Muukalaisetkin sen tietävät

Päivän Sosiaalisesti Rajoittuneet.

Squirrel Power!

Skviik!

Eksyksissä

Kouraisen rannalta hiekkaa ja siinä kuvastuvat kaikkeuden sfäärit kuin moniväriset kristallit. Annan sen valua sormieni lomasta jalanjälkeni täytteeksi ja pyyhin itseni olemattomiin. Jossain kaukana huutaa ihminen ikäväänsä ja vain lokit vastaavat.

Pieni ihminen
  nauran tekniikallesi
    ja tieteellesi
  Minä olen elämä,
    tie, totuus ja kuolema.

(Innoitus: Runotorstai.)

Syyskuu

Aamulla herättyäni minulla on epämiellyttävä olo. Tuntuu siltä, kuin olisin tehnyt vakavan virheen, tai olisi jättänyt tekemättä jotain tärkeää, mutta en haluaisi ajatella sitä. Vaikka kuinka yritän muistella, jokin sisälläni sanoo "et sinä tuota halua tietää" ja "lue ennemmin sähköpostisi."

Oma alitajuntanikin on minua vastaan.

Sateinen piha
  keskellä kuollut koivu
    lehdetön, vajaa.

Sivusta kuultua

Mies, pienessä sievässä, selittää jotain bussipysäkillä vaimolleen. He eivät huomaa Sivustan toimittajaa, joka seisoo tissimainoksen takana piilossa, tupakansavulta suojassa.

"Otakko suihin kun piästään kottiin? Tekis taas niin miäli..."

"Vastahan mä otin lauantaina, ei siitä oo ku kaks päivää!"

"Mutta peniksen vuosissa se on ikuisuus!"

Heleä nauru karkoitti niin oravat kuin pulutkin.

Sori, pojat

Pakko kompata Jania. Paras lööppi ikinä.

"Mitäs kävi pähkinöihin käsiksi", kommentoi juorutoimituksemme vt. toimittaja "Rita Vaan", joka myös toimii oman toimen ohella puuseenpuhdistustiimin vetäjänä ja on karaten kolminkertainen Suomen mestari Hyvin Keveiden Eläinten sarjassa.

Käpyjä, valheita ja videonauhaa

Härremängyyd, miten tämä on voinut jäädä huomaamatta. Valokuvaavia oravoita!

Kiitokset anonyymille postittajalle vinkistä. Käpy on jo postissa.

Runotorjantain aiheena on tällä kertaa valo. Toimiston ikkuna antaa katetulle sisäpihalle, josta kuultava valo jollain lailla muistuttaa minua ulkoilmasta. Tai ehkä ruotsinlaivan keskihintaisista hyteistä.

Mutta vaikka miten ulkona pimenisi, toimistossa palaa aina monitorin kalpea kajo.

Miljardi vuotta
  ja sininen planeetta:
    Ihmisen koti
  Tänään satavuotinen
    valojen valtakunta.

Maanantain toivotut

Menin sitten ja osallistuin. Laitoin pari tusinaa liuskaa kirjekuoreen, ja lyhyen sisäisen kamppailun jälkeen annoin kuoren postitädille. Hän halusi laittaa siihen ehdottomasti joitain kauniita postimerkkejä, koska "sehän oli matkalla runokilpailuun."

Nyt on jotenkin haikea olo, aivan kuin olisi päästänyt koko talven hoivaamansa eksyneen oravan vapauteen. Siellä se tohottaa puun latvassa, isopäisenä ja vähämielisenä, eikä se enää koskaan tule takaisin. Kunhan ei vain jäisi auton alle.

Minä olen kuin
  sipulipuutarha:
    täynnä kyyneliä

Kiire

Kaupan hyllyltä löytyy jos jonkinmoista eksoottista hedelmää. Useimmista en edes tiedä, mitä niille pitäisi tehdä, ja joistain kuoriutuu varmasti painajaisia. Kaikki jalostuksen, geenimanipulaation, lannoituksen ja kasvihuoneiden tuotosta.

Luomutuotteet on laitettu nurkkaan häpeämään.

Kurinalainen
  ihmisen koskettama
    kadonnut luonto
  Meille ei enää kelpaa
    vapaudessa kasvanut.

(Ja Runotorstaihinhan tässä osallistutaan. Mukava juttu, tuo. Tulee motivoiduttua kirjoittamaan tänne.)

Sarkasmi On.

Otsa hiessä
  nojaan viileään lasiin
    manaan kipua
  Raivottaret päässäni
    jättäkää minut rauhaan!

Innoitus: Runotorstai ja loman loppu.

Runo. Stop. Torstai. Stop

Kohtasin sinut
  kun muutit maailmaani
    loppukesällä.
  Syksyllä olimme jo
    vanha aviopari.

(Aihe).

Pieni ajatus

Ihminen aikuistuu silloin, kun hän luo omat tarpeensa ja halunsa, eikä hän enää saa niitä ulkopuolelta.

Luuserin tunnustuksia

En ole koskaan kokenut todellista rumuutta. Tiedättehän, sellaista joka saa kääntämään kasvot pois, ja toivomaan, että sitä ei olisi ikinä nähnyt. Minussa on nimittäin vika: osaan löytää jokaisesta asiasta sen kultaisen reunan, joten en pysty mistään sanomaan, että se olisi tosiaan ruma.

Sisälläni on jotain ärsyttävän positiivista, joka ei suostu kuolemaan. Joillakin ihmisillä on voimakas tieto oikeasta ja väärästä; rumasta ja kauniista; totuudesta ja todellisuudesta. Kadehdin ja pelkään heitä. Kadehdin siksi, että he saavat tehtyä asioita, eivätkä jää uinumaan ikuiseen arvailuun ja hymistelyyn. Pelkään, sillä myös he voivat erehtyä.

Rumaa? Kaunista?
  Relativismin aallot
    tasaavat kaiken.

9.7.6

Eiliselle jatkoa, kun tuli nyt ahkerasti käytettyä pientä mustaa muistikirjaa pitkästymisen estämiseksi. Jotain käsittämättömän melankolista suomalaisissa kesähäissä kyllä on.

Häät, ilon juhla!
  Nurkassa soittaa bändi
    jotain mollissa.

8.7.6

Kesähäät täyttävät kalenterini. Rutiini on aina sama: kirkko, sulhanen, morsian, pappi, tahdon, aamen ja sitten siirrytään juhlapaikalle, jossa on aina hieman liikaa ihmisiä, hieman liian hidas tarjoilu ja hieman liikaa nolostuttavia leikkejä. Kyynärpäät kolhiutuvat pöytiin ja tuoleihin, kuuman kahvikupin kanssa joutuu taiteilemaan kummien välissä, ja miehet pakenevat kakkukahvien jälkeen ulos, "katselemaan autoja."

Ja kossupullo narahtaa.

Kesäinen valssi
  hiukkasen haparoiva,
    ainutkertainen.
  Toivon teille onnea
    lähden silti aikaisin.