Kun olin nuori, luin Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat. Matkasin mielessäni John Carterin mukana avaruuden tyhjiön halki punaiselle planeetalle, taistelin hänen rinnallaan, ratsastin thoatilla loppumattomilla sammalpreerioilla ja ihastuin Dejah Thorikseen, Marsin punaihoiseen prinsessaan. Dejah Thoris taisi jopa olla ensimmäinen ihastukseni.
Sen jälkeen aina kun olen nähnyt Marsin punaisen silmän taivaalla, ajattelen noita hetkiä kirjojen parissa. Aikuisena ne eivät enää ole kovin kiinnostavia, koska ne eivät suoraan sanottuna ole mitenkään hyvin kirjoitettuja. Mutta muistot elävät.
Tänään taivaalla loistaa kirkkaana Jupiter. Se on lähempänä meitä kuin kertaakaan kuuteenkymmeneen vuoteen. Haluan uskoa, että jossain maailmassa on joku nuori, joka kohottaa katseensa tuohon kaukaiseen planeettaan ja unelmoi samoin kuin minä aikoinaan.
Kun ikäännymme
emme me viisastu
vaan tulemme enemmän
itsemme kaltaisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti