Suomalaisuutta saunassa

Istun kuntosalin vasta remontoidussa saunassa, kun seuraani liittyy toinen mies. Istumme siinä vaiti, kuten asiaan kuuluukin. Sitten pieni, sisälläni asuva sosiaalinen otus kuitenkin herkeää kysymään, että mitäs pidät uudesta saunasta.

Hän ei vastaa.

Ajattelen, että onpas siinä mies, joka miettii vastaustaan. Ensin se tuntuu silleen mukavan suomalaiselta, mutta mitä pidemmäksi vastaus venähtää, sitä oudommalta minusta alkaa tuntua.

Hetken päästä ajattelen, että ehkä hän ei kuullut kysymystäni. Etikettiinhän kuuluu, että sopivan ajan päästä kysytään, että "anteeksi sanoitko jotain". Mutta ei hän mitään kysy.

Hetkinen – sanoinko sittenkään kysymykseni ääneen? Epäilys valtaa mieleni, kun hiljaisuus jatkuu. Alan epäillä itseäni ja mielenterveyttäni.

Ehkä hän on huonokuuloinen? Ei, ei voi olla. Kuuliin hänen kuitenkin keskustelevan ihan normaalisti aiemmin.

Ehkä hän ei ole suomalainen? Tai ehkä hän on huonokuuloinen?

Istumme hiljaa vierekkäin. Heitän löylyä. Ei reaktiota. Ei mitään keskustelua. Rauha valtaa mieleni, sillä hän ei varmaan vain kuullut tai ymmärtänyt mitä sanoin.

Poistun viimein ja täytän kiulun ulkopuolella, kuten etikettiin kuuluu. Kun nostan sen takaisin sisään, hän sanoo minulle "kiitoksia kiitoksia" erittäin selvällä suomen kielellä.

Poistun pukuhuoneeseen tyystin hämmentyneenä. Mitä oikein tapahtui? Ja miten on mahdollista, että suomalaiset pystyvät gaslightaamaan toisensa sanomatta mitään? Suomalaiset, maailman ainoa kansa joka on onnistunut tekemään hiljaisuudesta aseen.

(Erinomaista juhannusta ja juhannussaunaa kaikille!)

FOMO

Opettelin aikoinaan jonglööraamaan. Kun heitin kolmea palloa, minulta kysyttiin "osaatko neljällä"? Jos heitin neljää palloa, minulta kysyttiin "osaatko viidellä"?

Siitä pitäen olen ymmärtänyt, että joitain ihmisiä ei kiinnosta se, mitä osaat – vaan se, mitä et osaa, mitä et ole. He määrittelevät olemassaolon negaation kautta: mitä ei olla, mitä ei syödä, mihin ei uskota, mitä ei tehdä. Heillä on mielessään ideaali-ihminen, johon kaikkia verrataan.

Siinä kisassa kukaan ei voi olla täydellinen. 

Toki kaikilla tulee hetkiä, jolloin joutuu sanomaan, että "ei, en ole tuollainen". Silloin suljemme jonkin oven ja määrittelemme itsemme ulos. Jotkut tuntevat sielussaan sen äänen, mikä syntyy, kun numeroimaton määrä tulevaisuuden todennäköisyysfunktioita romahtaa nollaan. Joskus se ääni on kuin enkelten laulua; joskus se muistuttaa korpin rääkäisyä.

En halua kokea itseäni negaation kautta. Haluan sanoa "joo, ja...!" Haluan olla kaikkea kaikkien kanssa koko ajan!

Elämän FOMO.

Makaronilaatikkoa

Minä ajattelin, että teenpäs nyt makaronilaatikkoa, koska sitten minulla olisi makaronilaatikkoa ja sehän on paljon parempi kuin että ei olisi makaronilaatikkoa ja sitten minä laittaisin sitä pakastimeen pienissä siistissä laatikoissa ja sitten minä olisi sellainen mies, jolla olisi pakastimessa makaronilaatikkoa, koska sellainen mies minä haluan olla, mutta sitten kun minä olin sen makaronilaatikon laittanut uuniin niin minä sähelsin sen uunin kanssa ja laitoin vain pelkän valon päälle ja nyt minulla on vain vähän silleen hyytynyttä makaronilaatikkoa joka on vain makaronilaatikon näköistä mutta ei oikeasti ole yhtään makaronilaatikkoa ja minä en sitä voi laittaa pakastimeen joten en olekaan enää semmoinen mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa ja tämä ei nyt vaan kuulkaa sovi ja minulle iski nyt sitten semmoinen identiteettikriisi.

MUTTA TUNTIA MYÖHEMMIN MINULLA ON MAKARONILAATIKKOA mutta se on ihan liian kuumaa laitettavaksi pakastimeen niin laitoin sen parvekkeelle jäähtymään ja menen nukkumaan ja nyt kuulkaa varmaan käy niin että unohdan sen sinne parvekkeelle ja sitten kun tulen keskiviikkona kotiin niin sitten minulla on jo vähän homehtunutta makaronilaatikkoa jossa on linnunjalkojen kuvia ja kaksi kärpästä ja sitten en edelleenkään ole mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa enkä kyllä ala enää mitään jos näin käy.

Mutta jos minä muistan aamulla niin sitten minulla on makaronilaatikkoa pakastimessa pienissä siisteissä rasioissa ja olen onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onn

Tähtien lapsia

Olemme tähtien lapsia sanotaan. Mutta totuus on mielenkiintoisempi: Ihmisen kehosta löytyvistä ainesosista 85% on peräisin vanhoista tähdistä, jotka ovat eläneet, muuntaneet vetyä raskaammiksi alkuaineiksi, ja sitten puhaltaneet kerroksensa avaruuteen tähtipölyksi. Tähtien ytimet elävät vielä jossain muodossa valkoisina kääpiöinä Linnunradassamme.

Supernovista, noista massiivisten tähtijättiläisten elämän päättävistä repivistä räjähdyksistä peräisin on noin 5% (kalsium, fosfori, rikki, kloori ja rauta). Osa noista tähdistä on romahtanut mustaksi aukoksi; osa neutronitähdiksi; osa repeytynyt tyystin palasiksi.

Alkuräjähdyksestä, tuosta ajan ja avaruuden synnyttäneestä kataklysmistä kehossamme asuu noin 10% edestä vetyatomeja. Jokainen vesilasi, jonka juot, sisältää 14 miljardia vuotta sitten syntyneitä atomeita. Ne ovat nähneet ajan alun, ja luultavasti tulevat näkemään ajan lopun. Niiden skaalassa se aika, minkä ne asuvat kehossasi, ei ole edes unen arvoinen.

Vain noin kaksi grammaa kehostasi on syntynyt pääasiassa neutronitähtien törmäyksissä – käsittämättömän väkivaltaisissa tapahtumissa, jossa iso osa materiasta romahtaa mustaksi aukoksi ja loput sinkoavat kauas avaruuteen.

Jokainen atomi, joka kehossasi on, on matkannut koko maailmankaikkeuden läpi päätyäksesi juuri sinun kehoosi. Näiden atomien sisarukset matkaavat muilla planeetoilla; tai ne jäähtyvät hiljaa biljoonien vuosien kuluessa; tai ehkä ne ovat kadonneet mustaan aukkoon, pois tästä ajasta ja avaruudesta.

Ajattelen joskus tätä öisin ja tunnen oloni yhtäaikaa sekä ihmeelliseksi että tyystin mitättömäksi.

Nyt sitä saa! Tai siis ei vielä.

Dear Eki, onko ihan normaalia, että tässä kirjan editointivaiheessa sitä alkaa inhota kirjaansa, itseään ja kaikkea mitä on tullut tuotettua?

Toisin sanoen siis Sivusta-kirja on nyt ennakkotilattavissa esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta.

Taistelumajavaosastopäällikköapulainen

Ostin ruusunpunaista vessapaperia. Tukeakseni hyväntekeväisyyttä, tietenkin.

Mutta en oikein tajunnut, miltä se sitten vettyneenä näyttää: Nyt joka kerta kun nousen pöntöltä, säikähdän, että mikäs verinen taistelumajava sieltä oikein kurkkaa, ja että onhan minulla vielä kaikki heiluvat osat tallella.

Irrationaalinen pelko, paras pelko.

Huopa

Tiedättehän sen tunteen, kun joskus tulee haju vastaan? No, aamulla kun heräsin ja avasin itäsiiven oven, niin keittiökompleksista tuli vastaan Löyhkä, joka ilmoitti mitä kohteliaimmin, että "olet sitten jättänyt biojätteet viemättä, ja siellä on yksi kalan nahka, joka anoo audienssia herran kanssa."

Nyt se sitten ympäröi täällä minut kuin pehmeä, kutittava huopa, jonka karvat yltävät nenän kautta nieluun.Laiskuus ja Löyhkä: siinä kaksi kaverusta, jotka kulkevat käsi kädessä.

Meri

Me olemme meri
joka kasvatti itselleen haarniskan
tutustuakseen maahan.

Rannalla

Käsissäni Apollinairen sanat
                                       kaukana laivan haamu
Jaloissani likainen hiekka
                                       sitä ei ole vielä puhdistettu
Pisarat kämmenselällä
                                       kevään hennot kyyneleet

Läsnäolosi tuntuu lempeänä lämpönä poskellani
                                       haluan sinua taas.

Huuhaapuuhaa

Kaikilla ihmisillä pitäisi olla huuhaapuuhaa. Sellaista, jota katsoessaan muut voivat tuhahtaa ylenkatseisesti ja todeta, että kaikkeen se sinäkin aikasi laitat.

Jos nimittäin tekee vain yleisesti hyväksyttyjä asioita, niin ei voi tutustua siihen, miksi on erilainen kuin muut. Se jää vain kalvamaan sinne otsalohkoon epämääräisenä tunteena ja saattaa purkautua epämiellyttävillä tavoilla.Mä kirjoitan huonoja runoja. Mikä sun huuhaapuuha on?

Onko ok, kun maito sanoo "klonk"?

Kevät - se aika, kun voi alkaa tosissaan syödä pakastimessa talven yli hellittyjä marjavarastoja. Eihän se nimittäin kävisi päinsä, että ne kesken loppuisivat, mutta toisaalta pitää myös välttää sitä, että olisi ylivuotisia marjoja. Omatunto kun ei anna syödä tuoreita, vaan ensin pitää käyttää ne vanhat pois alta.

Tämä on myös se syy, miksi maito maistuu aina vanhentuneelta; ei voi avata uutta ennenkuin vanha on juotu. Vaikea on elää itsensä kanssa välillä.

P.S. Kaikille teille hassuntarkoille ihmisille - joita toki itsekin edustan - voitte nyt miettiä, istunko pakastimessa syömässä marjoja, vai olivatko kenties marjat niitä, jotka ovat pakastimessa. Suoraan sanottuna, en ole aina itsekään ihan varma, mutta koska pakastimeni on ns. pystymallia, niin pitäisin epätodennäköisenä, että istuisin siellä. Korkeintaan ehkä sellaisessa epämääräisessä kyykkyasennossa olisin, mutta sitten ne marjat pitäisi siirtää pois sieltä, ja niiden syöminen muuttuisi kovin hankalaksi. Jäätelökin sulaisi.

Mmm... jäätelö...

Voe drafti!

Höpisen nyt lisää tästä kirja-asiasta, kun se kirkkaana tuossa mielen päällä huitelee. (Voi sitä hupaisaa  veikkoa. Annoin sille keksin ja nyt se narskuttaa sitä tyytyväisenä. Pitäisiköhän sille antaa nimi? Olisiko se vaikka Kalevi? Joo, se on hyvä ja jämäkkä nimi, niinkuin kovakantisella kirjalla pitääkin olla.)

Sain nyt vihdoin oman kustannustoimittajan! Seuraava tärkeä päätös on se, miten alan nimetä kaikki kirjan eri versiot. Siinä missä tietotekniikassa käytetään yleisesti ns. semanttisia versionumeroita, kuten 1.1, 3.14 ja 4.5.123-b73278, pisnispuolella käytetään päiväyksiä (kirja-maalis-2025), ja nörttipiireissä ISO-8601-standardia (älkää kysykö; te ette halua tietää mitään näistä nimenomaisista uskonsodista), niin kirjailijuudessa käsittääkseni ilmeisesti "industry best practice" on tehdä kirja-draft1, kirja-draft2, kirja-draft3, kirja-final, kirja-final2, kirja-final3, kirja-final3-final, kirja-final3-final-oikeestifinal, kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final, ja kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final-nyt-oikeesti.

Olen harkinnut tosin, että jospas nimeäisin versiot kalevi-taikasieni, kalevi-synttärikakku, kalevi-kilinkello, kalevi-pukinparta, ja niin edelleen. Arbitraaristahan tämä kaikki on, niinkuin kaikki kommunikaatio.

Internetissä
lumetodellisuutemme leikkaavat,
synnyttävät virtuaaliset ideahiukkaset,
elävät hetken ja tönivät tunteitamme,
ja katoavat sitten jonnekin
                            varjon taakse.

Hätävati

Noin muuten olen sitä mieltä, että vessanpöntön pitäisi olla "hätävati" ja kaikenlaisen asioinnin siellä pitäisi olla "vatihätä".

Silloin nimittäin voisin käyttää lausetta "hätäinen hattivatti teki vatihädän hätävatiin".

Villasukat, mahdollisuus vai uhka?

Kevät alkaa minulle
kun voin istahtaa
  parvekkeelle paitasillaan
    kirja kintuille avattuna
      kylmän käden kyrsimättä
        teekuppi täydeksi tehtynä.