Ihan käsittämättömän huono merkintä

Erikoiskirjeenvaihtajamme Perttu Isomaksa, kuinka kuvailisitte tilannetta?

"Nooo, täältä puusta katsottuna näyttää siltä kuin päätoimittaja Z tunkisi hiirenpapanoita taskuunsa."

Onko hänen motiiveistaan vielä mitään selkoa?

"Paha sanoa, mutta ilmeisesti alkoholilla on osuutta asiaan."

Vai niin, onko hän käyttäytynyt sitten oudommin kuin tavallisesti viime aikoina?

"Kyllä, hänet on nähty juomassa olutta ja puhumassa rivouksia baarissa. Huhujen mukaan eräs ohi lentänyt pulu olisi mahdollisesti saattanut loukkaantua, joskin pulua ei tarkemmissa tutkimuksissa ole löydetty."

Vielä yksi kysymys - vaikuttaako toimittaja Z erityisen iloiselta?

"Mikäli tuo raakkuminen voidaan tulkita lauluksi eikä housuihin unohtuneen hillerin aiheuttamaksi, niin kyllä. Täällä Perttu Isomaksa, Konginkankaan avomielisairaala."

Mini-Satori

Heräsin aamulla kolmen tunnin unettoman yön jälkeen. Väsyneenä lähdin retuuttamaan kehoani pitkin sateisia katuja, ja katselin kun välinpitämättömät autot roiskuttivat vettä ohikulkijoiden päälle.

Mietin kirjoittamista mennessäni päin punaisia, täpärästi yhteentörmäyksen bussin kanssa välttäen. Seuraavissa liikennevaloissa mieleni tyhjeni ja koin valaistuksen runouden olemuksesta ja siitä, miksi se viehättää minua.

Tyhjä astia
  on katsojan helpompi
    täyttää itsellään.

Ylös ja alas telttaretkellä

Onpa mukavaa herätä aamulla erittäin seksintäyteisten unien jälkeen (vihdoinkin!) - ja löytää itsensä kavereittensa kanssa siskonpedistä olutpullojen saartamina.

Yritä siinä nyt sitten peitellä.

Ajatukset juoksevat aivokuorta myöten kuin kuumeiset pikkuoravat: Puhuinko unissani? Voihkinko ääneen? Onko kukaan kuullut? Enhän vain ole kourinut ketään tokkuruispäissäni - tai olenhan ainakin jättänyt edes ne rumemmat kaverit väliin? Jos vain olen vatsallani, niin huomaako kukaan?

Ja kuka se unessani ollut ihana nainen oli, mikä hänen puhelinnumeronsa on ja mitä helvettiä ovat "heijastinlevyt"?

Kaunista runoutta (hah)

Koska nyt niin moni bloggaaja on mennyt tarttumaan meemiin, niin haluan nyt kunnioittaa näitä urheita sieluja. Olkaa hyvä. Ensimmäinen kerta on aina ilmainen:

Konginkankaalta
  valaistukseen on matkaa.
    Löysit oman äänesi.


Myötäistä tuulta,
  suojaisia lahtia.
    Siunattu katharsis.


Välillä outo
  Monesti syvällinen
    Aina ilona.

Ja vielä yksi kiellon päälle:

Vimmalla tekee
  maailmaansa pieni mies
    kallion päällä.

Anteeksi laskuvirheeni

Viisi.

Ja vielä yksi jäljellä

Neljä päivää. Neljä ihmistä. Neljä totuutta.

Neljä erilaista menetystä.

Juhannuksena
  totuuskin on kännissä.
    Se oksentaa
  sattumiaan suhteiden
    sekaan ja irvii meitä.

Maailma ei lopu räjähdykseen, vaan vingahdukseen

Kaupoissa oli tänään ruuhkaa. Viisitoista minuuttia ennen sulkemisaikaa ihmislauma ei enää ole joukko yksilöitä, vaan oma, elollinen organisminsa, jossa jonot ja ostoskärryt muodostavat lihasten välissä virtaavia verisuonia. Mutta toisin kuin jouluna, tunnelma on iloinen ja odottava; ihmisillä ei ole oikeastaan kiire mihinkään. Ja juhannustakaan ei ole pakko viettää mitenkään erityisesti - Juhannus on Ihan Vain Hyvä Syy Tehdä Mitä Haluaa. Jouluna sentään joka tuutista pauhaa joulumieltä tavalla, joka saa heikommat sortumaan.

Nyt kaupunki on hiljainen ja kaunis.

Vain lumi puuttuu.

*viu*

Luopuminen

Tänään olen itkenyt ystäväni onnen puolesta. Outoa kyllä, kyseessä on ollut eräs parhaita juhannuksia ikinä.

Ehkä maailma
  ei tarkoittanut meitä
    yhteen, ystäväni.
  Mutta onnesi nostaa
    minussakin kyyneleet.

Vaikeita asioita

Sain sähköpostin tuntemattomalta ihmiseltä. En pystynyt vastaamaan heti, koska se osui liian lähelle. Se oli kuin olisin kirjoittanut sen itse, ja lähettänyt itselleni.

Sellaisiin yhteydenottoihin on pakko ottaa etäisyyttä, ennen kuin niihin pystyy vastaamaan. Enkä siltikään pystynyt sanomaan kaikkea mitä halusin, vaan asia jäi nakuttamaan takaraivooni kuin sokea tikka kuivausrummussa.

Sanat loppuvat
  jos pitäisi sanoa
    jotain kaunista.
  Ne virtaavat kuin joki,
    kun ei ole asiaa.

(Sivusta saattaa tai saattaa olla vetäytymättä juhannuslomalle. Tai ehkä innostun bloggaamaan entistä enemmän katsellessani maailman menoa. Ken tietää, mutta Ken ei kerro. Vähämurheellista juhannusta itse kullekin.)

Turhautuneisuus

Mitä enemmän kirjoitan, sitä vaikeammalta se tuntuu. Luen mestareiden teoksia, ja ymmärrän, etten koskaan pääse sille puhtauden tasolle. Katson vanhoja kirjoituksiani, ja ne näyttävät ensikänninsä ottaneen, jälkeenjääneen kahdeksanvuotiaan leperryksiltä.

Toisaalta, parhaat kirjoittajat eivät kirjoita yleisölleen vaan itselleen. Ehkä siksi on niin rentouttavaa kirjoittaa anonyyminä, koska minun ei tarvitse miettiä millainen yleisöni on ja miten he mahdollisesti tulkitsevat tekstini. On tietysti selvää, että joskus, jollekulle selviää kuka olen ja silloin nämä kirjoitukseni muuttuvat hänelle osaksi minua, osaksi sitä julkista identiteettiä ja valhekuvaa, joka minuun liitetään. Ja sen jälkeen kirjoitukseni muuttuvat, vaikkeivät muutukaan - ymmärrättehän?

Mutta siihen asti kirjoitan vapaasti. Lukekaa, jos teistä siltä tuntuu. Kommentoikaa, jos haluatte.

Runoilemalla
  maailman parannusta?
    Hullun houreita...

Lyökää lyötyä

Vanha ystäväni soitti, ja kertoi, ettei halua enää olla ystäväni. Tai haluaisi olla, mutta ei voi, koska me emme oikeasti ole ystäviä. Mikä oli hänelle pettymys, ja se teki hänet surulliseksi.

En voi väittää olevani täysin perillä hänen ajatusmaailmastaan, mutta se sai pohtimaan ystävyyttä noin yleisesti ottaen ja kaikkea mikä siihen liittyy. En tiedä, tulinko johonkin tulokseen. Eipä kukaan kai koskaan mihinkään tulokseen näissä asioissa päädykään.

Masentavaa tässä on se, että melkein uskon häntä.

Hei ystäväni -
  kaikkea en voi antaa,
    vaikka tahtoisin.
  Älä tee maailmasta
    liian monimutkaista.

Nyt ei ole hyvä viikko.

Sininen hetki

Sanovat, että sielun synkimmissä kolkoissa on kello aina neljä aamuyöllä. Suomessa sitä on ehkä syytä hieman aikaistaa. Etenkin näin kesäisin.

Puhelimessa
  kuluneita sanoja
    ystävyydestä.
  Taivaan vaalentuessa
    rutistan tyynyäni.

Mutta missä on kultareuna?

On vuoden pisin päivä. Mutta silti on pimeää.

Turtuuko sydän,
  jos se hylätään liian
    monta kertaa?

Hupsista

Lomakärpänen vei runosuonen teletappimaassa. (Onneksi edes luova umpisuoli säästyi pahimmilta juhannustaioilta ja näin ollen voidaan kehystää julkisesti ja luovuttaa Millennium-palkinnon oheiskrääsänä vuonna 2042, kolmen Happy Meal -lelun ohella.)

Pyydetään palauttamaan löydettäessä. Yst. vast. tlk. nimim. "Tusseja syömällä maailmankuuluksi?"

Viisi tavua
  ja seitsemän tavua.
    Sikavaikeaa!

(Ai niin: Varo Vaan kirjoittaa kauniita sanoja ja hyvää tekstiä. Hän on viisas.)

Runollisia elämänohjeita, osa I

Teetä keittäessä

Kun otat vettä,
  katso, ettei hanan pää
    ole hihassa.

Junan tullessa

Reppu selässä
  kapea rako penkissä,
    liehuvat hihnat.
  Miehinen taistelu on
    hellyttävää katsoa.

Ihan missä vain

Saippuan liukkaus
  riippuu läpi lyötyjen
    naulojen määrästä.

Pahoittelen blogilleni epäominaista interblogistiikkaa...

...mutta Minttu hyvä, onko sinulle tullut mieleen, että ehkäpä osa meistä vain yksinkertaisesti kaipaa rakkautta, lämpöä ja hellyyttä enemmän kuin muut? Ehkäpä osa meistä on jo kokenut sekä yksinoloa, että hyviä ja ihania parisuhteita, ja ovat sitä kautta vakuuttuneet siitä, että kyllä - he voivat paremmin parisuhteessa. Ehkäpä kaikkia, jotka ajattelevat eri lailla kuin sinä, ei olekaan aivopesty?

Ehkä jotkut meistä kokevat fyysistä tuskaa, kun yksinäisyys levittää tumman viittansa kello kaksi lauantai-yönä sängynpohjalle käpertyneen vartalon päälle. Ehkä joillain meistä on vain käynyt huono tuuri kumppaneiden kanssa. Ehkä jotkut meistä ovat oikeasti miettineet asiaa syvällisesti, ja päättäneet että hyvä parisuhde on parempi kuin yksinolo.

Ehkä jotkut meistä ovat suurimman osan ajasta vahvoja ja järkeviä, mutta välillä sitä vain sieppaa sydänalasta, kun kaikki ystävät ympärillä pariutuvat ja ovat onnellisia. Ehkä meille ei tätä herkkyyttä sallittaisi järkevän kansanosan taholta, mutta meitä ei kiinnosta se, mitä toiset ajattelevat. Ehkä minä en halua paritaloa, farmariautoa ja puolikasta koiraa. Ehkä minusta koko maailma saa mennä helvettiin, kunhan saan olla rakastamani ihmisen kanssa. Toivon, että minulle sallitaan edes tämä itsekkyys.

Ehkä minulle ei ole koskaan opetettukaan pariutumisen auvoa. Ehkä olen tarpeeksi fiksu rakentamaan oman maailmankuvani, vetämään omat johtopäätökseni, tekemään omat päätökseni. Vaikka ne sitten olisivatkin yhteneväisiä muutaman muun kanssa. Kaikkien ei tarvitse olla aina koko ajan erilaisia.

Ehkäpä minäkin olen vain ihminen.

Haastan teidät kaksintaist... uh, meemiin

Sivusta haluaa huomauttaa, että meemeihin saa tarttua ihan itsekin, kuten skitsahtanut ystävämme on oikein havainnut. Runoutta, ihmiset, runoutta. Se on kaunista, ylevöittävää, luovaa, sekä toimii paremmin kännissä kuin kalukukkarossani asuva pikkuvipeltäjä - kuten seuraavakin tapettien poiston yhteydessä löytynyt orgastinen tanka noin vuodelta 1954 kertoo:

Blogoslavian
runosuonen hekuma:
astmainen lehmä.
Kaikki te lukijani -
olette haastettuja.

(Päivän pakollinen saksalainen kierrätysvitsi: "Herr Übersturmbandführer! Wir haben Ihne Lederhosen gegessen! Ja aber warum denn? Weil die Katzenkopfgepflasterte Schuhe unsere Fahrzeuge gebrechen sind!"

Tietysti, mikäli täällä joku osaisi saksaa, vitsien keksiminen voisi olla helpompaa. Lienee siis helpompaa vain osoittaa Sivustan toimituksen ehdottomaan suosikkisivustoon German Joke of the Day. Taattua naurua ja tyrä.)

(P.S. "Huomaakohan kukaan tuota porno-osuutta yllä?" "En tiedä, mutta lienee syytä palauttaa avain vartijalle, muuten saamme taas saippuasta.")

Sivusta ei enää top 100:ssa!

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti.

Suomen entinen, 99:ksi paras blogi, Sivusta, on menettänyt asemansa arvostetulla Pinserin top-100 -listalla. Sivustan toimitus tavoitettiin viiltelemästä ranteitaan: "Kaikki on mänt, enää ei elämällä ole mitään merkitystä", kommentoi päätoimittaja Z, joka liimahöyryissään joskus kuvittelee olevansa Mitvitin näköinen.

Suomen Mafiosojen Yhdistyksen (SMY) edustaja "Luigi" kommentoi puhelinhaastattelussa: "Tiedämme kyllä, kuka poisti Sivustan Päivän Pamauksestaan. 'Asiakaspalveluosastomme' on jo matkalla tarjoamaan 'neuvontaa'." "Uskomme, että Sivusta palaa takaisin oikeudenmukaiselle paikalleen ja ylemmäksikin", SMY:n edustaja jatkaa painokkaasti.

Sivusta onkin päättänyt yllättävän suosion menetyksen myötä panostaa entistä rajummin kovaan pornoon ja riipaisevaan runouteen, jotta menetettyä markkinaosuutta saataisiin kirittyä kiinni. Myös näiden julkaisemista on harkittu, mutta mihinkään päätökseen ei ole vielä tultu asian suhteen. Toimituskunnan keskuudessa on myös päätetty aloittaa YT-neuvottelut, joissa pyritään karsimaan vähintään 30% päätoimittajan karvoituksesta.

"Olemme vakuuttuneita siitä, että näillä eväillä Sivusta saadaan jälleen nousuun", kertoo Raakel Levänperäinen, Sivustan toimitussihteeri. "Vaihtoehtoisesti voimme myös yrittää päätoimittajan houkuttelemista ulos luolastaan savustetuilla siioilla, jolloin meidän ei enää tarvitse turvautua halpoihin saksalaisiin kierrätysvitseihin", jatkaa neiti Levänperäinen ja hymyilee salaperäisesti.

Sivusta Suomen 99:ksi paras verkkopäiväkirja!

Lehdistötiedote: julkaisuvapaa heti.

Sivusta-nettibloggipäiväkirja [1] on noussut Pinserin top-100 -listalle [2], kuhnittuaan useita kuukausia kolminumeroisten lukujen puolella. Blogeroija Ylermi Isohookana tavoitettiin istumasta pilkkihanskat kädessä sikalasta: "Mitään en oo ottanut, enkä ota. Mikä ihmeen Sivusta? Menkää nyt perkele häiritsemästä", kommentoi Isohookana.

Suomen Mafiosojen Yhdistys (SMY) puolestaan kiittelee Sivustan suoritusta, ja toteaa puhemiehensä "Luigin" suulla, että "on todella mukavaa nähdä asialleen omistautuneita nuoria miehiä, joille betoni, ruumiit ja sorkkaraudat eivät ole vain työkaluja, vaan myös taiteen tekoon inspiroivia välineitä." "Luigi" haluaa myös muistuttaa, että Sivustan "asiakaspalveluosaston" ulkoistaminen SMY:lle on parantanut selkeästi myös lukijoiden laatua. "Ei ole kuulunut valituksia pariin kuukauteen", hän jatkaa vinosti hymyillen.

Sivustan [1] toimitus kiittää kuluneista kvartaaleista ja lupaa "ohittaa Kysyn Vaanin [3] heti viimeisessä shikaanissa ennen loppusuoraa, kunhan vain tuon pahuksen Nagelinan [4] saisi ensin kampitettua: se meni törkeästi ohi sillä aikaa kun olin vaihtamassa renkaita blogiini."

Jatkossa Sivusta [1] aikoo tarjota entistä enemmän asiapainotteisia ajankohtaisohjelmia, kokkaus- ja meikkausvinkkejä, jatkoa supersuosittuun "Ihmisruumiin unohdetut eroottiset alueet" -sarjaan [5], sekä tuoreena uutuutena kuusiosaisen, useita dokumenttipalkintoja voittaneen, ukrainalaisen "Kuinka opin lentämään helikopterilla ilman käsiä" -minisarjan.

Niin, ja runouttapornoa.

[1] http://sivusta.blogspot.com
[2] http://www.pinseri.com/bloglist/top.html
[3] http://kysyn-vaan.blogspot.com
[4] http://nagelina.blogspot.com/
[5] http://sivusta.blogspot.com/2004_03_01_sivusta_archive.html#107965001241802925

Yhdeksäs ja puoles käsky

Salaisuudet paljastuvat. Tämä on yksinkertaista, mutta totta. Ennemmin tai myöhemmin, kauan piilottelemasi asia pullahtaa päivänvaloon - joko itsesi, tai sitten jonkun muun kertomana.

Jos siis sinulla on salaisuus, käyttäydy niin, että sen julkituleminen ei tuhoa elämääsi tai luotettavuuttasi. Valehtele salaisuudestasi vain, jos sinulla on erittäin hyvä syy, ja jonka voisi ehkä mahdollisesti joku ymmärtää, kun joudut selittelemään myöhemmin.

Jos olet kertonut salaisuuden jollekulle toiselle, se ei ole enää salaisuus. Et voi enää kontrolloida salaisuuden leviämistä, etkä myöskään tietää mitä toinen ajattelee: onhan salaisuus jo kerran kerrottu, joten kynnys sen edelleenlevittämiseen on pienempi.

Ja jos pidät jonkun toisen salaisuutta, sinun on unohdettava se. Sillä lipsahduksia sattuu, ja sitä, mitä et muista, et voi herkkänä hetkenä livauttaa huuliltasi.

Joka tapauksessa, vaikeimpia salaisuuksia ovat ne, jotka kaikki jo tietävät. Elät valheessa ja vavistuksessa, vaikka jokainen ympärilläsi näkee ja tietää - tai ainakin epäilee. Silloin valehtelu on pahin mahdollinen asia: ihmiset näkevät, että olet epärehellinen, koska he tietävät asioiden toisen laidan. Älä anna väärää todistusta itsestäsi.

Sokeallekin
epätoivoinen valhe
näkyy kirkkaana.

Sivustakatsojan treffivinkkejä, osa I

Ihan noin vihjeeksi vain kaikille sinkkunaisille: treffeillä (etenkään toisilla) ei kannata juosta jokaisen taaperoikäisen tai nuoremman luokse ja kujertaa "voikuntoionsöpöjatosiihanaeikssustakin?" ja heti perään laskea leikkiä vauvakuumeesta.

Se pelottaa miehiä.

(Mindyn runo oli ilo lukea. Kiitos sinulle siitä hetkestä.)

Pikainen ennen työntekoa

Aina yhtä pirtsakka Ainailona on mennynnä poimimaan meemin, vaikkei sitä edes siihen suuntaan ollut heitettykään.

Loistavaa! Kuka runoilee seuraavaksi blogosfäärin tapahtumista? Sivustan toimituksessa avustajat läpsyttävät pieniä karvaisia käsiään jo täysin malttamattomina!

Toiveiden täyttymys

Mindy tuossa edellisen merkinnän kommenteissa toivoo, jotta kuulisi lisää hassua runoutta, ja Viv-täti toivoo jotain iloista. Tottahan sitä nyt yleisön toiveita pitää yrittää täyttää, kun sellaisia kerran tulee. Yritän nyt yhdistää viime aikojen kolme kiinnostavinta blogosfäärin merkintää yhteen iloiseen hypermediatankarunoon. Toivottakaa onnea.

Dressman-mies itkee
itsehoitohuoneessa
tavallisuuttaan.
Vaimo hymyilee: "Kulta,
rakastan sinua silti."

(Ja haastanpa Mindyn sitten samantien kirjoittamaan myös runon jostain suomalaisesta blogimerkinnästä. Pitäisi olla varovainen siitä mitä toivoo...)

Perinteinen "kuka helvetti tätäkin lukee" -ihmettely

Minulla on Pinserin listan mukaan 33 lukijaa (ja hivottelen jo top-100:aa). Koska tiedän teistä vain tasan tarkkaan neljä (*vilkuttaa Viville*: hei äiti!), jää suureksi ihmetyksen aiheeksi, keitä ihmeen haahuilijoita te loput oikein olette ja mitä te oikein saatte täältä irti?

Juuri teille haluaisin omistaa seuraavan kansanlaulun:

Keitä te ootte te Pinserin tyypit,
kun en mä tunne teitä,
piupali paupali, piupali paupali,
kun en mä tunne teitä.

Ootteko tulleet ootteko tulleet
huumoria hakemahan
piupali paupali, piupali paupali,
huumoria hakemahan.

Sivusta on mennyt koko viikoksi
liimaa haistelemahan
piupali paupali, piupali paupali,
liimaa haistelemahan

Tulkaa sitten ensi viikolla
Sivustan hautajaisiin
piupali paupali, piupali paupali,
Sivustan hautajaisiin

Hyvästi hyvästi paljon viekää
Mitvitille terveisiä
piupali paupali, piupali paupali,
Mitvitille terveisiä.

Unohduksen aakkosia

Löysin tänään kaappeja järjestellessäni (ja pölypilvessä harvakseltaan yskiskellessäni) outoja kolikoita. Huonossa valossa ne näyttivät aivan venäläisiltä kolikoilta, mutta olivat oudon painavia. Tuodessani ne valoon ja puhalleltuani pölyt tajusin, mitä ne olivat.

Markan rahoja.

Vanhoja markan rahoja, niitä vaaleita. Lienevätkö nikkeliä. Joukossa oli myös yksi uudempi markan raha, lyöty 1994, sellainen kuparinvärinen. Kääntelin niitä käsissäni ja ihmettelin. Erityisesti alumiininen viisipenninen näytti todella kummalliselta. Ei niistä luopumisesta nyt niin montaa vuotta ole, mutta silti ne tuntuivat aivan vieraan maan kolikoilta. Samalla tajusin, että vaikka osan hinnoista käännän mielessäni markoiksi, se tapahtuu enemmän tottumuksesta kuin siitä, että tarvitsisin oikeasti markkamääräistä hintaa.

Näin nopeasti sitä ihminen unohtaa ja tottuu.

Kolme markkaa ja
viisitoista penniä.
Menneen pölyä.

Sana viikonvaihteeksi

Hyvästi.

Miksi tuo sana pohjautuu sanaan "hyvä"? Eikö "hyvästi" ole jotain, joka on paha asia? Siinä on synkkää lopullisuutta - se ei ole "nähdään", tai "moikka", tai edes virallisempi "kuulemiin".

Hyvästi on lopullinen. Ei aiota enää tavata uudestaan. Se on loppu nyt. Sitä sanaa ei edes uskalla käyttää ihmisille, koska se vaikuttaisi siltä, ettei enää haluaisi tavata ikinä. Sillä sanalla voi polttaa monta siltaa takanaan.

Miksi tämä asia on hyvä?

Olkapäitä ja muitakin ruumiinosia

Ystäväni on rakastunut. Hän ei enää kuule, eikä näe muuta kuin rakkaansa. Jos hänen huomionsa saa, se on vain väliaikaista, eikä hän silloinkaan ole koskaan kokonaan paikalla. Hänestä näkee kirkkaana, miten rakkauden ja perheen voima ylittää ystävyyden, muistot ja muun maailman, ja tekee tyhjiksi kaikki aiemmat sanat, mitätöi kaikki aiemmat teot. Vain kahdella on väliä: heidän nykyhetkellään ja heidän tulevaisuudellaan.

Olen onnellinen hänen puolestaan (ja hieman kadekin: haluaisinhan toki olla itsekin rakastunut samalla lailla), mutta silti haikeus täyttää mieleni.

Hei ystäväni,
minäkin olen täällä
Kuin vanha lelu.

Kysymys iltapäiväksi

Onko pettämistä
jos bloggaat anonyymisti,
eikä vaimo tiedä?

Pieni ilo

Hih. Pinseri näkee minut taas. Käänsin sen Site Feedin pois päältä, julkaisin kaikki tiedostot, ja käänsin sen sitten taas päälle. Ja julkaisin.

Jos ihmiset olisivat tietokoneita, heitä pitäisi hakata lekalla päähän aina aika ajoin, että he unohtaisivat kaiken aiemmin kokemansa. Muuten he eivät toimisi oikein pidemmän päälle. Totalitaristinen valtio vaatii täydellistä tottelevaisuutta - tietokoneille ei sallita poikkeamia "normaalista", vaan niitä pidetään "virheinä", jotka pitää "korjata".

Kauheaa.