Synkkä hetki

Tämä synkkä hetki aamulla, heräämisen ja aamiaisen välillä, on kyllä inhokkihetkeni vuorokaudessa. Siitä ei oikein voi sanoa mitään muuta positiivista kuin että "kas, enpäs taaskaan kuollut yön aikana."

Onneksi kohta saa teetä. 

Läsnäpäivä

Se on taas läsnäpäivä toimistolla.

kello tasan kymmenen
           ihmiset parveilevat
     etsien seuraavaa kokousta
tehokkaasti synkronoituina
                                                  kello, joka tikittää mutta ei etene

Mitäs sitä muutakaan tähän aikaan illalla...

— Hei Keno-Eenokki! Katso! Tuolla se nyt on! Se tunne!

— Ai sekö tunne, kun menee ihan liian myöhään nukkumaan ja muistaa vasta makuuhuoneen valot sytytettyään, että otti lakanat pois sängystä aamulla pesua varten?

— No just se! Katso, miten se tuolla lepattaa eksyneen näköisenä!

— Oli varmaan etelään muuttomatkalla, mutta lensi sitten tuuletusikkunasta sisään.

— Pitäiskö päästää ulos?

— Anna olla, nukun sohvalla... 

Kirjamessuilla nähdään?

No-NIIN kaikki rakkaat lukijat ja muut outopeikot! Nyt juuri SINULLA olisi ainutlaatuinen tilaisuus tavata MINUT (ja ehkä yksi kesäharjoittelija, jos saamme sen karanteenista läpi) Helsingin Kirjamessuilla, Aviadorin osastolla 6F71, torstaina klo 11-12!

Jos ostat kirjan, niin saat myös NIMMARIN tai vaihtoehtoisesti pähkinän! Saatat myös voittaa lotossa tai löytää elämäsi rakkauden!

(Toimitus ei takaa lottovoittoa tai rakkautta, toim. huom.)

Tule siis sinäkin Kirjamessuille, etsi minut käsiini ja kuiskaa taikasana "Ei sul ois Sivustaa myyrä".

(Joo, aika ei ole paras mahdollinen, mutta minkäs teet, kun universumi ei vielä ymmärrä NEROUTTANI. No, pitää tehdä enemmän töitä ensi kerralla.)

Kuolleiden puiden paradoksi

Kaksikymmentä vuotta sitten alkanut työ, jota on puristettu viimeiset puoli vuotta kansiin, on saapunut hentoisiin hyppysiini.

Tuntuuko minusta iloiselta? Voipuneelta? Tyytyväiseltä?

Ei. Tunnen oloni niin nähdyksi, että kyyneleet kihoavat silmiin. Nimittäin siinä paperilla, kansien välissä, on ihminen joka ymmärtää minua ja sitä sekasortoa, joka minussa vallitsee. Ihminen, jota eivät pelota värini eivätkä tunteeni.

Tämä on oudon ristiriitaista, sillä minähän olen itse jokaisen sanan siihen kirjoittanut. Ei näiden satoja kertoja luettujen ja kymmeniä kertoja hinkattujen sanojen pitäisi enää minuun vaikuttaa. Eivät ne minuun vaikuta ruudulta luettuinakaan.

Mutta jotenkin se, että näkee oman tekstinsä paperilla irrottaa minut tekstistäni. Se alkaa nyt elää omaa elämäänsä ja liittyy pieneksi osaksi muiden ihmisten tarinaa. Niitä kirjoja luetaan, jaetaan, inhotaan, rakastetaan, unohdetaan ja löydetään uudelleen.

Se liikuttaa minua tavalla, jota en osannut aavistaa.

Kirjailia-asiaa

Sain korvanapp... <POISTETTU LAADULLISISTA SYISTÄ> tiedon siitä, että kirjan pitäisi tulla painosta noin 7.10! Jännittää!

Sitten minustakin tulee kirjailia.

(Lisään tuohon J-kirjaimen vasta toisen teoksen jälkeen. Pitää nimittäin olla taloudellinen ja säästää. Inflaatio söi "j":n.)

p < 0,00000001

Ah, se unelmoinnin hetki
  kun edellisenä iltana
    on ollut Eurojackpotin arvonta
etkä ole vielä tarkistanut
  lottonumeroita.

Parisuhdeaikaa

Harrastin tänään kiihkeää parisuhdeaikaa käsi kumihanskassa hakkasi kaapin laitaa kovaa paukutusta ja ahkeraa rynkytystä vähän naurua, enemmän kärsimystä.

Mutta nyt on se kaapisto vihdoin koottuna! Seinät suorassa, taustalevy oiottuna! Vielä loputkin tavarat sisään kannoimme, ponnistuksesta väsyneinä sohvalle sammuimme.

Tärkeintä on se, ettei tee elämässä lainkaan virheitä

Totesin tuossa, että tehokkain tapa saada keittiö kiiltämään, on osallistua kirjoituskilpailuun, jonka deadline on kahden viikon päässä.

Prokrastinointiyritykseni epäonnistui kuitenkin surkeasti ja sain kuin sainkin novellin matkaan. Tai siis luulisin näin. Iski viime metreillä kuume ja olen saattanut hallusinoida koko asian.

Tekstistäkin tuli melko hapokasta, eikä oikeinkirjoituskaan luultavasti ole ihan kohdillaan. Mutta pääasia on, että Sain Aikaiseksi, koska on ihan ok tehdä paskaakin, kunhan vain tekee. Itsellenihän minä näitä tekstejäni pääasiassa kirjoitan ja jos joku muu niistä saa myös jotain perverssiä tyydytystä, niin aina parempi.

Yksi lempipodcastejani kaukaisen 2000-luvun alussa oli Mur Laffertyn aloittelevaa kirjailijanuraa seuraava "I should be writing", joka paukutti päähäni kuolemattomat sanat "It's okay to suck". Podcast on muuten edelleen olemassa ja Mur on nykyään palkittu kirjailija, joten lähden siitä, että hän oli jotakuinkin oikeassa.

Kummelikin otti asiaan aikoinaan kantaa toteamalla, että "tärkeintä on se, ettei tee elämässä lainkaan virheitä."

Lähitaide

Tekoäly on kyllä tehnyt ihmeitä luovuudelleni. Ei, en siis tarkoita sitä, että käyttäisin tekoälyä luovaan työhön mitenkään erityisesti; vaan sitä, että kun internet alkaa täyttyä AI-roskasta, niin minun ihmiskätösin tekemäni räpellykset alkavat erottua laadukkaina. Kun yleinen taso laskee, niin huonotkin näyttää paremmilta.

Tosin se pitää sanoa, että se, mihin ihmiset ovat alkaneet tekoälyä käyttää, todistaa kyllä vahvasti, että luovuus ei ole kateissa. Moni sellainen asia, joka ei ole ollut aiemmin mahdollinen, on nykyään mahdollinen saavuttaa tietokonetta hyväksi käyttäen. Esimerkiksi vaikka peleissä on mahdollista luoda suunnaton määrä pelihahmoja täyttämään kokonaisia kaupunkeja. He kävelevät, juttelevat keskenään, puuhailevat pieniä askareitaan tavoilla, jotka näyttävät meille mielekkäiltä ja luovat vahvaa immersiota pelimaailmaan.

Vaikka internetissä on paljon "sisältöä" ja Piilaakson superjätit haluavat meidän olevan yksin kotona skrollaamassa heidän valitsemaansa - ja hyvin monetisoitua - virtaa, on hyvin mahdollista kuitenkin, että "lähitaide" nousee uuteen kukoistukseen. Lähitaide – kuten musiikkiesitykset tai teatteriesitys kotonasi, tai lähitaikuus baarissa – kun on ainutkertaista, tapahtuu hetkessä, eikä sitä voi tallentaa. Voit kuunnella musiikkia suoratoistosta tai voit katsoa videoita, mutta se tunne, minkä voi kokea lähitaiteen äärellä on koukuttava, ja sitä ei purkitettu taide voi toistaa.

Pitäisi vain saada ihmiset kokemaan se useammin.

Valo ja varjo
  menetys haihtuu muistoksi
    niin rakkaaksi

Olen puhdas

Täydellisuuden (tai "puhtauden") vaatimus on taktiikka, joka toimii aina, koska kukaan ei ole täydellinen. Aina löytyy jotain kritisoitavaa.

On esimerkiksi ihan sinällään sama, siirtyykö puolet maailmasta täyskasvissyöjiksi, vai siirtyykö kaikki puoliksi kasvissyöjiksi. Kulutus on sama molemmissa tilanteissa, MUTTA jälkimmäisessä ollaan kaikki samassa veneessä, eikä kenenkään tarvitse yrittää olla täydellinen.

Tärkeintä on pyrkimys ja eteneminen, ei yksittäiset teot. Takapakkia tulee aina. 

Toki on vaikeaa uskoa saarnausta tupakoinnin vaaroista, jos saarnaajalla on sätkä huulessa. Me ihmiset vaan toimitaan sillä lailla. Mutta toisaalta, jos saarnaaja kertoo lopettaneensa neljä kertaa ja langenneensa joka kerran uudelleen, niin ehkä hänestä voi silloin oppia paljonkin. Esimerkiksi sen, miten heikko ihminen on kasvottoman myyntikoneiston edessä.

Ihminen kuitenkin oppii paremmin virheistään kuin onnistumisistaan. Siksi on tärkeää puhua niistä syyllistämättä. 

Täydellisyyden vaatiminen on joskus jopa tietoinen strategia joiltakin. "Vihollinen" pitää asettaa mahdottomaan tilanteeseen, peliin jota ei voi voittaa. Kobayashi Maru, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Sen pelin voi voittaa vain rikkomalla säännöt.

Tai yksinkertaisesti olemalla pelaamatta.

Pikku ylistyslaulu kaupungille

Rakastan kesäistä Helsinkiä
Turisteja pööpöilemässä Bulevardilla
Loputtomia katutöitä
Kiireettömiä ihmisiä katukahviloissa

Öisiä tyhjiä valtateitä
Aamuista auringonkiloa Viikissä
Nuoria katsastamassa toisiaan
Pyöräteiden ruuhkia

Sitä aamuista koirankusettajaa
Päiväkaljoja Vaasankadulla
Kaivopuiston kaistapäitä
Rakkautta auringolta piilossa

Parempi

Luen muiden tekemiä kirjoja ja mietin, että oma tekstini on paskaa. Ei ollenkaan niin hienoa tai taidokasta., vaan suorastaan töksähtävää, yksinkertaista, lyhyttä. Ei ole kielikuvia, allegorioita. Ei jää lukija ihmettelemään runon salattuja merkityksiä, vaan kuva rakennetaan insinöörimäisellä tarkkuudella.

Mutta sitten istun tuopin ääreen ja katselen auringonlaskua nimettömällä terassilla, ja huokaan taas, että turhaan minä itseäni muihin vertaan. Kirjoitan kuitenkin lähinnä itselleni, ja ehkä niille muutamalle, jotka ovat samalla lailla vinksahtaneet. Eikä kaksi runoilijaa koskaan kirjoita samalla tavalla, joten kuka voisi sanoa, ken on parempi toista?

Se, että jokin on toista teosta arvostetumpi tai kaupallisesti myyvempi, ei tarkoita, että se olisi parempi. Jos jotain, niin tämän on kapitalismin historia meille osoittanut: meillä on kauhea läjä objektiivisesti parempia teknisiä ratkaisuja, jotka hävisivät kisan heikommilleen.

Silti, tuntuu aina siltä, että pitäisi olla parempi.

Runon ja suven päivä!

Jos meillä olisi apina, joka paukuttaisi kirjoituskonetta satunnaisesti, todennäköisyydet luoda Eino Leinon Lapin kesä -runo täysin satunnaisesti olisivat noin 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001.

Jotta Leinon runon saisi satunnaisesti aikaiseksi ennen seuraavaa kesää 99% todennäköisyydellä siihen tarvittaisiin noin 10^2492 apinaa. Tämä numero on niin suunnattoman suuri, että vaikka koko universumin täyttäisi atomin kokoisilla apinoilla, niin silti tarvittaisiin 10^2412 universumia.

Toisin sanoen, jos universumeita olisi yhtä paljon kuin atomeita meidän universumissamme, ja jokainen niistä olisi täynnä raivokkaasti kirjoituskonetta hakkaavia apinoita, niin näitä "multiversumeita" tarvittaisiin silti 10^2332. Jos olisi olemassa "hyperversumi", jossa on yhtä paljon multiversumeita kuin atomeita meidän universumissamme, niin niitäkin pitäisi olla 10^2252.

Itse asiassa, näitä kerroksia pitäisi olla sisäkkäin noin 300 kpl. joista jokaisen atomi sisältää kokonaisen toisen Leinoa kopioivan apinakone-hyperversumipinon.

Tämä on niin käsittämätöntä, että meidän apinanaivomme eivät pärjää tälläisten numeroiden kanssa ollenkaan. Mutta niin vain yksi apinoiden serkku istahti kerran alas, ja kirjoitti yhden kauneimmista suomalaisista runoista ikinä.

Kun siis luette runoja (tai mitä vain), miettikää, miten epätodennäköistä on, että ne kirjaimet ovat solahtaneet juuri siihen järjestykseen, että ne teitä koskettavat sielusta, ja arvostakaa niiden täysin ainutkertaista olemassaoloa.

Ole hyvä

Suvaitsevaisuus on mielestäni sopimus – ei moraalinen tai eettinen katsantokanta. Annan sinun elää elämäsi kuten haluat, jos minä saan elää elämäni kuten haluat. Näin ajateltuna on selvää, että ihmisiä, jotka haluavat ottaa minulta pois oikeuksia, ei tarvitse suvaita. He rikkovat sopimustamme (tai eivät ole koskaan olleetkaan osa sitä), joten suvaitsevaisuus ei koske heitä.

Toki olemme yhteiskuntana päättäneet tietyistä rajoitteista ja säännöistä siihen, miten kukin saa elämäänsä elää, sekä myös mitä velvoitteita meillä on yhteiskuntaa kohtaan, ja nämä on koodattu laeiksi ja sopimuksiksi. Demokratiassa ne on päätetty yhdessä. Mutta niiden ulkopuolella pätee suvaitsevaisuussopimus.

Se, että et ymmärrä toisten elämäntapaa, tai sinua häiritsee se, että edes kuulet heidän elämäntavastaan on ihan ok. Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat moraalimme ja ymmärryksemme vastaisia. Mutta jos alat vaatia, että muiden pitäisi muuttaa elintapaansa siksi, että sinulla on epämukava olo, niin rikot sopimusta, eikä muiden tarvitse suvaita sitä.

(Pyytäminen ja omien tunteiden tuominen framille on sitten eri asia. Sitten voidaan keskustella ja ehkä päästä johonkin ratkaisuun.)

Liehutan värejäni
ankeuden tummassa tuulessa
annathan minun kulkea
näillä kapeilla kalliopoluilla
ettemme vahingossa tönäise toisiamme

Kontsan ja Jöötin seikkailut

Koska Sivustan kirja on saavuttanut jo niin suurta suosiota, Sivusta Yhtymä on päättänyt nyt tuotteistaa kokonaisen elokuvasarjan! Koska toimitus suuressa kauneudessaan ja viisaudessaan olisi liian monimutkainen selvitettäväksi rahvaalle kahden tunnin aikana, olemme päättäneet keskittyä modernin työelämän setvimiseen tutustumalla Sivustan sisältötiimiin ja sen dynaamiseen voimakaksikkoon Kontsaan ja Jöötiin.

Kontsan ja Jöötin seikkailuja voitte pian seurata mm. sellaisista elokuvista kuten

Kontsa ja Jööti päivittää linkkarin

Kontsa ja Jööti ja kadonnut konversio

Kontsa ja Jööti palvelumuotoilee

Ideaatiota, Kontsa ja Jööti!

Kontsan ja Jöötin offsite workshop

Kontsa ja Jööti influenssereina

Kontsan ja Jöötin oiva nosto

Kontsa ja Jööti Threadsissa

Kontsa ja Jööti perustavat yhteisön

Kontsa ja Jööti kultissa

Maailman omistajat Kontsa ja Jööti

Kontsa ja Jööti tapaavat Sivustan "asiakaspalvelun" Luigin

Kontsa ja Jööti päivittää linkkarin 2.

Suomalaisuutta saunassa

Istun kuntosalin vasta remontoidussa saunassa, kun seuraani liittyy toinen mies. Istumme siinä vaiti, kuten asiaan kuuluukin. Sitten pieni, sisälläni asuva sosiaalinen otus kuitenkin herkeää kysymään, että mitäs pidät uudesta saunasta.

Hän ei vastaa.

Ajattelen, että onpas siinä mies, joka miettii vastaustaan. Ensin se tuntuu silleen mukavan suomalaiselta, mutta mitä pidemmäksi vastaus venähtää, sitä oudommalta minusta alkaa tuntua.

Hetken päästä ajattelen, että ehkä hän ei kuullut kysymystäni. Etikettiinhän kuuluu, että sopivan ajan päästä kysytään, että "anteeksi sanoitko jotain". Mutta ei hän mitään kysy.

Hetkinen – sanoinko sittenkään kysymykseni ääneen? Epäilys valtaa mieleni, kun hiljaisuus jatkuu. Alan epäillä itseäni ja mielenterveyttäni.

Ehkä hän on huonokuuloinen? Ei, ei voi olla. Kuuliin hänen kuitenkin keskustelevan ihan normaalisti aiemmin.

Ehkä hän ei ole suomalainen? Tai ehkä hän on huonokuuloinen?

Istumme hiljaa vierekkäin. Heitän löylyä. Ei reaktiota. Ei mitään keskustelua. Rauha valtaa mieleni, sillä hän ei varmaan vain kuullut tai ymmärtänyt mitä sanoin.

Poistun viimein ja täytän kiulun ulkopuolella, kuten etikettiin kuuluu. Kun nostan sen takaisin sisään, hän sanoo minulle "kiitoksia kiitoksia" erittäin selvällä suomen kielellä.

Poistun pukuhuoneeseen tyystin hämmentyneenä. Mitä oikein tapahtui? Ja miten on mahdollista, että suomalaiset pystyvät gaslightaamaan toisensa sanomatta mitään? Suomalaiset, maailman ainoa kansa joka on onnistunut tekemään hiljaisuudesta aseen.

(Erinomaista juhannusta ja juhannussaunaa kaikille!)

FOMO

Opettelin aikoinaan jonglööraamaan. Kun heitin kolmea palloa, minulta kysyttiin "osaatko neljällä"? Jos heitin neljää palloa, minulta kysyttiin "osaatko viidellä"?

Siitä pitäen olen ymmärtänyt, että joitain ihmisiä ei kiinnosta se, mitä osaat – vaan se, mitä et osaa, mitä et ole. He määrittelevät olemassaolon negaation kautta: mitä ei olla, mitä ei syödä, mihin ei uskota, mitä ei tehdä. Heillä on mielessään ideaali-ihminen, johon kaikkia verrataan.

Siinä kisassa kukaan ei voi olla täydellinen. 

Toki kaikilla tulee hetkiä, jolloin joutuu sanomaan, että "ei, en ole tuollainen". Silloin suljemme jonkin oven ja määrittelemme itsemme ulos. Jotkut tuntevat sielussaan sen äänen, mikä syntyy, kun numeroimaton määrä tulevaisuuden todennäköisyysfunktioita romahtaa nollaan. Joskus se ääni on kuin enkelten laulua; joskus se muistuttaa korpin rääkäisyä.

En halua kokea itseäni negaation kautta. Haluan sanoa "joo, ja...!" Haluan olla kaikkea kaikkien kanssa koko ajan!

Elämän FOMO.

Makaronilaatikkoa

Minä ajattelin, että teenpäs nyt makaronilaatikkoa, koska sitten minulla olisi makaronilaatikkoa ja sehän on paljon parempi kuin että ei olisi makaronilaatikkoa ja sitten minä laittaisin sitä pakastimeen pienissä siistissä laatikoissa ja sitten minä olisi sellainen mies, jolla olisi pakastimessa makaronilaatikkoa, koska sellainen mies minä haluan olla, mutta sitten kun minä olin sen makaronilaatikon laittanut uuniin niin minä sähelsin sen uunin kanssa ja laitoin vain pelkän valon päälle ja nyt minulla on vain vähän silleen hyytynyttä makaronilaatikkoa joka on vain makaronilaatikon näköistä mutta ei oikeasti ole yhtään makaronilaatikkoa ja minä en sitä voi laittaa pakastimeen joten en olekaan enää semmoinen mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa ja tämä ei nyt vaan kuulkaa sovi ja minulle iski nyt sitten semmoinen identiteettikriisi.

MUTTA TUNTIA MYÖHEMMIN MINULLA ON MAKARONILAATIKKOA mutta se on ihan liian kuumaa laitettavaksi pakastimeen niin laitoin sen parvekkeelle jäähtymään ja menen nukkumaan ja nyt kuulkaa varmaan käy niin että unohdan sen sinne parvekkeelle ja sitten kun tulen keskiviikkona kotiin niin sitten minulla on jo vähän homehtunutta makaronilaatikkoa jossa on linnunjalkojen kuvia ja kaksi kärpästä ja sitten en edelleenkään ole mies jolla on makaronilaatikkoa pakastimessa enkä kyllä ala enää mitään jos näin käy.

Mutta jos minä muistan aamulla niin sitten minulla on makaronilaatikkoa pakastimessa pienissä siisteissä rasioissa ja olen onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onnellinen ja onn

Tähtien lapsia

Olemme tähtien lapsia sanotaan. Mutta totuus on mielenkiintoisempi: Ihmisen kehosta löytyvistä ainesosista 85% on peräisin vanhoista tähdistä, jotka ovat eläneet, muuntaneet vetyä raskaammiksi alkuaineiksi, ja sitten puhaltaneet kerroksensa avaruuteen tähtipölyksi. Tähtien ytimet elävät vielä jossain muodossa valkoisina kääpiöinä Linnunradassamme.

Supernovista, noista massiivisten tähtijättiläisten elämän päättävistä repivistä räjähdyksistä peräisin on noin 5% (kalsium, fosfori, rikki, kloori ja rauta). Osa noista tähdistä on romahtanut mustaksi aukoksi; osa neutronitähdiksi; osa repeytynyt tyystin palasiksi.

Alkuräjähdyksestä, tuosta ajan ja avaruuden synnyttäneestä kataklysmistä kehossamme asuu noin 10% edestä vetyatomeja. Jokainen vesilasi, jonka juot, sisältää 14 miljardia vuotta sitten syntyneitä atomeita. Ne ovat nähneet ajan alun, ja luultavasti tulevat näkemään ajan lopun. Niiden skaalassa se aika, minkä ne asuvat kehossasi, ei ole edes unen arvoinen.

Vain noin kaksi grammaa kehostasi on syntynyt pääasiassa neutronitähtien törmäyksissä – käsittämättömän väkivaltaisissa tapahtumissa, jossa iso osa materiasta romahtaa mustaksi aukoksi ja loput sinkoavat kauas avaruuteen.

Jokainen atomi, joka kehossasi on, on matkannut koko maailmankaikkeuden läpi päätyäksesi juuri sinun kehoosi. Näiden atomien sisarukset matkaavat muilla planeetoilla; tai ne jäähtyvät hiljaa biljoonien vuosien kuluessa; tai ehkä ne ovat kadonneet mustaan aukkoon, pois tästä ajasta ja avaruudesta.

Ajattelen joskus tätä öisin ja tunnen oloni yhtäaikaa sekä ihmeelliseksi että tyystin mitättömäksi.

Nyt sitä saa! Tai siis ei vielä.

Dear Eki, onko ihan normaalia, että tässä kirjan editointivaiheessa sitä alkaa inhota kirjaansa, itseään ja kaikkea mitä on tullut tuotettua?

Toisin sanoen siis Sivusta-kirja on nyt ennakkotilattavissa esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta.

Taistelumajavaosastopäällikköapulainen

Ostin ruusunpunaista vessapaperia. Tukeakseni hyväntekeväisyyttä, tietenkin.

Mutta en oikein tajunnut, miltä se sitten vettyneenä näyttää: Nyt joka kerta kun nousen pöntöltä, säikähdän, että mikäs verinen taistelumajava sieltä oikein kurkkaa, ja että onhan minulla vielä kaikki heiluvat osat tallella.

Irrationaalinen pelko, paras pelko.

Huopa

Tiedättehän sen tunteen, kun joskus tulee haju vastaan? No, aamulla kun heräsin ja avasin itäsiiven oven, niin keittiökompleksista tuli vastaan Löyhkä, joka ilmoitti mitä kohteliaimmin, että "olet sitten jättänyt biojätteet viemättä, ja siellä on yksi kalan nahka, joka anoo audienssia herran kanssa."

Nyt se sitten ympäröi täällä minut kuin pehmeä, kutittava huopa, jonka karvat yltävät nenän kautta nieluun.Laiskuus ja Löyhkä: siinä kaksi kaverusta, jotka kulkevat käsi kädessä.

Meri

Me olemme meri
joka kasvatti itselleen haarniskan
tutustuakseen maahan.

Rannalla

Käsissäni Apollinairen sanat
                                       kaukana laivan haamu
Jaloissani likainen hiekka
                                       sitä ei ole vielä puhdistettu
Pisarat kämmenselällä
                                       kevään hennot kyyneleet

Läsnäolosi tuntuu lempeänä lämpönä poskellani
                                       haluan sinua taas.

Huuhaapuuhaa

Kaikilla ihmisillä pitäisi olla huuhaapuuhaa. Sellaista, jota katsoessaan muut voivat tuhahtaa ylenkatseisesti ja todeta, että kaikkeen se sinäkin aikasi laitat.

Jos nimittäin tekee vain yleisesti hyväksyttyjä asioita, niin ei voi tutustua siihen, miksi on erilainen kuin muut. Se jää vain kalvamaan sinne otsalohkoon epämääräisenä tunteena ja saattaa purkautua epämiellyttävillä tavoilla.Mä kirjoitan huonoja runoja. Mikä sun huuhaapuuha on?

Onko ok, kun maito sanoo "klonk"?

Kevät - se aika, kun voi alkaa tosissaan syödä pakastimessa talven yli hellittyjä marjavarastoja. Eihän se nimittäin kävisi päinsä, että ne kesken loppuisivat, mutta toisaalta pitää myös välttää sitä, että olisi ylivuotisia marjoja. Omatunto kun ei anna syödä tuoreita, vaan ensin pitää käyttää ne vanhat pois alta.

Tämä on myös se syy, miksi maito maistuu aina vanhentuneelta; ei voi avata uutta ennenkuin vanha on juotu. Vaikea on elää itsensä kanssa välillä.

P.S. Kaikille teille hassuntarkoille ihmisille - joita toki itsekin edustan - voitte nyt miettiä, istunko pakastimessa syömässä marjoja, vai olivatko kenties marjat niitä, jotka ovat pakastimessa. Suoraan sanottuna, en ole aina itsekään ihan varma, mutta koska pakastimeni on ns. pystymallia, niin pitäisin epätodennäköisenä, että istuisin siellä. Korkeintaan ehkä sellaisessa epämääräisessä kyykkyasennossa olisin, mutta sitten ne marjat pitäisi siirtää pois sieltä, ja niiden syöminen muuttuisi kovin hankalaksi. Jäätelökin sulaisi.

Mmm... jäätelö...

Voe drafti!

Höpisen nyt lisää tästä kirja-asiasta, kun se kirkkaana tuossa mielen päällä huitelee. (Voi sitä hupaisaa  veikkoa. Annoin sille keksin ja nyt se narskuttaa sitä tyytyväisenä. Pitäisiköhän sille antaa nimi? Olisiko se vaikka Kalevi? Joo, se on hyvä ja jämäkkä nimi, niinkuin kovakantisella kirjalla pitääkin olla.)

Sain nyt vihdoin oman kustannustoimittajan! Seuraava tärkeä päätös on se, miten alan nimetä kaikki kirjan eri versiot. Siinä missä tietotekniikassa käytetään yleisesti ns. semanttisia versionumeroita, kuten 1.1, 3.14 ja 4.5.123-b73278, pisnispuolella käytetään päiväyksiä (kirja-maalis-2025), ja nörttipiireissä ISO-8601-standardia (älkää kysykö; te ette halua tietää mitään näistä nimenomaisista uskonsodista), niin kirjailijuudessa käsittääkseni ilmeisesti "industry best practice" on tehdä kirja-draft1, kirja-draft2, kirja-draft3, kirja-final, kirja-final2, kirja-final3, kirja-final3-final, kirja-final3-final-oikeestifinal, kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final, ja kirja-final3-final-oikeestifinal-perkele-final-nyt-oikeesti.

Olen harkinnut tosin, että jospas nimeäisin versiot kalevi-taikasieni, kalevi-synttärikakku, kalevi-kilinkello, kalevi-pukinparta, ja niin edelleen. Arbitraaristahan tämä kaikki on, niinkuin kaikki kommunikaatio.

Internetissä
lumetodellisuutemme leikkaavat,
synnyttävät virtuaaliset ideahiukkaset,
elävät hetken ja tönivät tunteitamme,
ja katoavat sitten jonnekin
                            varjon taakse.

Hätävati

Noin muuten olen sitä mieltä, että vessanpöntön pitäisi olla "hätävati" ja kaikenlaisen asioinnin siellä pitäisi olla "vatihätä".

Silloin nimittäin voisin käyttää lausetta "hätäinen hattivatti teki vatihädän hätävatiin".

Villasukat, mahdollisuus vai uhka?

Kevät alkaa minulle
kun voin istahtaa
  parvekkeelle paitasillaan
    kirja kintuille avattuna
      kylmän käden kyrsimättä
        teekuppi täydeksi tehtynä.

Paniikkiosastolta päivää

Nyt kun kirjan julkaisu alkaa vääjäämättä lähestyä ja Deadline kurkkii ikkunan takana kuin eltaantuva joulutonttu, niin samalla lailla ilmaantuvat myös Epäilys ja Itseinho. Että tykkääkö siitä kukaan, ja että nauravatko ne sille väärällä tavalla, ja entäs jos siinä on pilkkuvirhe, ja kutsutaanko minua enää koskaan mihinkään, ja alanko nyt laittaa vessapaperinkin väärinpäin telineeseen, eivätkä edes hyttyset suostu enää juomaan vertani.Promonkin lykkäsivät ulos. Enää ei voi perua. Paniikki.

Hupsansaa

Muistanette varmaan - ja kukapa ei muistaisi, sillä olihan se NIIIN mielikuvitusta kiihottava - hämäräperäisen merkinnän parin vuoden takaa? No siinähän oli se taustalla, että kun tarpeeksi takapuoltani piiskattiin, niin saatiin aikaiseksi Kässäri, jonka sitten lähettelin etiäppäin. Prosessi oli pidempi kuin kuvittelin, mutta no, nyt se sitten tapahtuu.

Iloisna ilmoitan, että Sivustaa saa ensi syksynä myös kirjallisessa muodossa, sillä kustannussopimus on allekirjoitettu ja kirjan työstö on, no, työn alla!

Kirja tulee sopimaan mainiosti jokaiseen keittiöön pannunaluseksi, olohuoneeseen coctail-kutsujesi keskipistekahvipöytäkirjaksi, makuuhuoneeseen lemmenleikkienne runolliseksi esileikiksi ja vessaan hauskimmaksi peräsilmäsi koskaan lukemaksi paperiksi. Kannattaa siis alkaa jo nyt säästää useampaa kirjaa varten!

(Sivustan brändi-, neste- ja kalatarvikevastaava Frank tosin yritti estää tämän julkaisemisen mutisten jotain jostain "huijauspäivästä", että "kukaan ei varmasti usko", ja "go-to-market strategia nönnönnöö", mutta Sivustan ylimmäinen, premieeri ja kaikin puolin kaunis päätoimittaja Z ynähti lepotuolinsa pohjalta sen suuntaisesti, että toimitus ei uskaltanut olla laittamatta tätä tiedotetta ulos muiden puutarhatonttujen joukkoon.)

Tulevaisuuden näkijät

Tiesitkö, että me kaikki osaamme nähdä tulevaisuuteen? Sillä jos emme osaisi, emme pystyisi ottamaan koppia pesäpallosta, ajamaan polkupyörällä, tai pelaamaan jalkapalloa. Aivomme ennustavat jatkuvasti asioita ja havainnoivat niitä, mutta tietoinen mielemme juoksee koko ajan perässä kuin myöhässä oleva jänis, jolle kaikki kerrotaan viimeisenä.

Anyway. Jos olisit tässä, voisin näyttää sinulle mitä tarkoitan, mutta koska et ole, niin kirjoitin powerpoint-runon (kutsun niitä tällä nimellä, koska asettelu).

Taikuus on olemassa
  naurussa
  ihmetyksessä
  silmänräpäysten välissä
  siinä hetkessä
    kun todellisuus muuttuu

Toivo

Oletteko ajatelleet, että meille myydään nykyään ihan paskaa tulevaisuutta? Jos ei meitä sota uhkaa, niin uhkaa ilmastonmuutos tai hoitosuhde, verotus, kolesteroli, nettihuijarit, mystiset taudit, avioero, aprillipila, tappajahyönteiset, TikTok, katupöly, punainen liha, tulipalot tai rattiraivo. Ja kaikki tämä vain pelkästään kun vilkaisin yhden päivän lehtiä.

Miksi kukaan ei myy meille toivoa? Ostaisin.

Toivon - EI, en saa toivoa!
Minun tulee vain ajatella,
  käskeä ne ajatukset teoiksi
  kokea ne teot tuntemuksiksi
  sietää ne tuntemukset taas ajatuksiksi.
Toivo ei asu minussa eikä sinussa
  vaan siinä syvässä ja pimeässä
    kuilussa ihmisten välissä.

Aamupala

On taas yksi niistä aamuista kun herään ja päässäni soi Paula Abdul. Vaikka illalla palelin ja yöllä hikoilin, on aamulla juuri sopivan lämmin. Noustava silti on. 

Onneksi Harmaa Jaarli lohduttaa tänäänkin.

Lämmitän käsiäni kupin ympärillä ja tuijotan harmautta ulkona. On kuin syksy, marras, talvi ja koitto ovat kaikki muuttuneet yhdeksi mustavalkoiseksi testikuvaksi.

Mutta ehkä silti tämä ikkunasta näkyvä jähmettynyt maailma on parempi kuin se räiske, jonka näkee lehden avaamalla.

Istuimme usein keittiössäsi
tunsit kaikki linnut
kuin vanhat ystäväsi

Haluaisin niin soittaa sinulle
ja juoruilla ystävistämme
pihapuussa

Huusiaisti

Ihmisille kehittyy jossain kohtaa kuudes aisti: kyky aistia suunta ja etäisyys lähimpään vessaan, mikä tunnetaan nimellä huusiaisti. Naisille se yleensä kehittyy varhaisemmassa vaiheessa kuin miehille, mutta viimeistään keski-iässä, eturauhasen huutaessa punaisena, se kehittyy myös miehillä erittäin tarkaksi. Nuorempana aisti saattaa useinkin tuottaa ns. vääriä positiivisia tuloksia, erehtyen luulemaan porttikongia, roskalavaa tai Alepan pikakassaa huussiksi, mutta yleensä tämä taipumus karisee iän (ja vartiointiliikkeen Eeron ystävällisen opastuksen) myötä.

Huusiaisti onkin oivallinen tapa löytää tärkeitä paikkoja, kuten esimerkiksi kahvila tuntemattomassa kaupungissa. Tarjoat vain mukana olevalle keski-ikä-oletetulle siemauksen vesipullostasi, ja jo muutaman minuutin kuluttua voit seurata sitä turvallisen matkan päästä lähimpään kahvilaan. Ovatpa todelliset ammattilaiset selvinneet pois autiomaastakin ihan vain tarjoilemalla kupillisen kahvia residentille boomerille!

Tämän takia esittelemme nyt helpon lorun, jolla sinäkin voit päästä pälkähästä, jos tapanasi on eksyä paikkoihin. Tämän voi esimerkiksi vaikka näppärästi tatuoida reiteensä, niin ei pääse unohtumaan.

Jos vieraissa eksyt, muista neuvo tää
boomerin nopeasti vesi lävistää.
Askeleet kohti ne vessaa vie
siellä myös etsimäsi sivistys lie.

(Tämän tietopläjäyksen toimitti Sivustan anatomian-, geomantian- ja eerojenosasto, joiden kahvissa on näköjään taas ollut liikaa ketamiinia.)

O Captain My Captain!

Päätoimittajamme vetää tuossa hirsiä (ihan helvetin kovaäänisesti), joten toimituksessa päätettiin julkaista tämmöinen vakavampi juttu ja syyttää siitä aamulla joko auringonpilkkuja, tai sitä tietokoneessa asuvaa hiirtä. Plausible deniability, toimii joka kerta.

Walt Whitman kirjoitti runon "O Captain, My Captain" vuonna 1865 kunnianosoitukseksi Abraham Lincolnille, joka oli ammuttu samana vuonna. Se ei ollut ainoa Whitmanin runo Lincolnin muistoksi, mutta jäi ehkäpä merkittävimmäksi. Siinä iloitaan yhtäaikaa voittoa sisällissodassa, mutta toisaalta samaan aikaan surraan suurta johtajaa.

Whitman itse koki runon ristiriitaisena irtautumisena omasta tyylistään ja kuvasi runoaan muun muassa sanoin "Damn My Captain […] I’m almost sorry I ever wrote the poem." Hän kuitenkin jatkoi runon julkista esittämistä ja nimmaroitujen kappaleiden myymistä, koska yleisö tykkäsi ja se toi rahaa. Myöhemmin kriitikot ovat kuitenkin pitäneet sitä melko paskana runona, mutta koska Whitman oli jo käärinyt rahansa ja kuollut, kritiikki tässä tapauksessa tuskin enää vaikutti luomistyöhön.

Whitmania pidetään yhdessä Emily Dickinsonin kanssa muuten amerikkalaisen runouden kantapeikkoina. Mikä on jännää, koska aikanaan hän oli kovasti skandaalinkäryinen, kirjoittihan hän paljon myös seksuaalisuudesta ja homoerotiikasta ja joutui duunipaikkansa kankeloimaksi.

Suomessa runo on varmaan tunnetuin Robin Williamsin tähdittämästä elokuvasta Kuolleiden runoilijoiden seura vuodelta 1989.

Anyhoo. Kirjoitin sulkakynällä tälläisen eräänlaisen kunnianosoitus/pahoinpitelyversion, koska maailma alkoi ns. vituttaa, ja kaipaan sitä aikaa, kun demokratia saattoi seistä peilin edessä ja todeta peilikuvalleen, että vaikka on nyt vähän dad bod, niin damn you look hot ja panisin; sen sijaan että se seisoo hautausmaan portilla goottikuteet päällä ja miettii, että ollako nyt zombie vai kenties vampyyri.

Ai niin, ihan itselleni muistiin semmoinen juttu, että ET JUMALAUTA ENÄÄ MENE HÄRKKIMÄÄN MESTAREIDEN TEOKSIA VAIKKA MITEN TYKKÄISIT, SILLÄ SIITÄ TULEE VAAN PAHA MIELI KUN SÄÄDÄT RIIMEJÄ KESKELLÄ YÖTÄ JA SITTEN ITKET AAMULLA KUN NÄET MITÄ OOT SAANUT AIKAAN.

Luetaan ylidramatisoiden. Alkuperäinen versio täällä.

Kapteeni, oi kapteeni! Satamaan olemme saapuneet
ovat miehistö ja matkustajat taipaleesta väsyneet
On buffetti tyhjä, autokansi autoista vapaa
on tullimiehet töissä, tälläkin puolen rajaa

Silti! Vääntää sydäntä tuska!
  Sydäntä, mikä ennen oli peloton
    Sillä merten toisella puolen
      On kapteenimme eloton.

Kapteeni, meidän kapteeni! Nouse ja kuule tykistön kumu
kuule droonien surina ja näe sodan sumu.
Ammuksia, ei kyytiä! huutavat miehet toisilleen
väkijoukot pukeutuvat keltaiseen ja siniseen

Kapteenimme! Ystävämme!
  Ei pärjää johtajana täysin aivoton
    Vai onko tämä vain pahaa unta?
      On kapteenimme tyystin eloton.

Kapteeni, oi kapteeni! Hiljaa olet edelleen
on miehistösi uupunut, silmät väsyneet
On tuuliajolla laivasi, ja miljardöörien huomassa
ei kansaasi enää kuunnella, ei armoa ole kukaan suomassa

Soikoot demokratian kellot, pikaviestimet!
  Ei ole tilanteemme täysin toivoton
    Vaikka kuljemmekin kapeaa lankkua
       Ja on kapteenimme edelleen eloton

Naistenpäivänä

Juuri nyt tuntuu siltä, että iso pyörä ottaa takapakkia. Rapakon takana öyhömiehet riehuvat voimainsa tunnossa ja kankeloivat kaikkea mitä pitävät uhkana omalle asemalleen. Eivät niinkään siksi, että tietyt yksilöt olisivat heille ongelma, vaan he oksentavat pahaa oloaan syyllistämällä muita - ihan ketä tahansa.

Siksi - juuri tänään - haluan muistaa naisia.

Naiset, oi naiset
Te kannatte niin paljon
  syytöntä syyllisyyttä
    viatonta rivoutta

      äidillistä itsekkyyttä

Paradoksien maailmassa
  te pärjäätte
  te osaatte
  te inspiroitte

Kiitos.

Onko sulla kaikki ok?

Onko sulla kaikki ok?Tätä soisin enemmän kysyttävän. Mutta ehkä ihmiset pelkäävät joutuvansa ratkomaan toisten ongelmia, eikä sitä jaksaisi edes kuunnella toisten ongelmia, kun niitä omiakin riittää.Toisaalta ongelmien vuodattaminen sellaiselle, jolla ei ole ns. ranstakkaa takassa, ja joka antaa tekstin valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, voi olla hyväkin. Minua ainakin ongelmien sanallistaminen auttaa, ilman odotusta avusta tai edes sympatiasta.Joten, onko sulla kaikki ok? 

Hei, ehkemme tunne mutta voit istua hetkeksi sieluni viereen ja koskettaa sitä                                       jos haluat.

Toinen mahdollisuus

"Kielipoliisi täällä! Noniin, päätoimittaja Z, tulkaapas ulos nyt sieltä kädet ylhäällä."

"Mutta kun minä niin tykkään sukellella kielikuvissani, kaivautua niiden alle kuin myyrä ja heitellä niitä ilmaan niin, että ne valuvat metaforasateena päälleni!"

"Ihan sama! Teitä on varoitettu! Nyt ulos sieltä, ja laitatte trooppinne ja fiktiivinne varovaisesti katukiveykselle, niin että yksikään vertauskuva ei hajoa. Tai muuten päästämme metonymiakoirat irti ja sen jälkeen te olette yksi ontuva vertaus!"

Vaellan Länsiväylää, keskellä tietä

lempeistä lehmistä raivoisat linnut

Valtaa etsin, kaaoksesta mieltä

raatojen keskeltä sivistyksen hinnat.

Pipo päästä, olemmehan nyt kirkossa

kyyneleet satavat lasisesta katosta

mammonan alttarille lapsemme uhraamassa

betoniseinien sisällä vankina.

Ollos valaistut, tästä se alkoi

 

(Ei yhtään feikattu kuva Sivustan perustamisesta.)

Suuren arkeologisen tutkimustyön seurauksena on vihdoin löydetty kuva Sivusta Oy:n perustamisesta Uukuniemen Suuren Temppelin perustamisbakkanaalien yhteydessä. Harvinaisessa uutiskuvassa päätoimittaja Z vuodattaa laupeuden sanoja peoneille, Viisauden Salatun Valon kajastaessa hänen takaansa.

Ota, lukija, diplomi

 

Koska edellinen merkintäni setämiehiöstä sai aikaan kirkuvien naisten (ja miesten – me emme oikeastaan ole niin turhan tarkkoja täällä toimituksessa) ryntäyksen toimitukseen ja kaikki halusivat saada lapsen päätoimittajan kanssa NYT HETI, niin ihan ajan ja kaikkien hermojen säästämiseksi Sivusta Oy päätti päivittää tämän näppärän diplomin nykyaikaan. Tulosta, täytä ja ripusta seinällesi! Pääset kulmakunnan valtiaaksi alle aikayksikössä(*) ja kaikki sellainen ärsyttävä ja hankala pariutumisleikki voidaan ohittaa! Päätoimittajamme vakuuttaa, että tämä on ihan yhtä hyvä kuin oikeakin "sillai" oleminen hänen kanssaan, ja kerrankin koko toimitus sydämestään uskoo, että päätoimittaja ei liioittele yhtään.

(*) Juristimme haluavat huomauttaa, että galaktinen vuosikin on aikayksikkö.

Senkasta setämiehiöön

Suomen kieleen on vaivihkaa pesiytynyt uusi sanamuoto - setämiehiö eli ukketiivi. Sitä käytetään lisäämällä olla-verbin muoto "oot" jonkin adjektiivin tai kuvauksen perään, jolloin saadaan eräänlainen kohteliaisuudeksi tulkittava lause. Esimerkiksi:

• "Kaunis oot"
• "Seksikäs oot"
• "Rakas oot"
• "Punainen oot"
• "Joulupukki oot"
• "Kampiakseli oot"
• "Vähänkö sellainen maanläheisen värinen, mutta kuitenkin kovakauluksinen paituli, joka tuoksuu sellaiselta kesäiseltä puuseelta oot"

Setämiehiötä ei pidä kuitenkaan sekoittaa ns. lähmiöön ("pääsispäs puristelemaan...") tai onomatopoeettiseen läähiöön ("läähpuuh", "lörpsin lärpsin"). Setämiehiötä voidaan käyttää tosissaan, jolloin se on melko lähellä lähmiötä ja saattaa aiheuttaa kuulijassaan voimatonta raivoa, tai sitten ironisesti.

Setämiehiöstä on olemassa myös itseään vahvistava muoto "oon" ("kaunis oon"), jolloin sen käyttö nykyisessä internetissä on melkein aina sarkastista. Monikkomuotoja ("kauniita ootte", "kauniita oomme") näkee joskus ja niiden käyttö on hyvin samantapaista  kuin yksikkömuotojen.

On miellyttävää nähdä tämän rikkaan suomen kielemme kehittyvän edelleen, myös muiden kuin Z-sukupolven mongerruksen (jossa setämiehiötä vastaava muoto olisi noin "bruh, mikä rizz") myötä.

Ihana muoto oot!

Boom, boomerbook

Ai niin, saatatte ihmetellä, että miksi ihmeessä toimitus on yhtäkkiä alkanut suoltaa tätä holtitonta jorinaansa enemmän kuin mitä YYA-sopimuksessa on sallittu.

No ensinnäkin päätoimittajalle selvisi, että YYA-sopimus on lakkautettu vuosia sitten, ja toisekseen toimituksen IT-osasto poisti Facebookin toimituksen puhelimista. Tästä vapautunut luova energia nostatti pienimuotoisen sienipilven itärajalle, mutta tilanne on nyt normalisoitunut ja mustiin pukeutuneet miehet ovat poist

Tök, tök?

Joskus sitä silleen biojätteitä kaivellessaan löytää ihan jotain syötävää, ja sitten sitä miettii, että onko siihen koira haudattuna.

Joo, metaforat ovat vaarallisia. Älkää siis lukeko kirjaimellisesti tuota ylläolevaa. Sanotaan vaan, että kuulin täysin yllättäviä, positiivisia uutisia asiasta, jonka olin laittanut liikkeelle melkein kaksi vuotta sitten ja jonka olin unohtanut aivan täysin, ja josta ei halua vielä huudella, ettei sitä manaisi. Tiedättehän te miten nämä asiat menevät...

Jännää. Hyvin jännää.

Tosilauseita

 On espoolainen helmikuu, ja minä olen hiljaa.

Betoniseinien läpi kuulen vain nastojen jyrinän, ja oikeiden/virtuaalisten ikkunoiden läpi näen vain viisisataa harmaan eri sävyä.

Ei ole enää olemassa tulevaisuuksia, joita en pelkäisi.

Ajatukset, nuo pikku saastat

Ihan vittu itse generoin tekoälyllä, saatana.

Hybridityö on kyllä silleen haastavaa, että toimistopäivistä tulee jotenkin tosi intensiivisiä - monia käytäväkeskusteluja, kokouksia, uusia ideoita, vanhojen ideoiden edistämistä. Osittain varmaan siksi, että joutuu puristamaan koko viikon jutustelun kolmeen päivään.

Mutta toisaalta sitten olisi noita töitäkin tehtävänä. Ja kun puhuu kollegan kanssa vaikka miten tärkeästä asiasta, niin keskustelu ei kuitenkaan yleensä konkreettisesti luo mitään. Silti keskustelu voi olla - ja usein isommassa organisaatiossa onkin - välttämätöntä asioiden petaamista sellaiseksi, että voit ylipäätään tehdä työsi tulevaisuudessa. Joskus jopa vuosia etukäteen.

Silti se varsinainen tuotos syntyy kuitenkin vasta hiljaisuudessa ja rauhassa, kun on aikaa miettiä ja rakentaa jotain merkityksellistä.

Tällainen intensiivinen toimistopäivä ja keskustelun melu uuvuttaa nopeammin. On "helppo" istua näppäimistön äärellä vain omat ajatukset seurana ja tuottaa tekstiä tai koodia tai kuvia tai mitä nyt sitten ihminen tai koneisto tarvitseekin. Mutta jos sitä tekee liian pitkään, niin ei ne omat ajatukset nyt ihan parhaita seuralaisia aina ole.

Alkavat nimittäin ajatukset harhailla, nuo pikku saastat. Ja sitten niitä joutuu tunkemaan takaisin laatikkoon, yleensä erilaisia astaloita ja laardia hyväksi käyttäen.

Mutta eihän niille hyvää tee pitää niitä laatikossa liikaa. Sääliksi käy pikku otuksia. Vapautta ne tarvitsevat. Vapautta, punaviiniä ja hyvää seksiä.

Asfglmvpwerb.

Mutta missä on Aina Ilona?

Oletteko koskaan nähneet poliitikkojen nauravan silleen kunnolla, todella sydämensä pohjasta?

Sotaa kohti
meitä vievät miehet
jotka eivät koskaan naura

(Otsikosta: Olen aina välillä miettinyt, mihin eri anonyymibloggaajat katosivat. Esimerkiksi Aina Ilona, https://varovaan.blogspot.com. Jos olette vielä siellä ja sattumoisin luette vielä näitä tekstejä, niin tehkää tykönne tiettäväksi?)

Noniin, vatkaa sitä munaa

Lainausmerkit ovat hassuja. Miettikääpä vaikka seuraavien lauseitten eroja:

Hyvän keittokirjan tunnusmerkki ovat roiskeet joka sivulla.

Hyvän "keittokirjan" tunnusmerkki ovat "roiskeet" joka sivulla.

Ensimmäinen sopisi mietelauseena mainiosti sisustuskeittiön seinälle, sopivalla taustakuvalla.

Jälkimmäinen tuo mieleen vain irstaan, vanhan sedän.

Varovasti nyt sen kaasun kanssa

Kauan sitten, toisessa elämässä, istuin sängyn ääressä ja kuuntelin pientä lupausta, tuskin kuuluvaa ja ymmärsin, että elämäni muuttuu perustavanlaatuisesti.

Tänään kuskasin lastani treffeille. Ehkä joskus, jossain toisessa elämässä, hänenkin maailmansa muuttuu pienen sydämen sykkeen myötä.

Hyytävä tuuli pöllyttää ohutta lunta pitkin moottoritietä.
Katson lastani, joka pulputtaa onnellisena niitä näitä.
En toivo muuta, kuin että hän saisi elää hyvän elämän.

Kävely

Tämä oli toisaalta helppo, mutta toisaalta vaikea runo kirjoittaa. Mietin pitkään, laitanko loppuun vielä yhden n-kirjaimen. Tänään jätin sen pois; ehkä joskus laitan siihen kirjaimen lisää. Voit itse kuvitella sen, jos haluat.

tammi kuin marras
  amuse-bouche saatanalta
    kesällä lähde

Nyt meni väärin

Virallinen korjaus. Eilisen postauksen jälkeen Tyhjyys lähestyi juristiensa välityksellä ja huomautti, että Tyhjyyteen ei kuulu huutaa, vaan sitä kuuluu tuijottaa. Huutaminen tapahtuu Tuuleen, Tyhjyys jatkaa ja kertoo huutamisen särkevän korvia, etenkin kun sitä tekee moni yhtäaikaa, ja että myös että abstrakteilla entiteeteillä kuuluu olla kotirauha.

Tuuli puolestaan kommentoi, että tuijottaminen voidaan laskea häirinnäksi, ja että jos Sivustan toimitus jatkaa valitsemallaan linjalla, hän lähettää mielellään isoveljensä Tulen vääntämään rautalankaa.

Käsitteet sekaisin alkuvuodesta, jippii.

Pelko x N

Kas, se olisi jälleen uusi vuosi, jolloin huutelen täällä tyhjyyteen. Onneksi se tarkoittaa myös sitä, ettei ole mitään paineita, kuten esimerkiksi "meikata senssiä", noin nykynuorten sanoin. Voin siis jatkaa kaikenlaista epämääräistä hörhöilyä jälleen edelleen.

Ja kirjoittaa runoja. Nekin ovat kovasti tärkeitä, ainakin minulle, ja kukapas se neron parhaiten tunnistaisi, ellei nero itse. Tai jotain sinne päin.

Oikeastihan nämä ovat lähinnä kirjoitusharjoituksia, että tulisi laitettua paperille muutakin kuin pelkkää asiatekstiä ja "lol wut 🤣🤣🤣" -pikaviestinkieltä. Tässä hengessä siis, tunnustetaanpa pelkoja.

Pelkään. En sitä kiellä.

Pelkään lasta tiellä pimeällä,
pelkään nollaa pankin tilillä.
Pelkään asioita abstrakteja,
kuten kolmioita, tetraedrejä.

Pelkään asioiden menevän syteen,
kaatuvani päälle astianpesukoneen.
Pelkään, että taivaalta liiskaksi putoan;
pelkään näkeväni lapsieni kuoleman.

Pelkään myös asioita tyhmiä:
kokoontumisia, vieraita ryhmiä.
Pelkään että minulle nauretaan,
pahansuovasti ihmistä pilkataan.

Kaikkea tätä pitää vain sietää!
Ihmisen, jonka pitäisi tietää,
että kaikki kuitenkin pian ohi on,
eikä universumi välitä - tunteeton.