...jos joku sanoo sinusta "good fuck", niin se on hyvä asia. Jos joku sanoo sinusta "bad fuck", niin se on paha asia. Hyvä. Tai siis, selvä. Mutta jos et naikaan häntä, vaan hänen äitiään (eli olet "bad motherfucker"), niin se onkin sitten taas hyvä asia?
Ota tästä nyt sitten selvä.
perjantaina, huhtikuuta 28, 2006
torstaina, huhtikuuta 27, 2006
Hetkinen, johan kevätruno julkaistiin?
Sivustaan saavutaan Googlesta kolmella hakusanalla: "tissit", "kevätruno" ja "elämänohjeita".
Voiko näitä olla yhdistämättä?
Keväällä himot
virtaavat suonissani:
Peppu! Tissit! Oh!
Elämän ohje hakee
munasolua tanssiin.
Voiko näitä olla yhdistämättä?
Keväällä himot
virtaavat suonissani:
Peppu! Tissit! Oh!
Elämän ohje hakee
munasolua tanssiin.
Touhuamista ja tanhuamista
Vihaan, vihaan, vihaan aikaisia aamuherätyksiä.
Pirun noloa
nukahtaa istuessaan
vessanpöntöllä
Pirun noloa
nukahtaa istuessaan
vessanpöntöllä
keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006
Muumi-Sivusta
Härregyyd, Sivusta on haastettu meemiin! Ei tälläistä tapahdu vanhanpiian elämässä, ei kerta kaikkiaan. Kyllä minä teille pojanjolpeille vielä muumit näytän, odottakaahan vain kun saan revittyä tämän typerän koneen irti suust
Erm.
Ai että kymmenen asiaa kaapeissa? Hyvä on...
Ensimmäiseksi Sivustan kaapeissa on viskiä. Litroittain. Saaveittain. Tynnyreittäin. Tislaamoittain. On harvoja asioita, jotka saavat päätoimittaja Z:n hyrräämään tyytyväisyydestä yhtä tehokkaasti kuin litrainen leka Springbank 21:stä tai Aberlourin A'bunadhia.
Toiseksi Sivustan kaapeissa on lohikäärmeitä. Toiset kutsuisivat niitä luurangoiksi, mutta luurangot ovat kilttejä eivätkä pure takaisin, kun niitä yrittää ruokkia.
Kolmanneksi toimituksen kaapeissa on pölyä. Joskus päätoimittaja Z kääräisee setelin rullalle ja imaisee sitä sieraimeensa näyttääkseen kovalta jätkältä naisten edessä. Hamassa tulevaisuudessa joku varmaan kertoo hänelle, että naiset osaavat kuin osaavatkin erottaa pölyn ja kokaiinin toisistaan, ja silloin pääsee isolta mieheltä parku.
Neljänneksi kaapeissa on keskeneräisiä käsikirjoituksia, projekteja, maailmanvalloitussuunnitelmia, ideoita, ajatuksia, ja muuta sellaista, mitä ei julkisesti kehtaa vielä esitellä. Toisin kuin moni luulee, tämän blogin kirjoitukset ovat käyneet läpi tiukan seulan ja vielä tiukemman toimitusprosessin.
Viidenneksi kaapeissa on suklaata. Ihan varmuuden vuoksi.
Kuudenneksi (ja hei, minä kuvittelin, etten keksi edes viittä) kaapeissa on myös vanikkaa, joka rahvaan keskuudessa myös näkkileipänä tunnetaan. Sitä kehtaa oraville syöttää, kun parempi leipä on lopussa. Oi niitä taistoja, jotka on saatu aikaan siitä, notta kunpi ompi parenpaa, "Kunto" vai "Voima".
Seitsemänneksi... äh. Ei minulla ole edes niin montaa kaappia.
Ei helkkarissa
en paljasta kaikkea
vain oleellisen.
Erm.
Ai että kymmenen asiaa kaapeissa? Hyvä on...
Ensimmäiseksi Sivustan kaapeissa on viskiä. Litroittain. Saaveittain. Tynnyreittäin. Tislaamoittain. On harvoja asioita, jotka saavat päätoimittaja Z:n hyrräämään tyytyväisyydestä yhtä tehokkaasti kuin litrainen leka Springbank 21:stä tai Aberlourin A'bunadhia.
Toiseksi Sivustan kaapeissa on lohikäärmeitä. Toiset kutsuisivat niitä luurangoiksi, mutta luurangot ovat kilttejä eivätkä pure takaisin, kun niitä yrittää ruokkia.
Kolmanneksi toimituksen kaapeissa on pölyä. Joskus päätoimittaja Z kääräisee setelin rullalle ja imaisee sitä sieraimeensa näyttääkseen kovalta jätkältä naisten edessä. Hamassa tulevaisuudessa joku varmaan kertoo hänelle, että naiset osaavat kuin osaavatkin erottaa pölyn ja kokaiinin toisistaan, ja silloin pääsee isolta mieheltä parku.
Neljänneksi kaapeissa on keskeneräisiä käsikirjoituksia, projekteja, maailmanvalloitussuunnitelmia, ideoita, ajatuksia, ja muuta sellaista, mitä ei julkisesti kehtaa vielä esitellä. Toisin kuin moni luulee, tämän blogin kirjoitukset ovat käyneet läpi tiukan seulan ja vielä tiukemman toimitusprosessin.
Viidenneksi kaapeissa on suklaata. Ihan varmuuden vuoksi.
Kuudenneksi (ja hei, minä kuvittelin, etten keksi edes viittä) kaapeissa on myös vanikkaa, joka rahvaan keskuudessa myös näkkileipänä tunnetaan. Sitä kehtaa oraville syöttää, kun parempi leipä on lopussa. Oi niitä taistoja, jotka on saatu aikaan siitä, notta kunpi ompi parenpaa, "Kunto" vai "Voima".
Seitsemänneksi... äh. Ei minulla ole edes niin montaa kaappia.
Ei helkkarissa
en paljasta kaikkea
vain oleellisen.
sunnuntai, huhtikuuta 23, 2006
Pakollinen kevätruno
Haiku- ja tankarunoudessa vuodenaikojen vaihtuminen on eräs kantavia, tai ainakin usein toistuvia teemoja. Eteläisen Suomen keväälle lyhyt runomuoto on omiaan, sillä tuntuu siltä kuin kevät tulisi tänne juoksujalkaa - oikealta vasemmalle Länsiväylää rynnistävä, vanhuksia tieltään heitellen; kuin viimeiseen Otaniemen bussiin yrittävä teekkari.
Joku aamu sitä vain herää ja on kesä.
Männyt taipuvat
lumikuorman painosta
rinteen kupeessa.
Käänsin katseen puoleesi
talvi kääntyi kesäksi.
Joku aamu sitä vain herää ja on kesä.
Männyt taipuvat
lumikuorman painosta
rinteen kupeessa.
Käänsin katseen puoleesi
talvi kääntyi kesäksi.
torstaina, huhtikuuta 20, 2006
Verkkopäiväkirjamerkintä numero 339
Tänään Sivustan toimituksessa on juhlittu pyöreitä tasalukuja, sillä tämä on 339:s merkintä; tärkeä luku mille tahansa blogille.
(Miten niin ei tasaluku? On se kenelle tahansa, jolla on 113 varvasta. Eipäs syrjitä siellä.)
Juhlan kunniaksi Sivusta on päättänyt uusia ulkoasunsa. Konsernin palkkaama konsulentti teki töitä liki kuusi kuukautta uusiakseen toimituksen ilmeen.
(No hyvä on, Aku Ankka asuu Paratiisitie 113:ssa. Onhan se nyt merkittävä luku.)
Sivustan uutta ilmettä on juhlittu tauottomilla sotilasparaateilla Uukuniemen keskustassa, kansalaisten hurratessa ja heilutellessa pieniä lippuja alistuneesti ja vaivautuneina, käpykaartin vahtiessa.
(Siis on muuttunut, katsokaa! Sivun teksti on nyt yhden pikselin verran enemmän vasemmalla. Konsulentteja ei sovi epäillä! Tämä lisää toimituksen markkina-arvoa vähintään 115%!)
Sivustan päätoimittaja Z piti lyhyen puheen pääkonttorin - jota leikkisästi paikallisten keskuudessa kutsutaan nimellä Rautahammas - parvekkeelta. Puheessaan hän korosti paskanjauhamisen tärkeyttä ja sitä, miten yleisön pitämiseksi kuuluu blogata, vaikka ei oikeastaan olisikaan mitään tärkeää sanottavaa.
(Hei, oikeesti, tilaajat katoavat kuin pyyt maailmanlopun edellä!)
Paikalle vaivautuneet yksi marsu ja kaksi talitinttiä hihittivät hieman mahlapöllyssä.
(Pyyt?)
Lopuksi haluaisimme toivottaa vielä koko kansalle kerrassaan riemullista kevättä.
(Joko se loppui?)
Jo.
Sohvan kulmassa
sfäärissä kaukaisessa
mieli vaeltaa
koettaa taivaan taakse
missä henget kohtaavat.
(Miten niin ei tasaluku? On se kenelle tahansa, jolla on 113 varvasta. Eipäs syrjitä siellä.)
Juhlan kunniaksi Sivusta on päättänyt uusia ulkoasunsa. Konsernin palkkaama konsulentti teki töitä liki kuusi kuukautta uusiakseen toimituksen ilmeen.
(No hyvä on, Aku Ankka asuu Paratiisitie 113:ssa. Onhan se nyt merkittävä luku.)
Sivustan uutta ilmettä on juhlittu tauottomilla sotilasparaateilla Uukuniemen keskustassa, kansalaisten hurratessa ja heilutellessa pieniä lippuja alistuneesti ja vaivautuneina, käpykaartin vahtiessa.
(Siis on muuttunut, katsokaa! Sivun teksti on nyt yhden pikselin verran enemmän vasemmalla. Konsulentteja ei sovi epäillä! Tämä lisää toimituksen markkina-arvoa vähintään 115%!)
Sivustan päätoimittaja Z piti lyhyen puheen pääkonttorin - jota leikkisästi paikallisten keskuudessa kutsutaan nimellä Rautahammas - parvekkeelta. Puheessaan hän korosti paskanjauhamisen tärkeyttä ja sitä, miten yleisön pitämiseksi kuuluu blogata, vaikka ei oikeastaan olisikaan mitään tärkeää sanottavaa.
(Hei, oikeesti, tilaajat katoavat kuin pyyt maailmanlopun edellä!)
Paikalle vaivautuneet yksi marsu ja kaksi talitinttiä hihittivät hieman mahlapöllyssä.
(Pyyt?)
Lopuksi haluaisimme toivottaa vielä koko kansalle kerrassaan riemullista kevättä.
(Joko se loppui?)
Jo.
Sohvan kulmassa
sfäärissä kaukaisessa
mieli vaeltaa
koettaa taivaan taakse
missä henget kohtaavat.
tiistaina, huhtikuuta 18, 2006
Kauhua ja pelkoa uskomuksista
Moni siellä näyttöpäätteen ääressä luulee nyt, että aion kommentoida Saastaista huonetta, mutta ei, en aio. Lukekaa itse.
Sen sijaan haluaisin nostaa esille erään vanhan sanonnan: "Jos kakunpala lautaselle siirrettäessä kaatuu, saat huonon anopin."
Jeskamandeera, miten pelottavaa!
Ajatelkaa nyt: Ihminen syö kymmeniä kakunpaloja vuodessa, ja ennen naimisiinmenoa niitä vuosia kertyy nykyään ainakin kaksi tusinaa. Se tekee useita satoja kakunpaloja ennen kuin anoppi on varmuudella määräytynyt, ja jos yksikin noista liukkaista epeleistä lipsahtaa nurin, loppuelämäsi tulee olemaan kärsimystä. Aivan karmaiseva vastuu annettavaksi nelivuotiaalle, joka leikkaa ensimmäistä syntymäpäiväkakkuaan ja haparoivin sormin siirtää sitä kohti pahvilautasta.
Ainoa vaihtoehto on reilusti kaataa ensimmäinen suoraan kyljelleen ja elää hurvittelevaa sinkkuelämää aina viisikymppiseksi asti, jolloin tulevan siipan mahdolliset vanhemmat puskevat jo heinää.
Elleivät sitten tule kummittelemaan.
Sen sijaan haluaisin nostaa esille erään vanhan sanonnan: "Jos kakunpala lautaselle siirrettäessä kaatuu, saat huonon anopin."
Jeskamandeera, miten pelottavaa!
Ajatelkaa nyt: Ihminen syö kymmeniä kakunpaloja vuodessa, ja ennen naimisiinmenoa niitä vuosia kertyy nykyään ainakin kaksi tusinaa. Se tekee useita satoja kakunpaloja ennen kuin anoppi on varmuudella määräytynyt, ja jos yksikin noista liukkaista epeleistä lipsahtaa nurin, loppuelämäsi tulee olemaan kärsimystä. Aivan karmaiseva vastuu annettavaksi nelivuotiaalle, joka leikkaa ensimmäistä syntymäpäiväkakkuaan ja haparoivin sormin siirtää sitä kohti pahvilautasta.
Ainoa vaihtoehto on reilusti kaataa ensimmäinen suoraan kyljelleen ja elää hurvittelevaa sinkkuelämää aina viisikymppiseksi asti, jolloin tulevan siipan mahdolliset vanhemmat puskevat jo heinää.
Elleivät sitten tule kummittelemaan.
sunnuntai, huhtikuuta 16, 2006
Uusmediaa
Junassa, matkalla vanhempien tykö, istun pariskunnan takana. He ovat keksineet uuden tavan piinata kanssamatkustajia - ei, ei suinkaan tekstiviestin näpyttely vanhalla Ericssonin kapulalla - jonka näppäinäänet on varmasti kehittänyt itse Saatana - vaan heillä on mukanaan uutuuttaan kiiltävä, kannettava multimeedio-PC. PC, jossa on DVD-asema. PC, josta ilmeisesti puuttuu kuulokeliitin.
Vaunun täyttää ensin kiihkeä naisen huokailu, ja katselen, miten ihmisten korvat alkavat punoittaa. Minuuttia myöhemmin joku ilmeisesti potkaisee Chandlerin tapaan oven sisään ja alkaa ammuskella.
Heillä on ollut häpyä kääntää elokuva melko hiljaiselle, joskin nykyelokuvissa se tarkoittaa sitä, että me muut matkustajat saamme nauttia pelkästään elokuvan ammuskeluista, tappeluista, autojahdeista, ja erotiikkakohtauksista. Vuorosanoista ei saa sanaakaan selvää.
Suomalaiseen tapaan kukaan ei sano mitään, vilkuilee vain vaivautuneesti toisiaan. Minä jään pois ja huokaisen helpotuksesta, enkä kadehdi niitä, joilla on vielä neljän tunnin matka edessä.
Hiljaisuus.
Vaunun täyttää ensin kiihkeä naisen huokailu, ja katselen, miten ihmisten korvat alkavat punoittaa. Minuuttia myöhemmin joku ilmeisesti potkaisee Chandlerin tapaan oven sisään ja alkaa ammuskella.
Heillä on ollut häpyä kääntää elokuva melko hiljaiselle, joskin nykyelokuvissa se tarkoittaa sitä, että me muut matkustajat saamme nauttia pelkästään elokuvan ammuskeluista, tappeluista, autojahdeista, ja erotiikkakohtauksista. Vuorosanoista ei saa sanaakaan selvää.
Suomalaiseen tapaan kukaan ei sano mitään, vilkuilee vain vaivautuneesti toisiaan. Minä jään pois ja huokaisen helpotuksesta, enkä kadehdi niitä, joilla on vielä neljän tunnin matka edessä.
Hiljaisuus.
lauantaina, huhtikuuta 01, 2006
Lost
Katsoin juuri Lost -televisiosarjan toisen tuotantokauden kahdeksannen jakson. Siinä kiteytyy kahden sekunnin ja yhden sanattoman katseenvaihdon ajaksi itse Täydellisyys, ja sitä oli rakennettu pikku hiljaa, huomaamatta, pienillä asioilla puolentoista vuoden ajan. Ja kaikki vain yhden pienen hetken vuoksi.
Itkin koko jakson viimeiset kolme minuuttia.
Olen täysin koukussa.
(Tosin illan mittaan kuluttamallani puolikkaalla pullollisella valkoviiniä ja Il Limoncetto di Sorrento:lla saattaa olla jotain vaikutusta tunneherkkyyteen. Eihän suomalainen mies muuten itkisi. Perkele.)
Itkin koko jakson viimeiset kolme minuuttia.
Olen täysin koukussa.
(Tosin illan mittaan kuluttamallani puolikkaalla pullollisella valkoviiniä ja Il Limoncetto di Sorrento:lla saattaa olla jotain vaikutusta tunneherkkyyteen. Eihän suomalainen mies muuten itkisi. Perkele.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)