Mitä enemmän kirjoitan, sitä vaikeammalta se tuntuu. Luen mestareiden teoksia, ja ymmärrän, etten koskaan pääse sille puhtauden tasolle. Katson vanhoja kirjoituksiani, ja ne näyttävät ensikänninsä ottaneen, jälkeenjääneen kahdeksanvuotiaan leperryksiltä.
Toisaalta, parhaat kirjoittajat eivät kirjoita yleisölleen vaan itselleen. Ehkä siksi on niin rentouttavaa kirjoittaa anonyyminä, koska minun ei tarvitse miettiä millainen yleisöni on ja miten he mahdollisesti tulkitsevat tekstini. On tietysti selvää, että joskus, jollekulle selviää kuka olen ja silloin nämä kirjoitukseni muuttuvat hänelle osaksi minua, osaksi sitä julkista identiteettiä ja valhekuvaa, joka minuun liitetään. Ja sen jälkeen kirjoitukseni muuttuvat, vaikkeivät muutukaan - ymmärrättehän?
Mutta siihen asti kirjoitan vapaasti. Lukekaa, jos teistä siltä tuntuu. Kommentoikaa, jos haluatte.
Runoilemalla
maailman parannusta?
Hullun houreita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti