Katsoin juuri Lost -televisiosarjan toisen tuotantokauden kahdeksannen jakson. Siinä kiteytyy kahden sekunnin ja yhden sanattoman katseenvaihdon ajaksi itse Täydellisyys, ja sitä oli rakennettu pikku hiljaa, huomaamatta, pienillä asioilla puolentoista vuoden ajan. Ja kaikki vain yhden pienen hetken vuoksi.
Itkin koko jakson viimeiset kolme minuuttia.
Olen täysin koukussa.
(Tosin illan mittaan kuluttamallani puolikkaalla pullollisella valkoviiniä ja Il Limoncetto di Sorrento:lla saattaa olla jotain vaikutusta tunneherkkyyteen. Eihän suomalainen mies muuten itkisi. Perkele.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti