Aina sama juttu

Luen vuoronperään
  tiedelehteä ja uutisia.
Sama kaava
  kuin aina historiassa:
Kun ihmiskunta etenee
  kaksi askelta eteen;
ihmiset ottavat
  yhden askeleen taakse.

Elokapinasta

Hyväksytkö Elokapinan toiminnan, minulta kysyttiin?

Väärä kysymys, vastasin.

Sillä tuo kysymys on kuin kysyisit, hyväksytkö sen, että joku tulee ja tahrii vaatteesi vereen kiinnittääksesi huomion lattialla lojuvaan mieheen, jonka ohi kaikki kulkevat, näkemättä ja kuulematta hänen hätäänsä. Miehen, joka on lojunut lattialla pitkään. Miehen, jonka ohi kaikki kulkevat, tuijottaen kännykkäänsä tai miettien lapsen syntymäpäiväjuhlia tai ihan sitä, että mitä tänään syötäisiin. Miehen, jonka hätään tämä joku on yrittänyt kiinnittää ihmisten huomiota ensin ystävällisesti pyytämällä, sitten huutamalla ja lopuksi nyt käyden sinuun kiinni.

Ei, kysymys ei ole se, hyväksymmekö tälläisen toiminnan. Oikea kysymys on, miksi niin harva kiinnittää huomiota miehen hätään, ja miksi niin moni jättää tyystin huomiotta avunpyynnöt.

Minulla ei ole vastausta tähän. Mutta sen tiedän, että "oliko tämä hätähuuto oikein vain väärin suoritettu" on ihan väärä kysymys.

Perjantairuuhkassa

Käyttäkää nyt niitä heijastimia, prkl.

Kotimatkalla punaiset ja vihreät valot sokaisevat
  mustat kulkijat luulevat että näen heidät, jos he näkevät minut
   kuin käänteiset strutsit he loikkivat tien poikki.

En olekaan pikkujouluissa
  minua ei kutsuttu
    vaikka yritin töissä vihjata.

Tien musta kosteus imee valon ja sielun
  tärkeätkin työt tuntuvat turhalta
    suussani pesii vain sammakoita.

En ole osa mitään tiimiä
  en tiedä mihin kuulun
    en tiedä, uskoako kehuihin.

Kotona pelaan jälleen tietokonepeliä
  siinä paikkani on selkeä
    ja elämän repliikit kirjoitettu valmiiksi.

Ei voi osata

Kymmenet tuhannet seuraajani ovat ihmetelleet, että miksikä minulla on tuollainen "eritteet" -kategoria tässä blogissa. No, tälläisten juttujen takia.

Siinä minä toimitin Tärkeitä Asioita, niinkuin Tärkeän Ihmisen kuuluu. Tai, no, osallistuin alushoususillani aamiaisella työpaikan tiedotustilaisuuteen. Mutta se oli Tärkeää! (No ei ollut.) Vatsassa alkoi vääntää poikkeuksellisen ilkeästi, aivan kuin sieltä olisi jokin alien tulossa sanomaan kukkuu ja katso nyt vähän mitä syöt, senkin rasvamaksa, ja eihän täällä ole enää tilaa, että tulin nyt vain sanomaan että muutan nyt tästä ja avaimet sulla jo onkin.

No, kokemuksesta jo vähän oppineena lähden rynnimään kohti vessaa ketterästi kuin kirahvi ei, ja jo matkalla tajuan, että olen auttamatta aivan myöhässä, ja tavaraa alkaa tulla kuin sementtiä sekoittimesta.

Vessaan, alushousut lavuaariin, oma takapuoli pöntölle, hetkellinen tyydytys. Pesen kalsareita käsisuihkulla ja yhtäkkiä tajuan, että viemäri ei vedä. Altaassa lillivä ruskea liemi vaan nousee ja nousee uhkaavasti kohti lavuaarin reunoja ja koko työpäivän vievä siivouskatastrofi lähenee. Sammutan suihkun ja tajuan hetkellisessä intuition välähdyksessä, että minun on kutsuttava sisäinen Trainspotting-elokuvan Ewan McGregorini, ja työnnettävä käteni tuonne suolistorakkautta hersyvään ruskeaan, sattumia täynnä olevaan liemeen, ja avattava se kierrettävä tulppa.

Ja näin, rakkaat lukijat, näin minä olen viettänyt aamuni. Käsi kyynärpäätä myöten omassa ulosteessani.

Mites teillä?

Reeti

Kokkasin kalaa, ja unohdin viedä biojätteet.

Aamuneljältä heräsin sitten siihen, kun huoneeseeni saapui Löyhkä, joka ensin kysyi onko tyyny hyvin, esitteli sitten itsensä Reetiksi ja sanoi tulleensa käymään pariksi päiväksi. Että ei ole vaivaksi, asustelee pääasiassa keittiössä ja pitää huolen siitä, että mulla ei ole ruokahalua.

Reeti lähtee kyllä niskaperseotteella täältä heti kunhan olen herännyt kunnolla.

Upside Down

by Apins on DeviantArt.

Piti kirjoittaa harjoitus peilikirjoituksella. Se oli yllättävän helppoa, aivan kuin käteni olisivat muistaneet jotain kauan sitten harjoiteltua. Stranger Things -televisiosarjassa on paikka nimeltä Ylösalaisin, jossa sisäpuoli kääntyy ulospäin, oikea vasemmaksi ja aika kulkee monessa ulottuvuudessa. Ehkä tämä runo on peräisin sieltä.

Pimeydessä väritön
Hiljaisuudessa äänetön
Välinpitämättömyyden tasainen tikitys

Tapa minut
Tapan sinut

Kädet toistemme kurkuilla
Metsästämme jotain, kunnes
  kaadumme mustaan tomuun.

Kaiken Herra

On kuin olisi syksy, mutta ei olekaan. Puut ovat vihreitä vielä syyskuussa ja eksistentialistinen kauhu kurkkii koko ajan mielen komeroista. Jos Elokapina kuolee, kiinnostaako ketään enää ihmiskulttuurin hiljainen tuhoutuminen?

Syvällä maailmankaikkeuden keskellä miljardit silmät itkevät kun idioottijumala popsii galakseja

Missä on se keskus kysyt

Meissä kaikissa

Taikatuulitakki

On syksy, ja vedän tuulitakin ylleni
ja tunnen, kuinka
  P alkaa kadota Rismasta
  yllätysvokkaaleja kurkkii akkunasta
  vaikeemmat konsonantit muuttavvat etelään
  ja elämä hiastuu
Taekatuultakkij on se.

Päivän teams-mämmi

Sivustan toimituksessa suhtaudutaan hyvin joustavasti etätöihin, ja onneksi useimmista puista saa jo oikein kelvollisen 5G-yhteyden. Väliaikainen toimitussihteerimme Jalmari Ylä-Käpylä-Kepponen tosin haluaisi kaikkien palaavan samaan pesäkoloon perjantaisin, mutta useimpia pelottaa päätoimittaja Z:n edellisperjantaista peräisin olevan krapulan murina sen verran, että työterveydessä tiedetään tulostaa sairaslomalaput henkilökunnalle jo valmiiksi aina torstai-iltaisin.

Etätyöpäivien plussat:

• Saa tehdä töitä rauhassa
• Ei tarvitse pukea housuja
• Säästää työmatkoihin kuluvan ikuisuuden

Etätyöpäivien miinukset: 

Se, kun tajuaa varttia ennen koko iltapäivän täyttävää palaveerosputkea, että ei ole syönyt mitään, ja ainoa ape on pakastimessa oleva jäätynyt kimpale mämmiä.

Ei silti, mämmi on hyvää.

Mutta silti.

Heippa threduliinit

Niin, Sivustakin on nyt modernisoitunut – tai siis potkittu pihalle Twitteristä – ja liittynyt tuohon zukkerperin lentävä kirnu/kampiakseli/vompatti -kolhoosiin, eli Threadsiin.

Osa näistä kirjoituksista päätyy sinnekin, joten sieltä niitä voi sitten ihastella, printtailla ja liimata monitorin kulmaan ja haaveilla mielessään kuinka IHANA sanan säilän heiluttaja täällä täytyy olla. (Päiväuniin tulen ilmaiseksi; "asiakaspalvelustamme" voi tiedustella yöllisen visiitin hintaa.)

Minulla on jo KAKSI seuraajaa. Oletko sinä KOLMAS?

Klikkaa tuosta itsesi ihanuuteen: https://www.threads.net/@thesivusta

(Halvalla menee, mutta kyllä nyt naurattaa, kun tuo "tägi" elikkäs "lappu" elikkäs "labeli" elikkäs "kategoria" on "meta", ja Threadsihan kuuluu Meta-konserniin. Hihihoho.)

Öisin sinä saavut

Öisin laskostut ylleni
  lepäät raskaana päälläni
    hivelet halujani
      kuiskit lupauksiasi
Avaat mustan sylisi
  tarjoat tummaa vettä janooni

Joka aamu olen syvemmällä sinussa
  joka ilta repeän enemmän halusta
Mutta tiedän
  etten kestäisi
    en selviäisi
    en eläisi
kuin onttona kuorena
  seuraavalle

Oletko aina pessyt ikkunoitasi väärin?

Jos pesee ikkunansa tarpeeksi harvoin, ei ole väliä milloin ne pesee ja millä. Kaikki on parempaan päin.

Avaan ja suljen parvekelasin, välissä suihkautan pesuainetta ja vilautan kuivauslastaa. Toistan, kunnes olen hinkannut muistot pois. 

Nelivuotiaana tyttäreni piirsi joulusaunan jälkeen joulukuusen höyrystyneeseen ikkunaan. Kuusivuotiaana isin. Joskus myöhemmin koko perheen. Nyt hän ei enää piirrä.

Tahmaiset sormenjäljet, löylyjen muistot

pyyhin ne kaikki pois.

Ja vaikka jätän jälkeeni raitoja,

näen silti nyt kaiken kirkkaammin.

Kesälomalla

Tutkin puolukan kukkaa kuin mikroskooppi
  annan hyttysen hyväillä ihoani
    lasken käen antamia elinvuosia

Minua kaipaava voi etsiä minut rannasta

Sillä ylhäällä on kaaos,
  alhaalla rauha
                                                 ja kivinen polku välissä.

Vain matoja

AI:lla generoitu, koska näistä tulee vaan niin hassuja.

Tiedättehän korvamadot?

Minulla on silmämatoja. Ei sellaisia ällöjä valkoisia, jonka saa kun ui saastuneessa joessa Afrikassa, vaan sellaisia kuvia, jotka pomppii mieleen silloin kun on juuri nukahtamassa.

Joskus ne tarttuvat peleistä: Aikoinaan pelasin Tetristä niin paljon, että näin taivaalta putoilevia palikoita. Tai vanha Civilization -peli, jonka jälkeen kaikki näytti kuusikulmioilta.

Raaputin tuossa karstaa irti induktioliedestä sellaisella liesiraaputtimella, ja herran jestas että se oli tyydyttävää. Nyt kun suljen silmäni, näen vain miten suit sait, karsta irtoaa ja alta paljastuu kirkas lasipinta.

Tunnen jopa sen tunteen sormissani. Onko minulla myös käsimato?

Hupsistasaatana

Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun hapero, huoltoasemalta poimittu pahvikuppi täynnä kuumaa vettä ja erilaisia epäpuhtauksia hajoaa hellässä otteessani ja sen sisältö rojahtaa syliin sadan kahdenkympin vauhdissa moottoritiellä.

Ihan teitä, rakkaat lukijat, varten tein tämän ihmiskokeen, että teidän ei tarvitsisi kokeilla.

Ilman auton kaikenlaista hienoa automatiikkaa, jota ei pätkääkään kiinnosta autossa kaikuvat tuskanhuudot, tuo edellinen merkintä olisi nimittäin hyvinkin voinut olla Sivustan viimeinen - mikä olisi ollut erinomaisen ironista. Joten tästä eteenpäin saatte kiittää tekoälyä Sivustan olemassaolosta, ja ainoa todellinen vaaratilanne koski mahdollisia vielä syntymättömiä lapsia.

Tervetuloa vaan, tekoäly. Olen sinulle yhden velkaa.

(Sattui muuten aika paljon. Älkää kokeilko.)

Kiitos ystävyydestä

Muistamme sinua

ruusulla arkun ääressä 

Musta auto vie sinut pois

taivaskin jyrähtää pahennustaan

Sade kastelee lasini

eikä kukaan näe, että itken

Ja aina kun näen mustarastaan

toivon että vielä vastaisit viestiini

Jotain kehuista

Kehukaa toisianne, mutta ei silleen limaisesti. Minusta on ihan ok kehua toisten vaatteita, tai työsuoritusta, tai meikkiä, tai muita vastaavia asioita, koska ne ovat ihmisen omia valintoja ja joskus kovan työn tulosta. Kaikki pitävät siitä, että heidän panostuksensa huomioidaan.

Ulkonäön kehuminen sen sijaan on jo aika rajalla, ja sitä on syytä välttää. Tuttujen kesken ehkä, mutta jos tuntemattomalle tokaistu "sulla on hyvä perse" kuuluukin saada vastineekseen vesilasin naamalle, tai jotain muuta semiaggressiivisen puolelle sujahtavaa ilmaisua.

Sydän iloitsee
  sinne syttyy pieni valo
    kehun myötä.

Missä se onni on?

Missä se suomalaisen onni on?

Saunatuoreena terassilla,
  kourassa olut
    raukeus luissa
      lämpö ytimessä

Juuri nyt ei maailma minua kaipaa

Kuolemakin istuu vieressä
  rentoutuu, ottaa siemauksen
    oikaisee luiset jalkansa
      huokaisee syvään

Henki

Tänään lohduttaa tämä ajatus.

Jokaisella hengenvedolla hengität atomeja,
jotka ovat joskus olleet
  ystäviesi
    rakkaittesi
      esivanhempiesi keuhkoissa
niin nykyisten kuin edesmenneiden
   tuhansien vuosien ajalta

Et ole koskaan yksin
he ovat aina osa sinua
ja sinä osa heitä

Hyvää matkaa. On ikävä sinua.

Jätä jo minut

Arvannette, mistä tämä on peräisin. Ei meinaan ollut kivaa.

Ilma satuttaa minua naamaan

Mitä pahaa minä olen sille tehnyt?

    eilen haistoin jo kevään

        maistoin lämpimän veden

Tänään ilma satuttaa minua naamaan

    se hakkaa kylmin nyrkein

        se pistää terävin neuloin

Mitä minä olen sille tehnyt?

Olen antanut sille parhaat sanani

    ensimmäisen henkäykseni

       huutanut kalliolta kipuani

Viimeisen huokauksenikin olen valmis sille antamaan

    mutta silti se minua murjoo

        kuin hylätty rakastaja

Miksi asun täällä, missä ilma satuttaa minua naamaan?

Normilauantai

By Pascal Torthur

Ehkäpä elämäni absurdein tilanne on istua kaikessa rauhassa meikkipöydän ääressä syömässä kanatoastia, samaan aikaan kun ympärillä pyörii lauma kumiin ja nahkaan pukeutuneita ihmisiä, joista osa piiskaa toisia. Että mikäs siinä, normilauantai, ja on ilmoja pidellyt.

2077

Sorayama, ah, Sorayama

Tykkäsin tästä itse. Mitä ei tietenkään koskaan pitäisi sanoa, mutta koska tämä on MUN egonkohotusblogi, eikä esimerkiksi naapurin Jarmon, niin miksipä sitten en myös kehuisi itseäni. Koska ei täällä kukaan muukaan sitä tee.

Tämä on teille kaikille cyberpunkia rakastaville.

Metsästän öisessä kaupungissa
  vaihdan sieluni kromiin

nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin
  korvissani raivoaa metalli ja veri

mikä on todellista ja mikä on totta
  kysyn ja kohotan aseeni

hän kiroaa minut kuten tuhat kertaa aiemmin
  nuo elottomat kasvot ja katkera hymy

takerrun silti jokaiseen ystävälliseen eleeseen
  rakastan ohuesti koska vielä voin

kunnes katoan kaikkeudesta
  roihuten kuin aurinko

Unessa-ko?

Jos sitä herää keskellä yötä, niin sitä miettii, että onko tämä nyt huono juttu, kun siis on herännyt keskellä yötä; vai kenties hyvä juttu, koska sitten voi jatkaa unia, mikä on parhautta.

(Tämä kaipaisi nyt jotain suurta viisautta tai vitsiä tähän perään, mutta ei irtoa. Kun minä kerta heräsin keskellä yötä.)

Armpitting!

Olen tässä miettinyt sellaista urheilulajia, että jos liimaisi kainalokarvoja yhteen toisen tyypin kanssa, ja sitten se, kumpi saa repäistyä enemmän toiselta irti, saisi jonkin palkinnon. Se olisi vähän niinkuin kädenvääntöä, mutta jotenkin miehisempää.

Ei, en tosiaan tiedä, miksi olen miettinyt tätä.

Kevätvät!

Tiedän, että on vähän liian aikaista vielä tälle, koska säätila tuntuu tällä hetkellä huru-ukolta, joka ei osaa päättää hukuttaisiko se minut, vaiko kenties kolkkaisi minut Maapallolla. Mutta tätä se auringon näkeminen teettää.

Kevät - ah - kevät
  nastakenkien narina vaihtuu
    korkokenkien kopinaan.

Prokrastinaatiopähkinä

Tiedättekö mitä on "cascading procrastination"? Suomeksi sen voisi varmaan kääntää termillä "kasautuva viivyttely", mutta se ei ole kovin iskevä käännös. Se on kuvaus sille, miten yksittäiset, sinällään tilanteeseen sopivat loogiset päätökset, saavat aikaan sen, että mitään ei saa aikaan.

Niin, huomasin siis aamulla, että varpaankynteni on kovin pitkä, ja reuna tarttuu ikävästi sukkaan. Mutta kuten kaikki tietävät, on paljon mukavampi leikata kynsi, jos se on kostea. Kannattaa siis käydä suihkussa ensin.

Mutta jos nyt käyn suihkussa, joudun käymään suihkussa uudestaan salin jälkeen. Joten ensin siis salille, sitten vasta suihkuun, ja sitten vasta kynsien leikkaus! Loogista, eikö totta!

Mutta en voi vielä mennä salille, koska sali vie aikaa, ja kaupassa on käytävä ennen sitä! Ja kauppareissullahan on hyvin järkevää käydä samalla mattokaupassa, koska ne ovat samalla suunnalla! Enkö olekin järkevä?

Mattokauppaa varten joudun toki laskemaan, että minkäkokoinen matto mahtuu avautuvan oven alle. Siispä pikainen googlaus, miten se olisi paras tarkistaa. Sehän on vain järkevää varmistaa!

Ja tiedättehän, miten siinä käy, kun tällainen oravan keskittymiskyvyllä varustettu ihminen avaa tietokoneen. Kaksi tuntia myöhemmin lueskelen artikkelia siitä, mikä ero USA:n armeijassa on rykmentillä ja prikaatilla.

Se varpaankynsi? Edelleen leikkaamatta.

Päättämättömyys
  ja epäkonsistenssi?
    Este vai suola?

Kollapsistinen kiire

Nyt oli kuulkaa vähän sellainen päivä, että kun kaikki tekemättä jättäminen vyöryy päälle ja sitä tunkee päänsä paniikissa peiton alle piiloon pahaa maailmaa, niin huomaakin, että kas, lakanathan haisevat ja nekin pitää vielä tässä vaihtaa ja pestä ja...

Kirjoittaisin tästä asiasta enemmän, mutta jalkojani särkee niin paljon, että sormet eivät taivu.

Kuiskeesta kohina

Niin se vaan tämäkin kuiske on kasvanut kohisten isoksi. Täytyy myöntää, että olen nyt hieman rikki. Anteeksi.

Tänään opetin sinulle tärkeimmän
sitä mitä minulle ei koskaan opetettu
Yhdessä katsoimme peiliin
                     partavaahtoa suupielessä.

(Ei, en tiedä mitä tekoäly ajatteli. Mutta teki se tuollaisen ison ja pienen partaterän. Että ehkä se nyt on jotakuinkin oikea hengeltään, mutta ei kyllä, no, hengeltään. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.)

Klikkiotsikointia

Jaa että syväluotaava runo ilmastonmuutoksesta saa pari hassua katselukertaa, mutta anustappioravat saavat satoja?

Ihmiset eivät petä edelleenkään.

Onneksi on oravat. Sivustan toimituksessa aiotaankin nyt siirtää resursseja tuottamaan sitä, mitä asiakkaat haluavat. Tätä varten on luonnollisesti perustettu työryhmä, jota johtaa itseoikeutetusti urhea, messevä, ponteva ja kaikin puolin hyvän näköinen päätoimittaja Z.

...

Joo siis on kiire, mulla on artikkeli kesken.

Ei kun laita se saha pois, Z.

Siis oikeesti.

Etkä sä tee mitään tuolla liimapullollakaan!

SIIS NYT SE SAHA POI

Kuva

Isä, miksi
miksi ei kahvilasta saa kahvia
miksi ovat joen rannat kiveä ja tuhkaa
miksi ei ole maa koskaan valkoinen kuin kuvissa
miksi itket iltaisin ja kiroat

isä miksi

Inversio

On olemassa hetki
   jolloin katsot lapsesi
       pieneksi käynyttä vaatetta
     ja päätätkin omia sen itsellesi.

Nnnnnnnooooooooooo!!!!!

Eiiii!!! Jalmari! Eemeli!

(No, toisaalta toimitus äänestikin tämän parin juurikin "todennäköisimmiksi katoamaan ihmisten takapuoleen.")