Ei, en aio sanoa kuukkeleista mitään, älkää huolehtiko. En aio väittää itkeneeni vuolaasti lavan edessä, kun en saanutkaan palkintoa; en väitä synnyttäneeni mellakkaa gaalassa vedettyäni raatia turpaan; en poistuneeni naisbloggaajan kanssa paikalta; enkä etenkään päätyneeni naisbloggaajan kanssa sänkyyn.
Sen sijaan ajattelin harrastaa matematiikkaa.
Aamuinen Helsingin Sanomat kertoo, että 450.000 matkakortin säilyttämiseen pitää varata 200.000 euron vuotuinen määräraha.
Siis hetkinen, jos yksi matkakortti on noin 55x86x1 mm kooltaan, niin 450.000 matkakorttia vie siis noin kaksi kuutiometriä tilaa - siis keskimääräisen kellarikopin verran.
Lasketaanpa. Alepasta saisi nyt kympillä kilon sisäfilettä. Kaksi kuutiometriä sisäfilettä olisi arviolta tuollaiset kaksi tonnia sisäfilettä, eli siis noin 20.000 euroa. Oletetaan vielä, että kyseinen sisäfile halutaan pakastaa, ja ostetaan Electroluxilta muutama ECM2255 arkkupakastin (sisätilavuus 221 l), joita siis tarvitaan kymmenen. Jos ne maksavat nyt vaikka alennuksessa 499,-, niin niistä tulee hinnaksi siis pyöreästi viisi tonnia.
Sähkö maksaa noin 60s/kWh, ja ko. pakastin kuluttaa noin 212 kWh/vuosi, eli siis kymmenen pakastinta kuluttaa 1272€.
Kokonaiskustannus siis vastaavasta määrästä hyvää, mureaa possun lihaa olisi siis tuollaiset 26300€.
Jos Alepasta nyt loppuisi possu sen jälkeen kun olemme saaneet sen ostettua (kaksi tonnia on aika paljon), ja nälkäiset teekkarit kiipeilisivät ikkunoista kuin aivoja jahtaavat zombiet, joutuisimme palkkaamaan aseistetut vartijat kellarikomerossa hyrisevien pakastimien seuraksi. Otetaan kokeneita vartijoita (10.83€/h, teekkareihin on vaikea osua), ja maksetaan yölisä (1.31€/h), niin vartijoiden palkkaaminen ympärivuorokautiseen ja -vuotiseen työhön maksaa siis 106.300 euroa + sivukulut (50% noin pyöreästi 159.000 euroa.)
Nyt meillä on kellarikomero täynnä pakastettua sisäfilettä, sähköt maksettu ja aseistettu vartija odottamassa ensimmäistä sisääntulijaa. Kokonaiskulut ovat siis 185.750 euroa, joten panoksiin jäisi varaa vielä 14.250 euroa.
Kyllä sillä kelpaa jo teekkareita roiskia.
Päätoimittaja kohotti väsyneet silmänsä kohti nuorta toimittajaa ja mutisi: "hetkinen, eiväthän matkakortit pilaannu?" Hänen kätensä liikahti tahdottomasti kohti salaluukun aukaisunappia.
"Eivät, tämä on ironiaa", kiirehti nuori toimittaja, kiusallisen tietoisena siitä, että seisoi kyseisen salaluukun päällä. Z oli merkinnyt sen maalarinteipillä lattiaan ettei itse putoaisi vahingossa golfatessaan. "Oikeasti yritämme huumorin keinoin saada ihmiset huomaamaan, että käytetty rahasumma on järjettömän iso."
"Onko?" kysyi Z, sillä hänelle kaikki numerot yli kahdenkymmenen menivät yli ymmärryksen.
"On", vastasi nuori toimittaja ja yritti vaivihkaa siirtyä lähemmäs salaluukun reunaa.
Z yritti hahmottaa verestävillä silmillään tekstiä. Edellisen illan ryyppäysreissu oli jälleen pyyhkinyt hänen muistinsa, ja krapula oli kammottavin miesmuistiin. Sitäpaitsi, nuoret, innokkaat toimittajat ärsyttivät häntä suunnattomasti. Ehkä tämän oli parasta antaa vain mennä.
Z ynähti hyväksyntänsä epämääräisesti ja nuori toimittaja livahti kiitollisena ovesta ulos. Z avasi työpöytänsä laatikon ja otti esille krapulalääkkeensä: pullollisen viskiä, jonka kyljessä luki "sisäisesti", sekä revolverin, jonka piipussa luki "ulkoisesti".
Toistaiseksi hän oli aina ottanut ryypyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti