tiistaina, heinäkuuta 17, 2007

Läählääh

Vaikka sydän jyskyttää ja happi loppuu, niin koiran rinnalla on ihana juosta. Se riemu, se into, se puhdas kakan löytämisen ilo.

Kysyvä katse
  Kyllä, voi ystäväni
    tänään saat juosta.

maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Zen ja saunassa käymisen taito

Savusaunassa käynti on rituaali. Noudatamme vanhempiemme perinteitä ja liitämme itsemme ikiaikaiseen jatkumoon savusaunan aromisessa hämärässä. Peseytyessä otamme kylmän veden ensin, sitten sekoitamme siihen kuumaa, ja muistamme myös opettaa tämän lapsillemme, jotta he olisivat myös osa sukua.

Sähkösauna ei ole sen huonompi tai parempi kuin savusauna tai puusauna, mutta se ei ole samanlainen ritualistisen puhdistautumisen paikka. Siellä ei kuule esi-isien huokailevan nokisten seinien takaa.

Kivien laulu
  ähkäisy pimeydessä
    vihdan vihmonta
  veden vilpoisa ote
    tuuli paljaalla iholla.

Päivän kysymys

Kuinka monta prosenttia Suomen nuorisosta pelastettiin tatuoinneilta, lävistyksiltä, huumeidenkäytöltä ja aseistakieltäytymiseltä sillä, että 70-luvun lopulla Sex Pistols -yhtyeen Suomeen tulo kiellettiin?
No enpä tosiaan tiedä.

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2007

Oravien kosto

Oravablogi kertoo totuuden oravista.

lauantaina, heinäkuuta 14, 2007

Härpätin

Lisäsin tuollaisen härpätinlinkin tuohon oikeaan laitaan, kun niitäkin kuulemma käytetään.

Härpättäkää härpättimillänne härpimättömästi ny si.

La la laa

Tämä on vain epätoivoinen yritys saada blogilista huomaamaan, että päivitin.

Laalaalalalalalallalalalalaa...

Mikäs minulla
  pähkinöiden päärillä
    lauleskellessa.

Saara

”Saara, parempi se olisi lopettaa.”

”Isä, ei! Virus ei vaikuta hiiriin, niin ne sanoivat”, tiukkasi Saara kymmenvuotiaan tytön varmuudella.

Niin, eikä kärpäsiin, eikä rottiin, eikä hevosiin, eikä koiriin, eikä laiskiaisiin, huokasi isä. Itse asiassa se ei vaikuttanut muihin kuin ihmisiin, simpansseihin ja joissain määrin muihin kädellisiin. Se oli syntynyt jossain Aasiassa, ja oli ehtinyt tappaa miljoonia ihmisiä muutamassa viikossa, ennen kuin se oli edes ehditty eristää. Biologit olivat olleet ihmeissään, koska ”yksikään virus ei ole 100% tappava, sillä siinä ei nyt vain ole järkeä, että se tappaa isäntäeliönsä.”

Maailmassa ei juuri ollut järkeä tätä nykyä.

Saara nosti hellästi pienen puisen pesämökin katon terraariosta. Ruskeanharmaa, kiiltäväturkkinen hiiri jähmettyi paikalleen ja tuijotti heitä pöllämystyneenä. ”Herättikö mami sinut... voi anteeksi pikku kulta...” Saara kujersi, ja kokeneesti nappasi hiiren käsiinsä. Se kurkisti sormien raosta, peruutti, etsi toisen raon, kurkisti siitä ulos, peruutti ja jatkoi kurkisteluaan sillä söpönuteliaalla tavalla, jolla lemmikkijyrsijät ovat vallanneet pienten tyttöjen sydämiä kautta aikojen.

Saaran silmissä kimmelsi kyynel, ja isä silitti hänen hiuksiaan lohduttaen. Hän yritti olla varovainen, etteivät hiukset olisi lähteneet suurina tukkoina, mutta silti useita vaaleita haituvia leijaili lattialle. Saarasta olisi tullut todella kaunis, jos hän olisi vain saanut...

Isä ei voinut jatkaa ajatusta loppuun. Se juuttui kurkkuun ja kihautti vedet silmiin ja muuttui hakkaavaksi yskänpuuskaksi, joka loppui pitkään, veriseen sylkeen. Oli melkein aika. Enää muutama tunti.

”Mutta ei se osaa selviytyä luonnossa yksin. Mistä se saa ruokaa? Tai joku voi syödä sen?” isä kysyi. Saara mietti hetken ja vastasi sitten, yllättävän aikuismaisesti: ”Parempi sen on silti kuolla vapaana luonnossa kuin terraariossa nälkään.”

Isä hymyili. Isin tyttö. Eihän hän mitään voinut kieltää. Etenkään nyt.

”Hyvä on. Laitetaan sille silti ruokakippo ja vettä, niin ainakin se osaa aloittaa elämänsä.”

Saara laski hiiren takaisin terraarioon. He nostivat pienen punaisen ruokakipon takaoven viereen, ja täyttivät sen jyvillä. Saara juoksi keittiöön ja tuli takaisin suklaapalan kanssa ja laittoi sen kippoon päällimmäiseksi. ”Vähän herkkua...”

Isä teippasi vielä vesipullon oven viereen ja Saara nosti hiiren uudestaan pois terraariosta. Saara niiskutti ja isän sydän murtui jälleen kerran.

Saara laski hiiren ruohikkoon ja piti vielä käsiä kuppina sen päällä, kuin suojatakseen sitä maailman pahuudelta vielä hetken. Sitten hän nousi ylös ja tarttui isäänsä kädestä, puristi sitä kovaa.

”Huomenna se on maailman kuningas.”

Pikku hiiri nousi ruohikossa takajaloilleen, haisteli ilmaa ihmeissään ja tuijotti Saaraa hetken. Sitten se väräytti viiksiään kerran, ja juoksi pensaan alle piiloon, josta se jäi tarkkailemaan uutta, ihmeellistä maailmaa.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Haista kukkanen

Raaka tokaisu
  Kovat kundit ei tanssi
    Taas seinäruusu.


(Runotorstai.)

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

Missä kaikki ovat?

Tuuli huhuilee oravien aution pesäpuun koloissa. Syksy on tullut jo ennen juhannusta, ja lehdet varisseet kahisevaksi kuolleeksi matoksi. Vain yksinäinen vaeltaja etsii jotain mitä ei osaa artikuloida; jotain menetettyä ja kallista.

Kaipaan jotain
  mitä ei voi saavuttaa:
    ikuista kesää
  huoletonta nuoruutta
    ymmärrystä vanhuuden.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Huomenta vain teillekin

Astuin sisään huoneeseen. Asuinkumppanini loihe kommentoimaan ensi sanoikseen:

"Vittu, miksen mä pääse eroon tuosta susirumasta äijästä."

Ahdistaa.

Maailma on
paljon mielenkiintoisempi
jos ei aina
yritä etsiä sitä
oikeaa tulkintaa.

maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Binäärirunoutta

Ylhäinen yksi
  pyöreänpulska nolla:
    kaiken kuvaajat.


(Runotorstai)

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Hyvät työtoverit,

jospas sovittaisiin, tässä ja nyt, että pissalla käydään ennen puhelinkonferensseja, ei niiden aikana. Jookosta joo?

Kun se lorina nyt jotenkin vain katkaisee ajatuksenjuoksun. Puhumattakaan siitä, että se saa mielikuvituksen lentämään paikoissa, joissa on lentokielto.

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Sivustan poliittinen osasto tiedottaa

Helsingin Sanomat kertoo, että Kokoomus on suosituin puolue, peräti 0.5%:n edellä edellistä.

Lehteen painetun tekstin lopusta löytyy tieto, jonka mukaan virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan taikka toiseen. Siis peräti nelinkertainen eroon verrattuna.

Kaikille matematiikkavammaisille kerrottakoon, että tämä tarkoittaa sitä, että Helsingin Sanomien otsikko on niin kutsuttua puutaheinää, ja että jos joku muu tekisi vastaavan tutkimuksen, olisi ihan mahdollista, että Kokoomus olisi puoli prosenttiyksikköä perässä. Ja siitäkin voisi tietysti repiä otsikoita: ”Kokoomus ei enää olekaan Suomen suurin puolue!” Ja niin maanviljelijät lankeaisivat jälleen loveen ja porvarit rakastajattariensa vakoon.

Matematiikkasokeus on yleistä, ja sitä on helppo käyttää hyväksi.

Sataman valot
  kiire on jäänyt taakse
    odotan laivaa
  Kantakoon se minut pois
    kauas kansan muistoista.


(Runotorstai)

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Tyhjyys

Tämä on tapa olla näkymätön:
kulkea tyhjyys sisälläsi
      jotteivat sydämet kuule sinua
vaeltaa vailla ajatuksia
      jotteivat mielet näe sinua
kuolla ilman toiveita
      jotteivat elävät tunne sinua.

(Runotorstai, pitkästä aikaa. Innoitus ja alkuperäinen runo - muistaakseni - Stephen H, mutta lähdettä en kuollaksenikaan muista. Uskoakseni tämä on tarpeeksi erilainen.)