Googlen kuva-applikaatio herättää aamulla. "Tässä sinulle muistoja vuosien takaa."
Häämatka.
Kaupunki on sama kuin viimeksi siellä käydessäni, osin enemmän nuhjaantunut; osin vähemmän. Mutta keitä kuvissa olevat ihmiset ovat? He näyttävät onnellisilta. Mutta en tunne heitä enää, sillä muistot ovat haalistuneet. Osa niistä tekee kipeää, enkä edes halua muistella niitä. Haalistuvatko muistot enemmän, jos niitä ei aktiivisesti muistele?
Mutta tuo kaupunki on minulle enemmän kuin nuo hatarat muistot. Se on mielentila, pakopaikka, ystävien paikka, irtiotto, paikka jonne kadota ja upota, paikka jossa ei ole koskaan tylsää. Se on historiaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Se on hyvää ruokaa, eksymisiä, löytymisiä. Se on kauppoja ja puistoja ja katuesiintyjiä ja ihana paikka aivan vain kävellä ja ihmetellä.
Rakastan Lontoota.
(Vaikka siellä käyvät turistit ovatkin kostonhimoisia. Ks. kuva.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti