...kuinka jokaiseen elokuvanäytäntöön Suomessa riittää ihmisiä, joille on suuri uutinen se, että siitä lasi-ikkunasta siellä takana ihan oikeasti tulee se kuva. Ja juu, jos siihen laittaa kätensä, niin se käden varjo tosiaan näkyy siellä isolla kankaalla. Tai jos vaikka seisoo edessä, niin saa peitettyä itse asiassa aika ison osan sitä kangasta omalla habituksellaan.
Platon kysyi, kuinka voimme tietää ovatko luolan seinälle heijastetut kuvat todellisia vai valheita.
Helppoa. Jos siellä on näkyy jänis, ankanpää tai toppatakki (mahdollisen lippalakin kera), ne ovat totta. Kaikki muu on valhetta.
sunnuntai, helmikuuta 29, 2004
keskiviikkona, helmikuuta 25, 2004
Jättömaa
Tunnen, miten hän lipuu pois.
Sanoin sen jo kun tutustuimme, mutta hän ei tainnut uskoa minua. Nyt viestit ovat harvenneet, ja ajatukset laukkaavat jo toisilla poluilla. Luulen hänen itsekin havainneen asian nyt.
Minä vähenen satunnaiseksi sähköpostiksi, katoan hänen elämästään. Viiden vuoden päästä näemme messuilla sattumalta ja kyselemme kuulumisia hieman vaivautuneesti pari minuuttia, sovimme tapaavamme, emmekä sitä koskaan tee.
Mutta minä en ikinä unohda näitä viikkoja ja kuukausia.
Sanoin sen jo kun tutustuimme, mutta hän ei tainnut uskoa minua. Nyt viestit ovat harvenneet, ja ajatukset laukkaavat jo toisilla poluilla. Luulen hänen itsekin havainneen asian nyt.
Minä vähenen satunnaiseksi sähköpostiksi, katoan hänen elämästään. Viiden vuoden päästä näemme messuilla sattumalta ja kyselemme kuulumisia hieman vaivautuneesti pari minuuttia, sovimme tapaavamme, emmekä sitä koskaan tee.
Mutta minä en ikinä unohda näitä viikkoja ja kuukausia.
maanantaina, helmikuuta 23, 2004
Maratonin verran magneettinauhaa
Hyllyilläni lojuu sadoittain videokasetteja, joita en koskaan katso. Osa kaseteista on ostonauhoja, mutta suurin osa on televisiosta nauhoitettuja sarjoja tai elokuvia, jopa muutama dokumentti. Suurimman osan olen nähnyt vain kerran, enkä tule ikinä katsomaan koskaan uudestaan. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että maallista vaellustani lienee jäljellä vähemmän kuin videonauhaa.
Mutta eipä niitä voi heittää poiskaan. Paitsi että sitä kuvittelee, että nauhoista on ehkä joskus vielä iloa (vaikka todellisuudessa vanhimmat nauhat lienevät jo pilalla), niin sitä myös elättelee ajatusta siitä, että ehkä niille voi joskus äänittää jotain muuta, jota ei sitten ikinä katso. Tosin, ei sitäkään kykene tekemään, sillä silloin joutuisi taasen tuhoamaan jotain, mitä ei ehkä koskaan saisi takaisin.
Videonauhat ovat muistoja, kuten valokuvatkin. Minulle riittää se, että katson nauhan kantta, ja muistan, milloin ja missä olin kun kirjoitin sen. Muistan ne ihmiset, jotka olivat minulle silloin tärkeitä; muistan ne joiden kanssa katsoin ja nautin siitä. Mutta jos katsoisin videonauhan uudestaan, se ei ehkä enää merkitsisi samaa: pelkään, että muisto haalistuisi kuten nauha.
Ostan (ja katson) toki DVD:itä, mutta ne ovat kylmiä ja persoonattomia. Tai siis ovat, kunnes niihin liittyy jokin muisto. Se voi olla se leffa, jonka näin niillä treffeillä, tai se voi olla hyvän ystävän lempielokuva, jonka on ostanut vain päästäkseen vähän lähemmäs ystävän ajatusmaailmaa. Mutta eivät DVD:t vielä ole niin henkilökohtaisia kuin kymmenen vuotta vanha naru, jolla on yksi jakso sitä hyvää TV-sarjaa, jota ei ole koskaan näytetty sen jälkeen televisiossa.
Mutta eipä niitä voi heittää poiskaan. Paitsi että sitä kuvittelee, että nauhoista on ehkä joskus vielä iloa (vaikka todellisuudessa vanhimmat nauhat lienevät jo pilalla), niin sitä myös elättelee ajatusta siitä, että ehkä niille voi joskus äänittää jotain muuta, jota ei sitten ikinä katso. Tosin, ei sitäkään kykene tekemään, sillä silloin joutuisi taasen tuhoamaan jotain, mitä ei ehkä koskaan saisi takaisin.
Videonauhat ovat muistoja, kuten valokuvatkin. Minulle riittää se, että katson nauhan kantta, ja muistan, milloin ja missä olin kun kirjoitin sen. Muistan ne ihmiset, jotka olivat minulle silloin tärkeitä; muistan ne joiden kanssa katsoin ja nautin siitä. Mutta jos katsoisin videonauhan uudestaan, se ei ehkä enää merkitsisi samaa: pelkään, että muisto haalistuisi kuten nauha.
Ostan (ja katson) toki DVD:itä, mutta ne ovat kylmiä ja persoonattomia. Tai siis ovat, kunnes niihin liittyy jokin muisto. Se voi olla se leffa, jonka näin niillä treffeillä, tai se voi olla hyvän ystävän lempielokuva, jonka on ostanut vain päästäkseen vähän lähemmäs ystävän ajatusmaailmaa. Mutta eivät DVD:t vielä ole niin henkilökohtaisia kuin kymmenen vuotta vanha naru, jolla on yksi jakso sitä hyvää TV-sarjaa, jota ei ole koskaan näytetty sen jälkeen televisiossa.
perjantaina, helmikuuta 20, 2004
Ihanaa
En alun perin aikonut ryhtyä mihinkään interblogistiseen diskurssiin, mutta on kerta kaikkiaan pakko viitata kollega Ihanaisen harvinaisen selkokieliseen ja järjelliseen kannanottoon "ihanista miehistä". Viveka selvästi puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä, eikä maailman tältä laidalta voi kuin nyökkäillä hyväksyvästi. Naisen on hyvin vaikea olla ihana miehen silmissä, jos hän ei kykene ymmärtämään meitä. Ja sama luonnollisesti pätee myös vastoinpäin. Hamstereista nyt puhumattakaan.
Jos tämä yhtään helpottaa ymmärtämistä, niin miehen voi kuvitella eräänlaiseksi herkästi tukkeutuvaksi vessanpöntöksi: se on aina paikalla, on ystävä suurimmassakin hädässä ja monesti miellyttävä paikka rentoutua, mutta jos röörejä ei puhdista välillä, niin se vuotaa yli ja haisee paskalta nurkassa. Toiset pöntöt tukkeutuvat herkemmin, eikä kaikkea pidä kaataa sinne putkiston ahtauden takia.
On muuten sinällään mielenkiintoista, että Ihanainen leimattiin heti "itsekehublogiksi". Totuus selvästi sattuu ja kalikat lentelevät herkästi. Blogivillen totuuksia, #23: Anonyymiä on helppo haukkua anonyymisti.
Vastakkaista sukupuolta olevat ystävät ovat elämän suola. Suosittelen hankkimaan, ja puhumaan paljon ja hartaasti. Siinä saattaa vaikka vahingossa oppiakin jotain.
(Ja hei, pidetään niistä ne näpit irti.)
Jos tämä yhtään helpottaa ymmärtämistä, niin miehen voi kuvitella eräänlaiseksi herkästi tukkeutuvaksi vessanpöntöksi: se on aina paikalla, on ystävä suurimmassakin hädässä ja monesti miellyttävä paikka rentoutua, mutta jos röörejä ei puhdista välillä, niin se vuotaa yli ja haisee paskalta nurkassa. Toiset pöntöt tukkeutuvat herkemmin, eikä kaikkea pidä kaataa sinne putkiston ahtauden takia.
On muuten sinällään mielenkiintoista, että Ihanainen leimattiin heti "itsekehublogiksi". Totuus selvästi sattuu ja kalikat lentelevät herkästi. Blogivillen totuuksia, #23: Anonyymiä on helppo haukkua anonyymisti.
Vastakkaista sukupuolta olevat ystävät ovat elämän suola. Suosittelen hankkimaan, ja puhumaan paljon ja hartaasti. Siinä saattaa vaikka vahingossa oppiakin jotain.
(Ja hei, pidetään niistä ne näpit irti.)
keskiviikkona, helmikuuta 18, 2004
Peilimaailmassa
Ihmetyttääkö teitä koskaan, miksi peili kääntää vasemman ja oikean, muttei ylä- ja alapuolta? On tietysti kovasti miellyttävää olla oikeinpäin kun yrittää sitoa solmiota kaulaansa, joten en mitenkään haluaisi valittaa, mutta joskus sitä vain jää jumiin tuntikausiksi peilin ääreen ja yrittää mielessään kuvitella valonsäteitä, jotka heijastuvat kengästä aluminoidun lasin kautta silmänpohjaan.
Seuraavan kerran kun seisotte peilin ääressä, miettikääpä ihan tosissanne miten peili toimii. Toki jokainenhan "tietää", miten peili toimii - sehän opetettiin jo koulussa! Mutta kokeilkaapa, pystyttekö oikeasti mallintamaan sen mielessänne ilman kolmeakymmentä metriä narua, kynää, paperia ja kynttilänpätkää. Ei ihan helppo homma. Tämä on monen totuuden luonne - sen oppii helposti, mutta ymmärtää vaikeasti.
Ehkä tämän takia naiset seisovat peilin ääressä kauemmin kuin miehet - he oikeasti miettivät näitä asioita. Hyvä näin.
Seuraavan kerran kun seisotte peilin ääressä, miettikääpä ihan tosissanne miten peili toimii. Toki jokainenhan "tietää", miten peili toimii - sehän opetettiin jo koulussa! Mutta kokeilkaapa, pystyttekö oikeasti mallintamaan sen mielessänne ilman kolmeakymmentä metriä narua, kynää, paperia ja kynttilänpätkää. Ei ihan helppo homma. Tämä on monen totuuden luonne - sen oppii helposti, mutta ymmärtää vaikeasti.
Ehkä tämän takia naiset seisovat peilin ääressä kauemmin kuin miehet - he oikeasti miettivät näitä asioita. Hyvä näin.
tiistaina, helmikuuta 17, 2004
Pussi-alma
Muovipusseissakin on eroja, kuten viineissä. Etelänreissulta tuotu ouzo-pullo on lahja, jonka voi antaa toiselle ilman kysyviä katseita, mutta se muovipussi, johon pullo oli kääritty, on eri asia. Sitä ei voi antaa toiselle, koska siinä oleva logo muistuttaa aurinkoisista päivistä ja komeista kreikkalaisista miehistä. Pussi lojuu muiden muovipussien seassa, ja kun tulee aika vaihtaa roskis, käsi hamuaa kaapiston perukoilta ennemmin mitä tahansa Pirkka-kassia, kuin sitä kassia. Ja jos kerta kaikkiaan muita kuin "muistopusseja" ei ole käytettävissä, sydänverta itkien sitä asettelee pussin huolellisesti roskaämpärin suulle kuin hyvästelisi vanhan ystävän. Tai ainakin heittäisi lopulliset hyvästit sille ihanalle matkalle.
Muovipussi on muisto, jota ei voi jakaa.
Muovipussi on muisto, jota ei voi jakaa.
perjantaina, helmikuuta 13, 2004
Huijausta, sanon minä
Sosiaaliset ihmiset ovat yleensä hauskoja, mielenkiintoisia, originelleja, mukavia, ja osaavat puhua sekä kuunnella juuri oikeassa suhteessa. Mitä sosiaalisempi olet, sitä enemmän sinulla luonnollisesti on kontakteja ihmisiin ja sitä enemmän kuulet ja ymmärrät.
Mutta mistä syntyy tuo originaalisuus? Koska sosiaaliset ihmiset ovat paremmassa asemassa kuulemaan muilta juttuja, voivat he sitten esittää näitä originaaleina toisille, jotka eivät olleet paikalla. Näin he vaikuttavat aina mielenkiintoisilta ja tuoreilta. Kyse ei ole kuitenkaan puhtaasta kopioinnista, vaan myös asioiden yhdistelystä, vääristelystä, väärin ymmärtämisestä ja värittämisestä.
Sosiaalisuus on siis huijausta, varastamista ja valehtelua - jotain mitä yleensä, hassua kyllä, liitetään nimenomaan epäsosiaaliseen toimintaan.
Kysymys onkin: miksi tämä sallitaan toisille, mutta ei toisille? Miksi toisia pidetään ihanina ja toisia ei, vaikka menetelmät ovat samat?
Kyse on taikuudesta: kaikki tietävät, että taikurit huijaavat, mutta niitä katsotaan ja ihastellaan silti. Hyvää sosiaalista taikuria (kuten vaikkapa kolleegaani Ihanaista) ihmiset seuraavat mielellään, kun taas alalla vähemmän hyviä vihataan ja hyljeksitään.
Eläköön taikausko ja moraaliset dilemmat. Ilman niitä olisi taasen vähemmän kirjoitettavaa.
Mutta mistä syntyy tuo originaalisuus? Koska sosiaaliset ihmiset ovat paremmassa asemassa kuulemaan muilta juttuja, voivat he sitten esittää näitä originaaleina toisille, jotka eivät olleet paikalla. Näin he vaikuttavat aina mielenkiintoisilta ja tuoreilta. Kyse ei ole kuitenkaan puhtaasta kopioinnista, vaan myös asioiden yhdistelystä, vääristelystä, väärin ymmärtämisestä ja värittämisestä.
Sosiaalisuus on siis huijausta, varastamista ja valehtelua - jotain mitä yleensä, hassua kyllä, liitetään nimenomaan epäsosiaaliseen toimintaan.
Kysymys onkin: miksi tämä sallitaan toisille, mutta ei toisille? Miksi toisia pidetään ihanina ja toisia ei, vaikka menetelmät ovat samat?
Kyse on taikuudesta: kaikki tietävät, että taikurit huijaavat, mutta niitä katsotaan ja ihastellaan silti. Hyvää sosiaalista taikuria (kuten vaikkapa kolleegaani Ihanaista) ihmiset seuraavat mielellään, kun taas alalla vähemmän hyviä vihataan ja hyljeksitään.
Eläköön taikausko ja moraaliset dilemmat. Ilman niitä olisi taasen vähemmän kirjoitettavaa.
keskiviikkona, helmikuuta 11, 2004
Elämän tarkoitus?
Paljastetaan nyt sitten tämäkin, kun tähän leikkiin ryhdytään:
Elämän tarkoitus on rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Tämä vastaus on samalla täydellinen että vajaa. Toisten mielestä lisääntyminen on elämän tarkoitus, ja paha sitäkään on kieltää. Lisääntyminen on tietysti liki kaikkien mielessä - onhan maapallon biosfääristä suurin osa bakteereja - mutta sen pääasiallinen ajatteleminen sopii ehkä lähinnä tohvelieläimille. Monimutkaisemmilla eläimillä on monimutkaisemmat tarpeet.
Harmi kyllä tämä reductio ad absurdum lähinnä tekee hallaa ajatuksen syvemmälle olemukselle. Ei elämän tarkoitusta voi oikeasti noin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaista. Mutta tuosta on hyvä aloittaa. Kirjoittakaa siitä vaikka kirja.
Elämän tarkoitus on rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Tämä vastaus on samalla täydellinen että vajaa. Toisten mielestä lisääntyminen on elämän tarkoitus, ja paha sitäkään on kieltää. Lisääntyminen on tietysti liki kaikkien mielessä - onhan maapallon biosfääristä suurin osa bakteereja - mutta sen pääasiallinen ajatteleminen sopii ehkä lähinnä tohvelieläimille. Monimutkaisemmilla eläimillä on monimutkaisemmat tarpeet.
Harmi kyllä tämä reductio ad absurdum lähinnä tekee hallaa ajatuksen syvemmälle olemukselle. Ei elämän tarkoitusta voi oikeasti noin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaista. Mutta tuosta on hyvä aloittaa. Kirjoittakaa siitä vaikka kirja.
lauantaina, helmikuuta 07, 2004
Päätäni särkee
Tai siis, koen sen olotilan jonka kuvittelen, että muutkin kokevat, kun he sanovat että heidän päätään särkee.
Jos päätäni ei ikinä särkisi, olisin ongelmissa: Minulta puuttuisi kokonaan tärkeä, kaikkien muiden jokapäiväiseen elämään kuuluva käsite. En voisi antaa todellista sympatiaa, kun vierustoveriani juilii migreeni, tai nyökytellä ymmärtäväisesti krapulaiselle ystävälleni. Tai edes nauraa paskaisesti ja tehdä vahingoniloni tiettäväksi.
Päänsäryn on siis oltava ihan hyvä asia, joka lisää ihmisten välistä ymmärtämystä. Kärsimys kasvattaa.
Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran krapulapäissänne kolhitte itsenne lääkekaapin oveen.
Jos päätäni ei ikinä särkisi, olisin ongelmissa: Minulta puuttuisi kokonaan tärkeä, kaikkien muiden jokapäiväiseen elämään kuuluva käsite. En voisi antaa todellista sympatiaa, kun vierustoveriani juilii migreeni, tai nyökytellä ymmärtäväisesti krapulaiselle ystävälleni. Tai edes nauraa paskaisesti ja tehdä vahingoniloni tiettäväksi.
Päänsäryn on siis oltava ihan hyvä asia, joka lisää ihmisten välistä ymmärtämystä. Kärsimys kasvattaa.
Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran krapulapäissänne kolhitte itsenne lääkekaapin oveen.
perjantaina, helmikuuta 06, 2004
Kuinka on mahdollista...
...että herätessäni peitto on suorassa, mutta petauspatja on myllätty mytyksi?
Ainoa järkevä selitys on se, että painovoima vaihtaa suuntaa nukkuessani ja nukunkin todellisuudessa katossa. Tämä myös selittäisi sen, miksi aamuisin on aina niin kipeä olo, tai miksi roskat kaduilta ovat kadonneet kun astun ulos.
Pyydän anteeksi yötyöntekijöiltä. Ei ole helppoa olla ylösalaisin, etenkään kun ette tiedä milloin aion mennä nukkumaan. Joudutte olemaan osan vuorosta oikeinpäin, ja seuraavassa hetkessä yllättäen väistelemään kattokruunuja. Sääliksi käy niitä, joiden pitää olla ulkona öisin. Ylöstempaisun ja pikaisen kuumatkan vaara on ilmeinen.
On se elämä kovaa, on. Lähettäkää postikortti Marsista, jos satutte osumaan sinne.
Ainoa järkevä selitys on se, että painovoima vaihtaa suuntaa nukkuessani ja nukunkin todellisuudessa katossa. Tämä myös selittäisi sen, miksi aamuisin on aina niin kipeä olo, tai miksi roskat kaduilta ovat kadonneet kun astun ulos.
Pyydän anteeksi yötyöntekijöiltä. Ei ole helppoa olla ylösalaisin, etenkään kun ette tiedä milloin aion mennä nukkumaan. Joudutte olemaan osan vuorosta oikeinpäin, ja seuraavassa hetkessä yllättäen väistelemään kattokruunuja. Sääliksi käy niitä, joiden pitää olla ulkona öisin. Ylöstempaisun ja pikaisen kuumatkan vaara on ilmeinen.
On se elämä kovaa, on. Lähettäkää postikortti Marsista, jos satutte osumaan sinne.
tiistaina, helmikuuta 03, 2004
Laiskanpullea jalli...
Pieni aivoni ei kyllä ymmärrä miksi ahkeruutta pidetään arvossa. Koko ihmiskunnan teknologinen kehityshän perustuu siihen, että asioita yritetään tehdä helpommiksi ihmisille ja vapaa-ajan määrä lisääntyy jatkuvasti. Tämähän on aivan selvää laiskan ihmisen toimintaa - tehdään asioista helpompia niin ei tarvitse vaivata päätä ja kehoa.
Kuitenkin ympäristö aiheuttaa valtavat paineet sille, että sekä työ- että vapaa-aika tulisi käyttää tehokkaasti - kaikki kyselevät "mitäs teit/aiot tehdä lomalla" ja kehityskeskustelussa suunnitellaan montako prosenttia käytetään mihinkin tehtävään... Kalenterit täyttyvät minuutilleen kiireyden kierteessä ja loma-aikakin mietitään päivän tarkkuudella.
Miksemme voi vain hyvällä omallatunnolla laiskotella, kun kerran olemme tänne asti päässeet? Miksi vapaa-ajalla pitäisi tehdä mitään? Miksei voi vain antaa ajan kulua?
Pitääkö kaikki asiat maailmassa tehdä ja kokea? Kertokaa minulle!
Kuitenkin ympäristö aiheuttaa valtavat paineet sille, että sekä työ- että vapaa-aika tulisi käyttää tehokkaasti - kaikki kyselevät "mitäs teit/aiot tehdä lomalla" ja kehityskeskustelussa suunnitellaan montako prosenttia käytetään mihinkin tehtävään... Kalenterit täyttyvät minuutilleen kiireyden kierteessä ja loma-aikakin mietitään päivän tarkkuudella.
Miksemme voi vain hyvällä omallatunnolla laiskotella, kun kerran olemme tänne asti päässeet? Miksi vapaa-ajalla pitäisi tehdä mitään? Miksei voi vain antaa ajan kulua?
Pitääkö kaikki asiat maailmassa tehdä ja kokea? Kertokaa minulle!
maanantaina, helmikuuta 02, 2004
"Finland may experience a shortage of beer later this month..."
Katselen aamutelevisiosta englanninkielisiä uutisia. Tuntuu hämmentävältä kuunnella uutisia Suomesta englanniksi: ikään kuin asiat koskettaisivat jotenkin eri tasolla kuin tavallisesti. Asiat ovat kaukaisempia, aivan kuten asuisin jossain kaukana ulkomailla - voi nauraa Helsingin lumipyryvaikeuksille kuin jollekin mikä ei tapahtunut heti oman olohuoneen ikkunan ulkopuolella.
Ehkä ne suomalaiset ihmiset, jotka kirjoittavat blogiaan englanniksi, hakevat samanlaista irroittautumista ja etääntymistä?
Ehkä ne suomalaiset ihmiset, jotka kirjoittavat blogiaan englanniksi, hakevat samanlaista irroittautumista ja etääntymistä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)