Rajaton määrä sukkia sohvalla, samanlaisia, haalistuneita. Minulla on kiire lähteä etsimään toisen lapsen kanssa juhlakenkiä, samalla kuin toinen lapsi keksii kännykkäongelman JOKA ON KORJATTAVA NYT juuri kun pitäisi lähteä. Ja kännykkä piippaa tauotta, koska kaveripiirillä on jokin juttu, johon minunkin pitäisi kommentoida ja muutama muukin minua tavoittelee, koska sunnuntai on ilmeisesti se päivä, jolloin ollaan sosiaalisia. Ja naapurin lapsi harjoittelee Despacitoa pianolla tauotta ja minä niin haluaisi mennä jonnekin pois kotoa.
Mutta toinen lapsi raivoaa ja toinen on sitä mieltä, että on kiire, mutta hän nyt syö tässä rauhassa voileipänsä ja selaa kännykkäänsä kuin hänellä ei olisi mitään kiirettä maailmassa mihinkään. Emme siis lähde mihinkään.
Joten minä taittelen sukkia. Yritän parittaa sinisiä ja mustia ja valkoisia sukkia toisiinsa, vertailen resoreita ja mietin, onko tämä juuri nyt se oikea sinisen sävy ja vannon jälleen kerran mielessäni, että tulevaisuudessa liitän AINA sukat toisiinsa pienillä nipsuttimilla. Silti joka kerran jälkeen jää aina parittomia sukkia, koska niiden parit ovat jossain lasten sukkalaatikoiden pohjalla tai mytyssä jonkin toisen vaatteen sisässä tai ties missä yliluonnollisessa dimensiossa. Eikä tämä lopu ikinä.
Kesäsunnuntait ovat harvinainen ylellisyys. Luulisin. Siitä on niin kauan kuin minulla on sellainen ollut.
Kaaos humisee
Ei pysty, ei kykene
Käperryn sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti