Onni ja suru

Kuulin mielenkiintoisen teorian: "Onni saturoituu, suru kertyy."

Suomeksi tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos sinulle sattuu päivällä yksi hyvä asia, olet iloinen. Jos sinulle sattuu toinenkin hyvä asia, olet vähän iloisempi. Kolmannen tai neljännen jälkeen olet jo onnesi kukkuloilla - mutta yksikään uusi iloinen tapahtuma ei lisää onnesi määrää.

Surun suhteen tilanne on päinvastainen: päivän toinen inha tapahtuma lisää suruasi kuten ensimmäinen, samaten kolmas ja neljäs ja viides. Suru kertyy joka kerralla yhtä tehokkaasti kuin ensimmäisellä, ja sitä ei voi pysäyttää.

Ehkä siksi surusta toipumiseen menee pidempään kuin onnen laantumiseen. Sitä ehtii kertyä enemmän ja nopeammin, ja onnea tarvitsee paljon surun taltuttamiseen.

(Ja ihan kiusallanikin mainitsen, että nuorempana näin painajaisunia Kati Bergmanin violeteista sukkahousuista "Mutapainin ystävät" -tv-sarjassa. Vanhat kauhut hyökkäsivät jälleen silmille, kun vahingossa osuin kanavalle. Joten pahoittelen: jos rakkaani ikinä soittaa minulle kertoakseen uusista keltaisista sukkahousuista, en tosiaan aio olla onnellinen. Minulla on Trauma.

Sitäpaitsi, minusta tuntuu juuri nyt siltä, että alushousuni ovat putoamassa. Outoa. Eihän minulla ole alushousuja ylläni.

Korvatkoon tämä mielikuva jokailtaisen runonne.)