Lisää kansallistraumoja...

Kuuntelin ja katselin, kuten tapanani on, joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Kaunis perinne, jonka soisin jatkuvan vielä pitkään.

Mutta yksi asia minua ihmetyttää vuosi vuodelta yhä enemmän (kansallistraumoihin kajoamisen uhallakin jälleen kerran): Maamme-laulun sanat ja niiden merkitys. Perinteisestihän siitä lauletaan ensimmäinen ja viimeinen säkeistö, jotka tässä muistin virkistykseksi:


Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!

Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.


Ensimmäinen säkeistö on komea (ja itse asiassa, melkein kaikki muutkin säkeistöt); kaunis ylistyslaulu, jossa Runeberg ja Cajander ovat löytäneet suomalaisuuden ytimen Paciuksen saksalaiselta juomalaululta kuulostavan viisun ympärille.

Mutta tuo viimeinen säkeistö... Se tuntuu minusta irvokkaalta. Suomi on liki kaikissa kansainvälisissä vertailuissa huipulla: vähiten korruptiota, pienin lapsikuolleisuus, kilpailukykyisin maa, paras terveydenhuolto, jne. Miksi meidän enää pitäisi jatkaa itsemme alentamista muka maan matoseksi ja väittää, että meillä menee oikeasti tosi huonosti, tai jos näyttää siltä, että elämä olisi hyvin, niin kyllä siellä kohta taas jokin katastrofi tuhoaa meidän elämämme. Miksi meidän pitäisi odottaa jotain parempaa tulevaisuutta, koska meillä onni on jo nyt osanamme? Eikö meidän pitäisi keskittyä siihen, että me voisimme jakaa hyvästämme muille?

Ei silti, kyllä laulusta löytyy muitakin viittauksia muka-surkeuteemme: "ois tähän köyhäänkotihin/halumme kuitenkin" ja "On maamme köyhä, siksi jää". Mutta eivätkö ne ole jo taakse jätettyä elämää? Suomi on, melkein millä tahansa mittapuulla, varakas maa. Vaikka meillä on myös huonompi-osaisia, niin suurimmalla osalla kansakuntaa kuitenkin menee niinkutsutusti ihan hyvin.

Paljon mieluummin laulaisin vaikka kolmannen tai seitsemännen säkeistön koskettavia ja tosia sanoja viimeisen säkeistön paikalla:

Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.

Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?


Sivustan toimitus ja oravat toivottavat kaikille hyvää joulua. Nauttikaa tästä päivästä, älkääkä kurkottako koko ajan huomiseen tai kaihotko eiliseen.

The Kirje

Hyvä Joulupukki,

valittaen meidän on ilmoitettava, että Sivusta Oy:ltä alihankkimanne Joulu 2005 -tuote on tavarantoimittajilla ilmenneiden hankaluuksien takia valitettavasti viivästynyt, emmekä voi siis näin ollen toimittaa Joulu-tuotettanne deadlineen 24.12 mennessä.

"Asiakaspalveluosastomme" tekee ympäripyöreitä päiviä selvittääkseen ongelman. Parhaat miehemme on lähetetty "jouduttamaan" työntekoa omilla alihankkijoillamme.

Uskoisimme kykenevämme toimittamaan tilaamanne Joulun viimeistään tammikuun 15. päivä 2006.

Toivottavasti myöhästyminen ei aiheuta Teille vaikeuksia. Lisätietoja varten voitte ottaa yhteyttä Sivustan "asiakaspalveluosastoon", jossa valituksenne "käsitellään" henkilökohtaisesti.

Teidän,

päätoimittaja Z.

Bloggaaja voittaa aina

Harkitsin tänään vakavasti lähtemistä bloggaajien pikkujouluihin, mutta tulin siihen tulokseen, että paikalla olo incognito olisi liian hankalaa. Päätin siis vaihtaa illan hyvään viskiin (Ardbeg Uigeadail), joulutorttuihin (Pirkka lehtitaikina) ja hyvään seuraan (eräs bloggaaja).

Tule luokseni
  kaipaan kosketustasi
    ihosi lämpöä
  Rakastan sinua
    ja hiustesi tuoksua.

Oravana yössä

Yksi elämän suuria pieniä iloja on hiipiä tyhjään kokoushuoneeseen, latoa lautanen täyteen muilta jääneitä herkkuja, ja vilistää sitten omaan nurkkaukseen nauttimaan saaliista.

Kun tulee vanhemmaksi, oppii nitistämään omantunnon syyttelyt siitä, ettei se muka olisi minua varten. Roskakoriinhan se muuten menisi, eikä vatsa hyljeksi vierasta ruokaa.

Enää viikko joululomaan.

Talven pimeys
  uuvuttaa yksinäisen.
    Tule jo, lumi!
  Haluan telmiä ja
    nauttia valostasi!

Mums

Sivustassa pidetään koirista hyvin paljon. Siksi olikin melkomoinen järkytys lukea, että venäläiset kollegat olivat syöneet koiran elävältä. Tai ainakin yrittäneet, kertoo BBC.

Oravan elo
  on lyhyt ja kaunainen
    väninäkierre.

...ja kattilat täynnä puuroo

Pitäisiköhän minun olla iloinen siitä, että en ollut ehdolla tässä kisassa? Varmaankin.

Joulu on taas, joulu on taas, ja Sivustan oravat juoksevat kiivaina etsimässä kesällä kätkettyjä käpyjään, jotta voisivat antaa ne lahjaksi toisilleen. Kävyt ovat tietenkin kaikki samanlaisia, ja jokainen saa yhtä paljon käpyjä kuin mitä antaa, joten koko ruljanssi tuntuu ulkopuolisen silmin hieman tarpeettomalta.

Mutta ajatushan se tärkein on.