Mies kaatuu lattialle keittiössäsi. Jälkikäteen et muista mitään, ehkä välähdyksiä pumppauksesta, mutta myöhemmin sinulle kerrotaan, että olit toiminut järkähtämättä ja aloittanut elvytyksen oikeaoppisesti. Muistat muutaman haparoivan sydämenlyönnin ja kouristuksenomaisen hengenvedon.
Tuhat ihmistä marssii ikkunasi takana. He eivät vaadi mitään, eivät huuda iskulauseita. Harmaat massat vain kerääntyvät jonnekin. Vedät yllesi takin ja liityt joukkoon, joka vaeltaa määrätietoisesti, mutta ei minnekään. Siellä on myös naapurin Ella, mutta hän ei enää koskaan näe sinua.
Istut näppäimistön ääressä, etkä tiedä minne menet ja minne kuulut. Luet toisten ihmisten elämästä, haaveilet, kuuntelet kun naapuri soittaa Suzanne Vegaa liian lujaa ja mietit kuka hän on. Hän lopettaa, kun koputat seinään.
Istut kaverisi kyydissä, ja olet juuri tunnustamassa hänelle että hän on sinulle enemmän kuin pelkkä ystävä, kun vastakkaisella kaistalla auto lähtee ohittamaan ja törmää suoraan autonne keulaan. Kaverisi ei ehdi jarruttaa, ja sinä et ehdi edes huutaa. Olette molemmat kuolleita ennen kuin autojen pyörät ovat lakanneet pyörimästä.
Elämä ei ole koskaan valmis.
Maailma repii
itsensä palasiksi
peilin takana
sillä ei ole ääntä
vain vihainen hiljaisuus
(Runotorstai, aihe "valmis")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti