Vappu alkaa itkulla

Metrossa oli tänään surullinen mies.

Se oli sellainen kolmekymppinen, insinöörin oloinen kaveri, jolla oli jo pikkaisen pulleutta leuan alla. Näytti ihan tavalliselta, reilulta kaverilta. Mutta silmät punoittivat, eivät ryyppäämisen jäljiltä, vaan itkun. Hänen katseensa haparoi pitkin ihmisten kasvoja, yrittäen etsiä ehkä jotakuta tuttua. Ehkä peläten, ehkä toivoen. Katseemme kohtasivat, ja hetken aikaa hänen silmissään näin epätoivon ja kaipuun. Sitten hän käänsi katseensa edessä olevaan tyhjään istuimeen, ja suupielet vääntyivät alaspäin. Hartiat tärisivät hieman, kun hän yritti pidätellä suruaan.

Olisin halunnut mennä hänen luokseen ja lohduttaa. Kuunnella hänen tarinansa.

Mutta en osannut.

Olo on kuin olis kirpparilla

Minulla on ihan järjettömän kokoinen kovalevy täynnä musiikkia. Laillista, tottakai. Joskus tuli istuttua tuntikaupalla vaihtelemassa CD-levyjä tietokoneeseen verisin sormin ja vuotavin silmin.

No.

En minä suoraan sanottuna kuuntele läheskään kaikkea ikinä. Ei sitä ihminen ehtisi. Ja osa siitä on suoraan sanottuna ihan hirveää skeidaa. Tai kuten sivistyneemmät ihmiset sanoisivat, puhdasta sontaa.

Mutta toisaalta, kun laittaa musiikkia pyörimään samalla kun siivoaa, niin olo on kuin olisit omien muistojesi kirpputorilla: joskus tietokoneen arpoma musiikki kaivaa esiin kauan sitten piiloon tungetun muiston kesäpäivästä, no, vaikka Kangasalla, tai hajun, tai sen, miltä ensimmäinen koulureppu näytti. Toisaalta taasen, joskus leuka loksahtaa auki, kun kaiuttimista alkaa kuulua jotain todella outoa, jonka olemassaolosta ei ollut mitään tietoista muistikuvaa. On kuin löytäisi uutta musiikkia!

Kerran kärsitty, monesti nautittu.

Hieman mielikuvitusta, kiitos

"Tykkään merestä, jäätelöstä, takkatulesta, punaviineistä, juustoista, eläimistä, luonnosta, työstäni, elokuvista, löhöilystä, salkkareista, tietokisoista, mökkeilystä, läheisyydestä... Tässä tuli nyt jotain, toivottavasti sinä tykkäät edes jostain samoista asioista", kirjoittaa nimimerkki "odotellen" deitti.netissä.

Totta kai pidät. Suoraan sanottuna, on todella vaikea löytää ihmistä, joka ei pitäisi noista asioista edes jossain määrin - Salatut elämät ehkä pois lukien. Mutta siitäkin kyllä aika moni pitää. Käsi ylös, kuka täällä saa näppylöitä esimerkiksi läheisyydestä, löhöilystä tai leffoista?

Voipi olla, että joudut odottelemaan vielä kauan tuolla sihdillä sohiessasi, hyvä "odotellen".

Sinulle on postia

Tiedättekö mikä on surullista? Se, että on välillä niin kova kiire, että oven eteen kasautuu postia, aivan kuten olisi matkalla. Se, että pitää valita kolmesta lattialla olevasta Hesarista se uusin ja heittää ne kaksi muuta lukemattomina roskikseen. Se, että jättää aamiaisen syömättä, jotta saisi nukuttua puoli tuntia pidempään. Se, että pyykkiä alkaa kertyä muuallekin kuin koriin. Se, että kasvit kituvat vanhoissa mullissa. Se, että jääkaappi on täynnä ruokaa, jota ei koskaan ehdi syödä.

Se, että tulee kotiin väsyneenä, ja vain pölypallojen vaimea kahina toivottaa tervetulleeksi.

Kälä kälä lässyn pälä

Moi oma kultsipupulini! Rakastan sua niin paljon etten tiä mitä tekisin, T: Pilvi.


Katselen tässä Make & Mirkku -showta MTV3:lta. Kyseessähän on siis chatti, jossa kaksi tietokoneen ohjaamaa hahmoa lukee saapuvia tekstareita "ääneen" puhesyntetisaattoreilla.

Tämä on aivan nerokasta.

Ja hauskempaa kuin monet oikeat talk-showt. Virtuaalihahmot laittavat kaiken peliin, eikä niitä koskaan nolota. Ne lukevat viestin kuin viestin, eivät naura ääliöille ja käskystä hyppäävät pöydälle tanssimaan.

Osa viesteistä on seuranhakua, osa taasen yrityksiä saada erilaisia ääniä puhesyntetisaattoreista. Mutta iso osa näyttäisi olevan rakkaudentunnustuksia: tekstareissa kuuluu lämpö ja kaipaus, tuntemattomilta koko kansalle. Ja ehkä sille yhdelle. Jos hän sattuu olemaan katsomassa. Ja ehkä viesti televisioon on helppo tapa antaa sille kainalossa olevalle omalle kullalle jotain hieman erikoisempaa sunnuntai-yönä kello yksi.

Minusta siinä on jotain todella söpöä. Ei teknologia voi olla pahasta, jos sillä voi tehdä jotain näin kaunista.

Kohdistettua mainontaa

Minulla on useampikin sähköpostiosoite. Luonnollisesti, anonyymibloggaaja kun olen - henkilöllisyyteni on peitetty sadan tai tuhannen peitepersoonan taakse, josta sitä ei selvitä edes Sudenpentujen vainukoira.

(Tai näin ainakin se tyyppi, jolle maksoin satasen tästä, väitti. En tiedä sitten, eräskin kaunis neitokainen selvitti henkilöllisyyteni alle viidentoista sekunnin, ja tässä ei edes ollut kyse mistään isyysvaateesta. Ehkä ei olisi pitänyt mainita, että näytän Brad Pittiltä. Kuusikymppiseltä Brad Pittiltä. Auto-onnettomuuden jälkeen.)

Joka tapauksessa, on mielenkiintoista miten eri sähköpostiosoitteisiin tulee erilaista roskapostia: Työosoitteeseen tulee mainoksia siitä, miten voin parantaa itsetuntoani ja tienata enemmän rahaa; anonyymiin yahoo-osoitteeseeni tulee jatkuvasti tietoa kauniista, vapaista ja nuorista venäläisistä naisista, jotka himosta hehkuen ja onnesta väräjöiden odottavat yhteydenottoani; ja mun oikeaan, julkiseen sähköpostiosoitteeseeni tulee liki pelkästään Vi@gra-postia. Tai no, ilmeisesti tarvitsen myös muutamaa muuta lääkettä, jotka yleisesti ottaen liitetään vanhuuteen.

Miten ihmeessä nuo älykääpiöt ovat minut näin profiloineet?

Lisää outoa nukkumista

Jostain syystä nukkuminen ihmetyttää edelleen. Herään aamulla usein niin, että olen sängyn pisimmän akselin mukainen - eli parisängyssä jalat ovat yhdessä kulmassa ja pää toisessa. Se, onko pääni jalkopäässä tai pääpäässä on sitten ihan sattuman kauppaa.

Aivan kuin joku tulisi huoneeseen yöllä ja pelaisi rulettia.

Surr. Musta, viisitoista.

Tota, öö, kuka maksaa?

Siis muu kuin artisti, jos kyse on taksikyydistä, jossa osa ihmisistä jää pois kesken matkan. Mielestäni reilu tapa jakaa maksu on se, että esimerkiksi neljästä hengen seurueesta pois jäävä matkustaja maksaa neljäsosan siihen asti kertyneistä kustannuksista.

Eli jos Matti jää pois ensin, ja mittari näyttää 12€, niin silloin Matti maksaa kyydistään 3€. Kalle ja Ville jäävät pois kun mittari näyttää 20€, joten he antavat vitosen kumpainenkin Kumisaapas-Eerolle, joka matkustaa viimeisenä Kulosaareen. Eero sitten kaivaa kuvettaan ja heittää 26€ kuskille, ja näin ollen on itse maksanut kyydistään 26-5-5-3 = 13€.

No, ehkei se ole ihan optimaalinen, mutta ainakin se on ihan nopea laskea kännissä kello puoli neljä aamulla.

Suosiota ei voi välttää

Jostain syystä tilaajamääräni kasvaa tasaisesti, vaikka en ole kirjoittanut mitään moneen päivään. En ole vieläkään tilannut itseäni, vaikka mieli kyllä tekisi. Sillä tempulla voisin päästä "maagiseen sataseen", suomalaisten eliittiblogeroijien joukkoon. Se olisi kyllä upea kerho kuulua: jäsenetuihin ilmeisesti kuuluu ilmaiseksi rikkoutuvat ihmissuhteet, sinkkuus, koira, firman kännykkä (kameralla), paljon vapaa-aikaa, ja selkäänpuukotuksia joka toinen viikko.

Vau. "We have a great club", kuten Lassi jo aikoinaan totesi.

Minulla on teoria, jonka mukaan Pinserin Top-lista on tullut tietoiseksi itsestään. Se yrittää nostaa tietyntyyppisiä blogeja ylemmäs listalla; koirablogit pärjäävät paremmin kuin kissablogit, rikkoutuneet ihmissuhteet ovat kiinnostavampia kuin ehjät, suomalaisista bloggaajista bloggaaminen on kiinnostavampaa kuin ulkomaisista bloggaajista bloggaaminen, bloggaamisesta bloggaamisesta bloggaaminen on enemmän kiinnostavaa kuin bloggaaminen, mutta bloggaamisesta bloggaamisesta bloggaamisesta bloggaaminen ei enää ns. bloggaa - anteeksi vain, smurffit.

Toinen vaihtoehto on se, että ihmiset kirjoittavat tietyllä tavalla päästäkseen ylemmäksi listalla.

Tai ehkä ihmiset ovat oikeasti niin rikkonaisia kuin millaisen kuvan he antavat.

Samapa tuo. Onneksi olen koiraihminen. Hau.

Kakkatankaa

Yleisön pyynnöstä:

Raaka ponnistus
kasvot vääntyvät tuskaan
veden loiskahdus.
Suolen vapautuminen
on kuin pieni orgasmi

Juhannusyö

Raimo nojasi saunan seinään ja huoahti syvään. Oman savusaunan tumma lämpö tuntui vuosi vuodelta paremmalta, vaikka kiuas pitikin rakentaa aina uudestaan joka kesä. Viime aikoina siitä oli tullut vaikeampaa, kivet kun tuntuivat muuttuneet painavammiksi ja kantomatkat pidemmiksi.

Pieni tuulenvire oli pitänyt itikat poissa saunalta, mutta ilma oli tyyntynyt viimeisten löylyjen aikana. Ainoa ääni oli kuikan yksinäinen huuto järveltä. Auringonsäteet viistivät maan pintaa liki vaakasuoraan, ja hetken ajan maisema oli sanoinkuvaamattoman kaunis, jättäen Lapin Kulta -mainokset häpeään. Raimon silmät tulvahtivat kyyneliin, sillä edes mies ei voi liikuttumatta katsoa täydellisyyttä.

Mies. Sauna. Hyvin tehty elämäntyö, eikä mitään enää rästissä.

Oli hyvä ilta kuolla.

(Pajunko?) kissa

Olipa kerran kissa, hassu pikkukissa
Se pyöri kuin väkkärä, häntänä käkkärä,
kunnes se uupui ja kävi unosille.


Hyvää päästäistä itse kullekin säädylle. Minä menen nyt munalle.

Parsaa ja sinappikastiketta

Nyt kun kevät on tulossa, ja tuoretta parsaakin alkaa pikkuhiljaa saada, niin tässä sen kunniaksi näppärä pieni resepti alkupaloiksi:

1kg vihreää parsaa
1 munankeltuainen
1/2tl sinappijauhetta
1tl soijakastiketta

Kuori parsat ja poista kannan puiseva osa. Puolita parsat ja keitä tyviosat kevyesti suolatussa vedessä. Lisää latvat ja keitä kypsäksi. Kaada parsat lävikköön ja jäähdytä viuhkalla - ÄLÄ huuhtele. Menee maut muuten veden mukana.

Leikkaa parsa 2cm:n paloiksi ja laita annoskulhoihin. Sekoita kastike ja kaada parsan päälle.

Nam.

Kuinka tehdä blogilla rahaa?

SchizoBlog pohtii, voisiko bloggaamisella tehdä rahaa. Tällä hetkellähän "kaupalliset" blogithan ovat lähinnä täydentämässä olemassaolevia palveluita.

Mielestäni markkinoilla olisi tilaa hyvin kirjoitetulle, esimerkiksi Helsingin yöelämään keskittyvälle mobiiliblogille. Itse blogin tulisi olla ilmainen lukea, mutta vaikkapa mainosrahoitettu.

Luonnollisesti blogin tulisi olla sellainen, että sitä kykenisi lukemaan myös mobiililaitteilla. Muuten sen ajankohtaisuus kärsii, kun sitä voi lueskella vasta krapulassa lauantai-aamuna.

Moblogaamisessa tuoksahtaa raha muutenkin enemmän, koska se voi tarjota hyödyllistä tietoa harrastajille asioista, jotka ovat reaaliaikaisuudeltaan jossain tv-lähetyksen ja sanomalehden välissä. Vaikkapa nyt esimerkiksi klassisena esimerkkinä lintu- tai julkkisbongarit, tai muuta silminnäkijäraportit.

Jos bloggaamisella voi tehdä rahaa (tai siis - kyllähän eri palvelut tekevät jo rahaa, kyse on yksityishenkilöistä), niin resepti on periaatteessa yksinkertainen: kirjoita jostain, mikä kiinnostaa tarpeeksi montaa ihmistä; jos ideasi on tarpeeksi hyvä, voit pyytää rahaa suoraan lukijoilta, jos ei - hanki mainostajia (ja myy mainoksetonta versiota). Kirjoita lisää, mainosta, hanki lisää lukijoita.

Ensimmäiselle se tulee olemaan suuri työ. Seuraavat pääsevät helpommalla. Asiaa tietysti helpottaisi, jos joku blogimaailman supernörtti rakentaisi valmiiksi julkaisualustan tai palvelun tällaista varten...

Huomio!

Blogimaailman ykköskummajainen, Kysyn Vaan, on huomioinut tämän vähäpätöisen blogin. Vau. Kiitos kohteliaisuudesta, minusta Tekin olette hieman outo.

Sytytänpä valot ja nousen täältä luolastani takaisin ihmisten ilmoille. Tai ainakin metsästämään jokapäiväistä ruokaani - keihäällä, jousella ja luottokortilla varustettuna.

Tuntuu kivalta saada huomiota.

Kohtaamisia

Astelin eilen illalla lähinnä venäläistä kombinaattia muistuttavaan rakennukseen, etsiessäni erästä tiettyä huonetta, huonetta jossa tarkoituksenani oli tavata eräs.

Hissiin pyrähti perässäni kaunis nainen, minua hieman vanhempi, mutta huoliteltu. Sellaiseen naapurintyttötyyliin. Hän poistui samassa kerroksessa kuin minäkin, ja sillä oudolla tavalla, millä ihmiset kiinnittävät toisen huomion, hän veti katseeni puoleensa.

Hän naurahti hieman ja katsoi minuun syvänruskeilla silmillään kymmenen senttiä alaviistosta. Hetken ajattelin, että tämä nainen on jostain tuttu, mutta en kyennyt paikantamaan kasvoja. Hän tervehti minua iloisesti ja jotenkin vain ... liukui lähemmäs, aivan kyynärpääni viereen. Kuin vanha ystävä.

"Haluaisitko kenties seuraa, tai ehkä hierontaa?" hän tiedusteli hyvin kohteliaasti, yllättävän syvällä ja soinnukkaalla äänellä, jota ei olisi odottanut niin hennolta naiselta.

Tänään istun pimeässä huoneessa; vain tietokoneen valo paistaa kasvoihini. Näppäimistöä on vaikea erottaa, mutta ilman valoa voit kuvitella, ettet ole yksin. Tai sitten että olet yksin. Ihan miten vain. Mutta mietin tuota naista: Kuka hän oli, mikä oli hänen tarinansa. Miksi hän tekee, mitä hän tekee. Onko heitä paljon...

Ja mitä olisi tapahtunut, jos olisin vastannut "kyllä".

Sinulle

Monet heistä tietävät jotain.
Toiset tietävät enemmän.
Muutama on arvannut, mutta harvat tietävät paljon.
Ja kukaan ei tiedä koko totuutta.

Sisälläni on tunteita: tunteita, joiden luulin jo kadonneen.
Ne purkautuvat ulos öisin, kun radiosta kuuluu surullista musiikkia.
Joitain tunteita ei voi tappaa. Niiden on annettava kuolla luonnollinen kuolema.
Sellainen kuolema, jonka voi tuoda vain aika.

Mutta aikaa ei ole.

Siksi sydämeni särkyy öisin, yksin.
Se tuntee lopun tulevan, ja se kaipaa ystävää.
Jotakuta, jonka kanssa kulkea samaan tahtiin.
Sellainen, joka pyyhkisi kuumat kyyneleet kylmässä talviyössä.

Sillä aina rakkaus ei riitä, ja lumoukset rikkoutuvat.
Kaikki ystäväsi eivät ole rinnallasi loppuun asti.
Etkä sinä voi pitää heistä kaikista kiinni.
Joskus vain asioille ei voi mitään.

Silloin sydän itkee.

Hikiblogista, päivää

Kuuden metrin ja muutaman tonnin jälkeen voin raportoida, ettei siellä mitään kultaa ollut. Löytyi muutama puoliksi kaluttu luuranko, tosin.

Ehkä niistä vielä sopan saisi.

Ensimmäinen kuului entiselle kihlatulle. Vielä tuossa tuntuu lihaa olevan ympärillä, mutta ymmärrettävistä syistä se ei enää maistu kovin hyvältä. Parempi siis pysytellä etäällä.

Toinen taitaa olla vanha koira. Sen voisi puhdistaa ja laittaa makuulle oven vierelle. Varmaan se edelleenkin säikyttäisi epätoivotut vieraat. Haukuntaa tosin olisi ikävä. Edelleenkin.

Kolmas lienee vanha opettaja, joka lienee haudattu kynimättömän kanan kanssa. Ainakin fossiilista päätellen. Sen jätän paikalleen ja lapioin mullat takaisin päälle. Mädäntyköön siellä kunnes tulee kummittelemaan. Sanon sille vasta sitten suorat sanat.

Viimeinen on jokin enkelin oloinen otus. Näytti olevan ammuttu haulikolla, ilmeisesti lähietäisyydeltä ja varmuudeksi moneen kertaan... Ei mikään metsästyskauden unohtunut jäänne siis. Hetken vietin korvaa kaivellessa ja siivekäsopasta tavatessa, mutta kyllä se kovasti vaikuttaisi viattomuuden enkeliltä.

On tainnut olla tilaustyö Viron mafialta.