Kuuntelin pitkällä ajomatkalla Voicea ja Vappu Pimiää, joka yritti täyttää eetteriä pohtimalla notta pitäisikö ihmisen seurata järkeään vai tunteitaan. Ajatus jäi nakuttamaan takaraivooni kuin tikka kuivausrumpuun, joten ehdin palata siihen vasta nyt.
Lyhyesti sanottuna mielestäni tunteet sanovat sen mitä pitäisi tehdä; järki taasen puolestaan miten. Nimittäin, kuten edesmennyt Pertti Pasanen lauseen aloittaisi, siitähän ei tulisi mitään, jos päättäisi järjellä tekevänsä jotain mitä ei oikeastaan haluaisi tehdä ja sitten antaisi tunteiden ohjata lopputulosta.
Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Itse lisäisin soppaan vielä kolmannen tekijän, intuition, tahi näin ihan suomalaisittain vaiston, joka muodostaa pitkälti sen ensimmäisen päätöksentekokoneiston. Et sinä kävele tunteella tai järjellä; kyllä se on opittu refleksi ja vaisto, joka sinut pitää pystyssä. Paitsi ehkä näin vappuaattona jolloin kyseessä on joko hyvä kaveri tai poliisi.
Monesti me perustelemme tunteella tai järjellä asioita, joita intuitiomme on jo päättänyt: kenestä pidämme, kenestä emme. Kuka saa tuupata piimää pajatsoomme, ja kenen kulkusia kilautamme kielellämme, jne muita huonoja anal-ogioita. Intuitiota vastaan on vaikea tapella - ensivaikutelma on ratkaiseva, ja sitä on vaikea muuttaa.
Hauskaahan tässä on se, että intuitio on taito, jota voi kouluttaa niin järjellä kuin tunteilla. Insinööri käyttää tuhansia tunteja saadakseen intuition seuraamaan järkeään; taiteilija vastaavasti tunteitaan. Itsepuolustuslajeja ja sotatoimia harjoittavat pyrkivät yhdistämään molemmat samaan, jotta osaisivat toimia oikein sen viiden sekunnin aikana, jolloin järki on jäässä, tunteet toijalassa ja henki höllässä.
Järjen ja tunteen raja on loppujen lopuksi varsin häilyvä. Monesti ne ovat vain oivia keinoja oikeuttaa intuition jo aikoja sitten tekemä päätös. Ne ovat erilaisia ilmentymiä niistä prosesseista, joilla me pyrimme selviytymään tässä maailmassa, ja niitä voi käyttää eri tilanteissa, kun intuitio ei toimi. Siinä me olemme parempia kuin muut eliöt tässä maailmassa: me emme ole meihin syntymässä koodatun tiedon vankeja, vaan me voimme muokata itseämme paremmiksi lamarckilaisen evoluution hengessä.
Jos suljen silmät
näen kaupungin valot
sateen tahrimat.
Kaikki ne paikat, missä
elin, opin, rakastin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti