Kävelen yksin kotiin pakkasessa. Käsiäni paleltaa ja toivoisin, että voisin lämmittää niitä jonkun toisen ihmisen käsien ja hymyn ja katseen lämmöllä. Sitten vilkaisen ylös ja ilahdun nähdessäni vanhat ystäväni Orionin, Rigelin, Betelgeusen, Siriuksen, Jupiterin, Aldebaranin, Procyonin, Reguluksen, Arcturuksen, Mizarin, Vegan, Polariksen, Marsin, Kapellan, Polluxin ja Kastorin.
Tähdet ovat ihmiselle ikuisia ja muuttumattomia; ne loistavat vuosimiljardien ajan, eivätkä murheemme ja maailmamme liikuta niitä. Niiden elämä on väkivaltaista mutta hidasta, ja ne muuntavat sisuksissaan vetyä ja heliumia meidän rakennusaineiksemme.
Niin, meidät on tehty kuolleista tähdistä; meidät jokainen. Kaikki mitä ympärilläsi näet, on tähtien tuottamaa; ja meitä lähimmän tähden, Auringon, energia luo kaiken elämän.
Me olemme velkaa tähdille niin paljon, emmekä me voi koskaan maksaa takaisin. Mutta ehkä juuri niiden pyyteettömyys lämmittää sieluani, kun näen ne ja luettelen hiljaa mielessäni niiden nimiä, joista ne eivät itse tiedä mitään.
Katsokaa taivaalle.
Hei Alcor, Mizar
hei Procyon ja Rigel,
vanhat ystävät
Saanhan vielä tanssia
kanssanne yhden kerran?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti