Miksi sitä on välillä niin arka? Tulee tilaisuus tehdä jotain, repäistä, olla bileiden keskipiste, huomiohuora, säkenöivä sanaseppo ja karaokekuningatar, niin sitten sitä vaan jotenkin romahtaa omaan nurkkaansa. Ikäänkuin maailmankaikkeus repeäisi kahteen eri haaraan – toiseen, missä olen reteä maailmankansalainen; ja toiseen, missä se on joku muu. Illalla kun pyörin sängyssä, käyn päässäni läpi tilannetta ja tuntuu kuin eläisin jonkun muun muistoja: sen toisen, joka päätti ottaa mikrofonin käteensä.
Miten ammattiesiintyjät tekevät sen? Viinalla? Kokemuksella? Jatkuvalla nöyryyttämisellä?
ei, en uskalla
älkää nyt pakottako
vaikka haluan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti