Uuden elämän rakennuspalikat

Vanha elämä murtuu pieninä paloina ja varisee jokeen. Kuin vaahteranlehdet se lipuu hiljaa pois ja katoaa kaikkien muiden elettyjen elämien virtaan.

Mutta aina se uusi elämä rakentuu. Sitä rakentavat uudet harrastukset, uudet tapahtumat, uudet paikat, ja uudet ihmiset. Etenkin uudet ihmiset, jotka tuovat rakennuspalikoita omasta elämästään sinun käytettäväksesi, ovat suunnattoman arvokkaita. Ilman heitä rakennusprojekti jää vaikeammaksi ja ehkä vaillinaiseksi, eikä se aina heille edes helppoa ole. Mutta he tekevät sen silti, koska me olemme ihmisiä ja me tuemme toisiamme.

On pitkälti oma valintasi, mitä paloja haluat käyttää, keneltä niitä hyväksyt ja mistä niitä etsit. Aina ei tietenkään ole valinnanvaraa, vaan on rakennettava niillä paloilla mitä sinulle on annettu, mutta silti voit jättää paloja käyttämättä. Ei tarvitse katkeroitua, ei tarvitse alkoholisoitua. Ei tarvitse vahingoittaa toista. Voi antaa anteeksi. Voi valita, kenen kanssa viettää aikaansa. Voi valita, kenen mielipiteitä kuuntelee.

Voi valita, kenelle avaa sydämensä, ja voi valita, ketä rakastaa.

Viinilaseja
  kaksi tyhjää pöydällä
    silmiä painaa

Hyvin myöhään yöllä

Kaupungin häly,
  mainen kiire katoaa
    Lumi laskeutuu.

Setä ja PVC

Vanhemmat lukijat muistanevat seikkailuni PVC-housujen kanssa. No, kaivoinpa nyt vihdoin ja viimein hellan takaa sinne unohtuneen rohkeuteni, jätin tilalle itsekritiikin (joka tottelee lempinimeä Kaaleppi, kuten jälleen vanhemmat lukijat muistanevat), ja lähdin klubbailemaan.

Tulin siihen tulokseen, että PVC on aika helvetin kuumaa - siis kirjaimellisesti, hiki valui noroina parin tunnin jälkeen ja kertyi pusseiksi nilkkoihin. Ja sitten kun minut heitettiin ulos, niin havaitsin muistavani, että PVC ei edelleenkään eristä lämpöä, ja sisäkosteus ei todellakaan lämmitä pakkasella.

Lisäksi havaitsin sellaisen inhan tosiseikan, että näin ikääntyessä karvoitus lisääntyy sen verran, että se alkaa jäädä vetoketjuihin kiinni. Havaitsin sen yrittäessäni kääntyä ja sanoa jotain vieruskaverille, jolloin kuului "rits" ja sopivan komediallisen tauon jälkeen "auts".

No, meidän pseudotieteilijöiden keskuudessa sanotaankin, että tuska lisää tietoa.

Tuskien jälkeen
  jäljelle jää vain nauru
    ja luminen yö

Bännit tuli

No sepäs oli lyhytikäinen Twitter-visiitti Sivustalle se. Tuli suuri raekuuro ja jäädytti tilin, eikä se sieltä sula ennen kuin maa repeää ja helvetti nousee maan pinnalle. Mikä, jos näitä viime vuosia ajattelee, niin voi hyvinkin olla se joulukalenterin 2023 viimeinen luukku.

Paskaakos tässä. Jatketaan länkyttämistä täällä; ei sitä Twitteriä kukaan muutenkaan tuntunut lukevan. Mikä lienee turhake.

Kosto on keltainen

Lapsella on kuulemma kotitaloudessa "pyykkiläksy".

Havaitsen tässä oivan tilaisuuden kostaa kaikki ne kerrat, kun jouduin siivoamaan hänen jälkiään.

Hähä.

Niin olen minä
rakastanut sinua
että mitään mitä
olet syliini tehnyt
ei ole sitä vähentänyt
Sillä olethan lapseni
omaa lihaa ja vertani
Vaikka oma valoni
jo kalpenee
Sinun loistaa kirkkaana
toivona toisille
valona taivaan taakse.

Puusee, se ainoa asia mitä ei voi digitalisoida

Olisi oikeastaan yksi äppi, josta maksaisin. Puuseeäppi. Sellainen, millä voisi simuloida sitä heinäkuun lämmintä päivää, kun istuu puuseessä ovi sepposen selällään ja katselee metsää, jossa on pieni aukio, pala nurmea ja mökki. Tuulee vähän ja oksat heiluvat. Kärpäset surisee ja paska haisee ja itikka syö pyllystä. Seinällä on hylly, josta maalit on rapistuneet pois, ja jossa on Tekniikan Maailmoja viime vuosikymmeneltä, pari sisustuslehteä ja muutama divarista tarkoitusta varten hankittu Korkeajännityslehti.

Siinä äpissä voisi sitten nautiskella siitä kesäisestä hetkestä, kun ei ole mihinkään kiire, eikä kukaan odota mitään. Paitsi ehkä joku onneton sukulainen, joka ei selviä pelkällä puskapissillä hädästään. Ja sieltä voi kuikuilla ulos ja piilotella, kun lapset leikkivät pihalla jälleen jäätelökauppaa ja etsivät asiakkaita.

Joo-o. Sellainen olisi hyvä äppi se.

Ihan oikeesti
  en oo näin hirvee jäärä
    paitsi torstaisin.

Muistan vielä

Muistan vielä
miltä rakkaus maistuu.
Kirpeiltä omenoilta
suolaisilta perunoilta
suklaisilta suukoilta.

Muistan vielä
miltä rakkaus kuulostaa.
Hiljaiselta hymyltä
iloiselta huomenelta
itkulta kainalossa.

Muistan vielä
miltä rakkaus tuoksuu.
Kuulaalta talviaamulta
savuiselta saunalta
pierulta peiton alla.

Muistan vielä
miltä rakkaus tuntuu.
Kihelmöinniltä huulilla
nipistelyltä niskassa
kädeltä kädessä.

Muistan vielä.

Billions and billions...

Kävelen yksin kotiin pakkasessa. Käsiäni paleltaa ja toivoisin, että voisin lämmittää niitä jonkun toisen ihmisen käsien ja hymyn ja katseen lämmöllä. Sitten vilkaisen ylös ja ilahdun nähdessäni vanhat ystäväni Orionin, Rigelin, Betelgeusen, Siriuksen, Jupiterin, Aldebaranin, Procyonin, Reguluksen, Arcturuksen, Mizarin, Vegan, Polariksen, Marsin, Kapellan, Polluxin ja Kastorin.

Tähdet ovat ihmiselle ikuisia ja muuttumattomia; ne loistavat vuosimiljardien ajan, eivätkä murheemme ja maailmamme liikuta niitä. Niiden elämä on väkivaltaista mutta hidasta, ja ne muuntavat sisuksissaan vetyä ja heliumia meidän rakennusaineiksemme.

Niin, meidät on tehty kuolleista tähdistä; meidät jokainen. Kaikki mitä ympärilläsi näet, on tähtien tuottamaa; ja meitä lähimmän tähden, Auringon, energia luo kaiken elämän.

Me olemme velkaa tähdille niin paljon, emmekä me voi koskaan maksaa takaisin. Mutta ehkä juuri niiden pyyteettömyys lämmittää sieluani, kun näen ne ja luettelen hiljaa mielessäni niiden nimiä, joista ne eivät itse tiedä mitään.

Katsokaa taivaalle.

Hei Alcor, Mizar
  hei Procyon ja Rigel,
    vanhat ystävät
  Saanhan vielä tanssia
    kanssanne yhden kerran?

Pannaanko aivoihin vai syöttekö itse?

Luin lehdestä toksoplasmoosista, tuosta pienestä loisesta, joka ilmeisesti tekee kantajastaan pelottoman, jotta se tulisi syödyksi ja loinen pääsee leviämään seuraavaan kantajaan.

Mielenkiintoista kyllä, se tuntuu susille antavan myös luonnollisen johtajan ominaisuuksia. Toksoplasmoosia kantavat sudet päätyvät laumanjohtajiksi peräti 46 kertaa muita todennäköisemmin.

Tämä herättää kysymyksen, onko maailmassa jo yrityksiä, jotka tartuttavat toksoplasmoosin ihmisiin ja kutsuvat sitä johtajuuskurssiksi, mainostaen sitä suden kuvalla? Ja jos näin on, niin milloin tämä rantautuu Suomeen ja minä päivänä yli 50% Suomen poliitikoista kulkee ympäriinsä loinen aivoissaan? (*)

No, tuleepahan taas Sivustan kvääri-, leipuri- ja eläinekologian osastolle töitä.

---

*) Kyllä, tiedostan, että on ihan mahdollista, että tämä tapahtui jo ajat sitten. Se selittäisi niin paljon.

Taas on polvet ruvella

Kartat näyttävät meille aina vanhan maailman. Jostain menee polku, vaikka siinä on nykyään tie. Jossain on peltoa, vaikka siinä on nykyään talo. Jopa puhelimesta löytyvät, jatkuvasti päivittyvät kartat ovat aina vähän jäljessä maailmaa.

Minusta se on lohduttava tunne. Pidän siitä, että kartat antavat minun ikäänkuin nähdä siihen neljänteen ulottuvuuteen, jota myös ajaksi kutsutaan. Sen sijaan, että kuljen vain vastustamattoman ajan virran myötä pohjaan ja kiviin raapiutuen, voin välillä aina kurkistaa niin taakse- kuin eteenpäin ja ainakin kuvitella olevani hetken jossain toisessa ajassa.

Lennot Thaimaahan
  vai neljän vuoden taakse?
    Mis on mun TARDIS?

QFT

Mitä enemmän maailmaan ja maailmankaikkeuteen tutustuu, sitä oudompi, ihmeellisempi, kylmempi ja kammottavampi paikka se on. Kaikki on illuusiota, meidän vajavaisten aistiemme ajamaa. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää eikä missään ole järkeä; me olemme pääasiassa tyhjyyttä ja värähtelyjä universumin kvanttivaahdossa; tai ehkä kaksiulotteisia hologrammeja äärettömyydessä.

Siksi meidän on löydettävä lohtumme ja merkityksemme nautinnosta, kauneudesta, rakkaudesta, mielekkäästä tekemisestä, toisista ihmisistä. Sillä vaikka nekin ovat illuusioita, ne ovat illuusioita, joille me päätämme antaa merkityksen. Ja jos päätämme antaa joillekin asioille merkityksen, voimme myös jättää toiset huomiotta. Koska, jollain hyvin fundamentaalilla tavalla, me luomme jokainen oman todellisuutemme tuosta universumin juurien kvanttivaahdosta.

Miksi siis pelkäisin muiden illuusioita?

Minun illuusio
sinun illuusio
voimme olla onnellisia hetken
jos rohkeasti jaamme.

Sivustan niksinurkka, osa H

Tiedättekös kuulkaa ilmaiset tuoksunäytteet? Se on se kun pahaa-aavistamattomana menet kauppaan hakemaan laardia ja gyldyyriä, niin parikymppinen konsulentti nappaa kyynärvarresta ja kuiskailee viekoittelevia sanoja korvaan, ja sitten sinne kassin pohjalle jotenkin päätyy noin atomin kokoinen pullo jotain miesten tuoksua.

No, just ne.

Tulin vain siis siihen tulokseen, että Versacen "Pour Homme" sopii ihan älyttömän hyvin roskikseen peittämään kalanroiskeiden hajun. Eikä maksanut mitään!

Taas on tarjolla "uutta" ja "mullistavaa"!

Koska Sivustan toimitus seuraa aina aikaansa ja on ns. digitaalisaation aallonharjalla, Sivusta löytyy nyt myös tuosta uudesta "mikrobloggauspalvelusta" eli Twitteristä. Jos ei muuten jaksa tilata millään härpättimellä, niin ainakin voi laittaa Sivustan sitä kautta seurantaan. Samat jorinat sinne päätyy kuin tänne, mutta lyhennettynä ja muutenkin hankaloitettuna. Ja ehkä joskus jotain ekstraa.

Tili on loogisestipoogisesti tietenkin @sivusta.

(TikTok, you say? Kuulostaa syötävältä.)

On tämäkin yksi stanan työmaa

Mihinkäs sitä, ihminen, nyt puolisoa tarvitsisi?

Esimerkiksi muistuttamaan, että rullaa nyt vaan sen eteisen maton pois turvaan ennen kuin kantaa joulukuusen pihalle, ellei halua imuroida koko iltaa.

Löydän sukasta
  jälleen kuusen neulasen
    viimevuotisen.
  Ei opi ihminen, ei
    edes viisikymppinen.