Kävelen vanhan asuntoni ohi. Sen, johon muutimme onnellisina; saman, josta muutimme pois onnellisina. Istahdan penkille ja katson vanhaa parveketta. Siellä asuu nyt joku muu, toivottavasti onnellisena. Tuossa on se piha, jossa lapseni leikkivät. Tuossa on se penkki, jossa vanharouva istui katselemassa maailmaa joka päivä. Tuossa on se kuoppa, jonka lätäkössä aina leikittiin. Tuossa on se puu, jonka alle tutit jätettiin oravavauvoja varten.
Mietin miltä minusta tuntuu, kaiken tämän jälkeen. Mitä olen menettänyt, mitä olen saanut. Mikä on muuttunut, mikä on pysynyt ennallaan. Ajattelen vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä - etenkin joitain uusia ystäviä ja hymyilen hiljaa.
Elämä on kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin. Pärjään kyllä.
Seison sateessa
hengitän muistojani
onnellisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti