Kuulen lintujen laulun ja melkein näen silmujen puhkeavan pihakoivussa. Mikä loistava päivä kantaa kevätkengät parvekkeelle ja puhdistaa ne menneen kesän pölyistä! Mukaan nappaan kenkäharjan, värivahan ja aurinkolasit.
Ehkäpä juuri tämä on se, mikä ihmisiä kaupallisissa blogeissa kirveltää: ne ovat suorastaan autistisen onnellisia. Todelliset ihmiset iloitsevat lapsen suukosta poskelle; siivousvimmaiset psykopaatit iloitsevat ainutlaatuisesta tilaisuudesta lankata kenkänsä. Todellisia ihmisiä ahdistaa aina välillä; vain todellisuusvammainen, tunteeton ääliö antaisi näppäriä pikkuvinkkejä masennuksesta kärsivälle. Elävä, tunteva ihminen kirjoittaa ohjeita itse hyväksi kokemistaan ruoista; vain ylisuoriutuva kone, jolla on alemmuuskompleksi, listaa 163 kanareseptiä.
En oikein voi sille mitään, mutta nuo Pirkka-blogin pitäjät vaikuttavat minusta hirvittävältä psykopaattisyöjätärlaumalta, jotka kulkevat kaupungilla ja väkisin vääntävät jakoavaimella hymyn naamalle jokaiselta vastaantulijalta. He kuulostavat juuri niiltä besserwisser-tädeiltä, joilta sai pienenä lahjaksi KOP:n osakkeita ja opettavaisia kirjoja, ja joiden luona ei käyty paitsi jos oli pakko, koska siellä tuoksui aina omituiselta.
Kun Pirkka-täti menee illalla kotiinsa, hän puhdistaa ylimeikatut kasvonsa katsomatta peilistä tyhjiä, tuskaisia silmiään. Sillä hänen sisällään ovat tiukasti mykkyrään paketoituna kaikki ne elämän pahat tunteet ja negatiiviset asiat: juuri ne, joista äiti opetti, ettei niitä saa ikinä päästää ulos. He ovat viettäneet koko elämänsä yrittäen unohtaa olevansa ihmisiä.
Minun käy niin sääliksi heitä...
Istun portailla
kasvot kevättuulta päin
ja laulan hiljaa.
Vierelläni ystävät
tuska, suru, kyyneleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti