Noniin, sainpas postattua tänne enemmän kuin viime vuonna. Tämä on itse asiassa aika hyvä tahti; alkuaikojen yli 200 postaukseen vuodessa ei kyllä ole mitään mahdollisuutta. Ei syki runosuoli enää samaan tahtiin keski-ikäisellä.
Sivustan toimitus toteaa kuitenkin vuoden 2023 olleen erittäin menestyksekäs konsernimme historiassa ja huomattava parannus muutamaan edelliseen vuoteen, ja toivottaa kaikille puolelletoista lukijalle erinomaista vuotta 2024.
Hip hei!
Eräs siivoamisen tärkeistä, minulle sydäntä lähellä olevista, alalajeista on jotain mitä kutsun "ennen lähtöä tapahtumaksi raivosiivoamiseksi, ettei sitten takaisin tullessa tarvitse ensin ajatella siivoamista." Se tapahtuu yleensä ennen lähtöä kauhealla raivolla, ettei sitten takaisin tullessa tarvitse ajatella ensimmäiseksi siivoamista.
(Tiedän, nimi kaipaa vielä vähän hiomista. Toisaalta se sopii hyvin sarjaan "työpöydän siivoaminen siinä kohtaa, kun et kerta kaikkiaan löydä hajun lähdettä muualta" ja "biojäteastian vieminen ulos siinä kohtaa, kun roskat tulevat työpäivän jälkeen ovella vastaan kertoen julistaneensa sodan sinua vastaan ja olet melko varma siitä, että biojäteastia on niiden johtaja.")
Joka tapauksessa, kotiin tulemisessa aina poissaolon jälkeen on jotain erityistä. Koti on paikka, joka kuvastaa itseäsi ja mielenmaisemaasi. Sanat kertovat, millainen ihminen haluaisit olla; mutta koti kertoo, millainen ihminen olet niin nyt, kuin että mikä historiasi on ollut. Koti sitoo meidät meidän omaan tarinaamme; hetkiin, joita itse kullekin on kertynyt aikojen saatossa.
En halua, että kotiin tullessa minua vaivaavat kaikki tekemättömät asiat. Arvostan sitä, että voin potkaista kengät jalasta ja istahtaa sohvalle ilman, että ensimmäiseksi katseeni kiinnittyy tiskaamattomiin astioihin tai leivänmuruihin pöydän alla. En halua, että tarinani on sellainen, missä ei ikinä rauhoituta.
Työpöytäni saa olla sotkuinen, koska rakastan sitä, että minulla on keskeneräisiä projekteja, joita voin jatkaa helposti ja puuhailla. Niiden keskeneräisyys ei haittaa, koska ne ovat omia valintojani. Se kuvastaa mielenmaisemaani, joka kulkee kaikkialla kaikkien kanssa koko ajan.
Mutta keittiö, olohuone, makuuhuone? Niiden on syytä olla siistejä kun tulen kotiin.
Hulluudellakin
on oma logiikkansa,
keskinkertainen.
Niijjuu, menimmepä sitten liittymään Sinitaivaaseen, eli Blueskyhyn. Koko kollektiivin löytää sieltä nimellä @sivusta.bksy.social. Ehkä joskus on olemassa julkinenkin profiili siellä.
Näin äkkiseltään sanoisin, että siellä on paljon parempi meininki kuin Mastodonissa.
On olemassa teoria, joka väittää, että elämme simulaatiossa, emmekä todellisuudessa. Teoria menee kutakuinkin näin:
"Jos joku erittäin edistynyt äly oppii simuloimaan maailmankaikkeutta, se tekee sen loputtomia kertoja. Koska simulaatioita on suuri määrä ja todellisuuksia vain yksi, todennäköisyys sille, että sattuisit olemaan juuri siinä todellisuudessa on hyvin pieni. Todennäköisesti elät siis simulaatiossa."
Aloin tuossa ajaessa – niin karvoja kuin autoa – miettiä, että eikös tämä sama päde myös taivaaseen? Jos taivaassa vietetään ikuisuus, niin silloinhan todennäköisyys sille, että juuri tämä hetki sattuisi olemaan se todellisuus, on käytännössä nolla. Eli tämän on varmasti oltava taivas.
Ei tarvitse kuin avata sanomalehti nähdäkseen, että tämä ei ole taivas. Tämä siis tarkoittaa sitä, että taivasta sellaisena kuin se on kuvattu, ei voi olla olemassa; koska jos olisi, olisimme siellä juuri nyt.
Q.E.D.
(Sepäs kävikin näppärästi. Pitääkin varoa suojateitä.)