Ensimmäinen ja viimeinen

Numerosi ei ole enää puhelimessani
   nikkisi lähti jo pikaviestimestäni
En ole tavannut sinua vuosiin
   en puhunut kanssasi kuukausiin
En tiedä mitä sinulle kuuluu
   enkä edes sitä missä asut
Mutta joka aamu kuljen vanhan asuntosi ohi
   katson tiukasti tien toista laitaa
Ei olisi pitänyt ottaa sinua elämääni
   kulkea tutuissa paikoissa kanssasi
Sillä ne kaikki irvivät nyt minulle
   jotta en unohtaisi.

(Runotorstai, hähä.)

Canon EOS 50D

räiskyvä naiskuva
loiskuva loiskuva
narskuva marskuva
passeli passikuva
ajastettu ajankuva

vaihtuva valokuva

(Runotorstai ja tylsyys.)

Pitääx mun aina

Punaiset silmät ilkkuvat
kun juoksen hädässä
vasta talon toisesta päästä
löydän helpotuksen.
Kirottu synkronoitujen suolten talo.

Ei taida tyttö tietää, että nurkan takana olis viikatemies

"Marraskuu on Marskuu", mainostaa suklaapatukka.

Marrashan, kuten hyvin tiedämme, tarkoittaa kuollutta. Ja Mars on sodanjumala roomalaisesta tarustosta. Toisin sanoen ko. suklaapatukka siis mainostaa "Kuoleman kuukausi on sodanjumalan kuukausi."

Jännä piiloviesti. Lieneekö salattu kutsu terrorismiin vai kenties alitajuista mainontaa puolustusbudjetin kasvattamiseksi? Joka tapauksessa hämäräperäistä militanttia ajatustenohjausta.

(Vaiko liekö kenties copywriter kompastunut omaan näppäryyteensä ja ajatellut vain kopioida ulkomaankielisen "Mars är Mars" -sanaleikin suomeksi? "Hei, kyllähän tää toimii", tokaissut palaverissa ja saanut dallaspullaa palkkioksi.)

Taistolais-vihreä taistelulaulu tiedostaville lapsille

Insinöörin vaimo Visaa vinguttaa
joka viikonloppu uudet kengät saa
tarpeeseenhan näitä siis vain ostetaan
juhlaan uusi kolttukin aina tarvitaan.

Insinööri itsekin kerskakuluttaa
uuden mallin tullessa auton uudistaa
omatunto joskus öisin kolkuttaa
hybridistä jälleen mielenrauhan saa.

Insinöörin lapset uutta haluaa
hiihtoloman Alpeilla vielä kinuaa
mut lunta ei siellä missään ollutkaan
ja Aurinko armas maan poltti kokonaan.


(Sävel: hämä-hämä-häkki. Tätä voi sitten tenaville opettaa hieman ennen muskaria; suosio on taattu.)

Kannattaako takuu?

Nyky-yhteiskunta ei oikein kannusta kierrätykseen.

Ostin nimittäin kotiteatteripaketin lopetusmyynnistä. Vajaan puolen vuoden sisään DVD-soitin alkoi osoittaa melko selviä rikkinäisyyden merkkejä. Tätä tietysti sattuu, ja aloin selvitellä, miten saisin takuuvaihdon aikaiseksi.

Pieni tenkkapoo tuli kun huomasin, että lähin liike olikin jossain 25 km:n päässä. Autottomalle on siis kolme vaihtoehtoa: julkiset, vuokraus tai taksi. Taksi maksaisi noin 35 euroa suuntaansa - ja luonnollisesti, laite pitäisi toki myös hakea pois. Kerromme siis 35 euroa neljällä = 140 euroa.

Auton voi toki vuokrata, mutta hintaluokka on myös käytännössä satasen kieppeillä. Lisäksi tulee auton noutamisen ja jättämisen vaiva.

Julkiset ovat toki halvin vaihtoehto (0 euroa, kiitos työsuhdeseutulipun), mutta parhaassakin tilanteessa reissu lohkaisisi kolmisen tuntia päivästä. Jos laskee omalle ajalleen hintaa (= mitä tekisi mieluummin), herää vakava kysymys: käytänkö kolme tuntia (ja toiset kolme hakumatkalla) takuulaitteen kanssa matkustamiseen, vai viisitoista minuuttia ja 50 euroa siihen, että käyn työmatkalla lähimarketissa poimimassa vastaavan halpissoittimen JA vietän säästyneen ajan rakkaiden ihmisten seurassa?

Tietenkin voisin ostaa auton, mutta kyyninen puoleni minussa manaisi silloin tuhoa koko ihmiskunnalle. Eikä silläkään ajaminen ilmaista ole. Jos auton kilometrihinnaksi arvioi 20 senttiä (bensiini+verot+laina), niin siitä saa sen 25 euroa koko matkan hinnaksi. Tällöin ajan arvoksi olisi muodostuttava korkeintaan 25 euroa, että lähimarketin halpis-DVD ei voittaisi.

Toki voidaan sanoa, että tämä on looginen seuraus siitä, että olen valinnut elää julkisten varassa. Voi olla, mutta on silti hassua, että on kannattavampaa kohdella halpoja asioita kertakäyttöisinä kuin vaatia niiltä niiden lain vaatimaa kestoa.

Krääh

Kaikkea sitä tulee tehtyä, kännissä.

Keski-ikäistä wallanderismia löytyy uudessa blogissa nimeltä Autolounas huoltamon tapaan. Toimituksen keski-ikäinen osuus komppaa ja haastaa muutkin keski-ikäiset osuudet kalsarikännien hinnalla mukaan.

Tänään olen viettänyt
laatuaikaa pesemällä pyykkiä,
ja aloittamalla seitsemännentoista
elämäntapamuutokseni.
Ensin laihdutan kymmenen kiloa,
sitten kirjoitan menestyskirjan.
Lähden mukaan politiikkaan
ja ratkaisen maailman ongelmat.
Enkä enää istu pelkät kalsarit jalassa
lukemassa Facebookin päivityksiä
joissa satunnaiset tuttavat
inttävät elävänsä mielenkiintoisesti.

Heti tämän illan jälkeen.

En ymmärrä

Veloena sanoi joskus hirvittävän kauan sitten: "En tajua, miten ihmiset jaksavat roikkua baareissa." (No juu, vanhoja tikulla silmään. Löytyi tämä teksti vain jostain roikkumasta, joten ulostan sen nyt tähän. Sitä tikkua sitten muistellaan. Vanhana.)

Siinä on mielenkiintoinen tasapaino. Jos et ymmärrä toista ihmistä, voit helposti tuomita hänet väärin. Tähän perustuvat pitkälti homofobiat, rasismit, naisviha, xenofobia...

Mutta jos ymmärrät liikaa toisia, olet kykenemätön tekemään päätöksiä: kaikkien ymmärtäjiä, tuuliviirejä, hössöttäjiä, kukkahattutätejä ja huithapeleita maailmassa riittää.

Inhimillisyyteen kuuluu kyky ymmärtää toista. Jos et tiedä, miltä tuntuvat julmat, pienet sanat toisesta, saatat valita ne herkästi. Kiusatut ovat pahimpia kiusaajia, koska he tietävät, mitkä sanat ovat niitä syvimmältä kouraisevia. Ja vähiten maailmaa kokeneet ovat niitä pahimpia hallitsijoita, koska he eivät voi ymmärtää mitä tarkoittaa vapaus - vaikka sitten tuhota oma kehonsa.

Ihmiset ympärilläni käyttävät herkästi sanoja "en ymmärrä" tai "en tajua". En usko heitä, sillä he ovat älykkäitä ihmisiä. He varmasti tajuaisivat, jos haluaisivat. Luulen, että he tarkoittavat sanoillaan "en hyväksy" ja "en halua ymmärtää". He eivät vain halua antaa itsestään suvaitsematonta kuvaa ja kätkevät kauhunsa tietämättömyyden verhon taakse. Tai ehkä he pelkäävät löytävänsä itsestään ne samat halut, jotka saavat muut tekemään käsittämättömiä asioita.

Toisaalta, minun käy kateeksi ymmärtämättömiä, sillä he voivat pitää illuusionsa ja istua oman mukavan maailmankaikkeutensa keskellä ikuisen nuotiotulen ääressä ja laulaa kitaran säestyksellä retkilauluja. Se on mukavaa, eikä heitä voi siitä syyttää.

Minun ongelmani on se, että ymmärrän liikaa muita. Ymmärrän sitä isää, jonka päässä naksahtaa ja joka lahtaa perheensä kirveellä. Ymmärrän, mikä liikkui sen miehen päässä, joka keksi sähköisen roskapostituksen. Tiedän, miltä tuntuu kun joukko ympärillä pilkkaa; ja tiedän, miltä tuntuu kun tainnuttaa toisen kuristusotteella (hän pyysi, en minä mikään psykopaatti ole). Käsitän, miltä tuntuu onneton kaipaus, ja tiedän miltä tuntuu kun rakastaa niin, ettei sydän tunnu riittävän. Joskus ymmärtäminen tekee todella kipeää. Monesti toivon, etten ymmärtäisi niin paljon. Mutta sisälläni asuu palava halu ymmärtää kaikki, vaikka teidänkin, että se on tyhmää ja mahdotonta. Mutta ei skorpioni luonteelleen mitään voi.

Ymmärrys ei tarkoita sitä, että hyväksyisi jotain, eikä hyväksyminen kaipaa ymmärrystä. Mutta kulkevat ne silti usein käsi kädessä. Jännää on se.

Vielä on lomaa jäljellä, vielä on kiireettömiä päiviä...

Istun parvekkeella
vanhat verkkarit jalassa
lasien takana suojassa
rätisevältä sateelta
juon haaleaa teetä
luen vanhoja sarjakuvia.

Oi, Suomen heinäkuu.

Bang

Niin, Michael Jackson ja Farrah Fawcett menehtyivät. Surullista monessakin mielessä. Nyt sitä nimittäin alkaa olla siinä iässä, että lapsuuden idolit alkavat kuolla pois, ja jokainen uusi kuolinilmoitus vie yhden tutun nimen mennessään.

Ennen sitä ei tuntenut noita vanhoja, jotka olivat tehneet elämäntyönsä silloin kun tärkein asia maailmassa oli syödä kuraa. Nyt alkavat mennä ne, jotka olivat iäkkäitä silloin kun olimme teinejä. Kohta tahti vain kiihtyy, ja jossain vaiheessa sitä huomaa vain, että "hei, mähän olin tuon kanssa rinnakkaisluokalla."

Nainen hymyilee
  ja vedän vatsan sisään
    nuori vielä hetken.

Julkinen varoitus

Älkää ostako Hackmanin Matador-sarjan paistinpannuja. Raavittuani nyt pari viikkoa paistoastioiden pohjasta kiinnipalanutta ruokaa olen tullut siihen tulokseen että hieno Ceratec(tm) -pinta on tasan yhtä tarttumaton kuin kärpäspaperin ja laastarin äpärälapsi olisi.

Kuumankestokyky on toki hyvä - se ei siis syty tuleen itsekseen - mutta sitä ei mainita, että sivuvaikutuksena se polttaa kaiken itseensä kiinni ja astian pohja muuttuu lähinnä rapistuneen vanhan majakan ulkohuussin homeista sisäseinää muistuttavaksi röpellykseksi.

Pitänee hankkia uudet pannut - harmi kyllä kovin moni sarja ei ole sekä astianpesukoneen että induktiolieden kestäviä.

Pipo on saavutettu

Tässä joitain runoistani Googlen suomi-englanti-suomi -koneen läpi ajettuina. Osa suorastaan paranee.

Hot rocks
oluen pussin rapina
yöpilven kimalle.
Sivustokartta Valaistus
kirsikka puiden varjossa. (originaali)

Aamu sadetta
jopa haju Helsinki
outona maana. (originaali)

Kävelen Länsi liikennekäytävässä keskellä tietä
lempeistä lehmät raivoisa lintujen
Katsoo finder, että kaaos
ruhoihin keskellä hinta sivistyksestä.

Pipo on saavutettu, olemme kirkon
kyyneleitä sataessa katto
mammonan alttarille uhrata meidän lasten massa
lasiseinien sisällä vankina. (originaali)

Pöydässä Vähärasvaisen nuudelikeittoa
vähentäminen kanan paloja lillivät yksin
radio Loiri laulaa Ave Maria
ja vaimo itkee hiljaa
mies avaa uuden oluttölkin
kuori ruokia, niiden laatija
Joulun valot ovat puoli polttouhri
ja palovaroitin huutaa (originaali)

Miksi istun ulkona tähän aikaan?

Lämmin kallio
  pussikaljan kahahdus
    yöpilven hohde.
  Sivuvalaistuksessa
    kirsikkapuiden varjot.

Lisää biittilaatikkoa

Kun kerran oli puhe beatboxingista, niin tässä vielä loistava esimerkki. Naturally 7 beatboksaa koko bändin:

Tangat

Runotorstaissa kerrankin jotain tuttua.

Tuuletin huokaa
  lehdetkin hikoavat
Unohdin lämmön
  kun ensimmäisen kerran
    käännyit kohti minua

(Apropos, jos halajat lisää tankarunoutta, niin jokunen on tullut kirjoiteltua aikojen saatossa. Tästä lisää.)

Bebebebebeatboxing!

Jokin perverssi osa minusta nauttii beatboxauksesta - tiedättehän, tuosta jalosta lajista, jossa ihmissuulla saadaan aikaiseksi mitä ihmeellisintä musiikkia. Tässä pari hienoa esimerkkiä:







Melko hienoa, että Youtubessa kilpailemalla voi voittaa palkintoja tässäkin lajissa.

On vasta tiistaiaamu

Kaikki me nauramme
samoille jutuille
Katsomme televisiosta
samat ohjelmat
Patsastelemme bileissä
naamioiden takana
Juoksemme maratonilla
numero rinnassa
Samanlaista, samanlaisia
kaikki kaksoisolentoja.

Runotorstai, "kaksoisolento".

Näyte

Tuli roskapostia:

"Joka neljäs nainen kärsii virtsankarkailusta.

Ilmainen näyte."

Enpä taida avata.

Flashback

Sadeaamuina
  jopa Helsinki tuoksuu
    vierailta mailta.

Järki vai tunteet?

Kuuntelin pitkällä ajomatkalla Voicea ja Vappu Pimiää, joka yritti täyttää eetteriä pohtimalla notta pitäisikö ihmisen seurata järkeään vai tunteitaan. Ajatus jäi nakuttamaan takaraivooni kuin tikka kuivausrumpuun, joten ehdin palata siihen vasta nyt.

Lyhyesti sanottuna mielestäni tunteet sanovat sen mitä pitäisi tehdä; järki taasen puolestaan miten. Nimittäin, kuten edesmennyt Pertti Pasanen lauseen aloittaisi, siitähän ei tulisi mitään, jos päättäisi järjellä tekevänsä jotain mitä ei oikeastaan haluaisi tehdä ja sitten antaisi tunteiden ohjata lopputulosta.

Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Itse lisäisin soppaan vielä kolmannen tekijän, intuition, tahi näin ihan suomalaisittain vaiston, joka muodostaa pitkälti sen ensimmäisen päätöksentekokoneiston. Et sinä kävele tunteella tai järjellä; kyllä se on opittu refleksi ja vaisto, joka sinut pitää pystyssä. Paitsi ehkä näin vappuaattona jolloin kyseessä on joko hyvä kaveri tai poliisi.

Monesti me perustelemme tunteella tai järjellä asioita, joita intuitiomme on jo päättänyt: kenestä pidämme, kenestä emme. Kuka saa tuupata piimää pajatsoomme, ja kenen kulkusia kilautamme kielellämme, jne muita huonoja anal-ogioita. Intuitiota vastaan on vaikea tapella - ensivaikutelma on ratkaiseva, ja sitä on vaikea muuttaa.

Hauskaahan tässä on se, että intuitio on taito, jota voi kouluttaa niin järjellä kuin tunteilla. Insinööri käyttää tuhansia tunteja saadakseen intuition seuraamaan järkeään; taiteilija vastaavasti tunteitaan. Itsepuolustuslajeja ja sotatoimia harjoittavat pyrkivät yhdistämään molemmat samaan, jotta osaisivat toimia oikein sen viiden sekunnin aikana, jolloin järki on jäässä, tunteet toijalassa ja henki höllässä.

Järjen ja tunteen raja on loppujen lopuksi varsin häilyvä. Monesti ne ovat vain oivia keinoja oikeuttaa intuition jo aikoja sitten tekemä päätös. Ne ovat erilaisia ilmentymiä niistä prosesseista, joilla me pyrimme selviytymään tässä maailmassa, ja niitä voi käyttää eri tilanteissa, kun intuitio ei toimi. Siinä me olemme parempia kuin muut eliöt tässä maailmassa: me emme ole meihin syntymässä koodatun tiedon vankeja, vaan me voimme muokata itseämme paremmiksi lamarckilaisen evoluution hengessä.

Jos suljen silmät
  näen kaupungin valot
    sateen tahrimat.
  Kaikki ne paikat, missä
    elin, opin, rakastin.

Hyvä kysymys

Jos ompelukoneöljy kerran tehdään ompelukoneista, mistä tehdään vauvaöljy?

Kysyy nimimerkki "Aivan liian myöhä muodostaa koherentteja ajatuksia."

Niin hiljaista

Aamulla heräsin painajaiseen. Tiedäthän, siihen nimenomaiseen, jossa putoat heikkoihin jäihin ja viimeinen mitä näet, on mustuus ja yläpuolellasi monen metrin päässä hohtava päivänvalo, joka pikkuhiljaa valjuaa pois.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyökkifrasiercrane yhdistääkseen tuota stressiin.

Mikä tämä on?
  Loppuun ajetun mielen
    kuolemanpelko.

(Runotorstai.)

Muisti on kirous

Kun vaatekaappini takaseinä pamahti irti työnnettyäni sinne vielä yhden T-paidan, tulin siihen tulokseen, että on ihan pakko luopua joistakin vanhoista mutta vielä "ihan hyvistä" paidoista.

Prosessi oli sydäntäraastava.

Sanoin hyvästi paidalle, jonka ostin interreilatessani Liechtensteinista; irkkupaidalle, jonka sain vanhalta rakkaudelta; monille paidoille, joita olen ostellut aurinkoisina päivinä vanhoissa kaupungeissa; paidalle, josta en koskaan pitänyt, mutta jonka vanhempani toivat minulle tuliaisina elämänsä Italianmatkalta; paidalle, jonka luulin jo unohtaneeni, mutta joka toi minulle kyyneleet silmiin; ja monelle muulle, jotka ovat olleet elämässäni kauemmin kuin monet ihmiset.

Jokaisella niistä oli tarinansa, ja siinä makuuhuoneen lattialla istuessani elin hetken uudestaan elämäni vuosia. Hyviä vuosia, jokainen, mutta niin monta...

Taittelen muistot
  heitän keltaiseen boksiin
    luukun kolahdus.
  Tyhjässä komerossa
    kynttilävahan tuoksu

Hahahahehehehohoho

Mistä tietää, että Hullut Päivät lähestyvät?

Siitä, että muut kauppakeskukset kokoontuvat palvomaan niitä omilla kalpeilla imitaatioillaan. On Mammuttimarkkinat, Kampituspäivät, ja Forumin Hintasirkus. Itäkeskuksessa on Hinnat Kuutamolla, ja Anttilan keskusvarastolla on tyhjennysmyynti.

Kaikki haluavat tyhjentää kuluttajan kukkarot ennen kuin kauden päätapahtuma alkaa. Ja silti Stockmannin oven edessä tulee olemaan jono ihmisiä, himokkaina kuluttamassa lamaa pois.

Ju-ma-lau-ta!

Kävelen Länsiväylää keskellä tietä
lempeistä lehmistä raivoisat linnut
Valtaa etsin, kaaoksesta mieltä
raatojen keskeltä sivistyksen hinnat.

Pipo päästä, olemmehan kirkossa
kyynelten sataessa katosta
mammonan alttarille lapsemme uhraamassa
lasiseinien sisällä vankina.

Pöysti: "No tuossahan ei ollut mitään järkeä!"

Sivusta: "No ei ollut kyllä joo. Jotain piti vaan kirjoittaa Runotorstaihin."

Pilvireunus hopeassa ja silleen

Jos joudut nuolemaan näppejäsi,
pidä huolta edes siitä,
että ne on kastettu suklaaseen.

Syvä huokaus

Vanhassa tieteiskirjallisuudessa on ihastuttavan naiivi ajatus: kun tarpeeksi on sodittu, ihmiset väsyvät sotaan ja toivovat vain rauhaa.

Todellisuudessahan väkivalta vain lisää väkivaltaa. Lähi-Idässä on taisteltu jo tuhansia vuosia, ja tilanne välillä pahenee ja välillä helpottuu, mutta koskaan se ei lakkaa. Aina on joku, jonka mielestä väkivalta on ratkaisu.

Rauhan puolelle
       tarvitaan kaikki
väkivaltaan
       riittää yksi.
Siinä sitä sitten ollaan
       matematiikan uhrit.

Elämäni, sarjakuva

Lukko rapsahtaa ja nainen astuu sisään, pitkästä päivästä väsähtäneenä, taskuparkkeeraa rapaiset kengät ja riisuu takin. Kävelee olohuoneeseen ja hätkähtää.

Mies istuu sohvalla, pelkät alusvaaatteet päällään, pää tungettuna risojen housujen haaroista läpi ja katsoo tyytyväisenä televisiota, lahkeet siististi molemmin puolin laskostettuina.

"Mitä taivaan nimessä sinä oikein teet?" kiekaisee nainen.

"Simuloin syntymää", vastaa mies tyynesti. "Hartiat ei mahtuneet, jäi kesken."

Viisivuotias

Sivusta-blogi täytti juuri viisi vuotta, ja Sivusta Oy Ab:n viisivuotissuunnitelma on siis näin täytetty. Vaikka tässä ei nyt blogilistan top-listalla heilutakaan, niin ehkä tässä nyt on jonkinasteinen sosiologin märkä unelma tullut täytettyä tässä armottomassa julkisuudenhaussa. Blogilistalla on kuitenkin vain 730 Sivustaa vanhempaa blogia, ja niistäkään moni ei enää päivity. Jos nostaisin itseäni enemmän jalustalle, tarvitsisin jo vintturin.

Oli minulla alunperin tarkoitus pitää jonkinasteiset viisivuotisjuhlatkin, mutta taidanpa jänistää. Bilettäkää tuolla kommenttiosastolla; siellä on ilmaista viinaa ja kananugetteja Sivustan jätteenkäsittely- ja cateringyksikön järjestämänä.

Aloitin tämän blogin pohtimalla, mistä ihmeestä sitä oikein viitsisi kirjoittaa. En taida olla sitä vieläkään keksinyt; kunhan kirjoittelen mitä mieleen sattuu. Toki mieliala vaikuttaa: Näin jälkikäteen lukien elämä taisi olla melko kurjaa tuossa 2004 alkupuoliskolla. No, siitä on jo monta vuotta ja kaikenlaista sekavaa on sattunut sittemmin, valitettavasti tosin kirjoitustahtia hidastavaa.

Mietin itse asiassa jo blogin lopettamista. Viisi vuotta on pitkä aika olla sanomatta mitään erityisen järkevää, eikä tännekään tule kovin usein kirjoiteltua. Lieneekö lukijoissa enää jäljellä ketään, joka olisi ollut mukana noissa alkukähinöissä - olisi kiva kuulla, jos olette vielä olemassa ja muistatte mm. touhukkaan insinööri Marko Määtän. Tai no, saa Markokin itse kommentoida. En kanna enää kaunaa.

Taidan kuitenkin jatkaa kirjoittelua. On hyvä, että on olemassa jokin paikka, jossa voi laittaa aivot narikkaan ja tuulettaa ilman paineita. Anonyymibloggaus on melkoisen hyvä tapa siihen, kuvailivat tätä sosiologit miten pätemistarpeiseksi tahansa.

Enkä kyllä edelleenkään tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa. Pitäisikö?

Boom!

Coca-Colalla on mainos, "Breakup as it should be", jossa mies dumppaa tyttöystävänsä, joka ymmärtää ja sanoo, että juu, siitä vaan, soittele kun haluat pitää hauskaa.

Tämä vielä on jotakuinkin järkevää, mutta sen jälkeen jannu ajaa moottoripyörällä ulos ravintolasta ja se räjähtää hänen takanaan.

Siis hetkinen, Coca-Colan mainosviesti on nyt siis se, että kaikki coolit tyypit jättävät läjän ruumiita taakseen kun tekevät bänät?

Jos kahvilassa alkaa joku tapailla kokispullo kädessään sanoja, niin juokse. Älä pysähdy katsomaan, vaan juokse.

Tai ammu ensin.

Muistanette aiemmin mainitsemani Where The Hell Is Matt -verkkosivuston ja -videon, jossa työttömäksi heittäytynyt insinööri matkustaa ympäri maailmaa ja tanssii huonosti ihmisten kanssa?

No, Matt on sittemmin heittäytynyt avoimeksi ja tunnustanut koko jutun olleen kovalla rahalla toteutetty väärennös.



(Heleän hienovaraista vinoilua :-)

Tättärää!

Ja aivan aluksi haluaisin kiittää kaikkia viittäkymmentätuhatta uskollista alamaistani, jotka ovat käyneet katsomassa tätä blogia sen liki viisivuotisen taipaleen aikana.

Herra (tai rouva) numero 50.000 saapui tänne Jyväskylästä, käyttäen Safari-selainta tänään klo 15:32 tasan, googlettaessaan jotain "sivusta kuultua". (Lienet sivumennen sanoen etsinyt oikeasti tätä hirnuttavan hauskaa blogia.)

Viisivuotisbileet on jo suunnitteilla, tervetuloa seuraavat viisikymmentätuhatta!

50 grand!

Vielä 41 kävijää, ja Sivustassa on käynyt aikojen alusta (sillä täällä on ollut aina sama laskuri, Statcounter - jota toimitus sivumennen suosittelee - käytössä) 50.000 kävijää.

Tilastojen valossa kyseessä on henkilö, joka tulee tänne Googlesta etsien joko "unirunoa" tai "tissejä" tai hyvässä lykyssä molempia.

Odotamme jännittyneinä kuin kuminauhalla varustettu majava.

Hyvää uutta vuotta 2009!

Sivustaan vyöryy ihmisiä tänään etsimään runoja uudelle vuodelle, joten tässäpä osa sitä ehkä perinteisintä uuden vuoden runoa (joka löytyy kokonaisuudessaan täältä).

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! -- ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! -- ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kuin itse hän hävennyt ois.

Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet
ja kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm: Hymyilevä Apollo