua voit seurata sitä turvallisen matkan päästä lähimpään kahvilaan. Ovatpa todelliset ammattilaiset selvinneet pois autiomaastakin ihan vain tarjoilemalla kupillisen kahvia residentille boomerille!

Tämän takia esittelemme nyt helpon lorun, jolla sinäkin voit päästä pälkähästä, jos tapanasi on eksyä paikkoihin. Tämän voi esimerkiksi vaikka näppärästi tatuoida reiteensä, niin ei pääse unohtumaan.

Jos vieraissa eksyt, muista neuvo tää
boomerin nopeasti vesi lävistää.
Askeleet kohti ne vessaa vie
siellä myös etsimäsi sivistys lie.

(Tämän tietopläjäyksen toimitti Sivustan anatomian-, geomantian- ja eerojenosasto, joiden kahvissa on näköjään taas ollut liikaa ketamiinia.)

Noniin, vatkaa sitä munaa

Lainausmerkit ovat hassuja. Miettikääpä vaikka seuraavien lauseitten eroja:

Hyvän keittokirjan tunnusmerkki ovat roiskeet joka sivulla.

Hyvän "keittokirjan" tunnusmerkki ovat "roiskeet" joka sivulla.

Ensimmäinen sopisi mietelauseena mainiosti sisustuskeittiön seinälle, sopivalla taustakuvalla.

Jälkimmäinen tuo mieleen vain irstaan, vanhan sedän.

Vain matoja

AI:lla generoitu, koska näistä tulee vaan niin hassuja.

Tiedättehän korvamadot?

Minulla on silmämatoja. Ei sellaisia ällöjä valkoisia, jonka saa kun ui saastuneessa joessa Afrikassa, vaan sellaisia kuvia, jotka pomppii mieleen silloin kun on juuri nukahtamassa.

Joskus ne tarttuvat peleistä: Aikoinaan pelasin Tetristä niin paljon, että näin taivaalta putoilevia palikoita. Tai vanha Civilization -peli, jonka jälkeen kaikki näytti kuusikulmioilta.

Raaputin tuossa karstaa irti induktioliedestä sellaisella liesiraaputtimella, ja herran jestas että se oli tyydyttävää. Nyt kun suljen silmäni, näen vain miten suit sait, karsta irtoaa ja alta paljastuu kirkas lasipinta.

Tunnen jopa sen tunteen sormissani. Onko minulla myös käsimato?

I choose you

Pokémon Go -kännykkäpelissä voi lähettää ne Pokémonit, joita ei halua säilöä pienissä purkeissa, professorille "tutkittavaksi". Täytyy myöntää, että usein mietin, mitä se professori niistä tekee, koska niitä täytyy tulla todella suuria määriä.

Lasketaan. Jos yksi Pokémon painaa keskimäärin noin 20 kg, niitä lähetetään vaikka kymmenen päivässä per käyttäjä, ja pelillä on 83M kuukausittaista käyttäjää, niin professori saa noin 500 miljoonaa tonnia Pokemoneja kuukaudessa. Maailmalla tuotetaan lihaa noin 340 miljoonaa tonnia vuodessa. Tästä voidaan helposti laskea, että jos yhdestä Pokémonista saataisiin esimerkiksi vain 6% lihaa, niillä voitaisiin kattaa koko maailman lihantuotanto.

Professori voisi siis yksinään hallita merkittävää osaa koko maailman ruoantuotannosta.

Ehkä tämä on se Rakettiryhmän salainen tavoite.

Rohkeutta, komisario Z!

Siinä minä seisoin, vavisten kauhusta. Kuikuilin kulmieni alta kanssaihmisiä, mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota puuhailuuni. Yritin seistä mahdollisimman luonnollisena, aivan kuin tekisin tätä joka päivä, mutta olin varma, että kaikki tuijottivat minua ja näkivät kun häpeä punki esiin ihohuokosistani.

Ojensin käteni ja sivelin sen karheaa pintaa, joka tuntui muovin alla selvästi. Rohkaistuin ja otin sen käteeni, sitten sujautin sen nopeasti piiloon ostoskoriini. Kukaan ei huomannut - tai jos huomasi, ei tuntunut välittävän. Urheana ojensin käteni, otin toisenkin, myöhempää käyttöä varten, mumisin itselleni. 

Häpeän puna kohosi poskilleni ja hiippailin syyllisenä kohti kassaa. Olin varmuuden vuoksi valinnut kaupan, jossa on itsepalvelukassat, ettei tarvitsisi kestää sitä syyllistävää tuijotusta, jonka ostokseni olisi varmasti aikaansaanut.

Kotona purin ostokseni keittiön pöydälle. Siinä, vasten pyökinpunaista pintaa, oli kaksi espanjalaista kurkkua. Kuuntelin vielä hetken, kaikuisiko asunnossa aineeton paheksunnan ääni, mutta ei, mitään ei tapahtunut ja vannoin, etten tästä julkisesti kertoisi kenellekään.

Vihanneksetkin
  kantavat muistojamme,
    nauran Prismassa

Jelppinki-vä!

Bonuslapsi huutaa apua ruokapöydästä. "Hei setä, kerro miltä puolelta tätä parmesaania pitää raastaa?"

Näytän. Lapsi huokaa syvään. 

"Kyllä tää elämä on niin vaikeaa."

...Oh my sweet summer child.

Voisin kertoa

   sinulle maailmasta.

      Mutta nauti nyt.

Ha!

Hymyilee se elämä risukasaankin aina välillä. Tajusin juuri, ettei minun tarvitse enää potea huonoa omatuntoa espanjalaisten kurkkujen ostamisesta vuonna 2010, eikä kukaan enää muistuta asiasta joka kerta, kun käyn kaupassa.

Saati sitten tästä banaaniongelmasta. Tai tästä ostoslistan luovasta tulkinnasta.

Mustikkaa, mustikkaa...

Rakastan mustikkaa. Syön sitä silmilläni, maistan sitä kielelläni. Kun perkaan ja pakkaan sitä pakastettavaksi, ajattelen jo niitä ihania talven aamuja, kun voin heittää kourallisen mustikoita puuron päälle. Ja kun talvella sekoitan niitä puuroon, muistelen niitä elokuun lämpimiä iltapäiviä, kun istuin mökkikeinussa ja perkasin ämpärillistäni. Muistan isääni, joka keräsi niitä aina enemmän. Muistan lapsiani, jotka ylpeinä esittelivät omaa ämpäriään, suu sinisenä.

Mustikka ei maistu samalta, jos sitä ei ole itse kerännyt. Siihen pieneen marjaan liittyy niin paljon tunteita ja muistoja, joita kaupan mustikka ei voi tavoittaa.

Ah, mustikka

  lämmin päivä ja rauha

    ehkä elän talven

Koneen orja

Tuota hei, miksi minä laitan astianpesukoneen päälle aina väärään aikaan? Se nimittäin on kuin taapero - sitä ei voi hetkeksikään jättää yksin, koska tuho voi olla valtaisa. Ja sitten sitä saa loistavan idean lähteä pienelle happihyppelylle, jonka välittömästi torppaa keittiöstä kuuluva kurlurlur - että etpä lähdekään, koska aion pestä tätä törkyistä lautaskasaasi vielä kaksi tuntia, ja että ensi kerralla esipesepä nämä ryönäsi ihan itse, jos haluat vispata menojalkaasi.

Pyykinpesukoneen voi sentään pysäyttää kesken ohjelman ja sulkea hanan, mutta astianpesukoneen sielunelämä on minulle tyystin vieras, ja napitkin on piilotettu integroidun kannen alle, eikä niissäkään mitään pausea ole.

Enemmän tämä etätyöpäivä välillä sitoo pöydän ääreen kuin toimistopäivä.

(Kuvassa se väärä tapa laittaa haarukat tiskikoneeseen.)

Ostoksilla

Katso uusien
    kattiloiden kiiltoa.
        Sietämätöntä.

Kotivinkki

"Niin, professori Z, kuuluuko veitset ja haarukat laittaa astianpesukoneeseen terät ylöspäin vai alaspäin?"

"No, sanotaan näin, että asiassa on kaksi koulukuntaa: ne, jotka ovat kompastuneet avoinna olevaan kanteen ja kaatuneet rähmälleen veitsikorin päälle; ja ne, jotka eivät vielä näin ole tehneet.  Haluatteko nähdä arpeni?"

Puhumisen tärkeydestä

Piti ostaa banaaneja. Vaimo teroitti lähtiessä, että ostat sitten keltaisia banaaneja. Ei vihreitä, eikä etenkään niitä missä on jo ruskeaa, koska muuten ilmeisesti maailma loppuu tai jotain sinne päin.

Noin kuutiometrin banaaneja seulottuani löysin kolme täydellistä yksilöä. Niissä ei ollut pienintäkään vikaa, ja jos ne olisi laittanut banaanien missikisoihin, jokin niistä olisi varmasti voittanut ainakin toisen perintöprinsessan palkinnon - niin täydellisiä ne olivat.

Toin banaanit sitten kotiin ja esittelin ne vaimolle, joka oli hyvin tyytyväinen. Sitten asettelimme banaanit kauniisti maljaan, siihen shakkipalkinnon ja esi-isän kuvan väliin.

Aamulla sitten heräsin vaimon moittivaan ääneen. "Näissä banaaneissa on täpliä."

NO KAI NIISSÄ NYT JUMALAUTA ON TÄPLIÄ KUN NE OLIVAT EILEN HYVIÄ JA NYT NE OVAT KYPSYNEET KOKO YÖN.

Miehen ja naisen
keskustelussa syntyy taikaa
joka pakenee ullakolle
ja vinkuu siellä peloissaan
aikojen loppuun asti.

(Runotorstai.)

Arjen sankari, osa 2

Vaimo laittoi ostoslistan mukaan. Listassa oli Ihan Tavallisia Asioita, maitoa ja sensellaista, siistissä riveissä ranskalaisin viivoin. Kun täytin ostoskoria, viivailin niitä mielessäni yli, koska niin asiat pysyvät järjestyksessä.

Viimeisenä listassa luki "- jotain hyvää :-(". Niin, siinä oli lopussa tuollainen uudenaikainen hässäkkä, josta, kun tarpeeksi päätään kääntää, voi hahmottaa nyreän naaman kuvan. Jouduin hetken miettimään, miten tämän ratkaisisin, mutta sitten välähti ja suuntasin kotiin tyytyväisenä.

Kotona sitten kerroin vaimolle ratkaisustani: "Lopuksi ostin sinulle jäätelöä."

"Voi kun kiva!" vaimo huudahti, ja taputti pieniä käsiään ja otti pari tanssiaskelta keittiön lattialla.

"...mutta söin sen itse kotimatkalla", vastasin.

Mielessäni tyytyväisenä viivasin yli viimeisenkin kohdan. Nyt oli vaimolla nyreä naama.

Minä olen sentään nähnyt Paavo Lipposen alasti

Kylmää HK:n sinistä, suomalaista olutta ja syväanalyysi Keskustapuolueen ja AY-liikkeen suhteesta Suomen Kuvalehdestä.

Tässä sitä on todellisen keski-ikäisen miehen torstai. Ai jumalauta, älkää tulko nuoret silmille hyppimään kun setä kertoo miten maailma toimii ja mikä on oikein.

(Mikäs tuo rintakehässä rutistava tunne o

Cookies

Tein pikkuleipiä. Lopputulos ei kyllä ollut kuin Strömsöstä - mutta kuten täällä meillä päin sanotaan: se oli vähän kuin keski-ikäisten seksiä: ei kovin kaunista katsella, mutta mielellään siitä itse nauttii.

Kurkkua, komisario Z?

Käski ostaa kurkkua. Ostin espanjalaisen, koska muuta ei ollut saatavilla. Se oli virhe.

Kotona se sitten alkoi: "Hei, sä oot ostanut ulkomaisen kurkun. Osta suomalaisia, ne on paremman makuisia."

Myöntelin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavaksi kuulin kun vaimo keskustelee äitinsä kanssa ja päivitteli tapahtunutta: "Mies osti ulkomaisen kurkun, voitko kuvitella?" Seuraavana päivänä kauppalistassa oli jo selkeä ohje "kurkku (suomalainen)". Ja jokaikisessä kauppalistassa siitä eteenpäin.

Vaimon vanhempien luona sitten sai korjata tilannetta huulet krampissa: "Kyllä minä syön suomalaista kurkkua, anoppi ei nyt erikseen lähde hakemaan ulkomaista kurkkua kaupasta."

Jotenkin, nyt muutamaa viikkoa myöhemmin, tilanne on se, että puolituttujen ja kaukaisempien sukulaisten kanssa kirvesvartta keskustellessa sieltä aina ponnahtaa esille lause: "niin, sinullahan on tapana ostaa niitä ulkomaisia kurkkuja."

Luulen, että hautajaisissanikin muistetaan mainita se, miten "hän piti ulkomaisia kurkkuja niin paljon parempina kuin suomalaisia, että osti aina vain ulkomaista." Ja hautajaisväki hymistelee ja pitää pahana ihmisenä, jolla on matkalippu suoraan Helvettiin, jossa saa tanssia sitten pirunpolskaa espanjalaisten kurkkujen ympäröimänä ikuisesti. Ja sitten ollaan niin tyytyväisiä ja juodaan kahvia ja syödään kurkkuvoileipiä (suomalaisia).

On asioita, joita ei koskaan anneta anteeksi: murha, valtiopetos ja ulkomaisen kurkun ostaminen.

Julkinen varoitus

Älkää ostako Hackmanin Matador-sarjan paistinpannuja. Raavittuani nyt pari viikkoa paistoastioiden pohjasta kiinnipalanutta ruokaa olen tullut siihen tulokseen että hieno Ceratec(tm) -pinta on tasan yhtä tarttumaton kuin kärpäspaperin ja laastarin äpärälapsi olisi.

Kuumankestokyky on toki hyvä - se ei siis syty tuleen itsekseen - mutta sitä ei mainita, että sivuvaikutuksena se polttaa kaiken itseensä kiinni ja astian pohja muuttuu lähinnä rapistuneen vanhan majakan ulkohuussin homeista sisäseinää muistuttavaksi röpellykseksi.

Pitänee hankkia uudet pannut - harmi kyllä kovin moni sarja ei ole sekä astianpesukoneen että induktiolieden kestäviä.

...ja niin lupaava urani jonglöörinä oli ohi

Joku oli jättänyt taloyhtiön biojäteastian nurkalle kokonaisen paketin (reilusti) vanhentuneita kananmunia.

Pakkohan niitä oli kokeilla.

Ei ole kovin helppoa se jonglööräys.

Saati sitten jälkien siivoaminen.

Jouluiloa

Pöydässä laihaa nuudelikeittoa
alennuskanan palat lillivät yksin
radiossa Loiri laulaa Ave Mariaa
ja vaimo itkee hiljaa
mies avaa uuden oluttölkin
haukkuu ruoat, niiden tekijän
jouluvaloista on puolet palanut
ja palovaroitinkin huutaa

Muistakaa, että joulurauhaakin on monenlaista. Rauhallista joulua täältä Sivusta Oy Ab:n joulutervehdys- ja uhanalaisten eläinten madotukset -osastolta.