Huba huba huba - hummeri

Joskus kuulkaa tuntuu siltä, että treffailu on vähän kuin oksentaisi aivonsa pöydälle, ja sitten molemmat kaivelee sattumia sieltä. Että katsopas, Joona-Patteri, tuollainen vihreä myky tuossa muistona Kreikan-lomalta. Ja mikäs se tämä nuudeliklimppi on - ai niin, sehän on ne lapsuuden traumat tiukassa väkkärässä. Että ehkä parempi, että pannaan ne nyt takaisin sinne mistä ne tuli, ettei niitä tässä ravintolan pöydässä tarvitse availla.

Tai no. Ehkä tämä ei ole parhaita metaforiani.

Ei sitä jaksa
  olla aina noheva
    tilulii, plim plom.

PIP!

 PIP!

Tiedättekö, mikä on ihan erinomaisen ärsyttävää?

PIP!

Tiedättehän palovaroittimet? Ja sen, että niistä joskus loppuu patteri?

PIP!

Ja sitten niistä kuuluu sellainen lyhyt "pip" -ääni?

PIP!

Että jos sitä on ollut silleen noheva, että on laittanut joka huoneeseen aikoinaan palovaroittimen, niin eihän yhdestä pippauksesta vielä tiedä, että mikä se niistä on, josta se patteri on lopussa?

PIP!

Ja sitten sitä on kotona kello puoli yksi ja on aivan poikki, ja sitten kylään tulee pip ja sitten sitä menee laatikolle, josta löytyy vain yksi ainoa varaparisto.

PIP!

Loppujen lopuksi sitä istuu tässä tietokoneen ääressä ja toivoo vaan, että kuuluisi pip, että tietäisi mikä näistä palovaroittimista se on, koska ei voi vaihtaa kuin yhden patterin, ja että pääsisi nukkumaan, mutta ei voi koska

PIP!

Kokous-Sorsa

On tullut aika julkistaa Sivusta-konglomeraatin innovaatio- ja eriteosaston uusin keksintö.

Ovatko päiväsi täynnä Teamseja ja Meetsejä ja Zoomeja? Onko lounaasi vain pikaisesti mutella hotkaistu nakkisämpylä ja kylmä kahvi? Etkö ehdi edes vessaan kokousten välissä?

Ällös huoli, sillä Sivusta tuo kohta markkinoille Kokous-Sorsan! Se kiinnittyy näppärällä koukku- ja teippiyhdistelmällä suoraan työpöytäsi alle, ja hieman röhnöttämällä voit tyhjentää rakkosi kenenkään huomaamatta!

Kokous-Sorsa on varustettu USB-liitännällä, jolla voit ohjata yleisimpiä kokousohjelmia ja käyttöjärjestelmiä siirtymään äänettömään tilaan, eikä pieni oma aika häiritse tärkeitä ihmisiä!

Jos tilaat nyt, saat ilmaisen etupeppuadapterin "erilailla pissaaville".

"Mun ei tartte liikahtaa mihinkään yli kuuteentoista tuntiin, voin valvoa koko toimistoa herkeämättä", kehuu päätoimittajamme Z.

Kokous-Sorsa on saatavilla syyskuun 37 päivästä alkaen lähimmällä huoltoasemallasi.

Väriä elämään!

Näin vanhemmiten sitä alkaa ymmärtää joitain asioita, joista ei puhuta. Esimerkiksi se, että on ihan ok käyttää punaisia vaatteita, mutta vain, ja vain jos, omistaa niitä tarpeeksi.

Muuten nimittäin käy niin, että ne pari hassua punaista paitaa jäävät sinne punaisten paitojen pesukoriin, eikä niitä tule ikinä pestyä, ja siksi niitä ei tule myöskään käytettyä. Mutta jos omistat tarpeeksi punaisia asusteita, niin sitten pesukone pyörähtää helposti viikottain ja kas, taas on asu punainen.

Toki tietysti kaikki itseäni fiksummat pesevät ne punaiset vaatteet muiden värillisten joukossa, mutta no, jos olisin erityisen fiksu, niin ehkä en bloggaisi vaan käärisin fyffeä jossain IT-alan startupissa ja lämmittäisin kelohonkamökkiäni polttamalla satasen seteleitä kääröissä, mistä tulee ihan hirveät pienhiukkaspäästöt.

Että ihan noin ympäristösyistä sietäkää nyt sitä että pesen punaiseni erillään.

Kolmastoista

Tuijotan allakkaa ja mietin, miksi päiväys vaikuttaa niin tutulta. Jonkun syntymäpäivä? Varmasti, mutta ei kenenkään tuttuni. Konserttiliput Perähikiän Pierumaakareiden vuosijuhlaan? Ei, se on vasta ensi viikolla.

Ei, on hääpäiväni.

Muistan tuon maagisen päivän kauan sitten. Numerologisesti hyväksyttävä hääpäivän valinta. Sukulaiset, ystävät. Toiveiden mukainen hääkakku, koruton seremonia. Kaunis vaimoni iltapuvussaan, jota ei koskaan toiste käytetty. Takeltelu kysymyksen edessä. 

Nyt tämä päivä on kuten kaikki muutkin päivät. Ei ole syytä juhlia. Ei ole ketään, jolle tuoda aamiainen sänkyyn. Ei ole edes ketään, jolle laittaa viestiä ja vahtia kännykkää vastausta odottaen. Ei ole olemassa meitä - ei ole ollut olemassa pitkään aikaan. On vain minä ja muistot eletystä elämästä.

Jos olisit siinä
ja kysyisit uudelleen
vastaisin kyllä
kiihkeästi suudellen

Jos valitsisit minut
en päästäisi pois
sitoisin sinut
kunnes maailma katois

Mutta olet jo poissa
mennyt maailmaan joutsenten
en saa sinua seuraa
kauas taakse merien

Käännyn poispäin
kohti aikaa tulevaa
jätän sun muiston
tähän taloon palavaan

Kai joku päivä
me vielä tavataan
Ystävyyden häivä
voidaan ehkä tavoittaa

Jelppinki-vä!

Bonuslapsi huutaa apua ruokapöydästä. "Hei setä, kerro miltä puolelta tätä parmesaania pitää raastaa?"

Näytän. Lapsi huokaa syvään. 

"Kyllä tää elämä on niin vaikeaa."

...Oh my sweet summer child.

Voisin kertoa

   sinulle maailmasta.

      Mutta nauti nyt.

Kaukomaat, pah

Googlen kuva-applikaatio herättää aamulla. "Tässä sinulle muistoja vuosien takaa."

Häämatka.

Kaupunki on sama kuin viimeksi siellä käydessäni, osin enemmän nuhjaantunut; osin vähemmän. Mutta keitä kuvissa olevat ihmiset ovat? He näyttävät onnellisilta. Mutta en tunne heitä enää, sillä muistot ovat haalistuneet. Osa niistä tekee kipeää, enkä edes halua muistella niitä. Haalistuvatko muistot enemmän, jos niitä ei aktiivisesti muistele?

Mutta tuo kaupunki on minulle enemmän kuin nuo hatarat muistot. Se on mielentila, pakopaikka, ystävien paikka, irtiotto, paikka jonne kadota ja upota, paikka jossa ei ole koskaan tylsää. Se on historiaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Se on hyvää ruokaa, eksymisiä, löytymisiä. Se on kauppoja ja puistoja ja katuesiintyjiä ja ihana paikka aivan vain kävellä ja ihmetellä.

Rakastan Lontoota.

(Vaikka siellä käyvät turistit ovatkin kostonhimoisia. Ks. kuva.)