Vanhassa tieteiskirjallisuudessa on ihastuttavan naiivi ajatus: kun tarpeeksi on sodittu, ihmiset väsyvät sotaan ja toivovat vain rauhaa.
Todellisuudessahan väkivalta vain lisää väkivaltaa. Lähi-Idässä on taisteltu jo tuhansia vuosia, ja tilanne välillä pahenee ja välillä helpottuu, mutta koskaan se ei lakkaa. Aina on joku, jonka mielestä väkivalta on ratkaisu.
Rauhan puolelle
tarvitaan kaikki
väkivaltaan
riittää yksi.
Siinä sitä sitten ollaan
matematiikan uhrit.
sunnuntai, helmikuuta 15, 2009
lauantaina, helmikuuta 07, 2009
Elämäni, sarjakuva
Lukko rapsahtaa ja nainen astuu sisään, pitkästä päivästä väsähtäneenä, taskuparkkeeraa rapaiset kengät ja riisuu takin. Kävelee olohuoneeseen ja hätkähtää.
Mies istuu sohvalla, pelkät alusvaaatteet päällään, pää tungettuna risojen housujen haaroista läpi ja katsoo tyytyväisenä televisiota, lahkeet siististi molemmin puolin laskostettuina.
"Mitä taivaan nimessä sinä oikein teet?" kiekaisee nainen.
"Simuloin syntymää", vastaa mies tyynesti. "Hartiat ei mahtuneet, jäi kesken."
Mies istuu sohvalla, pelkät alusvaaatteet päällään, pää tungettuna risojen housujen haaroista läpi ja katsoo tyytyväisenä televisiota, lahkeet siististi molemmin puolin laskostettuina.
"Mitä taivaan nimessä sinä oikein teet?" kiekaisee nainen.
"Simuloin syntymää", vastaa mies tyynesti. "Hartiat ei mahtuneet, jäi kesken."
sunnuntai, helmikuuta 01, 2009
Viisivuotias
Sivusta-blogi täytti juuri viisi vuotta, ja Sivusta Oy Ab:n viisivuotissuunnitelma on siis näin täytetty. Vaikka tässä ei nyt blogilistan top-listalla heilutakaan, niin ehkä tässä nyt on jonkinasteinen sosiologin märkä unelma tullut täytettyä tässä armottomassa julkisuudenhaussa. Blogilistalla on kuitenkin vain 730 Sivustaa vanhempaa blogia, ja niistäkään moni ei enää päivity. Jos nostaisin itseäni enemmän jalustalle, tarvitsisin jo vintturin.
Oli minulla alunperin tarkoitus pitää jonkinasteiset viisivuotisjuhlatkin, mutta taidanpa jänistää. Bilettäkää tuolla kommenttiosastolla; siellä on ilmaista viinaa ja kananugetteja Sivustan jätteenkäsittely- ja cateringyksikön järjestämänä.
Aloitin tämän blogin pohtimalla, mistä ihmeestä sitä oikein viitsisi kirjoittaa. En taida olla sitä vieläkään keksinyt; kunhan kirjoittelen mitä mieleen sattuu. Toki mieliala vaikuttaa: Näin jälkikäteen lukien elämä taisi olla melko kurjaa tuossa 2004 alkupuoliskolla. No, siitä on jo monta vuotta ja kaikenlaista sekavaa on sattunut sittemmin, valitettavasti tosin kirjoitustahtia hidastavaa.
Mietin itse asiassa jo blogin lopettamista. Viisi vuotta on pitkä aika olla sanomatta mitään erityisen järkevää, eikä tännekään tule kovin usein kirjoiteltua. Lieneekö lukijoissa enää jäljellä ketään, joka olisi ollut mukana noissa alkukähinöissä - olisi kiva kuulla, jos olette vielä olemassa ja muistatte mm. touhukkaan insinööri Marko Määtän. Tai no, saa Markokin itse kommentoida. En kanna enää kaunaa.
Taidan kuitenkin jatkaa kirjoittelua. On hyvä, että on olemassa jokin paikka, jossa voi laittaa aivot narikkaan ja tuulettaa ilman paineita. Anonyymibloggaus on melkoisen hyvä tapa siihen, kuvailivat tätä sosiologit miten pätemistarpeiseksi tahansa.
Enkä kyllä edelleenkään tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa. Pitäisikö?
Oli minulla alunperin tarkoitus pitää jonkinasteiset viisivuotisjuhlatkin, mutta taidanpa jänistää. Bilettäkää tuolla kommenttiosastolla; siellä on ilmaista viinaa ja kananugetteja Sivustan jätteenkäsittely- ja cateringyksikön järjestämänä.
Aloitin tämän blogin pohtimalla, mistä ihmeestä sitä oikein viitsisi kirjoittaa. En taida olla sitä vieläkään keksinyt; kunhan kirjoittelen mitä mieleen sattuu. Toki mieliala vaikuttaa: Näin jälkikäteen lukien elämä taisi olla melko kurjaa tuossa 2004 alkupuoliskolla. No, siitä on jo monta vuotta ja kaikenlaista sekavaa on sattunut sittemmin, valitettavasti tosin kirjoitustahtia hidastavaa.
Mietin itse asiassa jo blogin lopettamista. Viisi vuotta on pitkä aika olla sanomatta mitään erityisen järkevää, eikä tännekään tule kovin usein kirjoiteltua. Lieneekö lukijoissa enää jäljellä ketään, joka olisi ollut mukana noissa alkukähinöissä - olisi kiva kuulla, jos olette vielä olemassa ja muistatte mm. touhukkaan insinööri Marko Määtän. Tai no, saa Markokin itse kommentoida. En kanna enää kaunaa.
Taidan kuitenkin jatkaa kirjoittelua. On hyvä, että on olemassa jokin paikka, jossa voi laittaa aivot narikkaan ja tuulettaa ilman paineita. Anonyymibloggaus on melkoisen hyvä tapa siihen, kuvailivat tätä sosiologit miten pätemistarpeiseksi tahansa.
Enkä kyllä edelleenkään tiedä, mistä pitäisi kirjoittaa. Pitäisikö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)