Sivustaan vyöryy ihmisiä tänään etsimään runoja uudelle vuodelle, joten tässäpä osa sitä ehkä perinteisintä uuden vuoden runoa (joka löytyy kokonaisuudessaan täältä).
Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! -- ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! -- ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kuin itse hän hävennyt ois.
Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet
ja kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.
Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.
Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm: Hymyilevä Apollo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti