Täällä Sivustassa on harrastettu huonoa runoutta jo kohta melkein kaksikymmentä vuotta, joten uskoisin, että täällä on myös ehkä myös Suomen parhaat asiantuntijat aiheesta. En ole vielä ehtinyt lukea Kiira Korven arvostelujen mukaan ilmeisen abysmaalista runokirjaa, jota on jo ehditty syyttää ainakin lyriikan uhraamisesta rahan alttarille, inflaatiosta, Kuun muuttumisesta juustoksi, sekä mystisestä maitotalouskriisistä.
Oli runokirja hyvä tai ei, sehän varmaan myy, koska sen on kirjoittanut julkkis. Eivät hittielokuvat ole kriitikoiden mieleen, mutta ne myyvät. Eivät laskelmoidut pop-kappaleet ole kriitikoiden mieleen, mutta ne myyvät. Electronic Arts tuuppaa joka vuosi tismalleen identtisen urheilupelin markkinoille, ja sekin myy. Tekoälyt tuuppaavat nyt jo Amazonin täyteen sähkökirjoja.
Miksi lyriikkaa pitäisi pitää jotenkin korkeammassa asemassa? Se, että joku sotkee aforismeja ja päiväkirjoja ja lyriikkaa keskenään, ei vähennä Bashon tai Shakespearen arvoa. (Itse asiassa, tarkemmin ajateltuna, juuri näinhän Sivustakin tekee, joskin tässä touhussa ei ole mitään järkeä, siinä missä Korven teoksessa on sentään edes jokin omakohtainen, ehkä jopa voimaannuttava sanoma.(*))
Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän lyriikkaa kirjoitetaan ja luetaan, sen parempi se on lyriikalle, riippumatta lyriikan tasosta. Tämä on nimittäin hemmetin hankala tyylilaji, koska oikeiden sanojen etsiminen ja niiden laittaminen järjestykseen niin, että vain muutamasta sanasta välittyy tunne, on pirun vaikeaa. Saati sitten sen laittaminen internetin pimeisiin kulmiin ihmisten silmien eteen.
Lyriikka on olemassa ilmankin kustannuspäätöstä. Hyväksyn sen, että joidenkin runojen kohdalla kustannuspäätös tehdään kaupallisin perustein. Ja hyväksyn myös sen, että ammattilaiset tekevät työnsä ja kirjoittavat oman näkemyksensä päivälehteen. Lyriikka on myös olemassa, vaikka siitä ei päivälehdessä kirjoitettaisi tai siitä ei pidettäisi. Se kasvaa tunteista. Pahinta olisi, jos kukaan ei siitä välittäisi. Ja siltikin se kasvaisi täällä, pienessä, unohdetussa, internetin nurkassa.
Hei Kiira Korpi
oravatkin kirjoittaa
mitä haluaa
Huumori tai ikävä
toimii aina lyriikka.
*) Tai no, ottaen huomioon, että koko Sivustan on kirjoittanut liki ääretön määrä oravia, jotka vain paukuttavat näppäimistöä satunnaisesti etsiessään pähkinöitä, tämä on itse asiassa aika hyväkin suoritus.