Taas on polvet ruvella

Kartat näyttävät meille aina vanhan maailman. Jostain menee polku, vaikka siinä on nykyään tie. Jossain on peltoa, vaikka siinä on nykyään talo. Jopa puhelimesta löytyvät, jatkuvasti päivittyvät kartat ovat aina vähän jäljessä maailmaa.

Minusta se on lohduttava tunne. Pidän siitä, että kartat antavat minun ikäänkuin nähdä siihen neljänteen ulottuvuuteen, jota myös ajaksi kutsutaan. Sen sijaan, että kuljen vain vastustamattoman ajan virran myötä pohjaan ja kiviin raapiutuen, voin välillä aina kurkistaa niin taakse- kuin eteenpäin ja ainakin kuvitella olevani hetken jossain toisessa ajassa.

Lennot Thaimaahan
  vai neljän vuoden taakse?
    Mis on mun TARDIS?