Jokin perverssi osa minusta nauttii beatboxauksesta - tiedättehän, tuosta jalosta lajista, jossa ihmissuulla saadaan aikaiseksi mitä ihmeellisintä musiikkia. Tässä pari hienoa esimerkkiä:
Melko hienoa, että Youtubessa kilpailemalla voi voittaa palkintoja tässäkin lajissa.
keskiviikkona, toukokuuta 20, 2009
tiistaina, toukokuuta 12, 2009
On vasta tiistaiaamu
Kaikki me nauramme
samoille jutuille
Katsomme televisiosta
samat ohjelmat
Patsastelemme bileissä
naamioiden takana
Juoksemme maratonilla
numero rinnassa
Samanlaista, samanlaisia
kaikki kaksoisolentoja.
Runotorstai, "kaksoisolento".
samoille jutuille
Katsomme televisiosta
samat ohjelmat
Patsastelemme bileissä
naamioiden takana
Juoksemme maratonilla
numero rinnassa
Samanlaista, samanlaisia
kaikki kaksoisolentoja.
Runotorstai, "kaksoisolento".
maanantaina, toukokuuta 11, 2009
Näyte
Tuli roskapostia:
Enpä taida avata.
"Joka neljäs nainen kärsii virtsankarkailusta.
Ilmainen näyte."
Enpä taida avata.
sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009
perjantaina, toukokuuta 01, 2009
Järki vai tunteet?
Kuuntelin pitkällä ajomatkalla Voicea ja Vappu Pimiää, joka yritti täyttää eetteriä pohtimalla notta pitäisikö ihmisen seurata järkeään vai tunteitaan. Ajatus jäi nakuttamaan takaraivooni kuin tikka kuivausrumpuun, joten ehdin palata siihen vasta nyt.
Lyhyesti sanottuna mielestäni tunteet sanovat sen mitä pitäisi tehdä; järki taasen puolestaan miten. Nimittäin, kuten edesmennyt Pertti Pasanen lauseen aloittaisi, siitähän ei tulisi mitään, jos päättäisi järjellä tekevänsä jotain mitä ei oikeastaan haluaisi tehdä ja sitten antaisi tunteiden ohjata lopputulosta.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Itse lisäisin soppaan vielä kolmannen tekijän, intuition, tahi näin ihan suomalaisittain vaiston, joka muodostaa pitkälti sen ensimmäisen päätöksentekokoneiston. Et sinä kävele tunteella tai järjellä; kyllä se on opittu refleksi ja vaisto, joka sinut pitää pystyssä. Paitsi ehkä näin vappuaattona jolloin kyseessä on joko hyvä kaveri tai poliisi.
Monesti me perustelemme tunteella tai järjellä asioita, joita intuitiomme on jo päättänyt: kenestä pidämme, kenestä emme. Kuka saa tuupata piimää pajatsoomme, ja kenen kulkusia kilautamme kielellämme, jne muita huonoja anal-ogioita. Intuitiota vastaan on vaikea tapella - ensivaikutelma on ratkaiseva, ja sitä on vaikea muuttaa.
Hauskaahan tässä on se, että intuitio on taito, jota voi kouluttaa niin järjellä kuin tunteilla. Insinööri käyttää tuhansia tunteja saadakseen intuition seuraamaan järkeään; taiteilija vastaavasti tunteitaan. Itsepuolustuslajeja ja sotatoimia harjoittavat pyrkivät yhdistämään molemmat samaan, jotta osaisivat toimia oikein sen viiden sekunnin aikana, jolloin järki on jäässä, tunteet toijalassa ja henki höllässä.
Järjen ja tunteen raja on loppujen lopuksi varsin häilyvä. Monesti ne ovat vain oivia keinoja oikeuttaa intuition jo aikoja sitten tekemä päätös. Ne ovat erilaisia ilmentymiä niistä prosesseista, joilla me pyrimme selviytymään tässä maailmassa, ja niitä voi käyttää eri tilanteissa, kun intuitio ei toimi. Siinä me olemme parempia kuin muut eliöt tässä maailmassa: me emme ole meihin syntymässä koodatun tiedon vankeja, vaan me voimme muokata itseämme paremmiksi lamarckilaisen evoluution hengessä.
Jos suljen silmät
näen kaupungin valot
sateen tahrimat.
Kaikki ne paikat, missä
elin, opin, rakastin.
Lyhyesti sanottuna mielestäni tunteet sanovat sen mitä pitäisi tehdä; järki taasen puolestaan miten. Nimittäin, kuten edesmennyt Pertti Pasanen lauseen aloittaisi, siitähän ei tulisi mitään, jos päättäisi järjellä tekevänsä jotain mitä ei oikeastaan haluaisi tehdä ja sitten antaisi tunteiden ohjata lopputulosta.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Itse lisäisin soppaan vielä kolmannen tekijän, intuition, tahi näin ihan suomalaisittain vaiston, joka muodostaa pitkälti sen ensimmäisen päätöksentekokoneiston. Et sinä kävele tunteella tai järjellä; kyllä se on opittu refleksi ja vaisto, joka sinut pitää pystyssä. Paitsi ehkä näin vappuaattona jolloin kyseessä on joko hyvä kaveri tai poliisi.
Monesti me perustelemme tunteella tai järjellä asioita, joita intuitiomme on jo päättänyt: kenestä pidämme, kenestä emme. Kuka saa tuupata piimää pajatsoomme, ja kenen kulkusia kilautamme kielellämme, jne muita huonoja anal-ogioita. Intuitiota vastaan on vaikea tapella - ensivaikutelma on ratkaiseva, ja sitä on vaikea muuttaa.
Hauskaahan tässä on se, että intuitio on taito, jota voi kouluttaa niin järjellä kuin tunteilla. Insinööri käyttää tuhansia tunteja saadakseen intuition seuraamaan järkeään; taiteilija vastaavasti tunteitaan. Itsepuolustuslajeja ja sotatoimia harjoittavat pyrkivät yhdistämään molemmat samaan, jotta osaisivat toimia oikein sen viiden sekunnin aikana, jolloin järki on jäässä, tunteet toijalassa ja henki höllässä.
Järjen ja tunteen raja on loppujen lopuksi varsin häilyvä. Monesti ne ovat vain oivia keinoja oikeuttaa intuition jo aikoja sitten tekemä päätös. Ne ovat erilaisia ilmentymiä niistä prosesseista, joilla me pyrimme selviytymään tässä maailmassa, ja niitä voi käyttää eri tilanteissa, kun intuitio ei toimi. Siinä me olemme parempia kuin muut eliöt tässä maailmassa: me emme ole meihin syntymässä koodatun tiedon vankeja, vaan me voimme muokata itseämme paremmiksi lamarckilaisen evoluution hengessä.
Jos suljen silmät
näen kaupungin valot
sateen tahrimat.
Kaikki ne paikat, missä
elin, opin, rakastin.
perjantaina, huhtikuuta 24, 2009
Hyvä kysymys
Jos ompelukoneöljy kerran tehdään ompelukoneista, mistä tehdään vauvaöljy?
Kysyy nimimerkki "Aivan liian myöhä muodostaa koherentteja ajatuksia."
Kysyy nimimerkki "Aivan liian myöhä muodostaa koherentteja ajatuksia."
tiistaina, huhtikuuta 07, 2009
Niin hiljaista
Aamulla heräsin painajaiseen. Tiedäthän, siihen nimenomaiseen, jossa putoat heikkoihin jäihin ja viimeinen mitä näet, on mustuus ja yläpuolellasi monen metrin päässä hohtava päivänvalo, joka pikkuhiljaa valjuaa pois.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyökkifrasiercrane yhdistääkseen tuota stressiin.
Mikä tämä on?
Loppuun ajetun mielen
kuolemanpelko.
(Runotorstai.)
Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyökkifrasiercrane yhdistääkseen tuota stressiin.
Mikä tämä on?
Loppuun ajetun mielen
kuolemanpelko.
(Runotorstai.)
sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009
Muisti on kirous
Kun vaatekaappini takaseinä pamahti irti työnnettyäni sinne vielä yhden T-paidan, tulin siihen tulokseen, että on ihan pakko luopua joistakin vanhoista mutta vielä "ihan hyvistä" paidoista.
Prosessi oli sydäntäraastava.
Sanoin hyvästi paidalle, jonka ostin interreilatessani Liechtensteinista; irkkupaidalle, jonka sain vanhalta rakkaudelta; monille paidoille, joita olen ostellut aurinkoisina päivinä vanhoissa kaupungeissa; paidalle, josta en koskaan pitänyt, mutta jonka vanhempani toivat minulle tuliaisina elämänsä Italianmatkalta; paidalle, jonka luulin jo unohtaneeni, mutta joka toi minulle kyyneleet silmiin; ja monelle muulle, jotka ovat olleet elämässäni kauemmin kuin monet ihmiset.
Jokaisella niistä oli tarinansa, ja siinä makuuhuoneen lattialla istuessani elin hetken uudestaan elämäni vuosia. Hyviä vuosia, jokainen, mutta niin monta...
Taittelen muistot
heitän keltaiseen boksiin
luukun kolahdus.
Tyhjässä komerossa
kynttilävahan tuoksu
Prosessi oli sydäntäraastava.
Sanoin hyvästi paidalle, jonka ostin interreilatessani Liechtensteinista; irkkupaidalle, jonka sain vanhalta rakkaudelta; monille paidoille, joita olen ostellut aurinkoisina päivinä vanhoissa kaupungeissa; paidalle, josta en koskaan pitänyt, mutta jonka vanhempani toivat minulle tuliaisina elämänsä Italianmatkalta; paidalle, jonka luulin jo unohtaneeni, mutta joka toi minulle kyyneleet silmiin; ja monelle muulle, jotka ovat olleet elämässäni kauemmin kuin monet ihmiset.
Jokaisella niistä oli tarinansa, ja siinä makuuhuoneen lattialla istuessani elin hetken uudestaan elämäni vuosia. Hyviä vuosia, jokainen, mutta niin monta...
Taittelen muistot
heitän keltaiseen boksiin
luukun kolahdus.
Tyhjässä komerossa
kynttilävahan tuoksu
tiistaina, maaliskuuta 10, 2009
Hahahahehehehohoho
Mistä tietää, että Hullut Päivät lähestyvät?
Siitä, että muut kauppakeskukset kokoontuvat palvomaan niitä omilla kalpeilla imitaatioillaan. On Mammuttimarkkinat, Kampituspäivät, ja Forumin Hintasirkus. Itäkeskuksessa on Hinnat Kuutamolla, ja Anttilan keskusvarastolla on tyhjennysmyynti.
Kaikki haluavat tyhjentää kuluttajan kukkarot ennen kuin kauden päätapahtuma alkaa. Ja silti Stockmannin oven edessä tulee olemaan jono ihmisiä, himokkaina kuluttamassa lamaa pois.
Siitä, että muut kauppakeskukset kokoontuvat palvomaan niitä omilla kalpeilla imitaatioillaan. On Mammuttimarkkinat, Kampituspäivät, ja Forumin Hintasirkus. Itäkeskuksessa on Hinnat Kuutamolla, ja Anttilan keskusvarastolla on tyhjennysmyynti.
Kaikki haluavat tyhjentää kuluttajan kukkarot ennen kuin kauden päätapahtuma alkaa. Ja silti Stockmannin oven edessä tulee olemaan jono ihmisiä, himokkaina kuluttamassa lamaa pois.
lauantaina, maaliskuuta 07, 2009
Ju-ma-lau-ta!
Kävelen Länsiväylää keskellä tietä
lempeistä lehmistä raivoisat linnut
Valtaa etsin, kaaoksesta mieltä
raatojen keskeltä sivistyksen hinnat.
Pipo päästä, olemmehan kirkossa
kyynelten sataessa katosta
mammonan alttarille lapsemme uhraamassa
lasiseinien sisällä vankina.
Pöysti: "No tuossahan ei ollut mitään järkeä!"
Sivusta: "No ei ollut kyllä joo. Jotain piti vaan kirjoittaa Runotorstaihin."
lempeistä lehmistä raivoisat linnut
Valtaa etsin, kaaoksesta mieltä
raatojen keskeltä sivistyksen hinnat.
Pipo päästä, olemmehan kirkossa
kyynelten sataessa katosta
mammonan alttarille lapsemme uhraamassa
lasiseinien sisällä vankina.
Pöysti: "No tuossahan ei ollut mitään järkeä!"
Sivusta: "No ei ollut kyllä joo. Jotain piti vaan kirjoittaa Runotorstaihin."
torstaina, maaliskuuta 05, 2009
Pilvireunus hopeassa ja silleen
Jos joudut nuolemaan näppejäsi,
pidä huolta edes siitä,
että ne on kastettu suklaaseen.
pidä huolta edes siitä,
että ne on kastettu suklaaseen.
sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009
Syvä huokaus
Vanhassa tieteiskirjallisuudessa on ihastuttavan naiivi ajatus: kun tarpeeksi on sodittu, ihmiset väsyvät sotaan ja toivovat vain rauhaa.
Todellisuudessahan väkivalta vain lisää väkivaltaa. Lähi-Idässä on taisteltu jo tuhansia vuosia, ja tilanne välillä pahenee ja välillä helpottuu, mutta koskaan se ei lakkaa. Aina on joku, jonka mielestä väkivalta on ratkaisu.
Rauhan puolelle
tarvitaan kaikki
väkivaltaan
riittää yksi.
Siinä sitä sitten ollaan
matematiikan uhrit.
Todellisuudessahan väkivalta vain lisää väkivaltaa. Lähi-Idässä on taisteltu jo tuhansia vuosia, ja tilanne välillä pahenee ja välillä helpottuu, mutta koskaan se ei lakkaa. Aina on joku, jonka mielestä väkivalta on ratkaisu.
Rauhan puolelle
tarvitaan kaikki
väkivaltaan
riittää yksi.
Siinä sitä sitten ollaan
matematiikan uhrit.
lauantaina, helmikuuta 07, 2009
Elämäni, sarjakuva
Lukko rapsahtaa ja nainen astuu sisään, pitkästä päivästä väsähtäneenä, taskuparkkeeraa rapaiset kengät ja riisuu takin. Kävelee olohuoneeseen ja hätkähtää.
Mies istuu sohvalla, pelkät alusvaaatteet päällään, pää tungettuna risojen housujen haaroista läpi ja katsoo tyytyväisenä televisiota, lahkeet siististi molemmin puolin laskostettuina.
"Mitä taivaan nimessä sinä oikein teet?" kiekaisee nainen.
"Simuloin syntymää", vastaa mies tyynesti. "Hartiat ei mahtuneet, jäi kesken."
Mies istuu sohvalla, pelkät alusvaaatteet päällään, pää tungettuna risojen housujen haaroista läpi ja katsoo tyytyväisenä televisiota, lahkeet siististi molemmin puolin laskostettuina.
"Mitä taivaan nimessä sinä oikein teet?" kiekaisee nainen.
"Simuloin syntymää", vastaa mies tyynesti. "Hartiat ei mahtuneet, jäi kesken."
sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009
Viisivuotias
Sivusta-blogi täytti juuri viisi vuotta, ja Sivusta Oy Ab:n viisivuotissuunnitelma on siis näin täytetty. Vaikka tässä ei nyt blogilistan top-listalla heilutakaan, niin ehkä tässä nyt on jonkinasteinen sosiologin märkä unelma tullut täytettyä tässä armottomassa julkisuudenhaussa. Blogilistalla on kuitenkin vain 730 Sivustaa vanhempaa blogia, ja niistäkään moni ei enää päivity. Jos nostaisin itseäni enemmän jalustalle, tarvitsisin jo vintturin.
Oli minulla alunperin tarkoitus pitää jonkinasteiset viisivuotisjuhlatkin, mutta taidanpa jänistää. Bilettäkää tuolla kommenttiosastolla; siellä on ilmaista viinaa ja kananugetteja Sivustan jätteenkäsittely- ja cateringyksikön järjestämänä.
Aloitin tämän blogin pohtimalla, mistä ihmeestä sitä oikein viitsisi kirjoittaa. En taida olla sitä vieläkään keksinyt; kunhan kirjoittelen mitä mieleen sattuu. Toki mieliala vaikuttaa: Näin jälkikäteen lukien elämä taisi olla melko kurjaa tuossa 2004 alkupuoliskolla. No, siitä on jo monta vuotta ja kaikenlaista sekavaa on sattunut sittemmin, valitettavasti tosin kirjoitustahtia hidastavaa.
Mietin itse asiassa jo blogin lopettamista. Viisi vuotta on pitkä aika olla sanomatta mitään erityisen järkevää, eikä tännekään tule kovin usein kirjoiteltua. Lieneekö lukijoissa enää jäljellä ketään, joka olisi ollut mukana noissa alkukähinöissä - olisi kiva kuulla, jos olette vielä olemassa ja muistatte mm. touhukkaan insinööri Marko Määtän. Tai no, saa Markokin itse kommentoida. En kanna enää kaunaa.
Taidan kuitenkin jatkaa kirjoittelua. On hyvä, että on olemassa jokin paikka, jossa voi laittaa aivot narikkaan ja tuulettaa ilman paineita. Anonyymibloggaus on melkoisen hyvä tapa siihen, kuvailivat tätä sosiologit miten pätemistarpeiseksi tahansa.
Enkä kyllä edelleenkään tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa. Pitäisikö?
Oli minulla alunperin tarkoitus pitää jonkinasteiset viisivuotisjuhlatkin, mutta taidanpa jänistää. Bilettäkää tuolla kommenttiosastolla; siellä on ilmaista viinaa ja kananugetteja Sivustan jätteenkäsittely- ja cateringyksikön järjestämänä.
Aloitin tämän blogin pohtimalla, mistä ihmeestä sitä oikein viitsisi kirjoittaa. En taida olla sitä vieläkään keksinyt; kunhan kirjoittelen mitä mieleen sattuu. Toki mieliala vaikuttaa: Näin jälkikäteen lukien elämä taisi olla melko kurjaa tuossa 2004 alkupuoliskolla. No, siitä on jo monta vuotta ja kaikenlaista sekavaa on sattunut sittemmin, valitettavasti tosin kirjoitustahtia hidastavaa.
Mietin itse asiassa jo blogin lopettamista. Viisi vuotta on pitkä aika olla sanomatta mitään erityisen järkevää, eikä tännekään tule kovin usein kirjoiteltua. Lieneekö lukijoissa enää jäljellä ketään, joka olisi ollut mukana noissa alkukähinöissä - olisi kiva kuulla, jos olette vielä olemassa ja muistatte mm. touhukkaan insinööri Marko Määtän. Tai no, saa Markokin itse kommentoida. En kanna enää kaunaa.
Taidan kuitenkin jatkaa kirjoittelua. On hyvä, että on olemassa jokin paikka, jossa voi laittaa aivot narikkaan ja tuulettaa ilman paineita. Anonyymibloggaus on melkoisen hyvä tapa siihen, kuvailivat tätä sosiologit miten pätemistarpeiseksi tahansa.
Enkä kyllä edelleenkään tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa. Pitäisikö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)