Oman elämänsä Sulo Vilen

Oli hieman kiire, mutta ei niin kiire, ettei voisi ostaa katukauppiaalta paria munkkia kotiinvietäväksi. Ymmärrättehän, että katukauppias ei ollut oikeasti kadulla, eivätkä munkit olleet oikeasti munkkeja, mutta yritän suojella kaikkien osapuolten yksityisyyttä tässä.

Joka tapauksessa, minulla oli ruhtinaalliset kymmenen minuuttia kävellä joukkoliikennevälineen pysäkille, joka sijaitsi peräti sadan metrin päässä. Edessäni kuitenkin seisoi sellainen keskikokoinen ja -ikäinen mieshenkilö, samanlainen kuin tuhat muuta ympärilläni olevaa. Käytiin seuraavanlainen keskustelu:

"Päivää. Mitäs tässä on?"

Niin, siinä oli isolla kirjoitettuna "omenamunkkeja", "mustikkamunkkeja", "lihamunkkeja" ja "kasvismunkkeja". Mutta jotenkinhan se keskustelu pitää avata.

"Niin, tässä on näitä omenamunkkeja ja mustikkamunkkeja ja lihamunkkeja ja kasvismunkkeja."

"Jaa, no mitäs nämä ovat?" Mies kysyi, osoittaen lihamunkkien kylttiä.

"No ne ovat lihamunkkeja. Myyn näitä nyt tässä alennuksella, kaksi euroa kappale."

"Jaa..."

Katson ennakkoaavistuksen vallassa miehen kasvoja, joille leviää ilahtunut hymy.

"No voitko sitten laittaa yhden omaan pussiin." Myyjä alkaa siirtää tavaraa pussiin.

"Ja sitten kahdeksan lisää." Myyjän otin pysähtyy hienoiseksi hetkeksi, mutta jatkaa sitten. "Siis kahdeksan? Siinä on sitten koko sakille."

"Eeei meitä ole kuin kaksi."

Myyjä työskentelee ripeästi, mutta on voimaton asiakkaan lumivyörymäisesti kasvavan tilauksen edessä. Kun halvalla saa, niin pitäähän se ottaa.

"Sitten vielä kaksi noita ja kaksi noita ja kaksi noita..." Pihdit heiluvat ja pussikasa kasvaa. Alan hieman huolestuneena vilkuilla kelloani.

Asiakas alkaa sitten laskea rahasummaa ihan itse, ettei kauppiaan tarvitse. "Noista tulee kaksi kymppiä, ja noista tulee neljä ja noista tulee neljä ja noista tulee neljä ja paljonkos se tekee yhteensä?"

Jono takanani alkaa kasvaa.

Myyjä kertoo, että ovatkin viimeistä päivää tässä paikassa, ja siirtyvät seuraavana päivänä naapurikauppaan. Tämä on ilmeisesti jossain määrin järkyttävä tieto:

"Ai siis ette enää ole tässä huomenna?"

"Ei, muutamme naapurikauppaan."

"Siis minnekä te muutatte?"

"Naapurikauppaan."

"Te ette siis enää sitten ole tässä huomenna?"

"Ei, muutamme tuonne naapurikauppaan."

"Ai minne siis?"

"Tuonne naapurikauppaan. Vuokrasopimus menee umpeen."

"Ai, ettekö te siis olekaan tässä enää huomenna?"

Tässä vaiheessa oli pakko syöksyä väliin, tunkea rahat myyjälle kouraan ja puoliväkivalloin survoa munkit pussiin ja suorittaa kanssaihmisiä uhmaava indianajonesmainen syöksy joukkoliikennevälineeseen.

Joskus ihmiset jäävät jumiin ikuiseen silmukkaan, aivan kuten tietokoneetkin. Silloin ei ole syytä enää jonottaa, vaan hylätä opitut käytösmallit ja vain tehdä se, mikä on tehtävä. Tai muuten voi olla vaarana joutua suomalaiseen sketsiin.

Ratsu G4

Saatanan fiksu.

Valuva tuska.

Tyhjä ihastus.

Nainen ja piiska.

Turvaton työ.

hymyillen seison
  taas oudoilla ovilla
    ja astun sisään


Jotain jossain runotorstaissa. Jumankavita, kohta 200 täynnä!

Ihan tavallinen suomalainen mies

Naiset kehuvat minulle jatkuvasti, miten olen kuulemma parempi eroottinen tanssija kuin Johanna Tukiainen.

...

Siinä teille mielikuvaa.

Piereekö nainen, jos kukaan ei kuule?

Täällä Sivustassa ollaan jo pitkään ihmetelty, miksi naiset eivät kakkaa eivätkä piereskele. Monta monituista tuntia onkin vierähtänyt naisten vessoissa, asiaa empiirisesti tutkiessa, korva tiukasti painettuna ohuisiin oviin. (Tietenkin tämä on pitänyt toimittaa valepuvussa. Lempivalepukuni on panda, koska kuulen jatkuvasti nuorten naisten hokevan "vitsi, mä näytän ihan joltain vitun pandalta", kun he tulevat myöhään yöllä vessasta, kaverinsa käsipuolessa horjuen. Lisäksi pandavalepukuun on helppo laittaa toppauksia, mahdollisen paljastumisen varalta.)

Nyt, kiitos Internetin tutkivien kansalaisjournalistien, asia on selvinnyt. Naiset, nuo ovelat perkeleet, ovat salanneet ruumiintoimintonsa koppaamalla kätevästi jätökset ilmasta, ennen kuin ne ovat ehtineet saada aikaan paljastavan loiskahduksen. Kun ei ole kulkusia tiellä, niin vikkelästihän siitä sitten sujahtaa käsi haarojen väliin ja eliminoi todisteet siepparin nopeudella. Ja hajusteetkin saa näppärästi vaimennettua vessapaperilla! (Vanha teoriani oli, että naisilla on siellä jossain hana, johon on kiinnitetty ilmapallo. Siitä sopii sitten illan jälkeen päästää varovasti tsuhnut ulos kun ei ole kukaan havainnoimassa. Toinen vaihtoehto oli, että naisten entsyymit muuntavat kaasut ruusuntuoksuksi ja sublimoivat ne ihon kautta ulos. Mutta nyt tämäkin on internetkeskustelupalstan tieteellisellä tarkkuudella vääräksi todistettu.)

Näin sitä vihdoin ja viimein selvisi, että ihmisiä - tosin hyvin näppäräsormisia sellaisia - ne naisetkin vain ovat. Ja että naispesäpalloilijoiden pukuhuoneissa etenkään ei haise.

(Ai niin, lisäsin tänne nyt Feisbuuk -jaon. Jos tykkäät, niin jaa. Jos et tykkää, niin et jaa. Jos otat, niin jaat. Jos et ota, niin luultavasti jonkinasteinen itsesuojeluvaisto iskee päälle ja et jaa. Suosittelen ottamista.)

Minä olen sentään nähnyt Paavo Lipposen alasti

Kylmää HK:n sinistä, suomalaista olutta ja syväanalyysi Keskustapuolueen ja AY-liikkeen suhteesta Suomen Kuvalehdestä.

Tässä sitä on todellisen keski-ikäisen miehen torstai. Ai jumalauta, älkää tulko nuoret silmille hyppimään kun setä kertoo miten maailma toimii ja mikä on oikein.

(Mikäs tuo rintakehässä rutistava tunne o

Cookies

Tein pikkuleipiä. Lopputulos ei kyllä ollut kuin Strömsöstä - mutta kuten täällä meillä päin sanotaan: se oli vähän kuin keski-ikäisten seksiä: ei kovin kaunista katsella, mutta mielellään siitä itse nauttii.

Toivoton tammikuu

Ostin itselleni PVC-housut, kun täytin 40. Toiset ostavat Porschen, mutta meillä tutkijoilla ei ole varaa kuin puolalaiseen PVC:hen. Jos edes siihenkään.

Siinä sitten seisoin peilin ääressä, vatsa roikkuen valkeana kuin tykkylumi kiiltävän pellin päällä, ja yritin hokea itselleni, että kyllä minä ainakin itseäni vielä panisin, ja että jos vain lähtisin nyt vaikka klubbaamaan, niin supliikkini ja elämänkokemukseni kaataisi ainakin yhden kaksvitosen naisen ellei kaksikin. Eihän omasta nuoruudestakaan ollut kuin pari hassua vuotta ja kyllä tässä vielä olisi vientiä muidenkin kuin yh-äitien ja hormonihuuruissaan epätoivoisesti viime hetken lapsentekokumppania jahtaavien parissa.

Sitten vaimo, matkalla yön ensimmäiselle pissalle, sattui vilkaisemaan eteiseen ja loihe nauramaan niin että ne pissat tulivat sitten siihen olohuoneen matolle. Saatoin menettää malttini ja marssia ulos. Perkele, minulle ei naureta. Miehelle parhaassa iässä. Minun kohtaloni on minun käsissäni, ei muiden.

Ulko-ovi meni kiinni ennen kuin tajusin, että kännykkä ja avaimet oli jääneet niiden mukavien Dockersien taskuihin. Niin, näissä housuissahan ei taskuja edes ollut. Eikä juuri muutakaan. Vihan kihinä lakkaa meinaan nopeasti kolmentoista asteen pakkasessa, kun reisiä ja persettä ympäröi pelkkä muovi.

Viimeisenä karisee ylpeys. Sitten jää jäljelle vain epätoivo.

Lunta ja jäätä

voiko vitutukseen kuolla

kuin pakkaseen?

Runotorstai.

Monipuolista joulua

Istuin isäni kanssa aatonaatonsaunassa ja hän siitä yllättäen toteamaan, että ateistien pitäisi jättää joulu kristityille ja tehdä normaali työpäivä. Naurahdin, ja kysyin häneltä hiljaa, olisiko sitten ollut parempi, etten minä olisi perheineni tullutkaan joulunviettoon heidän luokseen. Hän hiljeni, ja vaihdoimme puheenaihetta.

Paljon on pidetty nyt melua kristillisyyden näkymisestä koulujen joulujuhlissa; etenkin kun ei-kristittyjä alkaa olla merkittävä määrä luokissa. Ihan hyvä, että asiasta keskustellaan; se on avoimen yhteiskunnan perusta.

Keskustelua hankaloittaa se, että joulu on synteesi ainakin kolmesta kerroksesta: se alkuperäinen pakanallinen kekrijuhla, jolloin juhlittiin sitä, että oli vuoden pimein aika, ja että tästä eteenpäin asiat muuttuisivat taas valoisammaksi. Sieltä kumpuavat monet jouluperinteet kuten ylensyöminen, joulupukki, yms - jopa meikäläinen joulun nimikin on tältä ajalta. Toisena kerroksena on sitten Jeesuksen syntymäjuhla, jonka kirkkoisät aikoinaan fiksusti tuuppasivat pakanajuhlien oheistoiminnoksi. Kolmantena kerroksena on sitten nykymuotoinen, rauhoittumisen kauppaamiseen erikoistunut perhejoulu, joka lienee ehkä ottanut muotoa eniten amerikkalaisten kiitospäivän juhlasta. Siihen kuuluvat joululaulut ja helyt ja kilkkeet ja suorituspaineet rauhoittumisesta. Ehkä voisi sanoa, että uusi “joulu poissa kotoa” on vielä uusi kerros: tavataan ystäviä ja juhlitaan hillitysti vaikkapa vuokraamalla maja jostain hevonkuusesta. Pääasia, ettei tarvitse itse siivota ja tehdä joulua kotiin.

Joka tapauksessa, minusta on hieman huvittavaa ja surullistakin se, miten joku ihmisryhmä kokee omistavansa ja määrittelevänsä näinkin rikkaan perinteen kuin joulu. Joulussa riittää perinteitä kaikille, eikä kukaan noudata niitä kaikkia. Miten siis voisi sanoa, mikä on oikea tapa olla? Minä en juhli Kristuksen syntymää, koska olen ateisti. Minulle Joulupukki ja Jumala ovat periaatteessa samanvertaisia taruolentoja. Mutta ei minua häiritse mitenkään se, jos muut haluavat juhlistaa itselleen tärkeitä asioita - ja sitäpaitsi monet kirkolliset joululaulut ovat hyvin kauniita. Ei uskon puute estä nauttimasta kristinuskon perinteiden kauneudesta, aivan samoin kuin usko ei estä nauttimasta pakanallisesta joulukuusesta.

Minulle riittää joulusta paljon ammennettavaa. Sen rikkaus pitäisi olla kaikkien saatavilla.

Joulusaunaa pää hikoillen ja jalat jäässä lämmittäessään, hyvää joulua toivottaa

Sivustan toimituksen väki

Isi on nyt vähän väsynyt

Sitä tietää olevansa väsynyt, kun alkaa miettiä, notta mikäs tuo lapsen vaipassa oleva märkä läntti on, työntää siihen sormensa, ja sen sijaan, että haistaisi, niin laittaakin epähuomiossa sormen suuhunsa.

Uudet kokemukset ovat aina iloinen asia.

Tosi tarina

"Onnellinen" mies ottaa suihin paikalliselta spurgulta kaupan takapihalla, ja turistibussillinen saksalaisia mummoja katselee.

Joitain Lapin legendoja ei vain voi keksiä.

Vanha maisema
  Kateissa vanhat sielut
    Mahdoton paikka


Runotorstai

Perjantai

Tuuli levittää perjantain savuisen tuoksun keskustan kaduille. Kuuden aikaan tummaihoinen nuorisojoukko jo liki tappelee siitä pitäisikö mennä spåralla vai dallaa. Viimeiset työmatkapyöräilijät puikkelehtivat mukulakivikaduilla korkokengissä hoippuvien juhlijoiden välitse.

Auringon lasku on vain aavistus pilviverhon takana, ja minä kirjoitan tätä satamassa, sillä kotiin palattuani minua odottavat välttämättömyydet ja tämä osa minusta kaikkoaa odottamaan yksinäisyyttä.

Hetki vapautta
  kahden paikan välissä
    mukavienkin.

Nukkumaan, aa-aa

Lapseni ojentaa minulle pinnasängyn raosta vanhan nalleni; sen, jonka kanssa nukuin lapsena. Otan sen vastaan, ja kauan sitten unohtunut tuoksu saa minut jälleen tajuamaan, kuinka suloisenraastavaa onkaan ikääntyminen.

Nuku, lapseni!
  Uinu nallen kainaloon,
    itku lopeta.
  Sillä joskus on sinun
    vuorosi olla tässä.

Onko se lentokone?

Lojun alasti kalliolla
tuijottelen tyhjyyteen
vain eversti seuranani.
Perseidien kunniaksi,
perseet olalle!

Että semmoinen lauantai

Vasta juhliin saavuttuani minulle selvisi, että bukkake ei tarkoitakaan kukkien asettelua.