Anteeksi, että kiroilen

...mutta Iltasanomien verkkoversiosta löytyy Ihan Vitun Saatanan Tyhmiä suomalaisia.

Vetää kyllä sanattomaksi tuollainen. Voipi olla, että jos joku tulisi sönköttämään minulle jotain tuollaista anaalisen typerää juuri nyt, tempaisisin ns. lättyyn sen kummemmin asiaa pohtimatta. Rajansa se on minunkin pasifismillani. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa seuraavat (kirjoitusvirheet alkuperäisten tekijöiden):

Mitä asuvat sielä... ei suomen korkeudella tuollaisia tapahdu, ja kaikki tiettävät että sielä käy noin vähän väliä, joten tyhmät uhraavat vaaraa ja matkustavat!
AmizHemmo (29.12.2004 21:18)

(Mitä lyödään vetoa siitä, että jos siirtäisimme Intian ja Indonesian rantapopulaatiot Suomeen, tämä sama kaveri valittaisi siitä, ettei Suomeen mitään pakolaisia, perkele. Ja Intian valtameressä tapahtuu tsunami keskimäärin kerran 700 vuodessa.)

Miksei ne juoksenu karkuun, ihan kuule oma vika, jos jäi aallon alle!!
Tsunami (29.12.2004 20:30)

(Niin, ja kun sinä jäät väärään suuntaan 200 km/h ajavan rekan alle moottoritiellä, niin sehän oli sun oma vikasi kun et juossut karkuun.)

Kerätään ensin rahaa Suomelle jotta olisi varaa parempaan terveydenhoitoon yms. ja sitten vasta keskitytään muiden maiden tarpeisiin!
Steffy88 (29.12.2004 15:14)

(Muistutan sinua tästä seuraavan kerran kun ilmateitse leviävä tauti, joka on saanut alkunsa kehitysmaan huonoista hygieniaoloista, saapuu Suomeen ja tappaa puolet populaatiosta.)

Ensin Aasia vie meiltä työpaikat ja sitten ne mankuvat rahaa meiltä työttömiltä! Häpeämätöntä! Eikö heidän tulisi ennemmin antaa rahaa tänne köyhään Pohjolaan?
Mies20v (29.12.2004 14:38)

(Antakaa minulle kirves.)

Ei missään nimessä. Ei suomalaiset sotilaatkaan ja perheet saaneet raha-apua ulkomailta katastrofissa nimeltään talvisota.
Kansanääni (29.12.2004 17:17)

(Voi. Pyhä. Jysäys.)

Erityisesti tuo viimeinen harjaa tehokkaasti vastakarvaan: paitsi että se on jälleen kerran esimerkki tuosta ammottavasta haavasta, jota raavitaan niin paljon, ettei se ikinä parane, se on myös tyystin väärä: Suomea tuettiin talvisodan aikaan noin 4.6 miljardilla markalla - puhumattakaan niistä tuhansista vapaaehtoisista, jotka tulivat taistelemaan avuksemme.

Ymmärrän kyllä, että puolet kansasta on keskimääräistä tyhmempää, ja ymmärrän niitäkin, jotka rehellistä itsekkyyttään tai muuten rahatilanteensa takia jättävät auttamatta, mutta että noin silkkaa yksinkertaisuutta, pahansuopuutta, itsehyväisyyttä ja sokeaa myytteihin takertumista?

Tässä tämänkertainen "katastrofista selviäminen" -sarjamme osa: "Pyhä viha".

Hautakiveni

Jostain syystä olen jotenkin morbiidilla tuulella. Jos jotain tekstiä hautakiveeni haluaisin, se olkoon vaikka seuraava:

Menehtyi lemmen liekkeihin
suolistokaasuin täytetyn ilmapatjan
leimahtaessa rakkauden kipinästä.

P.S. Minä en ainakaan kykene vielä laskemaan leikkiä jo yli 60 tuhannesta kuolleesta, toisin kuten Lehti. Ymmärrän houkutuksen ja tarpeen käyttää huumoria ja sarkasmia vakavien asioiden käsittelyyn, mutta suoraan sanottuna voin pahoin kun luin Lehti-blogin juttuja. Vaikka ongelma on yksinomaan minun - saahan sitä kirjoittaa mitä haluaa - niin silti kaikelle on oma aikansa. Ja kuolleille nauraminen kun monella on ystäviä ja sukulaisia vielä kateissa, eikä tuhojen laajuus ole vielä täysin tiedossa, ei ehkä ole aivan oikeaa ajoitusta. Huumori on vaikein taidelaji, ja oikea ajoitus on avainkysymys. Toivotan onnea Lehdelle, mutta se ei ole minun lehteni.

Pyyhkeitä

Niin, yksi asia tälläistä typerämpää miehenpuolta ihmetyttää, ja toivoisin, että lukuisat naislukijani osaisivat selittää mistä ihmeestä on kysymys:

Miksi, oi miksi, ihmisten vessoissa on kaksi käsipyyhettä, joissa toisessa lukee "Kädet" ja toisessa "Vieraat"? Jos minä olen vieras ja haluan pyyhkiä klähmäiset käteni, niin kumpaa minun pitäisi käyttää!?!

Entäs jos olen kämpän asukki ja minun pitäisi pyyhkiä kasvoni?

Apua! Ei voi ymmärtää!

Viimeinen päivä

On jouluaatto. Vettä, aurinkoa ja hyvää lannoitetta kaikille lukijoille!

Jotkut vihaavat joulua, jotkut rakastavat sitä. Toiset toivovat, ettei tänä jouluna isi joisi; toisille joulu merkitsee jo kymmeniä kertoja toistettuja kiusallisia perinteitä. Jotkut ovat jo oppineet tekemään oman itsensä näköisen joulun. Joillekin se vanha perinteinen joulu on se ainoa oikea. Ja jotkut viettävät joulua yksin.

Mutta kaikkia se koskettaa.

Tämä on se aika vuodesta, jolloin arkipäivän aherrus keskeytyy hetkeksi ja maailma muuttuu pienen ajanjakson verran. Muutos on tärkeää, ja joskus asioiden pitää muuttua huonompaan suuntaan, että ne voivat olla loppujen lopuksi parempia.

Nauttikaa tästä hetkestä juuri nyt.

Sivustan Joulukalenterin kahdeskymmenesneljäs luukku:

Jouluaattona
  jokaisen elämä on
    erilaisempaa.
  Katson lumisadetta,
    mietin lukijoitani.

Hyvää joulua.

Toivottaa Sivustan joulutonttu- ja kumkvattidivisioona.

Yksi yö jouluun on...

...laskin ihan itse eilen. Tai siis eilen oli kaksi yötä. Hyvin sekavaa.

Sivusta, tuo laajahko kattopaanu- ja korvakarvojenpoistolaiteorganisaatio, on poistunut oravineen jo joululaitumille, ja on jättänyt kahden viimeisen päivän merkinnät joulukaktuksensa hoidettavaksi. Pahoittelemme siis toimituksen puolesta merkintöjen laatua.

Sivustan Joulu Kalenterin Toiseksi Viimeinen Luukku:

Valoa en näe
  kaipaan lämpimään kesään
    tuoreeseen multaan
  leppeään tuulahdukseen
    juoksevan veden ääreen.

Stressi laukeaa

Kurottaessani lasia hyllyltä se putosi. Tuoreet, lämpimät joulutortut ja maito lakosivat kirosanojen tieltä, kun horjahdin ja astuin suoraan puoli sekuntia aiemmin lattialle muodostuneeseen sirpaleläjään.

Istun vessassa ja desinfioin haavaani Yön Joutsenlaulun soidessa taustalla. Mietin, miten selviäisin, jos haava tulehtuisi ja jalkani pitäisi amputoida. En ole niin vahva, että pystyisin sen välttämään halutessani, enkä niin rohkea, ettei ajatus mieltäni kauhistuttaisi.

Työtoverit alkoivat poistua tänään, kuka minnekin. He vaikuttivat rauhoittuneilta, suorastaan tyytyväisiltä. Oikea termi lienee "väsynyt, mutta onnellinen".

Sivustan Pakanallisen Yule Kalenterin Toinenkolmatta Luukku:

Vaikea olisi
  kuvitella joulua
    ilman rakkautta.
  Olkaa onnellisia,
    nauttikaa toisistanne.

(Lämmin ajatus kaikille niille, jotka viettävät joulua yksin, oli se sitten omasta tahdosta tai ei. Nauttikaa itsestänne, sillä sekin on ihan sallittua.)

Liihottelevia ajatuksenhahtuvia

Pomo kehaisi tänään. "Hyvää työtä", se sanoi, ennen kuin siirryimme seuraavaan aiheeseen. Köyhän on otettava, mitä annetaan.

Televisio-ohjelman mukaan adventistikirkko syntyi, kun koulukiusaaja heitti nuorta tyttöä kivellä ja isku paitsi tuhosi hänen kasvonsa, myös sai aikaan aivovaurion. Niin voimakkaan aivovaurion, että hän alkoi nähdä jumalallisia ilmestyksiä. Samaten ohjelmassa kerrotaan, että useampikin näkyjen näkijä voi olla vain yksinkertainen epileptikko, ja että voimakkaat magneettikentät voivat saada herkät ihmiset näkemään enkeleitä ja pikkupiruja.

Jumalalla aikaa olla aika ahdasta nykymaailmassa.

En tiedä, millaisen pilvilinnan Mea on kadottanut, mutta pilvien luonteeseen kuuluu olla katoavaisia. Ne tulevat helposti ja pakenevat herkästi, ja jos niistä saa kiinni, ne ovat kuin perhosia: liian läheinen kosketus rikkoo ne, eivätkä ne enää koskaan lennä. Ja vaikka sen saisikin elämään kämmenellä hetken, se kuolee illalla pois.

Mutta silti ne ovat kauniita katsella ja tarpeellisia maailmassa.

Vahvuutta ei ole se, että osaa kestää mitä vain, mitä vastaan tulee. Vahvuutta on se, että valitsee omat taistelunsa - olivat ne sitten pilvilinnojen pihoilla tai elektronien keinotodellisuudessa.

Sivustan Kaksikymmentä Yhdes Joulu Kalenteri Luukku:

Katson perhosta
  murheissani: tietääkö
    se kuolevansa?
  Puhallan ja se lentää
    vapaasti - ei välitä.

Erään aikakauden loppu

Rakas Herra Selli: voin vakuuttaa, että sivusta on todellakin mahdollista penetroida ja vieläpä varsin mukavasti. Sopii rauhalliseen menoon. Kama Sutra valaissee asiaa, ja ihan omilla kokeiluillakin pääsee kivasti alkuun.

Palatakseni kuitenkin varsinaiseen asiaan, tai siis asiantynkään, tai siis pelkkään tynkään, koska meillä ei siis täällä Sivustassa muuta ole - ei etenkään asiaa niin paljon että siitä saisi edes tynkää. Ei, en siis viitannut peniksiemme keskipituuteen. Tai siis... (Lopeta jo hyvän sään ajoissa -toim. huom.)

Tapahtuipa jotain, mikä sai haikailemaan aikoja menneitä ja olemattomia: Katsoin Tarun Sormusten Herrasta loppuun. Tarinoissa on surullista se, että ne voi aloittaa ja lopettaa vain kerran; kaikki muut kerrat ovat edellisten toistoa.

Sivustan Kaksikymmenes Joulun Aluspäivä:

Raukea olo
  Pitkän taipaleen tehnyt
    poistuu harmauteen.
  Jään tuijottamaan tyhjään
    kutsuni tuo vain kuvan.

Vaihteeksi jotain muuta

Naapurissa taistellaan jälleen. Kuuntelen vaimeita riidan ääniä ja mietin hajamielisesti, mistä mahtaa olla tällä kertaa kysymys. Tiedän, että jos menisin käytävään, kuulisin paremmin, mutta en salakuuntele kuin hetken lähtiessäni lenkille. Palatessani riita jatkuu yhä; äänet ovat jo särkyneet ja kuulostavat kuin lasin raastamilta.

Näen heitä joskus rappukäytävässä, eivätkä he näytä onnellisilta. En tiedä, miksi he pysyvät yhdessä. Joskus mietityttää, että tietävätköhän he, että naapurit kuuntelevat ja miettivät missä vaiheessa pitäisi soittaa poliisi paikalle. En usko, että he välittäisivät.

Sivustan Yhdeksännentoista Päivän Luukku:

Rakkaus kuolee hiljaa
se ei kestä valoa
se käpertyy nurkkaan
itkee elämänsä pois.

Yksinäisen sydämen kotona
hidas kellon tikitys vie
elämäni pois.

Lehdissä toiset kilvan
rakkauttaan esittelee
Juoksen loskan seassa
sydämeni pakahtuu.

Muistan riidat palavat
ne sanat kauheat
Anteeksi olen antanut
mutten vielä saanut.

Asuntosi oven ali
keltaisen lapun sujautan
Toivon, vaikken ole
pitkään uskaltanutkaan.

Kuin lintu tuhkasta
sydän syttyy uudelleen
kun kosketat minua
katseellasi hymyillen.

Yksinäisen sydämen kotona
hidas kellon tikitys vie
elämäni pois.

Ei mitään sanottavaa

Sivustan Joulu Kalenterin Kahdeksastoista Päivä:

Vain kuusi yötä
  ennen jouluaattoa
    katselen ulos.
  Toivon mustaa joulua,
    muistuttamaan menneestä.

Joulun uhrit

Työpaikalla alkaa olla kireä tunnelma. Mies istuu tietokoneen ääressä, eikä reagoi kun kutsun häntä nimellä. Kutsun toiste, ja hän kääntyy katsomaan minua tyhjin, tuijottavin silmin. Tunnistan oireet: jouluzombie on saapunut toimistoon. Hän ei lepää, ei syö, ei näe muuta kuin tietokoneen. Hän puhuu monotonisella äänellä, vakuuttaa olevansa "ihan ookoo", mutta ei varmasti muista minun käyneen paikalla viisitoista sekuntia myöhemmin.

Palaverissa naisen tietokone päättää seota kriittisellä hetkellä ja kertoo fataalista ongelmasta, jonka korjaaminen vaatisi mikrotuen paikallaoloa. Hän romahtaa, kyyneleet pyrkivät silmiin. Pidämme kahden minuutin tauon, ja hän kokoaa itsensä ulkona; esittää taas vahvaa tullessaan sisään. Puhumme vielä palaverin päättymisen jälkeen hänen elämästään jonkin aikaa, ja huomaan ajattelevani ensimmäistä kertaa häntä ihmisenä.

Alkavatkohan nämä zombiet vaatia kohta uhreja?

Sivustan Joulu Kiireiden Täyttämän Kalenterin Seitsemästoista Päivä:

"Aivoja", vaatii
  jouluzombien ääni
    kaukaa perältä.
  Istun hämärässä ja
    pelkään sieluni puolesta.

Tyhjäpäisyydestä

Kauniiden ihmisten menomestasta, Menopaussista, bongasin tämän keskustelunaloituksen tyhjäpäisyydestä.

Koska Sivusta nyt kerta kaikkiaan sattuu olemaan Suomen johtava asiantuntija nimenomaan juuri tyhjäpäisyyden saralla - täällähän kirjoitetaan joka päivä tekstiä niin, ettei se käy kertaakaan aivojen kautta, vaan siirtyy suoraan television komediaohjelmista sormien kautta tietokoneen ruudulle - olemmekin päättäneet antaa joitain käytännön vinkkejä, mikäli tyhjäpäisyys on kovinkin yleinen vaiva.

...

...

Jaa. Eipä tulekaan mitään mieleen.

Sivustan Mato- ja Tamponi Yhdistyksen Joulu Kalenterin Kuudestatoista Päivä:

Joulun resepti:
  lämpöä ja rakkautta,
    ruokaa, lepoa.
  Ei tätä kiirettä ja
    tekemisen pakkoa.

Pomo tuli ja sanoi, että olis nakki

Pitää... kestää... työ... vielä... viikko... Olla... luopua... taivutuspääte... koska... ne... turha.

Orava kirjoittaa tietokone, ottaa naukku. Ihan hyvin ymmärtää. Vaikka joskus ei aina. Tämä helppo, huudahtaa. Ottaa toinen naukku, tämä kerta iso. Orava sammua roskakori, toinen orava nauraa vieri paska.

Sivustan Viidestoista Päivä Tätä Joulu Kalenteriksikin Kutsuttua Juttua Kirjoittaessa:

Googlettaa, sano
  se entinen sinkku, kun
    deittiä etsi.

Satunnaisia ajatuksia, osa MMMCMLVI

Lakanani alkavat tuoksua epäilyttävästi. Toisaalta, eipä niissä kukaan muu olekaan nukkunut hetkeen, joten ihan itseäni saan syyttää. Voisin viedä täkin ulos tuulettumaan, mutta kävisi kuitenkin niinkuin viimeksi, ja päädyn vain homeaddiktion ensiasteelle haistelemaan paniikissa tyynynkulmaa.

Minulla on koko päivän ollut sellainen olo, että täällä tapahtuu jotain mistä minulle ei kerrota.

Tietäisivätköhän oravat?

Sivustan Neljästoista Iltapäivä Joulu Kalenterin Merkeissä:

Neljästoista yö,
  ei edelleenkään rauhaa.
    Kaipaan, odotan.
  Ihan ystävällinen
    kosketuskin sopisi.

Katson autiota hiekkarantaa...

Joka paikassa pimpattavat iloiset joulujinglet ovat saaneet minun melkein vihaamaan kaikenlaista joulumusiikkia. Mutta muutama harva kappale on saanut sellaisen paikan sydämessäni, että niitä ei sieltä hevillä kouri pois paatuneinkaan mainosnikkari. Meeminomaisesti laitan ne jonkinmoiseen järjestykseen tähän alle:

En etsi valtaa, loistoa - lievästi hintahtavasta sanoituksesta huolimatta varsin kyyneliä nostattava kappale. Ja hyvin laulettuna kirkkoakustiikalla veret seisauttava kokemus.
Sylvian joululaulu - vähän tunnettu ja inhan vaikea kappale laulettavaksi, mutta kaunis kuin sika pienenä (ennen kinkkuastetta, siis).
Oi jouluyö - en edes yritä laulaa tätä, vaan tyydyn siihen värinään, joka juoksee pitkin selkääni, kun Joku Joka Osaa Oikeasti laittaa vibran ääneen päälle ja kiekauttaa "oi jouluyö, sä lohtu ihmisten".
Sika - kinkku on oikeasti hyönteinen, toukkavaiheessa nimeltään "possu". Meilläkin setä joi verta. Juicen Jouluvirsi on myös kova, muttei niin kova kuin väärin tähdistä laulavat ipanat.
Varpunen jouluaamuna - pienenä minulla kävi hirveän sääliksi sitä varpusta. Oli pakko rakentaa koulussa lintulauta, jotta olisi voinut ruokkia varpusia (ja punatulkkuja ja isompia rohmuja).

Käänteisenä esimerkkinä mainittakoon "Tule joulu kultainen", jota en nykyään voi kuunnella saamatta kauheita mainostakaumia - siinä kappale, joka on ainiaaksi pilattu.

Sivustan Laulu- ja Leikki Kalenterin Kolmastoista Päivä:

Marketissa soi
  jokin joulumusiikki
    liian kovalla.
  Hengähdän pakkasilmaa
    ja päätän jättää väliin.

Totuus ja valhe

Eilisen merkinnän kommenttiosastolla minua epäiltiin Jorma Ollilaksi. Ei, en ole. Olen kyllä kerran Jorman nähnyt kiikaritähtäimen läpi, mutta en silti voi väittää tuntevani häntä sen enempää kuin eri astianpesuaineiden ominaisuuksiakaan.

On mielenkiintoista se, miten ihmiset valitsevat uskomuksensa. Mikä tahansa järkevän kuuloinen lausahdus oletetaan automaattisesti todeksi, ja mikä tahansa oudolta kuulostava automaattisesti vääräksi. Jos sanon, että päässäni asuu pieniä vihreitä olioita, kukaan ei korvaansa lotkauta. Jos sen sijaan väitän olevani maailman parhaimmin ansaitsevan prosentin joukossa, syntyykin keskustelua.

Tai hetkinen. Yritänkö minä nyt sanoa, että te uskotte helpommin sen, että muukalaiset tekevät vuosihuoltoa aivoilleni, kuin sen, että minulle maksettaisiin palkkaa?

En tiedä. Mutta mikäli saan kiinnittää huomionne tuossa oikeassa laidassa majailevaan tekstiin - tämä on fiktiivisen henkilön yhtä fiktiivinen blogi. Uskokaa juttuni ihan omalla vastuullanne. Ja sama tietysti koskee kaikkia blogeja: vaikka joku kirjoittaisi nimellisesti omalla nimellään, niin se voi silti olla nimimerkki ja kertoa idealisoidusta, muutetusta tai täysin valheellisestakin elämästä.

Internetissä vastuu on lukijalla. Se on se sananvapauden valitettava kääntöpuoli.

No. Joka tapauksessa se luumujuttu oli tosi. Aikuisten oikeesti.

Sivustan Joulu Kalenterin Kahdestoista (ja Krapulainen) Päivä:

Pikkujouluista
  on muistettava yksi
    asiantynkä:
  Kopiokoneeseen saa
    laittaa vain paperia.

Tämä tarina voi myös olla fiktiivinen

Toisinaan joku heittää ohimennen jotain, mikä jää pyörimään päähän päiviksi; kalvamaan aivolisäkettä kuin nälkäinen orava jäistä pähkinäänsä. Toisinaan taas joku tulee ja heittää pöytään niin vastaansanomattomat faktat, että aivot lyövät hetken tyhjää kun joltain isolta uskomukselta putoaa pohja.

Näin joulun alla on ihan hyvä laittaa asioita hieman perspektiiviin. Olin aina kuvitellut olevani vain ihan hyvin toimeen tuleva - kunnes löysin sivun, josta voi käydä tarkistamassa, mihin oikeasti sijoittuu hyvinvointipyramidioravanpyörässä: http://www.globalrichlist.com/.

Minä olen maailman 45.628.765:ksi rikkain ihminen. Siis 5.9 miljardia ihmistä elää pienemmällä rahamäärällä. Olen maailman top-listalla johtavien 7.6 promillen joukossa.

Kauhistuttaa. Hävettää. Järkyttää. Ja myös ilahduttaa, aivan kuin olisin tehnyt jotain syntistä jäämättä siitä kiinni.

Sehän on jo ihan helvetin hyvin! Miksi minun pitäisi kiivetä tikkailla enää yhtään ylemmäs? Miksi juuri minä olisin muka ansainnut tämän? Olenko muka? Miksi en ole sisäistänyt tätä aiemmin? 45 miljoonaa rikkaampaa ihmistä on vähän. Todella vähän. On aivan kuin olisi juossut aamulenkillään vahingossa olympialaisten maratonjuoksun sekaan ja voittanut täysin yllättäen kultaa.

Tätä pitää miettiä syvällisesti. Ja laittaa joulupataan enemmänkin kuin perinteinen kymppi.

Sivustan Joulu Kalenterin Yhdestoista Päivä:

On todellakin
  totta: vauraus ei tee
    onnelliseksi.
  Mutta ei välttämättä
    tee onnettomaksikaan.

(P.S. Miksi helvetissä kesätakkini taskussa oli avaamaton pussi kuivattuja luumuja? Tontut? Haamut? Anyone?)

Minä, yksinkertainenko?

On perjantai-ilta. Istun yksin kotona puisen ruokapöydän ääressä, verkkarit jalassa, ja nautin kallista (mutta kylmää) tuontiolutta sekä itse leivottua (mutta lämmintä) pullaa.

Voisin olla kaupungilla riekkumassa. Voisin olla työkaverin pippaloissa (joihin minua ei tosin kutsuttu - en tiedä oliko se vahinko vai tahallinen teko). Voisin istua trendibaarissa ja katsella pitkään ohi kulkevia naikkosia ja ryystää vielä kalliimpaa (mutta ihan yhtä kylmää) tuontiolutta. Voisin olla salilla vääntämässä rautaa solmuun. Voisin kulkea kaupungilla kaulukset korville vedettynä, riitaa teinien kanssa haastamassa, nyrkkirauta taskussa.

Televisio pauhaa joulumainoksia. Osaan jo olla kuuntelematta. Lahjat olen jo melkein ostanut; ensi viikolle jää vielä muutama. Olen ollut ajoissa liikenteessä, vain vaikeimmat lahjat puuttuvat.

On vaikeaa tehdä yksinkertaisia valintoja.

Sivustan Jolu Kalenterin Kymmenes Ilta:

En väsyneenä
  en yksinäisyyttäni
    ole haikea.
  Vain yksinkertaisempaa
    elämää joskus kaipaan.

Joulusaunamarina(adi)

Blogeissa on vuoronperään maristu jouluruoista, joulukiireistä, joululahjoista, joulupakosta, joulukilikelloista, joululomista, joulupukista, jouluhissimusiikista, joulukalenterista, jouluaikatauluista, joulupuukkohipoista, joulustressistä ja yleisesti ottaen kaikesta, mitä jouluun liittyy.

Yksi tosin puuttuu joukosta: joulusauna.

Enkä minäkään aio marista siitä, sillä se on minulle joulun ehkä tärkein perinne. Joulu ei voi alkaa, ennen kun on hidastuttu, rauhoituttu, rentouduttu ja puhdistauduttu pitkän kaavan mukaan koivunhajuisessa löylyhuoneessa. Sisään menee hermokimppu, hienhajuinen raivopää, ulos tulee lämmin ja hyvänhajuinen, rauhallinen suomalainen äijänkötjäle.

On uskomatonta, mitä voi saada aikaiseksi kuumalla huoneella, kasalla kiviä, sangollisella vettä ja pakastimeen puoli vuotta aiemmin sullotulla, koivunoksista rakkaudella kasatulla kimpulla. Niin, ja pullollisella hyvää olutta.

Sivustan Joulu Trauma Kalenterin Yhdeksäs Päivä:

Sauna, ah, sauna!
  Paha maailma jossain
    kaukana poissa.

(Koska Sivustan lukijoissa on varmasti myös paatuneita saunanvihaajia ja pienenä saunatraumoja saaneita, sana on vapaa - jälleen kerran - kommenttiosastolla. Näitkö joulupukin alasti saunassa? Tungettiinko sinut erehdyksessä kiukaaseen, kun setä luuli sinua pilvessä haloksi? Liukastuiko isä joka joulu saippuaan suihkussa?)

Tänään ollaan hiljaa...

...sillä joka puolella hiipii hiippalakkisia vakoojia. Minä tiedän, sillä olen yksi heistä.

Sivustan Kalenterin (Runo-, Joulu-) Kahdeksas Päivä:

On aika pukki
  tuo äijä punanuttu,
    aikojen henki.
  Lapsille valehdellaan,
    kiristetään kilteiksi.

Traumatiimistä, päivää

Eilinen merkintäni synnytti jo jopa ihan oikeaa palautetta (mikä sivumennen sanottuna oli sen tarkoituskin).

Ilmaistakoon heti kärkeen, että mielestäni Jani puhuu järkeä, niin myös gorilla. Mielestäni lukijalla on vakava trauma, jos lukee tekstini sotaveteraanien mollaamiseksi.

Ei silti: arvelinkin, että moni sen tulkitsee niin. Toiset varmasti lukevat tämän mediakriittisenä tekstinä, ja kolmannet iskuna suomalaista naapurikateusmentaliteettia vastaan. Joku varmasti näkee tämän väkivallan vastaisena kannanottona, ja joku taasen luulee, että kaipaan uutta sotaa. Joku nauraa lukiessaan rivien välistä hyvän vitsin, tai lataa sivua uudestaan ja uudestaan haistaessaan tulikivenkatkuisen riidan kommenttiosastolla. Varmasti muutama jopa on sitä mieltä, että mielestäni itsensä talouskasvulle uhranneet ovat niitä todellisia sankareita; tai että työttömiä pitäisi juhlistaa itsenäisyyspäivänä. Tai että mielestäni vaipat maksavat liikaa, jos auton joutuu myymään. Yhdet näkevät sarkasmia siinä, missä sitä ei ole, ja toiset eivät tunnistaisi sitä vaikka Arvi Lind selittäisi sen heille isolla alleviivauskynällä viivaten. Ja joku, täysin riippumatta siitä mitä sanoja käytän, näkee tekstissäni kannanoton juuri hänen edustamaansa maailmankuvaa vastaan.

Onko joku heistä oikeassa tulkinnassaan? Ehkä. En itsekään tiedä, mitä kaikkea tarkoituksella monimerkityksisten sanojeni takana seisoo.

On niin vaikeaa tunkeutua toisten mieliin, nähdä sanojen taakse, tunnistaa eri merkitykset, maistella nyansseja ja osata erottaa mikä tekstistä on oman pään siihen liittämiä merkityksiä ja mikä kirjoittajan. Teksti syntyy useammalla tasolla, niin minun kuin lukijoideni päässä. Raamatun tekstillä ei olisi juuri painoarvoa, jos sen mukaan ei eläisi miljardi ihmistä. Minun tekstilläni ei olisi merkitystä, jos se ei herättäisi teissä tunteita. Siksi minun tulkintani tekstistä ei voi olla se ainoa oikea - eikä myöskään kenenkään muun. Voin vain jälkikäteen sanoa mitä en ainakaan tarkoittanut... jos se maksaa vaivan.

Siksi ehkä kirjoittaminen on niin palkitsevaa ja niin raastavaa. Palkitsevaa siksi, että se avaa minulle reitin toisten ihmisten ajatusmaailmaan. Raastavaa siksi, että aina löytyy joku, joka osaa kertoa minulle, miten minun tekstiäni pitäisi oikeastaan tulkita.

Tieteellinen kirjoittaminen ei salli monimerkityksisyyttä. Runous taas on kuin astia, jonka lukija täyttää itse. Ne ovat kirjoittamisen Yin ja Yang.

Sivustan Joulu Runo Kalenterin Seitsemäs Päivä:

Sinun sanasi
  merkitsivät minulle
    kuuta, taivasta.
  Sinä lähdit pois, etkä
    ikinä ymmärtänyt.

Sankareita ollaan me kaikki (ja paskat)

Tänään on, kuten eräs kauan sitten unohdettu ystäväni asian ilmaisisi, itsepäisyyspäivä.

Ihmettelen, kuten My typo:kin, milloin virallinen Suomi pääsee eroon sotatraumoista. Eikö suomalaisilla ole muuta ylpeyden aihetta kuin kuusikymmentä vuotta sitten taistelleet miehet?

En halua parjata sotaveteraaneja, mutta minusta on aikamoista nykysukupolvien parjausta vihjata, ettei heistä ole syntynyt mitään muisteltavaa tai Suomen itsenäisyyden kannalta merkittävää. Ehkä kyseessä on vain perinteinen suomalainen vaatimattomuus, falski nöyryys, jossa siirretään vastuuta omista tekemisistä jo liki kokonaisuudessaan kuolleen kansanosan harteille: "Ei meillä täällä olisi asiat niin hyvin, jos isoisä ei olisi lähtenyt sotaan." Totta. Mutta eipä olisi asiat hyvin siltikään, jos maata ei olisi jälleenrakennettu sodan jälkeen uupumatta, tai suuret ikäluokat eivät olisi muuttaneet kaupunkeihin luomaan länsimaista hyvinvointia.

Jos ei ota kunniaa omista tekemisistään, niin miksi sitä ottaisi vastuutakaan?

Suomessa vallitsee sankareiden puute. Kun urheilijat päätyvät känneissä lööppeihin, saippuasarjatähdet pettävät toisiaan, poliitikot ovat skandaalien pelossa harmaampia kuin virkamiehet, filosofit hyväksytään vain, jos he puhuvat järkeviä sosiaalidemokraattisia totuuksia ja liikemiehet leimataan herkästi ahneiksi huijareiksi, niin kuka uskaltaisi enää nousta harmaan massan yläpuolelle iltapäivälehtien purtavaksi? "Onneksi" täällä on sotaveteraaneja, jotka ovat kaiken arvostelun yläpuolella niin kauan kuin yksikin heistä on elossa. Heidät kärrätään juhlapäivinä esiin palvottavaksi muistelemaan aikaa, jonka Suomi muistuttaa nykyistä Suomea vähemmän kuin Viro nyky-Suomea. Vain heitä voivat kaikki arvostaa, koska he eivät enää rieku ravintoloissa, harrasta irtosuhteita tai lausu kiusallisia totuuksia. Heitä ei voi enää kaataa jalustaltaan yksilöinä. He ovat turvallisia sankareita, jotka eivät petä.

Suomessa juhlitaan sotaveteraaneja virallisesti Kansallisena veteraanipäivänä (27.4.), Kaatuneitten muistopäivänä (15.5.-21.5. välisenä sunnuntaina) ja Puolustusvoimain lippujuhlana (4.6.). Eikö joku voisi käydä etsimässä suomalaisille uusia sankareita, ihan itsenäisyyspäivän kunniaksi?

Sivustan Kuudes Ja Itsenäisyys Päivä:

Mies, yksinäinen
  puurtaa yrityksessään
    pitkiä öitä.
  Nainen uhraa perheensä
    punaiselle viivalle.

Työtön kaupassa
  laskee vaippojen hintaa,
    auton myyntiä.
  Talousihmeessä hän on
    vain pieni miinusmerkki.

Anttilassa Ale

Kaupassa kiireiset ihmiset lyövät toisiaan tahatta käärepaperirullin. Vaikka minulla on talvitakki päällä, minulla ei ole kuuma. Muilla sen sijaan näyttäisi olevan, sillä hien haju pistää haistinelimiini. Stressijuovat kiristävät vastaantulevien otsaa, kolme palloksi puettua ipanaa raahautuu melkein itkevän äidin kädessä.

Joulun ihme on se, että näistäkin reppanoista kuoriutuu joulupäivänä kylläisiä ja levänneitä ihmisiä.

Sivustan Viides Päivä:

"Osta, kuluta"
  kaikavat joulun kellot
    vielä viikkoja.
  Seison liukuovien
    vieressä ja virnuilen.

Eräänä pitkänä lauantai-iltana joulukuussa

Pimeys kiertyy ympärilleni tiukan hupun tavoin. Vedän verhot ikkunan eteen ja sytytän valot, yritän pitää talven ulkona. Silti täällä on pimeää ja jalkojani paleltaa.

SivUsTaN RunO joUlU KalEnTerIN neljÄS PäIvä:

Nyt jo kaduttaa
  lupaus kirjoittaa runo
    joka illaksi.
  Käpertyisin mieluummin
    itseni luo, lämpimään.
  Unohtaisin maailman -
    paitsi teen ja piparit.

Viinapiru

Aamulla joukkoliikennevälineessä viereeni istui ns. laitapuolen kulkija. Kohteliaasti hän kysyi: "Saanko jutella?" ja vastausta odottamatta jatkoi monologiaan.

"Viina on piru. Viinapiru."

Kaikki katselivat vaivautuneina muualle.

"Se on se viinapiru, joka minut laittaa juomaan. Viisi kuukautta olen korkeintaan juomatta ollut, ja sitten se viinapiru tulee ja kaataa viinaa kurkusta alas."

Minäkin yritin olla huomioimatta häntä, kuten kaikki muutkin. Hän ei haissut viinalle.

"Se on se viinapiru. Minä en sille vaan voi mitään. Kaikkea olen yrittänyt. Kuka rukoilisi minun puolestani?" hän jatkoi, ei kenellekään erityisesti puhuen. Hän jatkoi yksinäistä puhettaan ja kertoi elämäntarinaansa.

Ovi aukeni ja astuin kirpeään pakkasilmaan. Olo tuntui pahalta. Olisin halunnut sanoa jotain, lohduttaa, auttaa. Mutta minut on jo turrutettu olemaan reagoimatta.

Olisiko minun pitänyt sanoa hänelle, että "se on kuule susta itsestäs kiinni?" Tai "hae apua?" On niin helppoa täällä lämpimässä suoda ylenkatsettaan itseään huonommin pärjääville, tai akateemisesti väitellä siitä, mistä alkoholismi tai jokin ATM:yys on kiinni. Mutta kun sen joutuu oikeasti kohtaamaan, minä menen sanattomaksi.

Mitä voi sanoa ihmiselle, joka on jo kaiken kokenut?


Sivustan Kirjo Lohi- ja Joulu Runo Kombinaatin Kolmas Päivä:

Mies jää taakseni,
  kertoen tarinaansa.
    Kukaan ei kuule.
  Suren itsekkäästi omaa
    heikkouttani, en häntä.

Aamun pimeydessä ryömii vain toimistotyöntekijöitä

Kaupunki on aamuseitsemältä rauhallinen. Se kääntelehtii jo levottomasti painettuaan herätyskellon torkkunäppäintä ja yrittää nukkua vielä viisi minuuttia, kunnes on ihan pakko lähteä.

Potkiskelen bussipysäkillä jääkokkareita ja mietin, miksi minua kutsuttiin eilen monimutkaiseksi. Miten hän sen sanoikaan? "Tyynet vedet ovat niitä syvimpiä." Ehkä se oli kohteliaisuus. Tai ehkä se tarkoitti sitä, että minut pitäisi laittaa hoitoon.

Ehkä jokainen pitää ajatuksesta, että juuri hänessä olisi jotain erilaista, jotain mikä erottaisi Suuresta Massasta. Vaikka se onkin kerettiläinen ajatus ja kaikki ovat kuitenkin samaa massaa heitettäväksi puskutraktorien eteen kun vallankumous tulee.

Minä ainakin pidin.

Runo Joulu Kalenterin Toinen päivä:

Valoton joulu
  väsynyt vaeltaja
    lahjaton lapsi.
  Sulkeudun kotiini ja
    yritän olla yksin.

Joulu-SIDA

Kas, toveri Mitvit loihe lausumahan syviä sanoja tämän päivän todellisesta merkityksestä. Minä tunteettomana ääliönä en tietenkään muistanut koko päivää julistaessani eilen Suuren Bloggaajakuninkaan päivää.

Pahus.

Tämä kyllä selittää tietysti sen, miksi minua katsottiin niin kieroon, kun kuljin toimistolla alasti ja ehdotin jokaiselle vastaantulijalle: "Jaa kanssani tämä hieno päivä ja sen syvempi sanoma." Vaikka Sivusta onkin suhteellisen avomielinen kondomi- ja silitysrautafirma, niin kaikkea ei täälläkään katsota sillä silmällä.

Joka tapauksessa, Sivusta haluaa nyt avata Oman Runo Joulu Kalenterinsa. Olkaa hyvä:


Ensimmäinen päivä:

Loiskuva askel
  Ravassa takin helma
    Niskassa vettä.
  Ehkäpä jo huomenna
    alkaa oikea talvi.