Traumatiimistä, päivää

Eilinen merkintäni synnytti jo jopa ihan oikeaa palautetta (mikä sivumennen sanottuna oli sen tarkoituskin).

Ilmaistakoon heti kärkeen, että mielestäni Jani puhuu järkeä, niin myös gorilla. Mielestäni lukijalla on vakava trauma, jos lukee tekstini sotaveteraanien mollaamiseksi.

Ei silti: arvelinkin, että moni sen tulkitsee niin. Toiset varmasti lukevat tämän mediakriittisenä tekstinä, ja kolmannet iskuna suomalaista naapurikateusmentaliteettia vastaan. Joku varmasti näkee tämän väkivallan vastaisena kannanottona, ja joku taasen luulee, että kaipaan uutta sotaa. Joku nauraa lukiessaan rivien välistä hyvän vitsin, tai lataa sivua uudestaan ja uudestaan haistaessaan tulikivenkatkuisen riidan kommenttiosastolla. Varmasti muutama jopa on sitä mieltä, että mielestäni itsensä talouskasvulle uhranneet ovat niitä todellisia sankareita; tai että työttömiä pitäisi juhlistaa itsenäisyyspäivänä. Tai että mielestäni vaipat maksavat liikaa, jos auton joutuu myymään. Yhdet näkevät sarkasmia siinä, missä sitä ei ole, ja toiset eivät tunnistaisi sitä vaikka Arvi Lind selittäisi sen heille isolla alleviivauskynällä viivaten. Ja joku, täysin riippumatta siitä mitä sanoja käytän, näkee tekstissäni kannanoton juuri hänen edustamaansa maailmankuvaa vastaan.

Onko joku heistä oikeassa tulkinnassaan? Ehkä. En itsekään tiedä, mitä kaikkea tarkoituksella monimerkityksisten sanojeni takana seisoo.

On niin vaikeaa tunkeutua toisten mieliin, nähdä sanojen taakse, tunnistaa eri merkitykset, maistella nyansseja ja osata erottaa mikä tekstistä on oman pään siihen liittämiä merkityksiä ja mikä kirjoittajan. Teksti syntyy useammalla tasolla, niin minun kuin lukijoideni päässä. Raamatun tekstillä ei olisi juuri painoarvoa, jos sen mukaan ei eläisi miljardi ihmistä. Minun tekstilläni ei olisi merkitystä, jos se ei herättäisi teissä tunteita. Siksi minun tulkintani tekstistä ei voi olla se ainoa oikea - eikä myöskään kenenkään muun. Voin vain jälkikäteen sanoa mitä en ainakaan tarkoittanut... jos se maksaa vaivan.

Siksi ehkä kirjoittaminen on niin palkitsevaa ja niin raastavaa. Palkitsevaa siksi, että se avaa minulle reitin toisten ihmisten ajatusmaailmaan. Raastavaa siksi, että aina löytyy joku, joka osaa kertoa minulle, miten minun tekstiäni pitäisi oikeastaan tulkita.

Tieteellinen kirjoittaminen ei salli monimerkityksisyyttä. Runous taas on kuin astia, jonka lukija täyttää itse. Ne ovat kirjoittamisen Yin ja Yang.

Sivustan Joulu Runo Kalenterin Seitsemäs Päivä:

Sinun sanasi
  merkitsivät minulle
    kuuta, taivasta.
  Sinä lähdit pois, etkä
    ikinä ymmärtänyt.