Kaki kärpläkäsi kirpasläkä

kuului tömähdys kun kärpänen putosi viereeni
oli lentänyt – kesää rinnassaan – suoraan ikkunaan
pitkään se näki tähtiä 
pesi sitten itsensä huolellisesti 
lähti taas tutkimaan maailmaa 
etsimään jotain, mitä vain kärpänen voi ymmärtää

saman pöydän ääressä jaoimme hetken
että kaikkien elämä on oikeastaan samanlaista

(Toimitus ei yleensä selittele otsikoita, mutta tuo oli jo Sivustankin mittapuulla niin kryptinen, että oli pakko laittaa kesätoimittaja jalkapuuhun ja piestä sitä "tyynyillä", kunnes saatiin vastaus:

Kotikaupungissani oli aikoinaan alakoululaisten koululaislehti, johon oli koottu parhaita paloja lasten vastauksista. Jostain syystä mieleeni on jäänyt tämä vastaus kirjoituspromptiin "Jos olisin kärpänen, niin...". Vielä kymmeniä vuosia ilmestymisen jälkeen olemme sisarusteni kanssa pähkineet, että mitä kirjoittaja on oikeasti tarkoittanut, emmekä ole tulleet hullua hurskaammiksi. Ehkä tietyllä tavalla tämä on toiminut myös sykkeenä omalle kirjoittamiselleni. Au.)

Kevät

Kevät keikkuen kulkevi

korkkareilla kipsuttelevi

kassit kireinä kipuilevi

simapullot sihahdellen

valkolakit vaaterissa

haalarikansan hihkuessa

Me

Hyvää huomenta ja uutta vuotta, kaikki pienet talipallerot ja repsikat siellä kotikännyköittenne lasin toisella puolella. Oliko hyvä joulu ja saittehan paljon villasukkia?

Joo ei, en tiedä mistä puhun taas. Ehkä se on vain taas eskapismi, joka nostaa pientä pörröistä päätään, kun katson uutisia.

Sanotaan, että Internet vahvistaa kaikkea (ja tekoäly kiihdyttää kaikkea). Mietin tuossa, että modernin kapitalismin ehkä nerokkain keksintö oli vahvistaa vasemmistossa luonnostaan asuvaa individualismia hyperindividualismiksi: Kun erilaisia identiteettejä on tuhansia ja tuhansia, niin ihan jo pelkästään niiden tiedostamiseen ja nimeämiseen, saati sitten suojelemiseen menee paljon aikaa. Enkä siis sano, että se on sinällään huono asia. Päinvastoin, on tärkeää, että mahdollisimman moni pystyy elämään täysipainoista elämää vapaassa yhteiskunnassa, joka ei sorra ketään.

Kun tuon hyperindividualismin tiedostaa, niin sitä pystyy käyttämään hyväksi. Kovasti yhtenäinen lauma ihmisiä, joka identifioituu yhden aatteen tai henkilön ympärille ja puolustaa sitä henkeen ja vereen – vaikka se olisi itselle haitallista  – pystyy pienelläkin porukalla hallitsemaan laumaa epäyhtenäisiä yksilöitä, joilla jokaisella on yksilölliset huolet.

Ainakin siihen asti, että ihmisille tulee vihdoin mitta täyteen.

Tehdään ihmisistä yksilöitä
niitä on helpompi hallita
Yksilön voi poimia kadulta
pienelläkin jengillä
Mutta jos me olemme me
miljoonapäinen me
meitä ei voi vaientaa
meitä ei voi vangita

Läsnäpäivä

Se on taas läsnäpäivä toimistolla.

kello tasan kymmenen
           ihmiset parveilevat
     etsien seuraavaa kokousta
tehokkaasti synkronoituina
                                                  kello, joka tikittää mutta ei etene

p < 0,00000001

Ah, se unelmoinnin hetki
  kun edellisenä iltana
    on ollut Eurojackpotin arvonta
etkä ole vielä tarkistanut
  lottonumeroita.

Parisuhdeaikaa

Harrastin tänään kiihkeää parisuhdeaikaa käsi kumihanskassa hakkasi kaapin laitaa kovaa paukutusta ja ahkeraa rynkytystä vähän naurua, enemmän kärsimystä.

Mutta nyt on se kaapisto vihdoin koottuna! Seinät suorassa, taustalevy oiottuna! Vielä loputkin tavarat sisään kannoimme, ponnistuksesta väsyneinä sohvalle sammuimme.

Lähitaide

Tekoäly on kyllä tehnyt ihmeitä luovuudelleni. Ei, en siis tarkoita sitä, että käyttäisin tekoälyä luovaan työhön mitenkään erityisesti; vaan sitä, että kun internet alkaa täyttyä AI-roskasta, niin minun ihmiskätösin tekemäni räpellykset alkavat erottua laadukkaina. Kun yleinen taso laskee, niin huonotkin näyttää paremmilta.

Tosin se pitää sanoa, että se, mihin ihmiset ovat alkaneet tekoälyä käyttää, todistaa kyllä vahvasti, että luovuus ei ole kateissa. Moni sellainen asia, joka ei ole ollut aiemmin mahdollinen, on nykyään mahdollinen saavuttaa tietokonetta hyväksi käyttäen. Esimerkiksi vaikka peleissä on mahdollista luoda suunnaton määrä pelihahmoja täyttämään kokonaisia kaupunkeja. He kävelevät, juttelevat keskenään, puuhailevat pieniä askareitaan tavoilla, jotka näyttävät meille mielekkäiltä ja luovat vahvaa immersiota pelimaailmaan.

Vaikka internetissä on paljon "sisältöä" ja Piilaakson superjätit haluavat meidän olevan yksin kotona skrollaamassa heidän valitsemaansa - ja hyvin monetisoitua - virtaa, on hyvin mahdollista kuitenkin, että "lähitaide" nousee uuteen kukoistukseen. Lähitaide – kuten musiikkiesitykset tai teatteriesitys kotonasi, tai lähitaikuus baarissa – kun on ainutkertaista, tapahtuu hetkessä, eikä sitä voi tallentaa. Voit kuunnella musiikkia suoratoistosta tai voit katsoa videoita, mutta se tunne, minkä voi kokea lähitaiteen äärellä on koukuttava, ja sitä ei purkitettu taide voi toistaa.

Pitäisi vain saada ihmiset kokemaan se useammin.

Valo ja varjo
  menetys haihtuu muistoksi
    niin rakkaaksi

Pikku ylistyslaulu kaupungille

Rakastan kesäistä Helsinkiä
Turisteja pööpöilemässä Bulevardilla
Loputtomia katutöitä
Kiireettömiä ihmisiä katukahviloissa

Öisiä tyhjiä valtateitä
Aamuista auringonkiloa Viikissä
Nuoria katsastamassa toisiaan
Pyöräteiden ruuhkia

Sitä aamuista koirankusettajaa
Päiväkaljoja Vaasankadulla
Kaivopuiston kaistapäitä
Rakkautta auringolta piilossa

Runon ja suven päivä!

Jos meillä olisi apina, joka paukuttaisi kirjoituskonetta satunnaisesti, todennäköisyydet luoda Eino Leinon Lapin kesä -runo täysin satunnaisesti olisivat noin 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001.

Jotta Leinon runon saisi satunnaisesti aikaiseksi ennen seuraavaa kesää 99% todennäköisyydellä siihen tarvittaisiin noin 10^2492 apinaa. Tämä numero on niin suunnattoman suuri, että vaikka koko universumin täyttäisi atomin kokoisilla apinoilla, niin silti tarvittaisiin 10^2412 universumia.

Toisin sanoen, jos universumeita olisi yhtä paljon kuin atomeita meidän universumissamme, ja jokainen niistä olisi täynnä raivokkaasti kirjoituskonetta hakkaavia apinoita, niin näitä "multiversumeita" tarvittaisiin silti 10^2332. Jos olisi olemassa "hyperversumi", jossa on yhtä paljon multiversumeita kuin atomeita meidän universumissamme, niin niitäkin pitäisi olla 10^2252.

Itse asiassa, näitä kerroksia pitäisi olla sisäkkäin noin 300 kpl. joista jokaisen atomi sisältää kokonaisen toisen Leinoa kopioivan apinakone-hyperversumipinon.

Tämä on niin käsittämätöntä, että meidän apinanaivomme eivät pärjää tälläisten numeroiden kanssa ollenkaan. Mutta niin vain yksi apinoiden serkku istahti kerran alas, ja kirjoitti yhden kauneimmista suomalaisista runoista ikinä.

Kun siis luette runoja (tai mitä vain), miettikää, miten epätodennäköistä on, että ne kirjaimet ovat solahtaneet juuri siihen järjestykseen, että ne teitä koskettavat sielusta, ja arvostakaa niiden täysin ainutkertaista olemassaoloa.

Ole hyvä

Suvaitsevaisuus on mielestäni sopimus – ei moraalinen tai eettinen katsantokanta. Annan sinun elää elämäsi kuten haluat, jos minä saan elää elämäni kuten haluat. Näin ajateltuna on selvää, että ihmisiä, jotka haluavat ottaa minulta pois oikeuksia, ei tarvitse suvaita. He rikkovat sopimustamme (tai eivät ole koskaan olleetkaan osa sitä), joten suvaitsevaisuus ei koske heitä.

Toki olemme yhteiskuntana päättäneet tietyistä rajoitteista ja säännöistä siihen, miten kukin saa elämäänsä elää, sekä myös mitä velvoitteita meillä on yhteiskuntaa kohtaan, ja nämä on koodattu laeiksi ja sopimuksiksi. Demokratiassa ne on päätetty yhdessä. Mutta niiden ulkopuolella pätee suvaitsevaisuussopimus.

Se, että et ymmärrä toisten elämäntapaa, tai sinua häiritsee se, että edes kuulet heidän elämäntavastaan on ihan ok. Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat moraalimme ja ymmärryksemme vastaisia. Mutta jos alat vaatia, että muiden pitäisi muuttaa elintapaansa siksi, että sinulla on epämukava olo, niin rikot sopimusta, eikä muiden tarvitse suvaita sitä.

(Pyytäminen ja omien tunteiden tuominen framille on sitten eri asia. Sitten voidaan keskustella ja ehkä päästä johonkin ratkaisuun.)

Liehutan värejäni
ankeuden tummassa tuulessa
annathan minun kulkea
näillä kapeilla kalliopoluilla
ettemme vahingossa tönäise toisiamme

Meri

Me olemme meri
joka kasvatti itselleen haarniskan
tutustuakseen maahan.

Rannalla

Käsissäni Apollinairen sanat
                                       kaukana laivan haamu
Jaloissani likainen hiekka
                                       sitä ei ole vielä puhdistettu
Pisarat kämmenselällä
                                       kevään hennot kyyneleet

Läsnäolosi tuntuu lempeänä lämpönä poskellani
                                       haluan sinua taas.

Voe drafti!

Höpisen nyt lisää tästä kirja-asiasta, kun se kirkkaana tuossa mielen päällä huitelee. (Voi sitä hupaisaa  veikkoa. Annoin sille keksin ja nyt se narskuttaa sitä tyytyväisenä. Pitäisiköhän sille antaa nimi? Olisiko se vaikka Kalevi? Joo, se on hyvä ja jämäkkä nimi, niinkuin kovakantisella kirjalla pitääkin olla.)

Sain nyt vihdoin oman kustannustoimittajan! Seuraava tärkeä päätös on se, miten alan nimetä kaikki kirjan eri versiot. Siinä missä tietotekniikassa käytetään yleisesti ns. semanttisia versionumeroita, kuten 1.1, 3.14 ja 4.5.123-b73278, pisnispuolella käytetään päiväyksiä (kirja-maalis-2025), ja nörttipiireissä ISO-8601-standardia (älkää kysykö; te ette halua tietää mitään näistä nimenomaisista uskonsodista), niin kirjailijuudessa käsittääkseni ilmeisesti "industry best practice" on tehdä kirja-draft1, kirja-draft2, kirja-draft3, kirja-final, kirja-final2, kirja-final3, kirja-final3-final, kirja-final3-final-oikeestifinal, kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final, ja kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final-nyt-oikeesti.

Olen harkinnut tosin, että jospas nimeäisin versiot kalevi-taikasieni, kalevi-synttärikakku, kalevi-kilinkello, kalevi-pukinparta, ja niin edelleen. Arbitraaristahan tämä kaikki on, niinkuin kaikki kommunikaatio.

Internetissä
lumetodellisuutemme leikkaavat,
synnyttävät virtuaaliset ideahiukkaset,
elävät hetken ja tönivät tunteitamme,
ja katoavat sitten jonnekin
                            varjon taakse.

Villasukat, mahdollisuus vai uhka?

Kevät alkaa minulle
kun voin istahtaa
  parvekkeelle paitasillaan
    kirja kintuille avattuna
      kylmän käden kyrsimättä
        teekuppi täydeksi tehtynä.

Tulevaisuuden näkijät

Tiesitkö, että me kaikki osaamme nähdä tulevaisuuteen? Sillä jos emme osaisi, emme pystyisi ottamaan koppia pesäpallosta, ajamaan polkupyörällä, tai pelaamaan jalkapalloa. Aivomme ennustavat jatkuvasti asioita ja havainnoivat niitä, mutta tietoinen mielemme juoksee koko ajan perässä kuin myöhässä oleva jänis, jolle kaikki kerrotaan viimeisenä.

Anyway. Jos olisit tässä, voisin näyttää sinulle mitä tarkoitan, mutta koska et ole, niin kirjoitin powerpoint-runon (kutsun niitä tällä nimellä, koska asettelu).

Taikuus on olemassa
  naurussa
  ihmetyksessä
  silmänräpäysten välissä
  siinä hetkessä
    kun todellisuus muuttuu

Toivo

Oletteko ajatelleet, että meille myydään nykyään ihan paskaa tulevaisuutta? Jos ei meitä sota uhkaa, niin uhkaa ilmastonmuutos tai hoitosuhde, verotus, kolesteroli, nettihuijarit, mystiset taudit, avioero, aprillipila, tappajahyönteiset, TikTok, katupöly, punainen liha, tulipalot tai rattiraivo. Ja kaikki tämä vain pelkästään kun vilkaisin yhden päivän lehtiä.

Miksi kukaan ei myy meille toivoa? Ostaisin.

Toivon - EI, en saa toivoa!
Minun tulee vain ajatella,
  käskeä ne ajatukset teoiksi
  kokea ne teot tuntemuksiksi
  sietää ne tuntemukset taas ajatuksiksi.
Toivo ei asu minussa eikä sinussa
  vaan siinä syvässä ja pimeässä
    kuilussa ihmisten välissä.

Aamupala

On taas yksi niistä aamuista kun herään ja päässäni soi Paula Abdul. Vaikka illalla palelin ja yöllä hikoilin, on aamulla juuri sopivan lämmin. Noustava silti on. 

Onneksi Harmaa Jaarli lohduttaa tänäänkin.

Lämmitän käsiäni kupin ympärillä ja tuijotan harmautta ulkona. On kuin syksy, marras, talvi ja koitto ovat kaikki muuttuneet yhdeksi mustavalkoiseksi testikuvaksi.

Mutta ehkä silti tämä ikkunasta näkyvä jähmettynyt maailma on parempi kuin se räiske, jonka näkee lehden avaamalla.

Istuimme usein keittiössäsi
tunsit kaikki linnut
kuin vanhat ystäväsi

Haluaisin niin soittaa sinulle
ja juoruilla ystävistämme
pihapuussa

Huusiaisti

Ihmisille kehittyy jossain kohtaa kuudes aisti: kyky aistia suunta ja etäisyys lähimpään vessaan, mikä tunnetaan nimellä huusiaisti. Naisille se yleensä kehittyy varhaisemmassa vaiheessa kuin miehille, mutta viimeistään keski-iässä, eturauhasen huutaessa punaisena, se kehittyy myös miehillä erittäin tarkaksi. Nuorempana aisti saattaa useinkin tuottaa ns. vääriä positiivisia tuloksia, erehtyen luulemaan porttikongia, roskalavaa tai Alepan pikakassaa huussiksi, mutta yleensä tämä taipumus karisee iän (ja vartiointiliikkeen Eeron ystävällisen opastuksen) myötä.

Huusiaisti onkin oivallinen tapa löytää tärkeitä paikkoja, kuten esimerkiksi kahvila tuntemattomassa kaupungissa. Tarjoat vain mukana olevalle keski-ikä-oletetulle siemauksen vesipullostasi, ja jo muutaman minuutin kuluttua voit seurata sitä turvallisen matkan päästä lähimpään kahvilaan. Ovatpa todelliset ammattilaiset selvinneet pois autiomaastakin ihan vain tarjoilemalla kupillisen kahvia residentille boomerille!

Tämän takia esittelemme nyt helpon lorun, jolla sinäkin voit päästä pälkähästä, jos tapanasi on eksyä paikkoihin. Tämän voi esimerkiksi vaikka näppärästi tatuoida reiteensä, niin ei pääse unohtumaan.

Jos vieraissa eksyt, muista neuvo tää
boomerin nopeasti vesi lävistää.
Askeleet kohti ne vessaa vie
siellä myös etsimäsi sivistys lie.

(Tämän tietopläjäyksen toimitti Sivustan anatomian-, geomantian- ja eerojenosasto, joiden kahvissa on näköjään taas ollut liikaa ketamiinia.)

O Captain My Captain!

Päätoimittajamme vetää tuossa hirsiä (ihan helvetin kovaäänisesti), joten toimituksessa päätettiin julkaista tämmöinen vakavampi juttu ja syyttää siitä aamulla joko auringonpilkkuja, tai sitä tietokoneessa asuvaa hiirtä. Plausible deniability, toimii joka kerta.

Walt Whitman kirjoitti runon "O Captain, My Captain" vuonna 1865 kunnianosoitukseksi Abraham Lincolnille, joka oli ammuttu samana vuonna. Se ei ollut ainoa Whitmanin runo Lincolnin muistoksi, mutta jäi ehkäpä merkittävimmäksi. Siinä iloitaan yhtäaikaa voittoa sisällissodassa, mutta toisaalta samaan aikaan surraan suurta johtajaa.

Whitman itse koki runon ristiriitaisena irtautumisena omasta tyylistään ja kuvasi runoaan muun muassa sanoin "Damn My Captain […] I’m almost sorry I ever wrote the poem." Hän kuitenkin jatkoi runon julkista esittämistä ja nimmaroitujen kappaleiden myymistä, koska yleisö tykkäsi ja se toi rahaa. Myöhemmin kriitikot ovat kuitenkin pitäneet sitä melko paskana runona, mutta koska Whitman oli jo käärinyt rahansa ja kuollut, kritiikki tässä tapauksessa tuskin enää vaikutti luomistyöhön.

Whitmania pidetään yhdessä Emily Dickinsonin kanssa muuten amerikkalaisen runouden kantapeikkoina. Mikä on jännää, koska aikanaan hän oli kovasti skandaalinkäryinen, kirjoittihan hän paljon myös seksuaalisuudesta ja homoerotiikasta ja joutui duunipaikkansa kankeloimaksi.

Suomessa runo on varmaan tunnetuin Robin Williamsin tähdittämästä elokuvasta Kuolleiden runoilijoiden seura vuodelta 1989.

Anyhoo. Kirjoitin sulkakynällä tälläisen eräänlaisen kunnianosoitus/pahoinpitelyversion, koska maailma alkoi ns. vituttaa, ja kaipaan sitä aikaa, kun demokratia saattoi seistä peilin edessä ja todeta peilikuvalleen, että vaikka on nyt vähän dad bod, niin damn you look hot ja panisin; sen sijaan että se seisoo hautausmaan portilla goottikuteet päällä ja miettii, että ollako nyt zombie vai kenties vampyyri.

Ai niin, ihan itselleni muistiin semmoinen juttu, että ET JUMALAUTA ENÄÄ MENE HÄRKKIMÄÄN MESTAREIDEN TEOKSIA VAIKKA MITEN TYKKÄISIT, SILLÄ SIITÄ TULEE VAAN PAHA MIELI KUN SÄÄDÄT RIIMEJÄ KESKELLÄ YÖTÄ JA SITTEN ITKET AAMULLA KUN NÄET MITÄ OOT SAANUT AIKAAN.

Luetaan ylidramatisoiden. Alkuperäinen versio täällä.

Kapteeni, oi kapteeni! Satamaan olemme saapuneet
ovat miehistö ja matkustajat taipaleesta väsyneet
On buffetti tyhjä, autokansi autoista vapaa
on tullimiehet töissä, tälläkin puolen rajaa

Silti! Vääntää sydäntä tuska!
  Sydäntä, mikä ennen oli peloton
    Sillä merten toisella puolen
      On kapteenimme eloton.

Kapteeni, meidän kapteeni! Nouse ja kuule tykistön kumu
kuule droonien surina ja näe sodan sumu.
Ammuksia, ei kyytiä! huutavat miehet toisilleen
väkijoukot pukeutuvat keltaiseen ja siniseen

Kapteenimme! Ystävämme!
  Ei pärjää johtajana täysin aivoton
    Vai onko tämä vain pahaa unta?
      On kapteenimme tyystin eloton.

Kapteeni, oi kapteeni! Hiljaa olet edelleen
on miehistösi uupunut, silmät väsyneet
On tuuliajolla laivasi, ja miljardöörien huomassa
ei kansaasi enää kuunnella, ei armoa ole kukaan suomassa

Soikoot demokratian kellot, pikaviestimet!
  Ei ole tilanteemme täysin toivoton
    Vaikka kuljemmekin kapeaa lankkua
       Ja on kapteenimme edelleen eloton

Naistenpäivänä

Juuri nyt tuntuu siltä, että iso pyörä ottaa takapakkia. Rapakon takana öyhömiehet riehuvat voimainsa tunnossa ja kankeloivat kaikkea mitä pitävät uhkana omalle asemalleen. Eivät niinkään siksi, että tietyt yksilöt olisivat heille ongelma, vaan he oksentavat pahaa oloaan syyllistämällä muita - ihan ketä tahansa.

Siksi - juuri tänään - haluan muistaa naisia.

Naiset, oi naiset
Te kannatte niin paljon
  syytöntä syyllisyyttä
    viatonta rivoutta

      äidillistä itsekkyyttä

Paradoksien maailmassa
  te pärjäätte
  te osaatte
  te inspiroitte

Kiitos.