Joka paikassa pimpattavat iloiset joulujinglet ovat saaneet minun melkein vihaamaan kaikenlaista joulumusiikkia. Mutta muutama harva kappale on saanut sellaisen paikan sydämessäni, että niitä ei sieltä hevillä kouri pois paatuneinkaan mainosnikkari. Meeminomaisesti laitan ne jonkinmoiseen järjestykseen tähän alle:
En etsi valtaa, loistoa - lievästi hintahtavasta sanoituksesta huolimatta varsin kyyneliä nostattava kappale. Ja hyvin laulettuna kirkkoakustiikalla veret seisauttava kokemus.
Sylvian joululaulu - vähän tunnettu ja inhan vaikea kappale laulettavaksi, mutta kaunis kuin sika pienenä (ennen kinkkuastetta, siis).
Oi jouluyö - en edes yritä laulaa tätä, vaan tyydyn siihen värinään, joka juoksee pitkin selkääni, kun Joku Joka Osaa Oikeasti laittaa vibran ääneen päälle ja kiekauttaa "oi jouluyö, sä lohtu ihmisten".
Sika - kinkku on oikeasti hyönteinen, toukkavaiheessa nimeltään "possu". Meilläkin setä joi verta. Juicen Jouluvirsi on myös kova, muttei niin kova kuin väärin tähdistä laulavat ipanat.
Varpunen jouluaamuna - pienenä minulla kävi hirveän sääliksi sitä varpusta. Oli pakko rakentaa koulussa lintulauta, jotta olisi voinut ruokkia varpusia (ja punatulkkuja ja isompia rohmuja).
Käänteisenä esimerkkinä mainittakoon "Tule joulu kultainen", jota en nykyään voi kuunnella saamatta kauheita mainostakaumia - siinä kappale, joka on ainiaaksi pilattu.
Sivustan Laulu- ja Leikki Kalenterin Kolmastoista Päivä:
Marketissa soi
jokin joulumusiikki
liian kovalla.
Hengähdän pakkasilmaa
ja päätän jättää väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti