Uraa!

Voe käen käkätin.

Silmäkulmaan osui periferiamarketissa vieraillessani todellinen miehinen superuutuus: XZ Olutshampoo.

Kuvitelkaa TV-mainos, jossa römeä miesääni tokaisee: "Kaksi pulloa saunaan? Ei ikinä, mä vaan haluan pestä ja juoda."

Olutshampoo. Voiko täydellisempää tuotetta ollakaan - paitsi ehkä jos siihen saisi yhdistettyä vielä Leathermanin?

Nauraa hekotan
  kysynnän ja tarjonnan
    lain äärellä.
  Kaupassa ne kutsuvat
    taas yhdeksi hulluksi.

Viimeistä viedään

Joulua.

Yritän itkeä
  mutta olen kuivunut
    sielua myöten.
  Raskaan työn raatajana
    murheiden kantajana.

Pikkujoulupostaus

Vai että oikein bloggaajien pikkujoulut? Ja että ihan melkeinpä naapurissa?

Sinne heti!

Paitsi että....

Meni jo.

Sohvalla yksin
  töllökin jo vaiennut
    aina myöhässä

Huonoa runoutta

Niin, huonoa runouttahan tämä blogi on tulvillaan. Mutta ei niin matalaa aitaa, ettei Sivusta siitä limboaisi ali! Tämä on erityisesti Runotorstaita varten - kakkatankaa huonoilla riimeillä, kirjoitusvirheillä ja virheellisellä tavujaolla!

Kuului plumpsahdus
  suolesta ilon parahdus
    roiskeet seinillä
  lehmät heinillä sekä
    yleisön riemualpodit!

Hard, anteeksi, mitä?

Menipä ulkomainen tuontiolut väärään kurkkuun, kun televisiosta pärähti naamalle Hard Rats Halleluja, tuo Lordin europliisu suomeksi soitettuna ja laulettuna ylisöpöjen animaatiorottien äänillä ja kuvalla.

Voikohan tuollaisesta saada jumalanpilkkasyytteen? Tuollainen nakertaa koko universumin esteettistä takajalkaa ja saattaa aiheuttaa spontaanin imploosion ja koko luomistyön katoamisen itseensä kuin rivo vitsi vapaavalintaisen ääriuskonlahkon kesäleirillä!

Rock-n-roll rottii ollaan, ei anneta armoo...
kissat tai joukot ei meitä hengiltä saa


(No ei vaiskaan. Retkotin sohvalla ja hirnuin itseni kipeäksi.)

Ei voittoa

Mjaha. Eipä siitä sitten mitään herunut. Enmämitäänolishalunnutkaan.

Onhan minulla
  vielä vapauteni
    vaikkei kunniaa.

Niin kauan kuin miehellä on yhdetkin kalsarit ja olutta, kaikki on hyvin.

Mikä tarina?

Tämänkertainen Runotorstai oli jotenkin outo. Sillä eikö jokainen runo kerro tarinan? Eikö jokaisessa hetkessä ole kaikkien edeltävien hetkien synteesi?

Ojan pohjalla
  vääntynyt polkupyörä
    hylätty pipo
  Poliisiauton luona
    itkee isä kiirettään.

Runotorstai

Juicen runo avasi paljon muistoja asioista, joita en uskonut enää kaipaavani. Ne hiljaiset illat, joita vietimme vanhassa tehtaassa puhuen filosofiaa. Ne pimeät elokuun yöt, jolloin voimaini tunnossa olisin voinut tehdä mitä vain. Ne ikuiset ystävät, jotka katosivat elämästäni kertaheitolla.

Täydellinen suomalainen haiku. Se tuo Juicen runo on. Totuus, vain henkäisyn mittainen. Minä en ole mitään sen rinnalla, enkä koskaan olekaan. Kaikki tämä on vain vanhan napin kolinaa tyhjän säilykepurkin pohjalla.

Jäisipä jotain
  minustakin jäljelle
    talven tullessa

Hetken hiljaisuus, pyydän

Mestari on poistunut.

Bah

Olen tänään, ensimmäisen kerran elämässäni, tanssinut Kaarle XII:n pöydillä.

Täytyy myöntää, että kokemus ei ollut erityisen ihmeellinen. Mutta voinpahan viivata jälleen yli yhden kohdan listastani.

Kaamoksen orjat
  juhlivat pimeydessä
    etsien rauhaa
  Kaipaan kosketustasi
    hiljaisuuden autuutta.

(Kaipa tälläkin voi osallistua Runotorstaihin.)

Käytäthän sinäkin heijastinta?

Kuollut valkoinen puudeli makaa katuojassa kyljellään. Autot roiskivat vettä sen päälle huolettomina, ja kerran niin hyvinhoidettu turkki on takussa, vedestä ruvella. Sen emäntä kuolee tänä iltana sairaalassa tajuihinsa tulematta ja vasta huomenna tytär muistaa lähteä etsimään koiraa ruokkiakseen sen.

Mitätön hauta
  yksinäinen ja kurja
    taas uusi uhri.

(Tämän ärsyttävän tanttamaisen muistutuksen toi teille Runotorstai. Siellä on kuulkaa pahuksen pimeää.)

Bling

Anteeksi hiljaisuus, mutta joku oli kääntänyt toimituksesta virrat pois päältä. Meni hetki selvittää, miten ne saa jälleen päälle.

Tässä sitä taas ollaan
näytön kelmeä kajo
ainoana lämmikkeenä
vedän ryppyisen ihoni päälle
silkoisen virtuaalitodellisuuden
elän muiden elämää
kunnes silmäni putoavat päästä
ja minutkin kierrätetään
kuin mikäkin biojäte

Hetkinen

Mies kaatuu lattialle keittiössäsi. Jälkikäteen et muista mitään, ehkä välähdyksiä pumppauksesta, mutta myöhemmin sinulle kerrotaan, että olit toiminut järkähtämättä ja aloittanut elvytyksen oikeaoppisesti. Muistat muutaman haparoivan sydämenlyönnin ja kouristuksenomaisen hengenvedon.

Tuhat ihmistä marssii ikkunasi takana. He eivät vaadi mitään, eivät huuda iskulauseita. Harmaat massat vain kerääntyvät jonnekin. Vedät yllesi takin ja liityt joukkoon, joka vaeltaa määrätietoisesti, mutta ei minnekään. Siellä on myös naapurin Ella, mutta hän ei enää koskaan näe sinua.

Istut näppäimistön ääressä, etkä tiedä minne menet ja minne kuulut. Luet toisten ihmisten elämästä, haaveilet, kuuntelet kun naapuri soittaa Suzanne Vegaa liian lujaa ja mietit kuka hän on. Hän lopettaa, kun koputat seinään.

Istut kaverisi kyydissä, ja olet juuri tunnustamassa hänelle että hän on sinulle enemmän kuin pelkkä ystävä, kun vastakkaisella kaistalla auto lähtee ohittamaan ja törmää suoraan autonne keulaan. Kaverisi ei ehdi jarruttaa, ja sinä et ehdi edes huutaa. Olette molemmat kuolleita ennen kuin autojen pyörät ovat lakanneet pyörimästä.

Elämä ei ole koskaan valmis.

Maailma repii
  itsensä palasiksi
    peilin takana
  sillä ei ole ääntä
    vain vihainen hiljaisuus

(Runotorstai, aihe "valmis")

Keskellä viikkoa

Silmiäni polttaa uupumuksen haalea liekki. Ajatukset kiertävät kehää eikä edes biojäteastian karmiva löyhkä saa minua liikahtamaan sohvalta. Jopa kanavan vaihtaminen on ylivoimaista, vaikka vihaankin ylipirteitä mainoksia.

Ei edes runosuoni pulputa. Ei vaikka viiltelisin itseäni.