Juicen runo avasi paljon muistoja asioista, joita en uskonut enää kaipaavani. Ne hiljaiset illat, joita vietimme vanhassa tehtaassa puhuen filosofiaa. Ne pimeät elokuun yöt, jolloin voimaini tunnossa olisin voinut tehdä mitä vain. Ne ikuiset ystävät, jotka katosivat elämästäni kertaheitolla.
Täydellinen suomalainen haiku. Se tuo Juicen runo on. Totuus, vain henkäisyn mittainen. Minä en ole mitään sen rinnalla, enkä koskaan olekaan. Kaikki tämä on vain vanhan napin kolinaa tyhjän säilykepurkin pohjalla.
Jäisipä jotain
minustakin jäljelle
talven tullessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti