Headhunted

Yösade pyyhkii
  jälleen yhden talven pois
    Muutoksen ääni.

Runotorstai.

Ihan liian myöhään taas

Silmät turpeina
  nautin hetken rauhasta
    Vain yö kohisee.

Haista...

Taas tuo virnistys
  Vaipanvaihdolle sieltä!
    Rakas haisuli.

Runotorstai: Haisuli

Kurkkua, komisario Z?

Käski ostaa kurkkua. Ostin espanjalaisen, koska muuta ei ollut saatavilla. Se oli virhe.

Kotona se sitten alkoi: "Hei, sä oot ostanut ulkomaisen kurkun. Osta suomalaisia, ne on paremman makuisia."

Myöntelin, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavaksi kuulin kun vaimo keskustelee äitinsä kanssa ja päivitteli tapahtunutta: "Mies osti ulkomaisen kurkun, voitko kuvitella?" Seuraavana päivänä kauppalistassa oli jo selkeä ohje "kurkku (suomalainen)". Ja jokaikisessä kauppalistassa siitä eteenpäin.

Vaimon vanhempien luona sitten sai korjata tilannetta huulet krampissa: "Kyllä minä syön suomalaista kurkkua, anoppi ei nyt erikseen lähde hakemaan ulkomaista kurkkua kaupasta."

Jotenkin, nyt muutamaa viikkoa myöhemmin, tilanne on se, että puolituttujen ja kaukaisempien sukulaisten kanssa kirvesvartta keskustellessa sieltä aina ponnahtaa esille lause: "niin, sinullahan on tapana ostaa niitä ulkomaisia kurkkuja."

Luulen, että hautajaisissanikin muistetaan mainita se, miten "hän piti ulkomaisia kurkkuja niin paljon parempina kuin suomalaisia, että osti aina vain ulkomaista." Ja hautajaisväki hymistelee ja pitää pahana ihmisenä, jolla on matkalippu suoraan Helvettiin, jossa saa tanssia sitten pirunpolskaa espanjalaisten kurkkujen ympäröimänä ikuisesti. Ja sitten ollaan niin tyytyväisiä ja juodaan kahvia ja syödään kurkkuvoileipiä (suomalaisia).

On asioita, joita ei koskaan anneta anteeksi: murha, valtiopetos ja ulkomaisen kurkun ostaminen.

Piip

Sydän haljeten
  valvon koneiden kanssa
    sormet kuin ruoho

Runotorstai: "Keskonen".

Kukonlaulun aikaan

Löysin yllätyksekseni runon kananmunapaketin sisältä ja kaoottinen aamu rauhoittui.

Hyvä Laitila.

Musiikkiodysseia 2010

Seuraan tässä sivusilmällä nauhoituskoneesta Rouva Ruudun musiikinhistoriaa ja kärvistelen nauruntuskissani. Kun mietitään millainen kollektiivinen avohaava meillä suomalaisilla on musiikkimme maailmanmenestyksen suhteen, niin on kyllä todettava, että tämä nykyinen musalääketiede on saanut sen melko hyvin parannettua. Ja en nyt puhu Lordista, vaan siitä, miten kaukana me olimme muusta maailmasta 60-80 -luvuilla.

Iso hyppäys tapahtui 90-luvulla, ja nolkytluvulla meillä onkin sitten ollut väkilukuun suhteutettuna ihan kivasti kansainvälisiä menestyksiäkin.

Yritystähän ei ole koskaan puuttunut, mutta lieneekö suomalainen musiikki muuttunut maailman maun mukaiseksi, vaiko kenties maailma muuttunut kypsäksi suomalaiselle musiikille?

No, se ja sama. Hauskahan noita ohjelmia on katsella, etenkin sitä miten näppärästi nykyään sujautetaan uusi näyttelijä vanhaan ohjelmaan.

Niin, ja hyvää uutta vuotta lukijoille. Olkoon kytkytluku (ykskytluku?) teille armollinen jne.

Ensimmäinen ja viimeinen

Numerosi ei ole enää puhelimessani
   nikkisi lähti jo pikaviestimestäni
En ole tavannut sinua vuosiin
   en puhunut kanssasi kuukausiin
En tiedä mitä sinulle kuuluu
   enkä edes sitä missä asut
Mutta joka aamu kuljen vanhan asuntosi ohi
   katson tiukasti tien toista laitaa
Ei olisi pitänyt ottaa sinua elämääni
   kulkea tutuissa paikoissa kanssasi
Sillä ne kaikki irvivät nyt minulle
   jotta en unohtaisi.

(Runotorstai, hähä.)

Canon EOS 50D

räiskyvä naiskuva
loiskuva loiskuva
narskuva marskuva
passeli passikuva
ajastettu ajankuva

vaihtuva valokuva

(Runotorstai ja tylsyys.)

Pitääx mun aina

Punaiset silmät ilkkuvat
kun juoksen hädässä
vasta talon toisesta päästä
löydän helpotuksen.
Kirottu synkronoitujen suolten talo.

Ei taida tyttö tietää, että nurkan takana olis viikatemies

"Marraskuu on Marskuu", mainostaa suklaapatukka.

Marrashan, kuten hyvin tiedämme, tarkoittaa kuollutta. Ja Mars on sodanjumala roomalaisesta tarustosta. Toisin sanoen ko. suklaapatukka siis mainostaa "Kuoleman kuukausi on sodanjumalan kuukausi."

Jännä piiloviesti. Lieneekö salattu kutsu terrorismiin vai kenties alitajuista mainontaa puolustusbudjetin kasvattamiseksi? Joka tapauksessa hämäräperäistä militanttia ajatustenohjausta.

(Vaiko liekö kenties copywriter kompastunut omaan näppäryyteensä ja ajatellut vain kopioida ulkomaankielisen "Mars är Mars" -sanaleikin suomeksi? "Hei, kyllähän tää toimii", tokaissut palaverissa ja saanut dallaspullaa palkkioksi.)

Taistolais-vihreä taistelulaulu tiedostaville lapsille

Insinöörin vaimo Visaa vinguttaa
joka viikonloppu uudet kengät saa
tarpeeseenhan näitä siis vain ostetaan
juhlaan uusi kolttukin aina tarvitaan.

Insinööri itsekin kerskakuluttaa
uuden mallin tullessa auton uudistaa
omatunto joskus öisin kolkuttaa
hybridistä jälleen mielenrauhan saa.

Insinöörin lapset uutta haluaa
hiihtoloman Alpeilla vielä kinuaa
mut lunta ei siellä missään ollutkaan
ja Aurinko armas maan poltti kokonaan.


(Sävel: hämä-hämä-häkki. Tätä voi sitten tenaville opettaa hieman ennen muskaria; suosio on taattu.)

Kannattaako takuu?

Nyky-yhteiskunta ei oikein kannusta kierrätykseen.

Ostin nimittäin kotiteatteripaketin lopetusmyynnistä. Vajaan puolen vuoden sisään DVD-soitin alkoi osoittaa melko selviä rikkinäisyyden merkkejä. Tätä tietysti sattuu, ja aloin selvitellä, miten saisin takuuvaihdon aikaiseksi.

Pieni tenkkapoo tuli kun huomasin, että lähin liike olikin jossain 25 km:n päässä. Autottomalle on siis kolme vaihtoehtoa: julkiset, vuokraus tai taksi. Taksi maksaisi noin 35 euroa suuntaansa - ja luonnollisesti, laite pitäisi toki myös hakea pois. Kerromme siis 35 euroa neljällä = 140 euroa.

Auton voi toki vuokrata, mutta hintaluokka on myös käytännössä satasen kieppeillä. Lisäksi tulee auton noutamisen ja jättämisen vaiva.

Julkiset ovat toki halvin vaihtoehto (0 euroa, kiitos työsuhdeseutulipun), mutta parhaassakin tilanteessa reissu lohkaisisi kolmisen tuntia päivästä. Jos laskee omalle ajalleen hintaa (= mitä tekisi mieluummin), herää vakava kysymys: käytänkö kolme tuntia (ja toiset kolme hakumatkalla) takuulaitteen kanssa matkustamiseen, vai viisitoista minuuttia ja 50 euroa siihen, että käyn työmatkalla lähimarketissa poimimassa vastaavan halpissoittimen JA vietän säästyneen ajan rakkaiden ihmisten seurassa?

Tietenkin voisin ostaa auton, mutta kyyninen puoleni minussa manaisi silloin tuhoa koko ihmiskunnalle. Eikä silläkään ajaminen ilmaista ole. Jos auton kilometrihinnaksi arvioi 20 senttiä (bensiini+verot+laina), niin siitä saa sen 25 euroa koko matkan hinnaksi. Tällöin ajan arvoksi olisi muodostuttava korkeintaan 25 euroa, että lähimarketin halpis-DVD ei voittaisi.

Toki voidaan sanoa, että tämä on looginen seuraus siitä, että olen valinnut elää julkisten varassa. Voi olla, mutta on silti hassua, että on kannattavampaa kohdella halpoja asioita kertakäyttöisinä kuin vaatia niiltä niiden lain vaatimaa kestoa.

Krääh

Kaikkea sitä tulee tehtyä, kännissä.

Keski-ikäistä wallanderismia löytyy uudessa blogissa nimeltä Autolounas huoltamon tapaan. Toimituksen keski-ikäinen osuus komppaa ja haastaa muutkin keski-ikäiset osuudet kalsarikännien hinnalla mukaan.

Tänään olen viettänyt
laatuaikaa pesemällä pyykkiä,
ja aloittamalla seitsemännentoista
elämäntapamuutokseni.
Ensin laihdutan kymmenen kiloa,
sitten kirjoitan menestyskirjan.
Lähden mukaan politiikkaan
ja ratkaisen maailman ongelmat.
Enkä enää istu pelkät kalsarit jalassa
lukemassa Facebookin päivityksiä
joissa satunnaiset tuttavat
inttävät elävänsä mielenkiintoisesti.

Heti tämän illan jälkeen.