Väsymys painaa miekkosen rangan kumaraan ja puoliavonaiset silmät tuijottavat kulmien alta, tarkentamatta, näkemättä. Nainen hänen edessään kertoo Tärkeistä Asioista, siitä kuinka jokin paperi on täytettävä neljänä kappaleena ja kyselee välillä jotain, johon mies vastailee ynähdellen.
Lopulta miehelle työnnetään paperi eteen ja hän allekirjoittaa sen edes katsomatta. Piirtämällä kuvan nimestään hän luopuu vapaudestaan, antaa kohtalonsa muiden käsiin. Hänen käsiinsä lyödään kahleet, raskas rautapanta napsahtaa kaulan ympärille ja tasaisen harmaat vaatteet tuupataan syliin. Hän liittyy harmaiden kumarassa vaeltajien joukkoon harmaaseen kaupunkiin, ja liikkuu vain minne ja milloin käsketään. Hän syö harmaata ruokaa harmailta lautasilta. Mutta hänen unensa ovat vielä värikkäitä.
Eräänä päivänä hän seisahtaa äkisti jalkakäytävälle ja jää katselemaan harmaaseen kukkaan lennähtänyttä nokkosperhosta. Se imee ahnaasti kukan mettä, tuo ainoa väriläiskä kilometrien säteellä. Mies kumartuu lähemmäs, ei uskalla hengittää, vain katsoo ja tuijottaa kunnes perhonen ponnahtaa takaisin siivilleen.
Perhonen lentää ylemmäs ja ylemmäs ja mies seuraa sitä katseellaan, silmät kivistäen, kunnes väritäplä katoaa harmaiden tornien sekaan.
Mies kääntyy kannoillaan ja kävelee päättäväisesti jalkakäytävältä ajotielle. Kun hänen ruumiinsa saadaan vihdoin pois bussin alta, hänen ruhjoutuneilla kasvoillaan on vielä vieno hymy.
Toimiston seinät
sortuvat kaiken ylle,
kaatuvat päälle.
Minä en voi välittää
koska olen jo kuollut.
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
torstaina, helmikuuta 02, 2006
Pahoittelen tätä purskahdusta
Helsingin metro on ankea paikka. Onhan se ihan siisti, ja kirveestäkään ei enää saa päähänsä kuin satunnaisesti, mutta yksi asia minua siinä pännii suunnattomasti.
Kun yrität astua vaunusta ulos metroasemalla, niin edessäsi on tasainen tampioiden puolikaari, kuin vapaapotkua vastaanottamaan järjestyneenä. Ei aukon aukkoa missään. Ja jos erehdyt odottamaan yli puoli sekuntia, tuo ihmismassa alkaa valua sisään ja joudut todennäköisesti tyrmäämään mummon tai pari päästäksesi ulos.
Ettekö te saatanan tampiot tajua, että ensin päästetään ulostulijat pois seisomalla siististi metro-ovien molemmin puolin, niin että keskelle jää siisti kulkuväli? Siinä ei pönötetä kuin Alepan ovien edessä odottamassa koiranmakkara-alennusmyynnin alkua. Tämä koskee erityisesti niitä neropatteja, jotka parkkeeraavat sellokotelonsa suoraan kulkureitille, itsensä sen viereen ja hymyilevät sellaista hieman yksinkertaisen oloista hymyä kun metrosta ulos valuvat ihmiset taistelevat tietään muurin läpi kädet huitoen. Ja kun kyse on suomalaisista, niin kukaanhan ei sano mitään. Ei "anteeksi", eikä "voisitteko väistää?" eikä etenkään "ryhmittykää oikein, perkuleen puhelinpylväät! Betoniporsaat! Haaparouskut! Piikkilanka-aidan irvikuvat! Te senkin löyhkäävät äyriäisten jätökset! Väistäkää!"
Seuraavan kerran kun seisotte siinä suoraan ovien edessä, ja joku mieshenkilö tirvaisee teitä yllättäen kannuun, niin se saatoin olla minä.
(Tule apuun, Mirva! Ettekö te siellä lautakunnassa voisi ottaa jonkinasteista asennekasvatusta asiaksenne?)
Kun yrität astua vaunusta ulos metroasemalla, niin edessäsi on tasainen tampioiden puolikaari, kuin vapaapotkua vastaanottamaan järjestyneenä. Ei aukon aukkoa missään. Ja jos erehdyt odottamaan yli puoli sekuntia, tuo ihmismassa alkaa valua sisään ja joudut todennäköisesti tyrmäämään mummon tai pari päästäksesi ulos.
Ettekö te saatanan tampiot tajua, että ensin päästetään ulostulijat pois seisomalla siististi metro-ovien molemmin puolin, niin että keskelle jää siisti kulkuväli? Siinä ei pönötetä kuin Alepan ovien edessä odottamassa koiranmakkara-alennusmyynnin alkua. Tämä koskee erityisesti niitä neropatteja, jotka parkkeeraavat sellokotelonsa suoraan kulkureitille, itsensä sen viereen ja hymyilevät sellaista hieman yksinkertaisen oloista hymyä kun metrosta ulos valuvat ihmiset taistelevat tietään muurin läpi kädet huitoen. Ja kun kyse on suomalaisista, niin kukaanhan ei sano mitään. Ei "anteeksi", eikä "voisitteko väistää?" eikä etenkään "ryhmittykää oikein, perkuleen puhelinpylväät! Betoniporsaat! Haaparouskut! Piikkilanka-aidan irvikuvat! Te senkin löyhkäävät äyriäisten jätökset! Väistäkää!"
Seuraavan kerran kun seisotte siinä suoraan ovien edessä, ja joku mieshenkilö tirvaisee teitä yllättäen kannuun, niin se saatoin olla minä.
(Tule apuun, Mirva! Ettekö te siellä lautakunnassa voisi ottaa jonkinasteista asennekasvatusta asiaksenne?)
perjantaina, tammikuuta 20, 2006
Meemitytetäänkö meitä muka?
Pitäisi vissiin luetella hassuja tapoja. Internetin käyttösääntöjen neljännen luvun viidennentoista artiklan mukaanhan meemeihin on pakko vastata, joten eipä tässä kaiketi muuta voi tehdä, jos haluaa jatkaa kroolaamista tässä sykkivässä informaatiotulvassa, jossa ohi lillii uusmediasuunnittelijoita kuin veriklimppejä mykykeitossa.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 1:
Kirjoitan näppäimistöllä ihan puuta heinää yleensä ruudun ensin täyteen, ja muutan sitten tekstin merkki kerrallaan sen oikeaksi. Näin ei pääse kärsimään tyhjän paperin syndroomasta. Tosin, kirjoitus09U EQ"#(EU=!"euheiden määrä saattaa lisääntyä.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 2:
Bloggaan aina pää oikealle kallellaan. Jos kirjoitan asiatekstiä, kirjoitan pää suorassa. Jos taasen olen humalassa, pää on kallelle vasempaan.
Ja jos bloggaan humalassa, niin kalle saa koko pään.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 3:
Laitan monitorin kulmiin keltaisia lappuja, joihin kirjoitan mitä pitää tehdä. Sitten viivaan niitä yli ihan huvikseni, jotta näyttäisi että olen tehnyt töitä. Sitten unohdan koko asian.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 4:
Keksin hienoja lainauksia ja arvuuttelen itseltäni, kuka niitä olisi voinut sanoa. Esimerkki. Kuka sanoi: "Moni luulee, että elämä on taitolaji. Mutta se on voimalaji."
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 5:
Säilytän pinoa ruotsalaisia 10 äyrin kolikoita vuodelta 1989 "tuomassa onnea". Se toimii; sen jälkeen minun ei ole tarvinnut enää mennä Ruotsiin.
Haastan mukaan kilpailuun kaikki Suomen neulebloggaajat lankakerän hinnalla.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 1:
Kirjoitan näppäimistöllä ihan puuta heinää yleensä ruudun ensin täyteen, ja muutan sitten tekstin merkki kerrallaan sen oikeaksi. Näin ei pääse kärsimään tyhjän paperin syndroomasta. Tosin, kirjoitus09U EQ"#(EU=!"euheiden määrä saattaa lisääntyä.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 2:
Bloggaan aina pää oikealle kallellaan. Jos kirjoitan asiatekstiä, kirjoitan pää suorassa. Jos taasen olen humalassa, pää on kallelle vasempaan.
Ja jos bloggaan humalassa, niin kalle saa koko pään.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 3:
Laitan monitorin kulmiin keltaisia lappuja, joihin kirjoitan mitä pitää tehdä. Sitten viivaan niitä yli ihan huvikseni, jotta näyttäisi että olen tehnyt töitä. Sitten unohdan koko asian.
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 4:
Keksin hienoja lainauksia ja arvuuttelen itseltäni, kuka niitä olisi voinut sanoa. Esimerkki. Kuka sanoi: "Moni luulee, että elämä on taitolaji. Mutta se on voimalaji."
Sivustan virallinen hassu elämäntapa 5:
Säilytän pinoa ruotsalaisia 10 äyrin kolikoita vuodelta 1989 "tuomassa onnea". Se toimii; sen jälkeen minun ei ole tarvinnut enää mennä Ruotsiin.
Haastan mukaan kilpailuun kaikki Suomen neulebloggaajat lankakerän hinnalla.
sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006
Sivustan vinkkipalsta, osa I
Hei, täällä taas Tiina Töppö-Vähä-Läyliäinen päätoimittaja Z:n paperikorista, moi!
Oletteko huomanneet, että jos maksaa kaupassa kortilla, niin summaa ei pyöristetä, mutta jos maksaa rahalla, niin silloin se pyöristetään? Eli siis jos senttilukema on 52, niin säästät kaksi senttiä maksamalla käteisellä, koska se pyöristetään 50 senttiin. Samaten, voit säästää jopa kaksi senttiä, jos maksat kortilla, jos lukema on 58 tai 59 senttiä, koska muuten se pyöristettäisiin 60 senttiin.
Tällä keinolla voit, jos olet tarkka, säästää keskimäärin 1.2 senttiä joka kerta kun käyt kaupassa. Vuositasolla - jos käyt viisi kertaa viikossa kaupassa - säästät peräti kolme euroa!
Jos ostat säästämilläsi euroilla kolme purkkapakettia (á 5 tyynyä) niin sinun pitää jauhaa samaa purukumia vain 20 päivää, jotta ne riittäisivät koko vuodeksi. Ja jos jauhat kymmenen tuntia päivässä, kulutat niin paljon energiaa, että laihdut kokonaisen kilon!
Tarkalla laskennalla laihdut siis ilmaiseksi!
Seuraavalla viikolla tarkastelemme, miten lasimurskasta rakennetaan polkuauto, voitetaan V65-ravit kuuntelemalla radion taustakohinaa ja nostetaan Suomen kansantuotetta 3%.
Oletteko huomanneet, että jos maksaa kaupassa kortilla, niin summaa ei pyöristetä, mutta jos maksaa rahalla, niin silloin se pyöristetään? Eli siis jos senttilukema on 52, niin säästät kaksi senttiä maksamalla käteisellä, koska se pyöristetään 50 senttiin. Samaten, voit säästää jopa kaksi senttiä, jos maksat kortilla, jos lukema on 58 tai 59 senttiä, koska muuten se pyöristettäisiin 60 senttiin.
Tällä keinolla voit, jos olet tarkka, säästää keskimäärin 1.2 senttiä joka kerta kun käyt kaupassa. Vuositasolla - jos käyt viisi kertaa viikossa kaupassa - säästät peräti kolme euroa!
Jos ostat säästämilläsi euroilla kolme purkkapakettia (á 5 tyynyä) niin sinun pitää jauhaa samaa purukumia vain 20 päivää, jotta ne riittäisivät koko vuodeksi. Ja jos jauhat kymmenen tuntia päivässä, kulutat niin paljon energiaa, että laihdut kokonaisen kilon!
Tarkalla laskennalla laihdut siis ilmaiseksi!
Seuraavalla viikolla tarkastelemme, miten lasimurskasta rakennetaan polkuauto, voitetaan V65-ravit kuuntelemalla radion taustakohinaa ja nostetaan Suomen kansantuotetta 3%.
keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006
maanantaina, tammikuuta 09, 2006
Aiemmat kuusi kuukautta
Niin, edelliseen merkintään vielä lisätäkseni... Tuo leffahan perustuu todelliseen tarinaan, ja on uudelleen tehty versio alkuperäisestä japanilaisesta elokuvasta.
Mistähän ihmeestä tuon saisi käsiinsä? Sohvani alkaa jo kuivua, ja se vaatii kyyneliä...
Mistähän ihmeestä tuon saisi käsiinsä? Sohvani alkaa jo kuivua, ja se vaatii kyyneliä...
Yksin kuusi kuukautta
Olen nähnyt melkomoisia kauheuksia kyynelehtimättä, mutta tämän elokuvan pelkkä traileri sai jo silmäni sumenemaan ja nenäni vuotamaan.
Pahus.
Pidän koirista ihan liikaa.
Pahus.
Pidän koirista ihan liikaa.
sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006
Sirkushuveja, perkele!
Jumankegula! Miksi Suomen televisiosta tulee uutena vuonna Helsingin Senaatintorilla palelevia kansalaisia, puheita ja virsilaulantaa, kun taas Ranskan TV5 esittää hillittömiä bileitä, joissa on venäläisiä tanssijoita ja illuusionisteja ja kauniita naisia ja komeita miehiä ja koomikkoja ja hauskoja juontajia ja fiksuja ihmisiä?
Ihan kuin Suomessa jotenkin pelättäisiin, että mitähän pahaa se uusi vuosi taas tuo tullessaan ja että voisikohan sitä jotenkin lieventää, jos ollaan tosi kurjia eikä varmasti pidetä yhtään hauskaa. Ulkonakin kuulostaa lähinnä siltä, että uusi vuosi yritetään pelottaa pois kovalla paukkeella ja kirkkailla valoilla.
(Kyllä, olen vain katkera siitä, että istun kotona sohvalla ja katson televisiota, eikä minua ole kutsuttu niihin hillittömiin vuodenvaihteen seksiviinahuumeorgiabileisiin, joita kaikilla muilla varmasti on. Hyvää uutta vuotta teillekin sinne vain. Se on sitten 2006 siltä varalta, että olette höyryissänne kadottaneet ajantajunne, tai varastaneet aikakoneen ja hukanneet sen Prisman parkkipaikalle.)
Ihan kuin Suomessa jotenkin pelättäisiin, että mitähän pahaa se uusi vuosi taas tuo tullessaan ja että voisikohan sitä jotenkin lieventää, jos ollaan tosi kurjia eikä varmasti pidetä yhtään hauskaa. Ulkonakin kuulostaa lähinnä siltä, että uusi vuosi yritetään pelottaa pois kovalla paukkeella ja kirkkailla valoilla.
(Kyllä, olen vain katkera siitä, että istun kotona sohvalla ja katson televisiota, eikä minua ole kutsuttu niihin hillittömiin vuodenvaihteen seksiviinahuumeorgiabileisiin, joita kaikilla muilla varmasti on. Hyvää uutta vuotta teillekin sinne vain. Se on sitten 2006 siltä varalta, että olette höyryissänne kadottaneet ajantajunne, tai varastaneet aikakoneen ja hukanneet sen Prisman parkkipaikalle.)
lauantaina, joulukuuta 24, 2005
Lisää kansallistraumoja...
Kuuntelin ja katselin, kuten tapanani on, joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Kaunis perinne, jonka soisin jatkuvan vielä pitkään.
Mutta yksi asia minua ihmetyttää vuosi vuodelta yhä enemmän (kansallistraumoihin kajoamisen uhallakin jälleen kerran): Maamme-laulun sanat ja niiden merkitys. Perinteisestihän siitä lauletaan ensimmäinen ja viimeinen säkeistö, jotka tässä muistin virkistykseksi:
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.
Ensimmäinen säkeistö on komea (ja itse asiassa, melkein kaikki muutkin säkeistöt); kaunis ylistyslaulu, jossa Runeberg ja Cajander ovat löytäneet suomalaisuuden ytimen Paciuksen saksalaiselta juomalaululta kuulostavan viisun ympärille.
Mutta tuo viimeinen säkeistö... Se tuntuu minusta irvokkaalta. Suomi on liki kaikissa kansainvälisissä vertailuissa huipulla: vähiten korruptiota, pienin lapsikuolleisuus, kilpailukykyisin maa, paras terveydenhuolto, jne. Miksi meidän enää pitäisi jatkaa itsemme alentamista muka maan matoseksi ja väittää, että meillä menee oikeasti tosi huonosti, tai jos näyttää siltä, että elämä olisi hyvin, niin kyllä siellä kohta taas jokin katastrofi tuhoaa meidän elämämme. Miksi meidän pitäisi odottaa jotain parempaa tulevaisuutta, koska meillä onni on jo nyt osanamme? Eikö meidän pitäisi keskittyä siihen, että me voisimme jakaa hyvästämme muille?
Ei silti, kyllä laulusta löytyy muitakin viittauksia muka-surkeuteemme: "ois tähän köyhäänkotihin/halumme kuitenkin" ja "On maamme köyhä, siksi jää". Mutta eivätkö ne ole jo taakse jätettyä elämää? Suomi on, melkein millä tahansa mittapuulla, varakas maa. Vaikka meillä on myös huonompi-osaisia, niin suurimmalla osalla kansakuntaa kuitenkin menee niinkutsutusti ihan hyvin.
Paljon mieluummin laulaisin vaikka kolmannen tai seitsemännen säkeistön koskettavia ja tosia sanoja viimeisen säkeistön paikalla:
Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?
Sivustan toimitus ja oravat toivottavat kaikille hyvää joulua. Nauttikaa tästä päivästä, älkääkä kurkottako koko ajan huomiseen tai kaihotko eiliseen.
Mutta yksi asia minua ihmetyttää vuosi vuodelta yhä enemmän (kansallistraumoihin kajoamisen uhallakin jälleen kerran): Maamme-laulun sanat ja niiden merkitys. Perinteisestihän siitä lauletaan ensimmäinen ja viimeinen säkeistö, jotka tässä muistin virkistykseksi:
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.
Ensimmäinen säkeistö on komea (ja itse asiassa, melkein kaikki muutkin säkeistöt); kaunis ylistyslaulu, jossa Runeberg ja Cajander ovat löytäneet suomalaisuuden ytimen Paciuksen saksalaiselta juomalaululta kuulostavan viisun ympärille.
Mutta tuo viimeinen säkeistö... Se tuntuu minusta irvokkaalta. Suomi on liki kaikissa kansainvälisissä vertailuissa huipulla: vähiten korruptiota, pienin lapsikuolleisuus, kilpailukykyisin maa, paras terveydenhuolto, jne. Miksi meidän enää pitäisi jatkaa itsemme alentamista muka maan matoseksi ja väittää, että meillä menee oikeasti tosi huonosti, tai jos näyttää siltä, että elämä olisi hyvin, niin kyllä siellä kohta taas jokin katastrofi tuhoaa meidän elämämme. Miksi meidän pitäisi odottaa jotain parempaa tulevaisuutta, koska meillä onni on jo nyt osanamme? Eikö meidän pitäisi keskittyä siihen, että me voisimme jakaa hyvästämme muille?
Ei silti, kyllä laulusta löytyy muitakin viittauksia muka-surkeuteemme: "ois tähän köyhäänkotihin/halumme kuitenkin" ja "On maamme köyhä, siksi jää". Mutta eivätkö ne ole jo taakse jätettyä elämää? Suomi on, melkein millä tahansa mittapuulla, varakas maa. Vaikka meillä on myös huonompi-osaisia, niin suurimmalla osalla kansakuntaa kuitenkin menee niinkutsutusti ihan hyvin.
Paljon mieluummin laulaisin vaikka kolmannen tai seitsemännen säkeistön koskettavia ja tosia sanoja viimeisen säkeistön paikalla:
Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?
Sivustan toimitus ja oravat toivottavat kaikille hyvää joulua. Nauttikaa tästä päivästä, älkääkä kurkottako koko ajan huomiseen tai kaihotko eiliseen.
torstaina, joulukuuta 22, 2005
The Kirje
Hyvä Joulupukki,
valittaen meidän on ilmoitettava, että Sivusta Oy:ltä alihankkimanne Joulu 2005 -tuote on tavarantoimittajilla ilmenneiden hankaluuksien takia valitettavasti viivästynyt, emmekä voi siis näin ollen toimittaa Joulu-tuotettanne deadlineen 24.12 mennessä.
"Asiakaspalveluosastomme" tekee ympäripyöreitä päiviä selvittääkseen ongelman. Parhaat miehemme on lähetetty "jouduttamaan" työntekoa omilla alihankkijoillamme.
Uskoisimme kykenevämme toimittamaan tilaamanne Joulun viimeistään tammikuun 15. päivä 2006.
Toivottavasti myöhästyminen ei aiheuta Teille vaikeuksia. Lisätietoja varten voitte ottaa yhteyttä Sivustan "asiakaspalveluosastoon", jossa valituksenne "käsitellään" henkilökohtaisesti.
Teidän,
päätoimittaja Z.
valittaen meidän on ilmoitettava, että Sivusta Oy:ltä alihankkimanne Joulu 2005 -tuote on tavarantoimittajilla ilmenneiden hankaluuksien takia valitettavasti viivästynyt, emmekä voi siis näin ollen toimittaa Joulu-tuotettanne deadlineen 24.12 mennessä.
"Asiakaspalveluosastomme" tekee ympäripyöreitä päiviä selvittääkseen ongelman. Parhaat miehemme on lähetetty "jouduttamaan" työntekoa omilla alihankkijoillamme.
Uskoisimme kykenevämme toimittamaan tilaamanne Joulun viimeistään tammikuun 15. päivä 2006.
Toivottavasti myöhästyminen ei aiheuta Teille vaikeuksia. Lisätietoja varten voitte ottaa yhteyttä Sivustan "asiakaspalveluosastoon", jossa valituksenne "käsitellään" henkilökohtaisesti.
Teidän,
päätoimittaja Z.
lauantaina, joulukuuta 17, 2005
Bloggaaja voittaa aina
Harkitsin tänään vakavasti lähtemistä bloggaajien pikkujouluihin, mutta tulin siihen tulokseen, että paikalla olo incognito olisi liian hankalaa. Päätin siis vaihtaa illan hyvään viskiin (Ardbeg Uigeadail), joulutorttuihin (Pirkka lehtitaikina) ja hyvään seuraan (eräs bloggaaja).
Tule luokseni
kaipaan kosketustasi
ihosi lämpöä
Rakastan sinua
ja hiustesi tuoksua.
Tule luokseni
kaipaan kosketustasi
ihosi lämpöä
Rakastan sinua
ja hiustesi tuoksua.
torstaina, joulukuuta 15, 2005
Oravana yössä
Yksi elämän suuria pieniä iloja on hiipiä tyhjään kokoushuoneeseen, latoa lautanen täyteen muilta jääneitä herkkuja, ja vilistää sitten omaan nurkkaukseen nauttimaan saaliista.
Kun tulee vanhemmaksi, oppii nitistämään omantunnon syyttelyt siitä, ettei se muka olisi minua varten. Roskakoriinhan se muuten menisi, eikä vatsa hyljeksi vierasta ruokaa.
Enää viikko joululomaan.
Talven pimeys
uuvuttaa yksinäisen.
Tule jo, lumi!
Haluan telmiä ja
nauttia valostasi!
Kun tulee vanhemmaksi, oppii nitistämään omantunnon syyttelyt siitä, ettei se muka olisi minua varten. Roskakoriinhan se muuten menisi, eikä vatsa hyljeksi vierasta ruokaa.
Enää viikko joululomaan.
Talven pimeys
uuvuttaa yksinäisen.
Tule jo, lumi!
Haluan telmiä ja
nauttia valostasi!
maanantaina, joulukuuta 05, 2005
torstaina, joulukuuta 01, 2005
...ja kattilat täynnä puuroo
Pitäisiköhän minun olla iloinen siitä, että en ollut ehdolla tässä kisassa? Varmaankin.
Joulu on taas, joulu on taas, ja Sivustan oravat juoksevat kiivaina etsimässä kesällä kätkettyjä käpyjään, jotta voisivat antaa ne lahjaksi toisilleen. Kävyt ovat tietenkin kaikki samanlaisia, ja jokainen saa yhtä paljon käpyjä kuin mitä antaa, joten koko ruljanssi tuntuu ulkopuolisen silmin hieman tarpeettomalta.
Mutta ajatushan se tärkein on.
Joulu on taas, joulu on taas, ja Sivustan oravat juoksevat kiivaina etsimässä kesällä kätkettyjä käpyjään, jotta voisivat antaa ne lahjaksi toisilleen. Kävyt ovat tietenkin kaikki samanlaisia, ja jokainen saa yhtä paljon käpyjä kuin mitä antaa, joten koko ruljanssi tuntuu ulkopuolisen silmin hieman tarpeettomalta.
Mutta ajatushan se tärkein on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)