tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Niin hiljaista

Aamulla heräsin painajaiseen. Tiedäthän, siihen nimenomaiseen, jossa putoat heikkoihin jäihin ja viimeinen mitä näet, on mustuus ja yläpuolellasi monen metrin päässä hohtava päivänvalo, joka pikkuhiljaa valjuaa pois.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyökkifrasiercrane yhdistääkseen tuota stressiin.

Mikä tämä on?
  Loppuun ajetun mielen
    kuolemanpelko.


(Runotorstai.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti