Jokaisen ihmisen tulisi kirjoittaa runoja ylipitkissä kokouksissa. Se on paljon parempi tapa hukata aikaa, kuin esimerkiksi sähköpostien lukeminen, kynsien kaivelu tai blogien lukeminen. Kokeilkaa ja laittakaa omat tuotoksenne - joko tänne kommentteihin, tai omaan blogiinne. Muoto voi olla vapaa, minä nyt vain pidän haikuista:
Vieras kieli
Suomalainen korostus
Eikö uni tule?
Ja tähän vielä bonuksena yleinen valitus (ehkä Suomen ensimmäinen hypermediatankaruno), koska jostain syystä Sivusta ei näy päivittyneenä blogilistalla.
Kirjoitan, vaikka
Pinseri ei huomaakaan -
kuollut Pamaus.
Olenko olemassa,
jos kukaan ei tätä lue?
maanantaina, toukokuuta 31, 2004
sunnuntai, toukokuuta 30, 2004
Lauantai-illan huumaa
Yksi vaikeimpia asioita, joita joutuu tekemään, on heittää pois muistoja.
Muistoja onnellisista hetkistä, muistoja siitä kun tapasit Hänet, muistoja siitä, kun erositte. Muistoja siitä, kun olit vielä nuori ja maailma oli auki edessäsi. Muistoja siitä, kun muutit opiskelupaikkakunnallesi ja aloit oman elämän. Äidin mukaan pakkaamia vaatteita ja astioita; vanhoja lakanoita joita et enää käytä. Vihaisia muistoja. Kauniita muistoja. Outoja muistoja.
Kun jostain on kulunut tarpeeksi kauan, muisto lakkaa olemasta vain muistikuva. Se siirtyy esineisiin, ja tekee niistä jotain enemmän kuin mitä ne ovat: kuppi ei ole enää kuppi, villapaita ei ole enää vain villapaita, muovipussi ei ole enää vain muovipussi.
Muistikuvat haipuvat, mutta jokin esine voi palauttaa ne taas mieleen. Jos esineen hävittää, muisto katoaa. Se ei enää ehkä koskaan palaa, ellei sitten kuolinhetkellä kun elämän filmi esitetään.
Mutta joskus on vain pakko poistaa muistoja, että uusille tulisi tilaa. Sillä jotkin muistot täyttävät mielen jokaisen sopukan, tunkevat jokaiseen rakoon ja eivät suostu päästämään irti. Nekin kuolisivat, jos niitä ei ruokittaisi.
Siksi olen viettänyt lauantain pakkaamalla pois tavaroita, enkä bilettämällä ankarasti. Sillä alkoholi vain turruttaa, mutta niin kauan kuin muistojen ravinteet ovat helposti saatavilla, ne tulevat sunnuntai-aamuna takaisin.
Muistoja onnellisista hetkistä, muistoja siitä kun tapasit Hänet, muistoja siitä, kun erositte. Muistoja siitä, kun olit vielä nuori ja maailma oli auki edessäsi. Muistoja siitä, kun muutit opiskelupaikkakunnallesi ja aloit oman elämän. Äidin mukaan pakkaamia vaatteita ja astioita; vanhoja lakanoita joita et enää käytä. Vihaisia muistoja. Kauniita muistoja. Outoja muistoja.
Kun jostain on kulunut tarpeeksi kauan, muisto lakkaa olemasta vain muistikuva. Se siirtyy esineisiin, ja tekee niistä jotain enemmän kuin mitä ne ovat: kuppi ei ole enää kuppi, villapaita ei ole enää vain villapaita, muovipussi ei ole enää vain muovipussi.
Muistikuvat haipuvat, mutta jokin esine voi palauttaa ne taas mieleen. Jos esineen hävittää, muisto katoaa. Se ei enää ehkä koskaan palaa, ellei sitten kuolinhetkellä kun elämän filmi esitetään.
Mutta joskus on vain pakko poistaa muistoja, että uusille tulisi tilaa. Sillä jotkin muistot täyttävät mielen jokaisen sopukan, tunkevat jokaiseen rakoon ja eivät suostu päästämään irti. Nekin kuolisivat, jos niitä ei ruokittaisi.
Siksi olen viettänyt lauantain pakkaamalla pois tavaroita, enkä bilettämällä ankarasti. Sillä alkoholi vain turruttaa, mutta niin kauan kuin muistojen ravinteet ovat helposti saatavilla, ne tulevat sunnuntai-aamuna takaisin.
perjantaina, toukokuuta 28, 2004
Miehisiä ongelmia ja uhoa
Ottaa ison mukin teetä tai kahvia. Mieshän nimenomaan juo isosta, vähintään puolen litran mukista, eikä mistään nössöpahvirasiasta. Kymmenen minuutin päästä alkaa kusettaa ihan hirveästi, mutta toisaalta taasen on hirveä kofeiinihumala ja pitäisi koko ajan tehdä jotain. Sitten sitä puuhaa hirveällä kiireellä, kunnes on pakko mennä sinne vessaan ennen kuin rakko laukeaa.
Sitten sitä seisoo pisoaarin edessä, muna kädessä ja vartalo täristen: on kauhea hinku ja energiaa tehdä jotain - IHAN MITÄ VAAN. Mutta ei oikein uskalla, kun jos sihti pettää hetkeksikin niin tulee taas yötön yö roiskeita siivotessa.
Ja se pöntölle istahtaminen esimerkiksi vaikkapa kännykkäpeliä pelaamaan murskaa miehisen itsetunnon: jos sitä seisten pystyy kusemaan, niin silloin kans kustaan seisten, perkele. Ihan vain naisia kiusataksemme ja miehisyyttämme pönkittääksemme. Vaikkei sitä olisi kukaan katsomassa.
Näin sitä mies turhautuu. Ei ole helppoa, ei.
(Sitäpaitsi se pöntöllinen loosi oli varattu. Joku luki siellä lehteä kuuluvasti rapistellen. Perkele.)
Sitten sitä seisoo pisoaarin edessä, muna kädessä ja vartalo täristen: on kauhea hinku ja energiaa tehdä jotain - IHAN MITÄ VAAN. Mutta ei oikein uskalla, kun jos sihti pettää hetkeksikin niin tulee taas yötön yö roiskeita siivotessa.
Ja se pöntölle istahtaminen esimerkiksi vaikkapa kännykkäpeliä pelaamaan murskaa miehisen itsetunnon: jos sitä seisten pystyy kusemaan, niin silloin kans kustaan seisten, perkele. Ihan vain naisia kiusataksemme ja miehisyyttämme pönkittääksemme. Vaikkei sitä olisi kukaan katsomassa.
Näin sitä mies turhautuu. Ei ole helppoa, ei.
(Sitäpaitsi se pöntöllinen loosi oli varattu. Joku luki siellä lehteä kuuluvasti rapistellen. Perkele.)
torstaina, toukokuuta 27, 2004
Hän oli täällä tänään
Katselin asuntoni ikkunasta ulos sateista kaupunkia. Siinä seisoessani tunsin jonkun lähestyvän takaapäin ja kietaisevan kätensä ympärilleni. Hänen pieni muotonsa hohkasi lämpöä ja rakkautta painautuessaan kainalooni.
Olin kuitenkin yksin.
En tiedä, kuka teistä lähetti minulle lämpimän ajatuksen, mutta kiitos.
Joskus koemme asioita, jotka eivät ole selitettävissä. Eivät niinkään siksi, ettemme kykenisi siihen (uskon lujasti tieteen voimaan - se, ettemme ymmärrä jotain ei tarkoita sitä, etteikö joku voisi ymmärtää sitä kahdensadan vuoden päästä), vaan siksi, ettemme halua selittää niitä. Emme halua kadottaa sitä taianomaista hetkeä tai lapsenomaista ihmetystä. Keksimme selityksiä, jotka miellyttävät ja lohduttavat meitä, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Jokainen ihminen on todellisuuspakoinen jossain määrin. Jokainen meistä haluaa välillä paeta omaan unimaailmaansa;maailmaan, jossa kaikki on hyvin. Ja se on hyvä, koska sieltä unimaailmasta me ammennamme luovuutemme, mielikuvituksen ja energian jatkaa seuraavaan päivään. Liika pakeneminen on kuitenkin pahasta, koska se johtaa kieltämiseen, ja todellisuuden kieltäminen voi olla jo vaarallista itselle ja muille.
Mutta niin kauan kuin todellisuutta ei kiellä, todellisuudella voi leikkiä.
Olin kuitenkin yksin.
En tiedä, kuka teistä lähetti minulle lämpimän ajatuksen, mutta kiitos.
Joskus koemme asioita, jotka eivät ole selitettävissä. Eivät niinkään siksi, ettemme kykenisi siihen (uskon lujasti tieteen voimaan - se, ettemme ymmärrä jotain ei tarkoita sitä, etteikö joku voisi ymmärtää sitä kahdensadan vuoden päästä), vaan siksi, ettemme halua selittää niitä. Emme halua kadottaa sitä taianomaista hetkeä tai lapsenomaista ihmetystä. Keksimme selityksiä, jotka miellyttävät ja lohduttavat meitä, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Jokainen ihminen on todellisuuspakoinen jossain määrin. Jokainen meistä haluaa välillä paeta omaan unimaailmaansa;maailmaan, jossa kaikki on hyvin. Ja se on hyvä, koska sieltä unimaailmasta me ammennamme luovuutemme, mielikuvituksen ja energian jatkaa seuraavaan päivään. Liika pakeneminen on kuitenkin pahasta, koska se johtaa kieltämiseen, ja todellisuuden kieltäminen voi olla jo vaarallista itselle ja muille.
Mutta niin kauan kuin todellisuutta ei kiellä, todellisuudella voi leikkiä.
maanantaina, toukokuuta 24, 2004
Ihan blogi vaan
Tässä interblogistisessa selkääntaputtelukerhossa onkin jo pitkään ihmetelty, milloin Sivusta arvostelee kaikki Suomen blogit, joiden nimessä on sana "vaan". Tämän jälkeen ihmetellään, miksi, ja voiko asian tehdä vielä jotenkin tekemättömäksi.
Itseoikeutettuna valtiaana aloitamme blogista nimeltä Kysyn Vaan, jonka ainoa merkittävä meriitti lienee se, että hän muistaa jatkuvasti linkittää Sivustaan. Emme toki jätä ahkeraa nuolemista huomiotta, joten luonnollisesti K.V. saa siis näinollen olla listan "numero Uno".
Varo Vaan on blogi, jonka idea on siinä, että sanapari "varo vaan" toistetaan jokaisessa merkinnässä. Vähäisemmälle ruiveltajalle tämä voisi olla riittävä keskinkertaista surkeamman blogin resepti, mutta harmikseni ainailonan postaukset ovat mainion oivaltavia ja kielellisesti rikkaita, ja en voi - parhaalla tahdollanikaan - olla pitämättä tästä hempeän vaaleanpunaisesta blogista. Sontasuutin erityisesti hersytti mieltä.
Pallon toiselta puolelta kisaan saapuu Kirjeitä toisen taivaan alta, suomalaismiehen hassunkurinen matka paikkaan, jossa aurinko ei paista. Siis nyt, koska täällä on kesä. Siellä on siis talvi. Joten ei paista aurinko. Hehe. Joka tapauksessa, kivoja tuokiokuvia maasta, jossa kengurut tekevät joukkoitsemurhia identiteettiään etsiessään - pelaamalla "chicken" -peliä linja-autojen kanssa.
Mitä Vaan on blogi, joka todellakin yllättää. Olen nauttinut suunnattomasti erilaisista matkakuvauksista, kuten vaikkapa neitsytsaarelaisista kanankeittokosintarituaaleista ja uusiseelantilaisen lammaspadan reseptistä. Mies reissaa paljon, ja osaa todellakin kirjoittaa elämästään hauskasti ja sujuvasti. Suosittelen! (Sivusto lienee alhaalla juuri nyt.)
Nukun Vaan on ehkäpä tämän pallonpuoliskon tylsin blogi. Mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka on käsittämättömällä pieteetillä dokumentoinut viimeisen kolmen vuoden aikana näkemänsä unet elektroniseen muotoon? Hyvä mies, jos se juna syöksyy sinne tunneliin sadannettaviidettätoista kertaa, meitä EI kiinnosta lukea oliko veturina mahdollisesti Dv-12, Sr-2, vaiko peräti upouusi Sm3 eli Pendolino. Joskus se veturi on vain veturi, ja unissa on symboliikkaa...
Minkäänlaista symboliikkaa ei tarjoa Leikin Vaan, jonka kolmivuotias pikkutenava Janita täyttää joka päivä suoraan sydämestä tarjotuilla teksteillä. Esimerkiksi: "fekwq0+¨rk3f23jr032jr932j0r9 23jr huifhewqiuhf q? IJOJJIOJIOJIOJIOJIOJIOJIOJIOOJI!°! lmavskömf wwmkmfwq mk fwe pmk"
Angstia roppakaupalla löytyy sitten blogista, joka kulkee osuvalla nimellä Itken Vaan. Jalkansa ja vasemman poskensa menettäneen, yksinäisen nelikymppisen ruman ja lihavan miehen raastava kuvaus oluttölkin repäisynauhan avaamisen vaikeudesta lemmikkitorakan kuolemisen jälkeen ei voi olla koskettamatta raavaankaan miehen sydäntä. (Oho? Raavaankaan - kuusi a-kirjainta eikä muita vokaaleja. Vau. Graavaajattaansakaan. Kymmenen a-kirjainta. Pankaa paremmaksi!)
Kokkaan Vaan on Suomen oloissa aivan liian harvinainen ruokablogi, jossa kolme kokkia neuvoo uusavuttomia keittämään vettä. Sivusta nauttisi suunnattomasti, elleivät blogissa välillä esiintyvät konseptit "kattila" ja "kuusiokulma-avain" menisi hieman yli hilseen.
Yllättävää kyllä, runoja kirjoittavan poliisin Rankaisen Vaan nostaa Sivustan herkän sydämen usein uuninpankolle vuottamaan karvaisia kyyneliä pamputettujen vereslihalle. Vai mitä sanotte tästäkin hengentuotteesta?
Sininen valo
Käsirautojen kilahdus
Mätäpaise saa pamppua.
Nauttii siitä kuitenkin,
perkele.
Vaan Missä On Krapula? En tiedä. Jos lopettaisit juomisen, niin ehkä se sieltä löytyisi. On kyllä nostettava hattua naiselle, joka on vienyt känniblogaamisen kokonaan uudelle vuosikymmenelle bloggaamalla pelkästään nousuhumalassa viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Odotan alastuloa mielenkiinnolla.
Tätä on kaivattu. Lehmiä Siellä Vaan On on maalle eksyneen vartin ikäisen (=15 vuotta, te sivistymättömät) täydellisesti urbanisoituneen tyttölapsen kauhublogi (tietääkseni Suomessa uniikki sellainen) niistä hirveyksistä, joita hän joutuu jatkuvasti kohtaamaan. Erityisesti mieleen on painunut 3000 sanan essee tiellä olleesta lehmänlannasta, johon hän oli mennyt astumaan upouusilla Niken lenkkareillaan.
Blogi, joka vie elämän syvien kysymyksien äärelle on En Vaan Ymmärrä. En suoraan sanottuna minäkään. Mitä järkeä on soittaa toistuvasti Radiolinjan numerotiedusteluun ja kysyä omaa numeroaan - ja ihmetellä miksei siihen voi soittaa? Edes Sivusta - pahimpina happotrippipäivinäänkään - olisi tehnyt moista. Toki olisin soittanut kaverin kännykkään ja katsonut numeroni siitä...
Itseoikeutettuna valtiaana aloitamme blogista nimeltä Kysyn Vaan, jonka ainoa merkittävä meriitti lienee se, että hän muistaa jatkuvasti linkittää Sivustaan. Emme toki jätä ahkeraa nuolemista huomiotta, joten luonnollisesti K.V. saa siis näinollen olla listan "numero Uno".
Varo Vaan on blogi, jonka idea on siinä, että sanapari "varo vaan" toistetaan jokaisessa merkinnässä. Vähäisemmälle ruiveltajalle tämä voisi olla riittävä keskinkertaista surkeamman blogin resepti, mutta harmikseni ainailonan postaukset ovat mainion oivaltavia ja kielellisesti rikkaita, ja en voi - parhaalla tahdollanikaan - olla pitämättä tästä hempeän vaaleanpunaisesta blogista. Sontasuutin erityisesti hersytti mieltä.
Pallon toiselta puolelta kisaan saapuu Kirjeitä toisen taivaan alta, suomalaismiehen hassunkurinen matka paikkaan, jossa aurinko ei paista. Siis nyt, koska täällä on kesä. Siellä on siis talvi. Joten ei paista aurinko. Hehe. Joka tapauksessa, kivoja tuokiokuvia maasta, jossa kengurut tekevät joukkoitsemurhia identiteettiään etsiessään - pelaamalla "chicken" -peliä linja-autojen kanssa.
Mitä Vaan on blogi, joka todellakin yllättää. Olen nauttinut suunnattomasti erilaisista matkakuvauksista, kuten vaikkapa neitsytsaarelaisista kanankeittokosintarituaaleista ja uusiseelantilaisen lammaspadan reseptistä. Mies reissaa paljon, ja osaa todellakin kirjoittaa elämästään hauskasti ja sujuvasti. Suosittelen! (Sivusto lienee alhaalla juuri nyt.)
Nukun Vaan on ehkäpä tämän pallonpuoliskon tylsin blogi. Mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka on käsittämättömällä pieteetillä dokumentoinut viimeisen kolmen vuoden aikana näkemänsä unet elektroniseen muotoon? Hyvä mies, jos se juna syöksyy sinne tunneliin sadannettaviidettätoista kertaa, meitä EI kiinnosta lukea oliko veturina mahdollisesti Dv-12, Sr-2, vaiko peräti upouusi Sm3 eli Pendolino. Joskus se veturi on vain veturi, ja unissa on symboliikkaa...
Minkäänlaista symboliikkaa ei tarjoa Leikin Vaan, jonka kolmivuotias pikkutenava Janita täyttää joka päivä suoraan sydämestä tarjotuilla teksteillä. Esimerkiksi: "fekwq0+¨rk3f23jr032jr932j0r9 23jr huifhewqiuhf q? IJOJJIOJIOJIOJIOJIOJIOJIOJIOOJI!°! lmavskömf wwmkmfwq mk fwe pmk"
Angstia roppakaupalla löytyy sitten blogista, joka kulkee osuvalla nimellä Itken Vaan. Jalkansa ja vasemman poskensa menettäneen, yksinäisen nelikymppisen ruman ja lihavan miehen raastava kuvaus oluttölkin repäisynauhan avaamisen vaikeudesta lemmikkitorakan kuolemisen jälkeen ei voi olla koskettamatta raavaankaan miehen sydäntä. (Oho? Raavaankaan - kuusi a-kirjainta eikä muita vokaaleja. Vau. Graavaajattaansakaan. Kymmenen a-kirjainta. Pankaa paremmaksi!)
Kokkaan Vaan on Suomen oloissa aivan liian harvinainen ruokablogi, jossa kolme kokkia neuvoo uusavuttomia keittämään vettä. Sivusta nauttisi suunnattomasti, elleivät blogissa välillä esiintyvät konseptit "kattila" ja "kuusiokulma-avain" menisi hieman yli hilseen.
Yllättävää kyllä, runoja kirjoittavan poliisin Rankaisen Vaan nostaa Sivustan herkän sydämen usein uuninpankolle vuottamaan karvaisia kyyneliä pamputettujen vereslihalle. Vai mitä sanotte tästäkin hengentuotteesta?
Sininen valo
Käsirautojen kilahdus
Mätäpaise saa pamppua.
Nauttii siitä kuitenkin,
perkele.
Vaan Missä On Krapula? En tiedä. Jos lopettaisit juomisen, niin ehkä se sieltä löytyisi. On kyllä nostettava hattua naiselle, joka on vienyt känniblogaamisen kokonaan uudelle vuosikymmenelle bloggaamalla pelkästään nousuhumalassa viimeisen kuuden kuukauden ajalta. Odotan alastuloa mielenkiinnolla.
Tätä on kaivattu. Lehmiä Siellä Vaan On on maalle eksyneen vartin ikäisen (=15 vuotta, te sivistymättömät) täydellisesti urbanisoituneen tyttölapsen kauhublogi (tietääkseni Suomessa uniikki sellainen) niistä hirveyksistä, joita hän joutuu jatkuvasti kohtaamaan. Erityisesti mieleen on painunut 3000 sanan essee tiellä olleesta lehmänlannasta, johon hän oli mennyt astumaan upouusilla Niken lenkkareillaan.
Blogi, joka vie elämän syvien kysymyksien äärelle on En Vaan Ymmärrä. En suoraan sanottuna minäkään. Mitä järkeä on soittaa toistuvasti Radiolinjan numerotiedusteluun ja kysyä omaa numeroaan - ja ihmetellä miksei siihen voi soittaa? Edes Sivusta - pahimpina happotrippipäivinäänkään - olisi tehnyt moista. Toki olisin soittanut kaverin kännykkään ja katsonut numeroni siitä...
sunnuntai, toukokuuta 23, 2004
Huoneistoista
Tiramisu kirjoittaa kylppäreistä sekä on kirjoittamatta kylppäreistä. Itse kuitenkin haluaisin kirjoittaa oodin eteisille, sillä niissä olen viettänyt monet elämäni parhaista hetkistä.
OODI ETEISELLE
Eteinen!
Jos keittiö on kodin sydän, niin sinä olet ruoansulatuselimistö.
Sinun kauttasi kaikki kulkee ulos ja sisään.
Ilman sinua ei talokaan voisi toimia.
Makuuhuoneessa eletään suuria tunteita, mutta sinussa vielä suurempia.
Eteisessä jätetään jäähyväiset.
Eteisessä halataan rakasta, joka on saapunut.
Eteisessä koetaan muutokset.
Itse en koskaan pääse pois eteisestä.
Pidän ovenpielestä roikkumisesta.
Siitä, ettei ihan vielä tarvitse mennä.
Koska eteinen on se viimeinen yhteys toiseen.
Big Brother on valheellinen, koska siinä ei ole eteistä.
Kukaan ei kulje edes takaisin.
Talo, jossa ei ole eteistä, on vankila.
Talo, jossa ei ole eteistä, ei ole minun taloni.
Eteiseen kannetaan maailman kurat.
Jos sitä ei olisi, talo olisi täynnä rapaa.
Ryönä valuu aina sen niskaan, jota ei koskaan arvosteta.
Mutta ilman eteistä, meillä ei olisi kotia.
OODI ETEISELLE
Eteinen!
Jos keittiö on kodin sydän, niin sinä olet ruoansulatuselimistö.
Sinun kauttasi kaikki kulkee ulos ja sisään.
Ilman sinua ei talokaan voisi toimia.
Makuuhuoneessa eletään suuria tunteita, mutta sinussa vielä suurempia.
Eteisessä jätetään jäähyväiset.
Eteisessä halataan rakasta, joka on saapunut.
Eteisessä koetaan muutokset.
Itse en koskaan pääse pois eteisestä.
Pidän ovenpielestä roikkumisesta.
Siitä, ettei ihan vielä tarvitse mennä.
Koska eteinen on se viimeinen yhteys toiseen.
Big Brother on valheellinen, koska siinä ei ole eteistä.
Kukaan ei kulje edes takaisin.
Talo, jossa ei ole eteistä, on vankila.
Talo, jossa ei ole eteistä, ei ole minun taloni.
Eteiseen kannetaan maailman kurat.
Jos sitä ei olisi, talo olisi täynnä rapaa.
Ryönä valuu aina sen niskaan, jota ei koskaan arvosteta.
Mutta ilman eteistä, meillä ei olisi kotia.
perjantaina, toukokuuta 21, 2004
Ihan vain valittaakseni keskellä yötä
Satiinilakanoiden huonoin puoli on ehdottomasti se, että jos olet unohtanut leikata varpaankyntesi, pussilakana tarttuu niihin herkästi kiinni, ja näin ollen pakkautuu nopeasti ja hyvässä järjestyksessä jalkopäähän. Paitsi jos havahdut peiton katoamiseen ja ajattelemattomuuksissasi nykäiset etureunaa kunnolla, niin jumissa olevaan kynteen sattuu niin maan perusteellisesti.
Mielestäni lakanapaketeissa pitäisi olla selkeä varoitus tästä vakavasta vaarasta. Missä on kuluttajansuoja-asiamies kun häntä tarvitaan?
Mielestäni lakanapaketeissa pitäisi olla selkeä varoitus tästä vakavasta vaarasta. Missä on kuluttajansuoja-asiamies kun häntä tarvitaan?
tiistaina, toukokuuta 18, 2004
22:42
Yksinäisen ihmisen
elämässä pahinta on se,
että kun illalla koko maailma harmittaa
niin kutsutusti vituttaa
ja tarvitsisi lämpimän halauksen
paijauksen päähän
ystävällisen sanan
Niin kukaan ei kuule
Kukaan ei ole paikalla
Kukaan ei lohduta.
Ystävilläkin on kiire
Heillä on rakkaansa
jotka kaipaavat huolenpitoa.
Minulla on vain
pehmoeläin ja surullista musiikkia.
elämässä pahinta on se,
että kun illalla koko maailma harmittaa
niin kutsutusti vituttaa
ja tarvitsisi lämpimän halauksen
paijauksen päähän
ystävällisen sanan
Niin kukaan ei kuule
Kukaan ei ole paikalla
Kukaan ei lohduta.
Ystävilläkin on kiire
Heillä on rakkaansa
jotka kaipaavat huolenpitoa.
Minulla on vain
pehmoeläin ja surullista musiikkia.
AbsUrdIA!?!
Olen suuri J.Tilsa -fani. Mies on suomalaisen sarjakuvan suuria, mutta väärinymmärrettyjä neroja.
"Kalja on loppunut! Mitäs ihmettä nyt tehdään?"
"Mennään vaikka metsään poimiin sieniä!"
"Metsään? Poimiin sieniä? Etkö typerämpää keksi?"
"En"
"No lähdetään sit."
Täydellistä. Kykenisipä itsekin samanlaisiin neronleimauksiin.
Pitäisi varmaan syödä enemmän sieniä.
"Kalja on loppunut! Mitäs ihmettä nyt tehdään?"
"Mennään vaikka metsään poimiin sieniä!"
"Metsään? Poimiin sieniä? Etkö typerämpää keksi?"
"En"
"No lähdetään sit."
Täydellistä. Kykenisipä itsekin samanlaisiin neronleimauksiin.
Pitäisi varmaan syödä enemmän sieniä.
maanantaina, toukokuuta 17, 2004
Kiellettyjä tunteita
Ihmisillä on usein outoja tunteita, joista ei haluta puhua. Sitä pelkää, että ihmiset pitäisivät hulluina, tai vaarallisena, tai sitten - mikä on vielä pahempi - tunnustaisivat, että tuntevat joskus samoin. Ja en nyt tarkoita mitään "rakastan Janina Frostellia" -tunteita, vaan ennemminkin esimerkiksi seuraavanlaisia:
Joskus minusta tuntuu siltä, että...
Tällaisia tunteita löytyy sitten lisää Tunnustuksien luolasta, Suomen addiktiivisimmalta verkkosivulta.
(Sanokaa minulle nyt, etten ole ainoa jonka mieleen junan eteen hyppääminen on tullut? Pliis?)
Joskus minusta tuntuu siltä, että...
- ...haluaisin hypätä metrojunan eteen. Ihan piruuttani, katsoakseni mitä tapahtuisi.
- ...haluaisin alkaa puikkelehtia moottoritiellä toisten autojen seassa vastaantulevien kaistaa pitkin.
- ...haluaisin nousta pystyyn keskellä avokonttoria, ja huutaa "SE ON JUNA!"
- ...haluaisin heittää kalliin kameran järveen nähdäkseni miten kauas jaksaisin sen viskata, ja sanoa vakuutusyhtiölle silmät kirkkaina, että se oli vahinko.
Tällaisia tunteita löytyy sitten lisää Tunnustuksien luolasta, Suomen addiktiivisimmalta verkkosivulta.
(Sanokaa minulle nyt, etten ole ainoa jonka mieleen junan eteen hyppääminen on tullut? Pliis?)
lauantaina, toukokuuta 15, 2004
Huono merkintä
Olen nähnyt - ja haistellut - tänään kanankakkaa. Kuutiometreittäin kanankakkaa. Itse asiassa, sitä saattoi hyvinkin olla jotain puolisen kuutiokilometriä.
En edes tiennyt, että maailmassa on niin paljon kanoja. Saati sitten, että kuinka paljon kakkaa yksi kana saattaa kakkia koko aktiivisena kakkimiskautenaan.
Heräsi epäilys, että onko kaikki kanankakka sittenkään peräisin kanoista? Ehkä siihen sotketaan jotain muuta?
SOYLENT GREENCHICKEN POO GREEN IS PEOPLE!
(Ah, lääkitys suvaitsi saapua. Mmmm...)
En edes tiennyt, että maailmassa on niin paljon kanoja. Saati sitten, että kuinka paljon kakkaa yksi kana saattaa kakkia koko aktiivisena kakkimiskautenaan.
Heräsi epäilys, että onko kaikki kanankakka sittenkään peräisin kanoista? Ehkä siihen sotketaan jotain muuta?
(Ah, lääkitys suvaitsi saapua. Mmmm...)
perjantaina, toukokuuta 14, 2004
Suklaata ja avaruusolioita
Näin viime yönä unta, että maapallolle saapui avaruusolioita. He olivat hyvin kohteliaita, ja kertoivat tulleensa ryöstämään paikan tyhjäksi, emmekä me voisi asialle mitään. Syykin heillä oli selvä: galaksimme oli räjähtänyt, ja he matkustavat parikymmentä vuotta shokkiaallon edellä, pelastamassa sen, mitä pelastettavissa on. Tosin heillä ei ollut aikaa eikä intoa neuvotella asiasta sen enempää, kun piti kuulemma ehtiä seuraavaan paikkaan. Paikallisten vastalauseesta huolimatta he imaisivat kyytiinsä mm. Taj Mahalin, Kuusamon sekä puolet Belgiasta.
Luultavasti he pitivät siis suklaasta.
Minullakin on sänkyni vieressä suklaata. Toiset pitävät yöpöydällään Raamattua, jotkut vesilasia, eräät kondomeita, muutamat jopa täysikokoista patsasta Kysyn Vaanista tai soturiprinsessa Xenasta, mutta minulla on suklaata.
En minä sitä syö (rasia on ollut avaamaton viikkokaupalla), mutta on ihan lohduttavaa tietää että apu on lähdellä, jos ikinä iskee maailmankaatava suklaanhimo keskellä yötä.
Aina pitää varautua kaikkeen. Niin, ja pelätä pahinta.
(Ehkäpä ne oliot pitivätkin oluesta? Kauhea ajatus. Pitää kai asentaa jääkaappi sängyn viereen. Ihan varmuuden vuoksi.)
P.S. Ctrl-Shift-P. Aaahhhh.... Yhteinen orgasmi on paras orgasmi.
Luultavasti he pitivät siis suklaasta.
Minullakin on sänkyni vieressä suklaata. Toiset pitävät yöpöydällään Raamattua, jotkut vesilasia, eräät kondomeita, muutamat jopa täysikokoista patsasta Kysyn Vaanista tai soturiprinsessa Xenasta, mutta minulla on suklaata.
En minä sitä syö (rasia on ollut avaamaton viikkokaupalla), mutta on ihan lohduttavaa tietää että apu on lähdellä, jos ikinä iskee maailmankaatava suklaanhimo keskellä yötä.
Aina pitää varautua kaikkeen. Niin, ja pelätä pahinta.
(Ehkäpä ne oliot pitivätkin oluesta? Kauhea ajatus. Pitää kai asentaa jääkaappi sängyn viereen. Ihan varmuuden vuoksi.)
P.S. Ctrl-Shift-P. Aaahhhh.... Yhteinen orgasmi on paras orgasmi.
torstaina, toukokuuta 13, 2004
Bloggaamista
Pyydänpä nyt heti alkuun anteeksi kaikilta musiikin ystäviltä ja erityisesti niiltä, joiden kieli menee solmuun kun yrittävät laulaa tätä.
Sävel: Aknestik/Suomirokkia (tai jotain sinne päin. Lauletaan hieman humalassa alavireisesti Benropea lukiessa, omasta Ihanaisesta unelmoidessa.)
Sävel: Aknestik/Suomirokkia (tai jotain sinne päin. Lauletaan hieman humalassa alavireisesti Benropea lukiessa, omasta Ihanaisesta unelmoidessa.)
Mä löysin sen uuden saitin
ja oman blogin siihen laitoin
Muste haisi, näyttö hohti, hiiri otteessain
Ja Panu kirjoittaa apinan raivolla
Henkka piirtää ja Ilkka sitä säestää.
Bloggaamista kirkonkylällä
Bloggaamista iltapäivällä
Bloggaamista suurella tunteella
Bloggaamista vähän kännissä
Mä löysin sen uuden saitin
ja oman blogin siihen laitoin
Totuus löytyi Schizoblogista, Pinseristä, Parisuhteesta
Siiveniskuja, jopa Fabula, seksiunelmia Tiramisussa...
se oli silloin
Bloggaamista rokkifestarilla
Bloggaamista työpaikalla
Bloggaamista omassa huoneessa
Bloggaamista olutbaarissa
Bloggaamista meijän talossa
Bloggaamista kynttilän valossa
Bloggaamista pahassa kanuunassa
Bloggaamista sun vuoteessa
Mä löysin sen uuden saitin
ja oman blogin siihen laitoin
Missä se blogi nyt on?
Missä on nyt Suodatin?
Missä on nyt Poikamies dot com?
Missä on nyt Absum?
Missä on Rosa Meriläinen?
Niin me kaikki muistetaan,
niin me kaikki muistetaan ja lauletaan
Bloggaamista Haukiputaalla
Bloggaamista saunan laiturilla
Bloggaamista Stadin Kalliossa
Bloggaamista kerrostaloissa
Bloggaamista Tampereen perukoilla
Bloggaamista itku kurkussa
Bloggaamista Suomen Turussa
Bloggaamista pätemisen tarpeesta
keskiviikkona, toukokuuta 12, 2004
Luovuuden ylistys
Alehallista ostetun halvan muovisen herätyskellon ääni riipii hiljaista kerrostaloasuntoa kello kuusi aamulla. Nuutunut toimistotyöntekijä on kutsuttu kahdeksaksi "brainstormingiin". Paikka on tuntematon, ja ainoat ohjeet ovat olleet "keksi viisi asiaa, joita vois silleen niinku tehdä". Saatteeksi laitettu Powerpoint-kalvosetti, josta tuskin edes Albert Einstein olisi ymmärtänyt kahta sanaa.
Paikan päällä on lisää väsyneitä ja ärtyneitä ihmisiä, jotka olisivat paljon mieluummin tekemässä jotain tuottavaa työtä. Deadlinet kun painavat päälle, ja maailma ei pysähdy. Kahvi on pahaa ja teenjuojat valittavat pienistä kupeista ja kurjista teelaaduista. Taas heitä syrjitään, kuten aina.
Luovuutta herätellään kalvosulkeisilla ja ensimmäinen vaimea kuorsauskin alkaa kuulua takapenkistä. Johtaja kertoo kaikille, miten tänään on tosi tiukka aikataulu, meillä on vain viisi tuntia aikaa ratkoa kaikki maailman ongelmat. "Joten ollaanpas nyt luovia siellä takarivissäkin, rapirapi!"
Ketään ei kiinnosta.
Kukaan ei halua olla täällä.
Kenelläkään ei oikeastaan ole aikaa.
Miksi nämä järjestetään aina näin perseelleen?
(Onneksi on ctrl-shift-p... *orgastinen huokaus*)
Paikan päällä on lisää väsyneitä ja ärtyneitä ihmisiä, jotka olisivat paljon mieluummin tekemässä jotain tuottavaa työtä. Deadlinet kun painavat päälle, ja maailma ei pysähdy. Kahvi on pahaa ja teenjuojat valittavat pienistä kupeista ja kurjista teelaaduista. Taas heitä syrjitään, kuten aina.
Luovuutta herätellään kalvosulkeisilla ja ensimmäinen vaimea kuorsauskin alkaa kuulua takapenkistä. Johtaja kertoo kaikille, miten tänään on tosi tiukka aikataulu, meillä on vain viisi tuntia aikaa ratkoa kaikki maailman ongelmat. "Joten ollaanpas nyt luovia siellä takarivissäkin, rapirapi!"
Ketään ei kiinnosta.
Kukaan ei halua olla täällä.
Kenelläkään ei oikeastaan ole aikaa.
Miksi nämä järjestetään aina näin perseelleen?
(Onneksi on ctrl-shift-p... *orgastinen huokaus*)
tiistaina, toukokuuta 11, 2004
Uusi näkökulma
Kirjoitan tätä merkintää pää alaspäin roikkuen. Näppäimille on kauhean vaikea osua. Ja tekstikin on ihan outoa. Hetki.
Putoaa päälleen, pudistelee pölyt.
No niin. Päivän Tarzan-annos suoritettu, apinat voivat nyt siis poistua. Ja ei syödä niitä banaaneja.
Mmm... banaaneja.
Yksi banaani myöhemmin
Onpas blogger uudistunut edukseen. Erityisesti tämä Preview-toiminto on näppärä kuin tappi veneen reiässä! Painelenpa tässä muutaman kerran ctrl-shift-p vain ihan vain sen aiheuttaman tyydytyksen takia...
Muutama ctrl-shift-p ja orgastinen huokaus
On tää tietotekniikka niin kivaa!
Putoaa päälleen, pudistelee pölyt.
No niin. Päivän Tarzan-annos suoritettu, apinat voivat nyt siis poistua. Ja ei syödä niitä banaaneja.
Mmm... banaaneja.
Yksi banaani myöhemmin
Onpas blogger uudistunut edukseen. Erityisesti tämä Preview-toiminto on näppärä kuin tappi veneen reiässä! Painelenpa tässä muutaman kerran ctrl-shift-p vain ihan vain sen aiheuttaman tyydytyksen takia...
Muutama ctrl-shift-p ja orgastinen huokaus
On tää tietotekniikka niin kivaa!
sunnuntai, toukokuuta 09, 2004
Kevät on tullut
Jaahas, kevät on siis tullut. Sitä ei huomaa auringonvalosta, tai vehreydestä, tai linnunlaulusta, vaan siitä, että sähköpostien määrä romahtaa.
En ole saanut ensimmäistäkään sähköpostia sitten perjantain puolenpäivän.
Joko kaikki ystäväni ovat a) alkaneet vihata minua, b) kuolleet, c) päättäneet tehdä elämällään jotain järkevämpää kuin tietokoneen ääressä istuminen.
Ja mikäs siinä; sää on ihan loistava ja minäkin tästä varmaan suoriudun harrastamaan jotain fyysistä ulkoilmaan. Irti piuhoista, kuten täällä tutkimuslaitoksessa sanotaan.
En ole saanut ensimmäistäkään sähköpostia sitten perjantain puolenpäivän.
Joko kaikki ystäväni ovat a) alkaneet vihata minua, b) kuolleet, c) päättäneet tehdä elämällään jotain järkevämpää kuin tietokoneen ääressä istuminen.
Ja mikäs siinä; sää on ihan loistava ja minäkin tästä varmaan suoriudun harrastamaan jotain fyysistä ulkoilmaan. Irti piuhoista, kuten täällä tutkimuslaitoksessa sanotaan.
torstaina, toukokuuta 06, 2004
Miehen angstia
Poikamiehen lopettamisen kunniaksi:
Rakastin häntä.
Tiedän sen nyt, kun hän on mennyt.
Hänen tuoksunsa leijailee vielä mielessäni. Hänen muistonsa kimmeltää kyynelissäni.
Kolmen siiderin jälkeen kaipaan häntä. Vaikka luulin jo päässeeni yli. Haluan sulkea hänet syliini, antaa kaiken anteeksi. Kertoa hänelle, miten paljon hän minulle merkitsee.
Mutta tiedän, että se on mahdotonta. Asiat eivät enää voi koskaan olla kuten ennen; olemme ystäviä, emme rakastavaisia. Tämä on vain kevään tuomaa ikävää, yksinäisyyden rietasta pilkkaa. N ja hänen uusi rakkaansa heittävät minut kotiini; he haluavat minusta eroon nopeasti, jotta pääsevät viettämään aikaa keskenään. Hyvästelen heidät pikaisesti, sillä tunteet pyrkivät pintaan. Kolmantena pyöränä ei ole hyvä olla.
Kotona sytytän valot, asunnon tyhjyys ja hiljaisuus syöksyy päälleni. Vain seinäkellon vääjäämätön tikitys kumisee kuin moukari, pilkaten minua, muistuttaen siitä, että aikaa ei enää ole.
Romahdan sohvalle ja itken.
Tiedän, että on asioita joita minun tulisi tehdä. Tiedän, että itsensä kiduttaminen niitä tiettyjä biisejä kuuntelemalla on typerää. Tiedän, että en ikinä voi rakastella hänen kanssaan. Tiedän, että hän on mennyt lopullisesti. Tiedän päässeeni hänestä yli.
Silti sydämessäni elää vielä toivo. Toivo, jota en kykene tappamaan. Järjetön toivo ja usko sanoihin, joita en ikinä kuule.
Jokin sisälläni laulaa surumielisesti.
Yksinäisyys
Sydämen tyhjä kaipuu
Rakkauden loppu
Ihastunut ystävä
tuntuu petturilta.
Rakastin häntä.
Tiedän sen nyt, kun hän on mennyt.
Hänen tuoksunsa leijailee vielä mielessäni. Hänen muistonsa kimmeltää kyynelissäni.
Kolmen siiderin jälkeen kaipaan häntä. Vaikka luulin jo päässeeni yli. Haluan sulkea hänet syliini, antaa kaiken anteeksi. Kertoa hänelle, miten paljon hän minulle merkitsee.
Mutta tiedän, että se on mahdotonta. Asiat eivät enää voi koskaan olla kuten ennen; olemme ystäviä, emme rakastavaisia. Tämä on vain kevään tuomaa ikävää, yksinäisyyden rietasta pilkkaa. N ja hänen uusi rakkaansa heittävät minut kotiini; he haluavat minusta eroon nopeasti, jotta pääsevät viettämään aikaa keskenään. Hyvästelen heidät pikaisesti, sillä tunteet pyrkivät pintaan. Kolmantena pyöränä ei ole hyvä olla.
Kotona sytytän valot, asunnon tyhjyys ja hiljaisuus syöksyy päälleni. Vain seinäkellon vääjäämätön tikitys kumisee kuin moukari, pilkaten minua, muistuttaen siitä, että aikaa ei enää ole.
Romahdan sohvalle ja itken.
Tiedän, että on asioita joita minun tulisi tehdä. Tiedän, että itsensä kiduttaminen niitä tiettyjä biisejä kuuntelemalla on typerää. Tiedän, että en ikinä voi rakastella hänen kanssaan. Tiedän, että hän on mennyt lopullisesti. Tiedän päässeeni hänestä yli.
Silti sydämessäni elää vielä toivo. Toivo, jota en kykene tappamaan. Järjetön toivo ja usko sanoihin, joita en ikinä kuule.
Jokin sisälläni laulaa surumielisesti.
Yksinäisyys
Sydämen tyhjä kaipuu
Rakkauden loppu
Ihastunut ystävä
tuntuu petturilta.
tiistaina, toukokuuta 04, 2004
Sanoja. Satunnaisia sellaisia
Seuraavilla sanoilla ei ole mitään yhteyttä keskenään. Kaikki lukijan havaitsemat yhteydet ovat aivan lukijan omassa päässä, ja täältä sivusta ei kerta kaikkiaan oteta mitään vastuuta mistään. Ja nämä eivät nimenomaan mitenkään liity siihen, mitä täällä sivussa on puuhattu kahden viimeisen päivän aikana.
David Beckham.
Satiinilakanat.
Rasitusmurtuma.
Masennus.
Treffit.
Kokous.
Korkokengät.
Verkkarit.
Raivofaija.
Silikonit.
Taitettava omena lompakossa.
Strategia.
Hikisiä miehiä rintakarvat paljaana.
Kaakao.
Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari.
Pallien vahaus.
Pulla.
David Beckham.
Satiinilakanat.
Rasitusmurtuma.
Masennus.
Treffit.
Kokous.
Korkokengät.
Verkkarit.
Raivofaija.
Silikonit.
Taitettava omena lompakossa.
Strategia.
Hikisiä miehiä rintakarvat paljaana.
Kaakao.
Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari. Tekstari.
Pallien vahaus.
Pulla.
sunnuntai, toukokuuta 02, 2004
Elämää mullistavia kokemuksia, joita ei koskaan tapahtunut
Viitisen vuotta sitten matkustin bussissa, keskustasta kotiin. Oli ruuhka-aika, ja bussi oli sen verran täysi, ettei istumapaikkaa löytynyt. Seisoskelin tolpan juuressa ja katselin ihmisiä, kuten tapani on.
Eräs nuori, kaunis tyttö sai jäätelönsä loppuun, ja istui surumielisenä, käärepaperi käsissään. Joku oli vienyt roskiksen, joten hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin odottaa, että pääsisi viemään sen jonnekin.
Tein päätöksen. Jos poistuisin ennen häntä bussista, kävelisin hänen luokseen ja sanoisin "Hei. Mä voin viedä tuon roskikseen." Hymyilisin ja poistuisin bussista, heittäisin käärepaperin pysäkin roskakoriin ja hänelle jäisi hyvä olo loppupäiväksi.
Kun bussi sitten saapui pysäkilleni, hän istui siinä edelleen. Kävelin hänen luokseen... ja kävelin ohi. Seisoin oven edessä ja hoin itselleni - "ota se nyt, ota se nyt".
Ovi aukesi, ja kävelin ulos.
Seisoin pysäkillä, ja mietin pitkään, mikä meni vikaan. Miksi oli niin vaikeaa tehdä satunnainen hyvä työ - pienikin - tuntemattomalle ihmiselle? Onko se yhtä vaikeaa kaikille muillekin?
Onko tämä syy siihen, miksi maailma on niin kuralla?
Eräs nuori, kaunis tyttö sai jäätelönsä loppuun, ja istui surumielisenä, käärepaperi käsissään. Joku oli vienyt roskiksen, joten hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin odottaa, että pääsisi viemään sen jonnekin.
Tein päätöksen. Jos poistuisin ennen häntä bussista, kävelisin hänen luokseen ja sanoisin "Hei. Mä voin viedä tuon roskikseen." Hymyilisin ja poistuisin bussista, heittäisin käärepaperin pysäkin roskakoriin ja hänelle jäisi hyvä olo loppupäiväksi.
Kun bussi sitten saapui pysäkilleni, hän istui siinä edelleen. Kävelin hänen luokseen... ja kävelin ohi. Seisoin oven edessä ja hoin itselleni - "ota se nyt, ota se nyt".
Ovi aukesi, ja kävelin ulos.
Seisoin pysäkillä, ja mietin pitkään, mikä meni vikaan. Miksi oli niin vaikeaa tehdä satunnainen hyvä työ - pienikin - tuntemattomalle ihmiselle? Onko se yhtä vaikeaa kaikille muillekin?
Onko tämä syy siihen, miksi maailma on niin kuralla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)