Kalsarit ja tunteet

Aamulla oli se sellainen kiire, että sitä päätyy bussiin Niissä Huonoissa Alushousuissa. Niin, juuri niissä, mitkä nipistelevät huonoista paikoista, tiedätte kyllä.

No, koska yhteiskunta on silleen mätä, että julkikulkuvälineessä ei vaan voi tunkea kättään housunkauluksesta sisään ja pyöritellä pallejaan irti alushousujen saumoista (eikä etenkään aamupalaverissa kahdenkymmenen työkaverin kanssa), niin minä sitten kärsin. Kiehnäsin tuolilla ja yritin livauttaa ihopoimuja oikeaan kohtaan, että edes hetkeksi saisin rauhan.

Voi pojat, että oli muuten vapauttava tunne päästä vessaan aamupalaverin jälkeen.

(Ei, en osaa selittää, miksi minulla on vielä nämä alushousut. Kun eivät ne ole niitä alushousuja, joista puoliso sanoisi iih ja aah ja pidäthän noita viikonloppuna, kun mennään jorma-sedän kuuskymppisille. Ei, nämä ovat niitä alushousuja, joita mies pitää ja käyttää hampaat irvessä, kunnes niissä on enemmän reikiä kuin kangasta ja viimeinenkin koherenssia ylläpitävä lanka katkeaa ja ne putoavat kuin lannevaate haudasta nousseen yltä.

Koska "ihan hyväthän nämä vielä on".)

Turk(k)i ja jänteet

Teini oli tyttöystävänsä kanssa käymässä. Istuivat huoneessaan, ovi raollaan. Kannoin pyykkejä kartanoni liinavaatekaappiin ja pitkähkö matka kulki kyseisen raon ohi. Kas, sieltä kuuluikin viaton teinin ihmettely, että kuka se Jane Austen oikein on.

Setämiespätevyys valtasi mieleni ja lakanat sylissäni potkaisin oven auki.

"JANE AUSTEN ON OG CHICK LIT! TYÖTTÖMÄT MUIJAT ETSII PROVIDER-MIESTÄ!" selitin taidokkaalla gen alpha -murteellani.

Teinini ilme muuttui yllättyneestä kärsiväksi, kun selitin Jane Austenin vaikutusta moderniin kirjallisuuteen. Välillemme syntyi täydellinen sanaton kommunikaatio: sellainen, jonka vain veriside voi mahdollistaa. Teinini kommunikoi ilmeellään minulle "isi, kiitos, mutta voitko painua jo hemmettiin siitä ovenraosta selittämästä", ja minä puolestani: "ei kun anna kun isi selittää tässä nyt kun pääsee kerrankin pätemään."

Ah. Vanhemmuus. Se palkitsee niin monin tavoin.

Me

Hyvää huomenta ja uutta vuotta, kaikki pienet talipallerot ja repsikat siellä kotikännyköittenne lasin toisella puolella. Oliko hyvä joulu ja saittehan paljon villasukkia?

Joo ei, en tiedä mistä puhun taas. Ehkä se on vain taas eskapismi, joka nostaa pientä pörröistä päätään, kun katson uutisia.

Sanotaan, että Internet vahvistaa kaikkea (ja tekoäly kiihdyttää kaikkea). Mietin tuossa, että modernin kapitalismin ehkä nerokkain keksintö oli vahvistaa vasemmistossa luonnostaan asuvaa individualismia hyperindividualismiksi: Kun erilaisia identiteettejä on tuhansia ja tuhansia, niin ihan jo pelkästään niiden tiedostamiseen ja nimeämiseen, saati sitten suojelemiseen menee paljon aikaa. Enkä siis sano, että se on sinällään huono asia. Päinvastoin, on tärkeää, että mahdollisimman moni pystyy elämään täysipainoista elämää vapaassa yhteiskunnassa, joka ei sorra ketään.

Kun tuon hyperindividualismin tiedostaa, niin sitä pystyy käyttämään hyväksi. Kovasti yhtenäinen lauma ihmisiä, joka identifioituu yhden aatteen tai henkilön ympärille ja puolustaa sitä henkeen ja vereen – vaikka se olisi itselle haitallista  – pystyy pienelläkin porukalla hallitsemaan laumaa epäyhtenäisiä yksilöitä, joilla jokaisella on yksilölliset huolet.

Ainakin siihen asti, että ihmisille tulee vihdoin mitta täyteen.

Tehdään ihmisistä yksilöitä
niitä on helpompi hallita
Yksilön voi poimia kadulta
pienelläkin jengillä
Mutta jos me olemme me
miljoonapäinen me
meitä ei voi vaientaa
meitä ei voi vangita