Olen puhdas

Täydellisuuden (tai "puhtauden") vaatimus on taktiikka, joka toimii aina, koska kukaan ei ole täydellinen. Aina löytyy jotain kritisoitavaa.

On esimerkiksi ihan sinällään sama, siirtyykö puolet maailmasta täyskasvissyöjiksi, vai siirtyykö kaikki puoliksi kasvissyöjiksi. Kulutus on sama molemmissa tilanteissa, MUTTA jälkimmäisessä ollaan kaikki samassa veneessä, eikä kenenkään tarvitse yrittää olla täydellinen.

Tärkeintä on pyrkimys ja eteneminen, ei yksittäiset teot. Takapakkia tulee aina. 

Toki on vaikeaa uskoa saarnausta tupakoinnin vaaroista, jos saarnaajalla on sätkä huulessa. Me ihmiset vaan toimitaan sillä lailla. Mutta toisaalta, jos saarnaaja kertoo lopettaneensa neljä kertaa ja langenneensa joka kerran uudelleen, niin ehkä hänestä voi silloin oppia paljonkin. Esimerkiksi sen, miten heikko ihminen on kasvottoman myyntikoneiston edessä.

Ihminen kuitenkin oppii paremmin virheistään kuin onnistumisistaan. Siksi on tärkeää puhua niistä syyllistämättä. 

Täydellisyyden vaatiminen on joskus jopa tietoinen strategia joiltakin. "Vihollinen" pitää asettaa mahdottomaan tilanteeseen, peliin jota ei voi voittaa. Kobayashi Maru, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Sen pelin voi voittaa vain rikkomalla säännöt.

Tai yksinkertaisesti olemalla pelaamatta.

Pikku ylistyslaulu kaupungille

Rakastan kesäistä Helsinkiä
Turisteja pööpöilemässä Bulevardilla
Loputtomia katutöitä
Kiireettömiä ihmisiä katukahviloissa

Öisiä tyhjiä valtateitä
Aamuista auringonkiloa Viikissä
Nuoria katsastamassa toisiaan
Pyöräteiden ruuhkia

Sitä aamuista koirankusettajaa
Päiväkaljoja Vaasankadulla
Kaivopuiston kaistapäitä
Rakkautta auringolta piilossa

Parempi

Luen muiden tekemiä kirjoja ja mietin, että oma tekstini on paskaa. Ei ollenkaan niin hienoa tai taidokasta., vaan suorastaan töksähtävää, yksinkertaista, lyhyttä. Ei ole kielikuvia, allegorioita. Ei jää lukija ihmettelemään runon salattuja merkityksiä, vaan kuva rakennetaan insinöörimäisellä tarkkuudella.

Mutta sitten istun tuopin ääreen ja katselen auringonlaskua nimettömällä terassilla, ja huokaan taas, että turhaan minä itseäni muihin vertaan. Kirjoitan kuitenkin lähinnä itselleni, ja ehkä niille muutamalle, jotka ovat samalla lailla vinksahtaneet. Eikä kaksi runoilijaa koskaan kirjoita samalla tavalla, joten kuka voisi sanoa, ken on parempi toista?

Se, että jokin on toista teosta arvostetumpi tai kaupallisesti myyvempi, ei tarkoita, että se olisi parempi. Jos jotain, niin tämän on kapitalismin historia meille osoittanut: meillä on kauhea läjä objektiivisesti parempia teknisiä ratkaisuja, jotka hävisivät kisan heikommilleen.

Silti, tuntuu aina siltä, että pitäisi olla parempi.

Runon ja suven päivä!

Jos meillä olisi apina, joka paukuttaisi kirjoituskonetta satunnaisesti, todennäköisyydet luoda Eino Leinon Lapin kesä -runo täysin satunnaisesti olisivat noin 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001.

Jotta Leinon runon saisi satunnaisesti aikaiseksi ennen seuraavaa kesää 99% todennäköisyydellä siihen tarvittaisiin noin 10^2492 apinaa. Tämä numero on niin suunnattoman suuri, että vaikka koko universumin täyttäisi atomin kokoisilla apinoilla, niin silti tarvittaisiin 10^2412 universumia.

Toisin sanoen, jos universumeita olisi yhtä paljon kuin atomeita meidän universumissamme, ja jokainen niistä olisi täynnä raivokkaasti kirjoituskonetta hakkaavia apinoita, niin näitä "multiversumeita" tarvittaisiin silti 10^2332. Jos olisi olemassa "hyperversumi", jossa on yhtä paljon multiversumeita kuin atomeita meidän universumissamme, niin niitäkin pitäisi olla 10^2252.

Itse asiassa, näitä kerroksia pitäisi olla sisäkkäin noin 300 kpl. joista jokaisen atomi sisältää kokonaisen toisen Leinoa kopioivan apinakone-hyperversumipinon.

Tämä on niin käsittämätöntä, että meidän apinanaivomme eivät pärjää tälläisten numeroiden kanssa ollenkaan. Mutta niin vain yksi apinoiden serkku istahti kerran alas, ja kirjoitti yhden kauneimmista suomalaisista runoista ikinä.

Kun siis luette runoja (tai mitä vain), miettikää, miten epätodennäköistä on, että ne kirjaimet ovat solahtaneet juuri siihen järjestykseen, että ne teitä koskettavat sielusta, ja arvostakaa niiden täysin ainutkertaista olemassaoloa.

Ole hyvä

Suvaitsevaisuus on mielestäni sopimus – ei moraalinen tai eettinen katsantokanta. Annan sinun elää elämäsi kuten haluat, jos minä saan elää elämäni kuten haluat. Näin ajateltuna on selvää, että ihmisiä, jotka haluavat ottaa minulta pois oikeuksia, ei tarvitse suvaita. He rikkovat sopimustamme (tai eivät ole koskaan olleetkaan osa sitä), joten suvaitsevaisuus ei koske heitä.

Toki olemme yhteiskuntana päättäneet tietyistä rajoitteista ja säännöistä siihen, miten kukin saa elämäänsä elää, sekä myös mitä velvoitteita meillä on yhteiskuntaa kohtaan, ja nämä on koodattu laeiksi ja sopimuksiksi. Demokratiassa ne on päätetty yhdessä. Mutta niiden ulkopuolella pätee suvaitsevaisuussopimus.

Se, että et ymmärrä toisten elämäntapaa, tai sinua häiritsee se, että edes kuulet heidän elämäntavastaan on ihan ok. Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat moraalimme ja ymmärryksemme vastaisia. Mutta jos alat vaatia, että muiden pitäisi muuttaa elintapaansa siksi, että sinulla on epämukava olo, niin rikot sopimusta, eikä muiden tarvitse suvaita sitä.

(Pyytäminen ja omien tunteiden tuominen framille on sitten eri asia. Sitten voidaan keskustella ja ehkä päästä johonkin ratkaisuun.)

Liehutan värejäni
ankeuden tummassa tuulessa
annathan minun kulkea
näillä kapeilla kalliopoluilla
ettemme vahingossa tönäise toisiamme

Kontsan ja Jöötin seikkailut

Koska Sivustan kirja on saavuttanut jo niin suurta suosiota, Sivusta Yhtymä on päättänyt nyt tuotteistaa kokonaisen elokuvasarjan! Koska toimitus suuressa kauneudessaan ja viisaudessaan olisi liian monimutkainen selvitettäväksi rahvaalle kahden tunnin aikana, olemme päättäneet keskittyä modernin työelämän setvimiseen tutustumalla Sivustan sisältötiimiin ja sen dynaamiseen voimakaksikkoon Kontsaan ja Jöötiin.

Kontsan ja Jöötin seikkailuja voitte pian seurata mm. sellaisista elokuvista kuten

Kontsa ja Jööti päivittää linkkarin

Kontsa ja Jööti ja kadonnut konversio

Kontsa ja Jööti palvelumuotoilee

Ideaatiota, Kontsa ja Jööti!

Kontsan ja Jöötin offsite workshop

Kontsa ja Jööti influenssereina

Kontsan ja Jöötin oiva nosto

Kontsa ja Jööti Threadsissa

Kontsa ja Jööti perustavat yhteisön

Kontsa ja Jööti kultissa

Maailman omistajat Kontsa ja Jööti

Kontsa ja Jööti tapaavat Sivustan "asiakaspalvelun" Luigin

Kontsa ja Jööti päivittää linkkarin 2.

Suomalaisuutta saunassa

Istun kuntosalin vasta remontoidussa saunassa, kun seuraani liittyy toinen mies. Istumme siinä vaiti, kuten asiaan kuuluukin. Sitten pieni, sisälläni asuva sosiaalinen otus kuitenkin herkeää kysymään, että mitäs pidät uudesta saunasta.

Hän ei vastaa.

Ajattelen, että onpas siinä mies, joka miettii vastaustaan. Ensin se tuntuu silleen mukavan suomalaiselta, mutta mitä pidemmäksi vastaus venähtää, sitä oudommalta minusta alkaa tuntua.

Hetken päästä ajattelen, että ehkä hän ei kuullut kysymystäni. Etikettiinhän kuuluu, että sopivan ajan päästä kysytään, että "anteeksi sanoitko jotain". Mutta ei hän mitään kysy.

Hetkinen – sanoinko sittenkään kysymykseni ääneen? Epäilys valtaa mieleni, kun hiljaisuus jatkuu. Alan epäillä itseäni ja mielenterveyttäni.

Ehkä hän on huonokuuloinen? Ei, ei voi olla. Kuuliin hänen kuitenkin keskustelevan ihan normaalisti aiemmin.

Ehkä hän ei ole suomalainen? Tai ehkä hän on huonokuuloinen?

Istumme hiljaa vierekkäin. Heitän löylyä. Ei reaktiota. Ei mitään keskustelua. Rauha valtaa mieleni, sillä hän ei varmaan vain kuullut tai ymmärtänyt mitä sanoin.

Poistun viimein ja täytän kiulun ulkopuolella, kuten etikettiin kuuluu. Kun nostan sen takaisin sisään, hän sanoo minulle "kiitoksia kiitoksia" erittäin selvällä suomen kielellä.

Poistun pukuhuoneeseen tyystin hämmentyneenä. Mitä oikein tapahtui? Ja miten on mahdollista, että suomalaiset pystyvät gaslightaamaan toisensa sanomatta mitään? Suomalaiset, maailman ainoa kansa joka on onnistunut tekemään hiljaisuudesta aseen.

(Erinomaista juhannusta ja juhannussaunaa kaikille!)

FOMO

Opettelin aikoinaan jonglööraamaan. Kun heitin kolmea palloa, minulta kysyttiin "osaatko neljällä"? Jos heitin neljää palloa, minulta kysyttiin "osaatko viidellä"?

Siitä pitäen olen ymmärtänyt, että joitain ihmisiä ei kiinnosta se, mitä osaat – vaan se, mitä et osaa, mitä et ole. He määrittelevät olemassaolon negaation kautta: mitä ei olla, mitä ei syödä, mihin ei uskota, mitä ei tehdä. Heillä on mielessään ideaali-ihminen, johon kaikkia verrataan.

Siinä kisassa kukaan ei voi olla täydellinen. 

Toki kaikilla tulee hetkiä, jolloin joutuu sanomaan, että "ei, en ole tuollainen". Silloin suljemme jonkin oven ja määrittelemme itsemme ulos. Jotkut tuntevat sielussaan sen äänen, mikä syntyy, kun numeroimaton määrä tulevaisuuden todennäköisyysfunktioita romahtaa nollaan. Joskus se ääni on kuin enkelten laulua; joskus se muistuttaa korpin rääkäisyä.

En halua kokea itseäni negaation kautta. Haluan sanoa "joo, ja...!" Haluan olla kaikkea kaikkien kanssa koko ajan!

Elämän FOMO.

Makaronilaatikkoa

Minä ajattelin, että teenpäs nyt makaronilaatikkoa, koska sitten minulla olisi makaronilaatikkoa ja sehän on paljon parempi kuin että ei olisi makaronilaatikkoa ja sitten minä laittaisin sitä pakastimeen pienissä siistissä laatikoissa ja sitten minä olisi sellainen mies, jolla olisi pakastimessa makaronilaatikkoa, koska sellainen mies minä haluan olla, mutta sitten kun minä olin sen makaronilaatikon laittanut uuniin niin minä sähelsin sen uunin kanssa ja laitoin vain pelkän valon päälle ja nyt minulla on vain vähän silleen hyytynyttä makaronilaatikkoa joka on vain makaronilaatikon näköistä mutta ei oikeasti ole yhtään makaronilaatikkoa ja minä en sitä voi laittaa pakastimeen joten en olekaan enää semmoinen mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa ja tämä ei nyt vaan kuulkaa sovi ja minulle iski nyt sitten semmoinen identiteettikriisi.

MUTTA TUNTIA MYÖHEMMIN MINULLA ON MAKARONILAATIKKOA mutta se on ihan liian kuumaa laitettavaksi pakastimeen niin laitoin sen parvekkeelle jäähtymään ja menen nukkumaan ja nyt kuulkaa varmaan käy niin että unohdan sen sinne parvekkeelle ja sitten kun tulen keskiviikkona kotiin niin sitten minulla on jo vähän homehtunutta makaronilaatikkoa jossa on linnunjalkojen kuvia ja kaksi kärpästä ja sitten en edelleenkään ole mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa enkä kyllä ala enää mitään jos näin käy.

Mutta jos minä muistan aamulla niin sitten minulla on makaronilaatikkoa pakastimessa pienissä siisteissä rasioissa ja olen onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onn

Tähtien lapsia

Olemme tähtien lapsia sanotaan. Mutta totuus on mielenkiintoisempi: Ihmisen kehosta löytyvistä ainesosista 85% on peräisin vanhoista tähdistä, jotka ovat eläneet, muuntaneet vetyä raskaammiksi alkuaineiksi, ja sitten puhaltaneet kerroksensa avaruuteen tähtipölyksi. Tähtien ytimet elävät vielä jossain muodossa valkoisina kääpiöinä Linnunradassamme.

Supernovista, noista massiivisten tähtijättiläisten elämän päättävistä repivistä räjähdyksistä peräisin on noin 5% (kalsium, fosfori, rikki, kloori ja rauta). Osa noista tähdistä on romahtanut mustaksi aukoksi; osa neutronitähdiksi; osa repeytynyt tyystin palasiksi.

Alkuräjähdyksestä, tuosta ajan ja avaruuden synnyttäneestä kataklysmistä kehossamme asuu noin 10% edestä vetyatomeja. Jokainen vesilasi, jonka juot, sisältää 14 miljardia vuotta sitten syntyneitä atomeita. Ne ovat nähneet ajan alun, ja luultavasti tulevat näkemään ajan lopun. Niiden skaalassa se aika, minkä ne asuvat kehossasi, ei ole edes unen arvoinen.

Vain noin kaksi grammaa kehostasi on syntynyt pääasiassa neutronitähtien törmäyksissä – käsittämättömän väkivaltaisissa tapahtumissa, jossa iso osa materiasta romahtaa mustaksi aukoksi ja loput sinkoavat kauas avaruuteen.

Jokainen atomi, joka kehossasi on, on matkannut koko maailmankaikkeuden läpi päätyäksesi juuri sinun kehoosi. Näiden atomien sisarukset matkaavat muilla planeetoilla; tai ne jäähtyvät hiljaa biljoonien vuosien kuluessa; tai ehkä ne ovat kadonneet mustaan aukkoon, pois tästä ajasta ja avaruudesta.

Ajattelen joskus tätä öisin ja tunnen oloni yhtäaikaa sekä ihmeelliseksi että tyystin mitättömäksi.

Nyt sitä saa! Tai siis ei vielä.

Dear Eki, onko ihan normaalia, että tässä kirjan editointivaiheessa sitä alkaa inhota kirjaansa, itseään ja kaikkea mitä on tullut tuotettua?

Toisin sanoen siis Sivusta-kirja on nyt ennakkotilattavissa esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta.

Taistelumajavaosastopäällikköapulainen

Ostin ruusunpunaista vessapaperia. Tukeakseni hyväntekeväisyyttä, tietenkin.

Mutta en oikein tajunnut, miltä se sitten vettyneenä näyttää: Nyt joka kerta kun nousen pöntöltä, säikähdän, että mikäs verinen taistelumajava sieltä oikein kurkkaa, ja että onhan minulla vielä kaikki heiluvat osat tallella.

Irrationaalinen pelko, paras pelko.

Huopa

Tiedättehän sen tunteen, kun joskus tulee haju vastaan? No, aamulla kun heräsin ja avasin itäsiiven oven, niin keittiökompleksista tuli vastaan Löyhkä, joka ilmoitti mitä kohteliaimmin, että "olet sitten jättänyt biojätteet viemättä, ja siellä on yksi kalan nahka, joka anoo audienssia herran kanssa."

Nyt se sitten ympäröi täällä minut kuin pehmeä, kutittava huopa, jonka karvat yltävät nenän kautta nieluun.Laiskuus ja Löyhkä: siinä kaksi kaverusta, jotka kulkevat käsi kädessä.

Meri

Me olemme meri
joka kasvatti itselleen haarniskan
tutustuakseen maahan.