Lisää kansallistraumoja...

Kuuntelin ja katselin, kuten tapanani on, joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Kaunis perinne, jonka soisin jatkuvan vielä pitkään.

Mutta yksi asia minua ihmetyttää vuosi vuodelta yhä enemmän (kansallistraumoihin kajoamisen uhallakin jälleen kerran): Maamme-laulun sanat ja niiden merkitys. Perinteisestihän siitä lauletaan ensimmäinen ja viimeinen säkeistö, jotka tässä muistin virkistykseksi:


Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!

Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.


Ensimmäinen säkeistö on komea (ja itse asiassa, melkein kaikki muutkin säkeistöt); kaunis ylistyslaulu, jossa Runeberg ja Cajander ovat löytäneet suomalaisuuden ytimen Paciuksen saksalaiselta juomalaululta kuulostavan viisun ympärille.

Mutta tuo viimeinen säkeistö... Se tuntuu minusta irvokkaalta. Suomi on liki kaikissa kansainvälisissä vertailuissa huipulla: vähiten korruptiota, pienin lapsikuolleisuus, kilpailukykyisin maa, paras terveydenhuolto, jne. Miksi meidän enää pitäisi jatkaa itsemme alentamista muka maan matoseksi ja väittää, että meillä menee oikeasti tosi huonosti, tai jos näyttää siltä, että elämä olisi hyvin, niin kyllä siellä kohta taas jokin katastrofi tuhoaa meidän elämämme. Miksi meidän pitäisi odottaa jotain parempaa tulevaisuutta, koska meillä onni on jo nyt osanamme? Eikö meidän pitäisi keskittyä siihen, että me voisimme jakaa hyvästämme muille?

Ei silti, kyllä laulusta löytyy muitakin viittauksia muka-surkeuteemme: "ois tähän köyhäänkotihin/halumme kuitenkin" ja "On maamme köyhä, siksi jää". Mutta eivätkö ne ole jo taakse jätettyä elämää? Suomi on, melkein millä tahansa mittapuulla, varakas maa. Vaikka meillä on myös huonompi-osaisia, niin suurimmalla osalla kansakuntaa kuitenkin menee niinkutsutusti ihan hyvin.

Paljon mieluummin laulaisin vaikka kolmannen tai seitsemännen säkeistön koskettavia ja tosia sanoja viimeisen säkeistön paikalla:

Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.

Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?


Sivustan toimitus ja oravat toivottavat kaikille hyvää joulua. Nauttikaa tästä päivästä, älkääkä kurkottako koko ajan huomiseen tai kaihotko eiliseen.