perjantaina, joulukuuta 17, 2004

Joulun uhrit

Työpaikalla alkaa olla kireä tunnelma. Mies istuu tietokoneen ääressä, eikä reagoi kun kutsun häntä nimellä. Kutsun toiste, ja hän kääntyy katsomaan minua tyhjin, tuijottavin silmin. Tunnistan oireet: jouluzombie on saapunut toimistoon. Hän ei lepää, ei syö, ei näe muuta kuin tietokoneen. Hän puhuu monotonisella äänellä, vakuuttaa olevansa "ihan ookoo", mutta ei varmasti muista minun käyneen paikalla viisitoista sekuntia myöhemmin.

Palaverissa naisen tietokone päättää seota kriittisellä hetkellä ja kertoo fataalista ongelmasta, jonka korjaaminen vaatisi mikrotuen paikallaoloa. Hän romahtaa, kyyneleet pyrkivät silmiin. Pidämme kahden minuutin tauon, ja hän kokoaa itsensä ulkona; esittää taas vahvaa tullessaan sisään. Puhumme vielä palaverin päättymisen jälkeen hänen elämästään jonkin aikaa, ja huomaan ajattelevani ensimmäistä kertaa häntä ihmisenä.

Alkavatkohan nämä zombiet vaatia kohta uhreja?

Sivustan Joulu Kiireiden Täyttämän Kalenterin Seitsemästoista Päivä:

"Aivoja", vaatii
  jouluzombien ääni
    kaukaa perältä.
  Istun hämärässä ja
    pelkään sieluni puolesta.

Ei kommentteja: